KESKUSTELUFOORUMI

Olen kolmen lapsen äiti, takana yhdessäoloa miehen kanssa kohta 18 vuotta. Perheessä kolme alaikäistä lasta.
Suhteemme alkoi ihan kivasti, toki minä olen aina ollut se, joka on huolehtinut ja hoitanut kaiken perheessä. Vastuu on ollut minulla.
Ihmeellisiä asioita on vuosien varrella tapahtunut. Mieheni äiti mm. on haukkunut minut huonoksi äidiksi kun olin nuorimman lapseni kanssa vielä laitoksella. Otin todella loukkaavasti itseeni anopin kommentit. Mieheni käski unohtaa asiat, olla välittämättä. Asiasta ei koskaan ole keskusteltu eikä anoppi sanojaan anteeksi pyytänyt.
Mieheni on impulsiivinen ja äkkipikainen. Mököttää ellen jaksa viettää aikaa yhdessä ym. Seksi toimii palkkana, jos mies on tehnyt jonkin asian minkä olen pyytänyt. Pikkuhiljaa kylmetyin läheisyydelle, koska se muuttui yhä kylmemmäksi touhuksi.
Viime äitienpäivänä minua ei huomioitu edes sanomalla hyvää äitienpäivää. Kysyin asiasta ja mies vastasi että en ole hänen äitinsä. Petyin taas, olenhan aina hoitanut lapset lähes yksin. Mies mennyt omissa harrastuksissaan.
Viime kesälomareissulla alkoi saada hirveitä raivareita tytölle ihan mitättömistä asioista. Tyttö meni paniikkiin ja pelkäsi isäänsä. Ei uskaltanut nukkua pitkään aikaan edes samassa kerroksessa isänsä kanssa. Raivareita tuli muutamia lisää syksyn aikana. Koskaan ei ole vielä anteeksi loukkauksiaan pyytänyt.
Syksyllä minä väsyin arkeen, heräsin todellisuuteen. Sanoin miehelle asiasta, pyysin apua arjen pyörittämiseen. Ensin oli vastaanottavainen, mutta hetkessä asiat kääntyivät ihan oudoiksi. Alkoi puhua erosta , miten olen sairas, ylireagoiva ym ym.. Keskustelua ei ikinä järkevästi ole voinut käydä.
Hakeuduin psykologille puhumaan kokemistani asioista ja oletin olevani oikeasti liian herkkä. Henkistä väkivaltaa, oli psykologin sanat kun tarinani kerroin.
Nyt olen ehdottanut asumuseroa, mutta hän ei suostu lähtemään. Uhkaa että jos joutuu kotoaan lähtemään, vetää itsensä naruun.
Nyt tekee kotona kaiken, minusta on tehty "hyödytön". On jättänyt kaikki omat harrastukset ja menot, elää vain ja ainoastaan lasten kanssa. Minä olen aivan loppu. Viikonloput tissuttelee kaljaa. En pidä, että lasten nähden juo. Nätisti asiasta sanoin, seuraavana aamuna suutuspäissään käski minun katsoa itselleni kämppää. Tunnin kuluttua asia kääntyi niin, että ei halua minun lähtevän. Ajattelee minun parastani kuulemma..
Lisäksi kertoi kuinka en ole tikkua ristiin suhteemme eteen laittanut jne.. Myönnän..en enää ole. Olen väsynyt ja lyöty.
Hän elää normaalia elämää, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Meillä ei kuulemma ole ongelmia. Minä olen poikki ja allapäin. Umpikujassa.
Huomaan, että lapsia miellyttää minkä ehtii. Sanoi että minä lähden ja hän jää lasten kanssa kotimme asumaan.
Mitä tämä on? Ja mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu että en voi tehdä mitään

Hei, Eekaliina,

Ei ihme, että voimasi ovat lopussa. 18 vuotta on pitkä aika kantaa viime kädessä kaikki vastuu perheestä ja lapsista

Mitä tämä on? Ja mitä minun pitäisi tehdä? Tuntuu että en voi tehdä mitään.

Tiedät varmaankin jo kokemuksesta, että henkisesti keskenkasvuista, hyväksikäyttävää kumppania ei voi toisenlaiseksi muuttaa.
Hänen kanssaan ei myöskään voi aikuisen ihmisen tavalla neuvotella minkäänlaisia sopimuksia.
Joten, järki käteen. Pois turhat, ala-arvoiset keskustelut, ja yritykset vedota häneen puhumalla asumuserosta. Ne johtavat ilmeisesti vain siihen että kumppani uhkaa lopulta itsemurhalla, jollet tottele. Myrkyllistä, valheellista ilmapiiriä ette sinä tai lapset tarvitse enää ympärillenne. Tällaisen arjen sietämisestä ei seuraa kenellekään mitään hyvää.

Sanotaan, että on tietenkin rikos kohdella toista ihmistä julmasti. Suurin rikos, kuitenkin, on sallia jatkettu kaltoinkohtelu itseä kohtaan.
Ratkaisuna on poistuminen toisen pahoinpitelyn ulottuvilta. Muuta keinoa ei ole, koska kumppania ei voi muuttaa, eikä hän itse näe muutokseen mitään syytä tekojen tasolla.
Ratkaisu vaatii käytännössä fyysisen poistumisen ja kaikkien yhteyskanavien ottamisen omaan kontrolliin. Toiselle ei saa jättää mahdollisuutta jatkaa terroria edes etäältä. On hyväksyttävä se, että 18 vuotta on riittävän pitkä aika, jonka kuluessa kumppani olisi voinut korjata käytöstään, jos se olisi ollut hänen mielestään aiheellista.
Hän ei ole parantanut suhtautumistaan sinuun, koska toinen vaihtohtokin on ollut hänelle sinun sallimanasi mahdollinen. Toistaiseksi.
Sinun asemasi ei ole huono 18 vuoden elämänkumppanuuden jälkeen. Tulet saamaan itsellesi ja lapsillesi oikeutta, asunnon, ja mielenrauhaa. Voit rohkaistua näkemään kumppanisi sellaisena kuin hän todellisuudessa on.
Pääset väsymyksestäsi ja alat tuntea uudenlaista elämäniloa, josta ennen kaikkea lapset hyötyvät. Näytät lapsillesi mallin siitä miten syvästäkin stressistä noustaan tasapainoiseen elämään. Tällä uudella mallilla on lastesi omiin ihmissuhteisiin tulevaisuudessa suuri myönteinen vaikutus.

Tarvitset apua juristilta, joka kertoo sinulle miten ero käytännössä hoidetaan niin, että asiat tapahtuvat sinun ja lasten kannalta oikeudenmukaisesti. Kumppanillasi, lasten isällä, ei ole mahdollisuutta sanella erossa sinulle huonompaa, epäoikeudenmukaista osuutta, vaan asiat ratkaistaan lakipykälien mukaan.

Gilda kirjoitti: 06 Heinä 2023, 07:54
Sanotaan, että on tietenkin rikos kohdella toista ihmistä julmasti. Suurin rikos, kuitenkin, on sallia jatkettu kaltoinkohtelu itseä kohtaan.
Ratkaisuna on poistuminen toisen pahoinpitelyn ulottuvilta. Muuta keinoa ei ole, koska kumppania ei voi muuttaa, eikä hän itse näe muutokseen mitään syytä tekojen tasolla.

Gilda, kiitos tästä.
Eekaliina, sinulle toivotan voimia ja rohkeutta polullasi kohti parempaa elämää!