KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikille,

olen lukenut tätä foorumia nyt ja päätin itsekin kirjoittaa ensimmäisen kerran. Samastun niin paljon monen teidän viesteihin, niitä lukiessa tulee kylmä ja kuuma, tunnistan tilanteet, kaavat, puheet, henkisen väkivallan, ahdistuksen ja hämmennyksen tosi vahvasti.
Erosin narsistimiehestä kesäkuun alussa. On/off- suhteemme kesti 3,5 vuotta ja siihen sisältyi avoliitto, erillään asuminen, kihlat moneen kertaan, perutut häät, pahoinpitely, turvakodissa oleminen ja paljon muuta jonka varmasti moni tunnistaa. Kyseessä oli siis elämää suurempi rakkaus(tietysti!) johon panostin ihan kaikkeni. Meillä oli ihania aikoja ja hetkiä, mutta 3kk kaava toistui. Koko se 3,5 v. meni pohtiessa ja vatvoessa suhdetta, miettiessä, että miksi minusta tuntuu niin pahalta. Keväällä, kun palasimme viimeisen kerran yhteen, olin jo varma pettämisestä, mutta en vieläkään lähtenyt. Kesäkuun alussa hirvittävien riitojen keskellä tajusin, etten voi jatkaa suhdetta. Suostuin kuitenkin yrittämään "ystävinä" jatkamista. Sekin johti kamalaan riitaan. Joka kerran erotessamme, hän on uhannut tappaa koirani, kertonut vielä missä järjestyksessä ja miten. Hän on tunkenut väkisin kotiini, vienyt tavaroita, heittänyt ne jokeen, uhannut vainota minua maailman tappiin, seurannut minua, kirjoittanut työnantajalleni että käytän huumeita, vuokranantajalleni, että kasvatan huumeita, viestitellyt ympäri maakuntaa, kääntänyt kaikki ihmiset minua vastaan jne.

Heinäkuussa, kun kaikki alkoi paljastua ja tajusin, että hän on narsisti, hajosin niin pahasti kappaleiksi, etten tiedä miten kokoan itseni. Kaikki paljastui, kymmenien naisten kanssa pettäminen ja sivusuhteet, miten hän on kohdellut eläimiä, mitä väärinkäytöksiä on tehnyt työssään, miten kohdellut ex-vaimoaan ja lapsiaan ja se, että jokainen asia, jonka hän on minulle sanonut, on ollut valetta. On todella karu tunne, kun tajuaa eläneensä valheellisessa kuplassa, jossain sairaassa pelissä ja uskoneensa sokeasti, että meidät on tarkoitettu yhteen, kuulumme yhteen ja olemme loppuelämämme yhdessä.
Ehkä vaikeinta on myöntää, että joka ikinen pidempi suhteeni on ollut tällainen, alkaen isästäni. Miksi ja miten minä etsin käsiini tällaisia miehiä?

Yritän jatkaa elämääni, olen laittanut estot joka paikkaan, hävittänyt tavarat ja valokuvat, kihlasormuksen heitin tänä aamuna roskiin. Miehellä on uusi nainen, toisessa kaupungissa ja ilmeisesti onni kukoistaa heillä. Silti mies ajelee kotini ohi ja urkkii tietoja minusta. Joka eron jälkeen, myös sen, kun hän hakkasi minut ja heitti ulos kodista kuuden koiran kanssa, hän on saanut minut takaisin. Tiedän, että siellä sisällä on pieni, pelokas lapsi jota on satutettu pahasti ja tunnen sääliä miestä kohtaan. Mutta en voi antaa hänelle enää säälin hiventäkään, en mitään. Jos hän kävelee vastaan, en tunne häntä. Omaisuuttani on vielä miehen talossa ja ainoa keino näyttää olevan lakimiehet, koska en suostu enää kommunikoimaan miehen kanssa millään tasolla. Mietin vieläkin, uskallanko tehdä rikosilmoituksen pahoinpitelystä, uhkailusta jne. Pelkään oman ja koirieni hengen puolesta. Ystävät pyytelevät, että muutan pois koko maakunnasta, mutta en haluaisi.
Ympärillä olevista ihmisistä, yhteisistä tutuista ja sukulaisista kukaan ei usko minua. Mieshän on niin suloinen ja vekkuli, vähän sellainen hulivilipoika. En ole edes kertonut miehen perheelle, he tietävät jotain, mutta eivät kuitenkaan uskoisi, jos kertoisin kaiken. Vaikea tätä on itsekään uskoa.

Minulla on paha, tyhjä ja vellova olo, en saa nukuttua. Opiskelen narsismista ja tajuan koko ajan enemmän omasta elämästäni. Haluaisin uskoa, että minulla on vielä mahdollisuus rakentaa elämäni uusiksi, mahdollisuus onneen, mutta omat tunteeni ovat menneet jonnekin sisälleni sykkyrään, olen kuin robotti, henkisesti lamaantunut. Olin lomamatkalla, somessa on kivoja, iloisia kuvia ja hyväntuulisia päivityksiä, mutta katselen itseäni koko ajan ulkopuolelta ja näen vain surkean naisen, joka yrittää pysyä hengissä ja olla hajoamatta täysin.
Nyt kun löysin tämän foorumin, minulla on karmea tunne, että täällä on saman miehen useita uhreja, niin samanlaisia teidän tarinat ovat.
Haluaisin varoittaa miehen uutta naista/uusia naisia, mutta en voi tehdä sitäkään, koska kukaan ei usko katkeraa exää (ja olenhan koirahullu narsisti, pettäjä, loinen, narkkari ja mitä näitä on) ja jokaisen narsistiin langenneen on nähtävä ja koettava se itse. Toivon vain, että uudella naisella silmät avautuisivat pian.

Hei,
Olen kirjoitellut tänne ennenkin. Tarinasi on raskasta luettavaa. Niin moni kohtaa täsmää tuossa kirjoituksessasi narsistin pahoinpitelevään käytökseen. Omalla kohdallani ei ollut fyysistä väkivaltaa eikä vainoamista mutta erityisesti tuo jatkuva on/off, ollako vaiko eikä olla yhdessä oli omalla kohdallani tyypillistä. Hylkääminen toistuvasti ja ne salasuhteet/pettäminen otti koville. Ja juuri tuo että kun itse antaa kaikkensa toiselle eikä toinen välitä on niin raadollista.Halusin olla se ainoa hänelle mutta enpä ollutkaan. Ei näistä narsistisista suhteista mitään tervettä koskaan synny. Ei siinä oikeastaan muu auta kuin lähteä tai jos tulee jätetyksi niin itkeä ne itkut pois ja tehdä surutyö. Kyllä sinä selviät. Älä jää yksin. Puhu. Mene vertaistukiryhmään tai traumaterapiaan. Sinä selviää kyllä! Minun erosta yli vuosi ja on alkanut jo helpottaa.

"Tiedän, että siellä sisällä on pieni, pelokas lapsi jota on satutettu pahasti ja tunnen sääliä miestä kohtaan. Mutta en voi antaa hänelle enää säälin hiventäkään, en mitään."


Jatkaisin tähän vielä että: aikuisen miehen kuuluu ottaa vastuuta teoistaan mutta eihän narsisti sitä tee. Minkäänlainen väkivalta ei tietenkään ole sallittua. Hyvä että et sääli häntä. Ei se hänen käytöksensä ole sinun vikasi. Sitten tuo vielä että kyllä minullakin on käynyt mielessä varoittaa uutta narsistin kumppania mutta ei se ehkä olisi viisasta jos tietäisin kuka hän on vai onko edes ketään enää. Ei se mitään auttaisi kun ei kuitenkaan uskottaisi. Sama peli jatkuu sen uuden kanssa, lohduttaudu sillä ajatuksella. Ei se uusi ole parempi. Narsistit eivät muutu. Minä oon kans se hullu ex hänelle niin kuin ne edelliset.

Kiitos paljon sanoistasi, auttaa tosi paljon kun joku uskoo ja on käynyt samaa läpi.Jos on toivoa, että vuoden päästä helpottaa, tartun siihen. Viime kesä oli samanlainen kuin tämä kesä, omituinen käytös ja kylmyys alkoivat ennen juhannusta ja sitten riitely, uhkailu, vainoaminen yms. Kunnes viime kesänä, elokuussa hän alkoi ilmestyä joka paikkaan missä olin, lopulta juteltiin, mentiin sänkyyn ja palattiin yhteen. Itse asiassa päivälleen vuosi sitten.

Soimaan itseäni ehkä eniten siitä, että ignoorasin varoitusmerkit, enkä kuunnellut intuitiotani. Jokuhan siinä oli pielessä ihan alusta asti, mutta minä rakastuin päättömästi ja olin siinä hullussa rakastumisentunteessa kolme ja puoli vuotta. Miten joku voi olla niin rakastunut, että ei kyseenalaista mitään, kääntää katseensa kirkuvista varoitusmerkeistä ja palaa aina uudestaan ja uudestaan uskoen, että tämä kerta on se erilainen, pian ollaan naimisissa ja eletään onnellisina maailman tappiin asti. Varsinkin, kun olen ollut avioliitossa ihan samanlaisen narsistin kanssa! Myös avioliiton jälkeinen pitkä suhde oli vastaavanlainen, mies oli addikti, mutta hänessä oli paljon narsistisia piirteitä.

Haluaisin lukea ihan konkreettisia keinoja miten olette päässeet yli narsistisesta suhteesta, parantuneet ja pystyneet jatkamaan elämää. Minulla suurin pelko on se, että olen itsekin muuttunut narsistiksi, tai että olen aina ollutkin narsisti, enkä vain tajua sitä itse. Hirvittävä tunne. Olen nyt hakeutunut mielenterveyspalvelujen piiriin ja toivottavasti siitä myöhemmin terapiaan.
Luen teidän muiden kokemuksia, miten olette selvinneet ja saan teidän tarinoista voimaa. Lukeminen on tosi raskasta ja itken, kun ajattelen, mitä kaikkea olette joutuneet käymään läpi, mutta sitten tulee toivo siitä, että minäkin voin selvitä tästä ja saada onnellisen elämän. Olin onnellinen ja tyytyväinen elämääni ennen narsistia ja tulen olemaan hänen jälkeensäkin.

Usko minua, selviät kyllä. Hyvin samankaltaista olen kokenut, ihmettelen voiko olla joku, jonka kokemus on noin lähellä omaani. Olen todella pahoillani, en voi muuta sanoa. Mutta selviät, ota kaikki apu ja tuki vastaan mitä on saatavilla! Puhu niille jotka ymmärtävät. Ole lempeä itsellesi!

Olen todella pahoillani asioista, joita joudut käymään läpi! Suhde ja ero narsistisesta ihmisestä ei ole millään tavalla verrattavissa ns. tavallisen suhteen päättymiseen, ja se prosessi sisältää usein traumaoireilua kaiken koetun jälkeen. Siksi suosittelen sinulle traumatyöskentelyyn erikoistunutta terapeuttia. Siitä oli apua, kun pitkään vielä eron jälkeenkin pulpahteli suhteeseen liittyviä asioita mieleen, jotka herättivät ahdistusta, pelkoa ja turvattomuutta. Aika auttaa, niin kuin tässäkin on aiemmin sanottu, mutta joudut tekemään sinä aikana toipumisen eteen töitä. Minulla toipuminen on ollut vuoristorataa, välillä parempia päiviä ja välillä todella huonoja, jolloin haluaisin vain luovuttaa. Ihmisiin on ollut vaikea luottaa, joten olen halunnut viettää paljon aikaa yksin tai keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Olen opetellut itsemyötätuntoa ja se on kasvanut silloin, kun olen uskaltautunut sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa koen tulevani kuulluksi ja ymmärretyksi. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, joista saat toivoa, lohtua ja tukea. Ja yksin oleminen on myös täysin ok, kunhan et jumiudu siihen kiinni. Vertaistuen piiriin hakeutumista olen itsekin miettinyt, jotta voisi puhua omista kokemuksistaan ja tunteistaan avoimemmin. Voimia ja lämmin halaus sinulle, tiedän mitä käyt läpi ja se on epäoikeudenmukainen helvetti, jota kukaan ei ansaitsisi. Valoa ja toivoa on edessä, ja sinä olet kaiken hyvän arvoinen, jota on vielä tulossa! <3

Voimia ketjun aloittajalle ja muille jotka käytte samanlaista tilannetta läpi.

annimus: Tuo mitä kerroit olostasi tällä hetkellä olisi voinut minun suustani vuosi sitten jolloin erosin ex-puolisostani (15 vuotta yhdessä). Vuoden aikana olen hankkinut paljon tietoa narsismista ja parisuhteesta narsistin kanssa. Tajusin jossain kohtaa että kaikki ne itsesyytökset ja täysin vääristynyt kuva itsestäni (itsetunto täysin pirstaleina) johtuivat siitä henkisestä väkivallasta jota olin joutunut kokemaan vuosia. Vaikka jossain vaiheessa ymmärsin että ne ajatukset johtuvat kokemastani eivätkä pohjaudu todellisuuteen, niistä ajatuksista oli vaikea päästä eroon. Ymmärsin hakea apua ja pääsin psykoterapiaan (jossa käyn edelleen). Siitä on ollut itselleni huomattavan paljon apua ja oli kiva kuulla että olet myös hakenut apua tilanteeseesi!

Olen viime aikoina (tänä kesänä) vihdoin uskaltautunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja uskaltanut olla heti alusta saakka avoin ja rehellinen kaikesta siitä mitä olen käynyt läpi. Ja olen huomannut että olemalla avoin ja rehellinen, tuomalla esiin ne henkiset ongelmat joiden kanssa olen kamppaillut, on avannut paljon mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Ja minut on hyväksytty kaikkine haavoineni sellaisena kuin olen. Ja senkin olen huomannut että maailmassa on paljon ihan oikeasti hyviä ihmisiä! (sekin oli asia johon minuna oli vuosi sitten vaikea luottaa)

Kokemuksesta voin sanoa että niistä negatiivisista ajatuksista voi päästä ja eroon ja toipuminen voi alkaa. Mutta se ei tapahdu hetkessä. Jonain päivänä huomaat että ne negatiiviset ajatukset häipyvät ja huomaat että et ole se surkea nainen (joksi itseäsi viestissäsi kuvailit) vaan jotain paljon parempaa.

Vielä kerran: paljon voimia ja jaksamista! Toivottavasti omalla tarinallani voisin edes hieman tuoda lohtua tilanteeseesi koska tiedän kuinka raskasta se voi olla <3

Kiitos paljon viesteistänne, ne merkitsevät ehkä eniten tässä tilanteessa. Saan tukea ystäviltäni, mutta en kehtaa enää puhua heille enkä kuormittaa heitä. Uskon, että te täällä ymmärrätte aidosti ja voin olla täällä ihan niin hajalla kuin oikeasti olen.

Rupesin kirjoittamaan koko kokemustani ylös, ihan tarkasti, koska muistan kaiken järkyttävän selvästi alusta asti; jokaisen sanan ja eleen, tapahtuman ja omituiset tunteet ja ajatukset joita kävin läpi alusta asti. Onko teillä muilla sitä, että elämä voi olla ihan puuroa ja muisti pätkii eri alueilla, mutta tämän suhteen muistatte kirkkaasti ja yksityiskohtaisesti? Usein toivon, että olisi vaikeampi muistaa.
Tähän eron jälkeiseen shokkitilaan ja lamaannukseen ilmeisesti liittyy se, että lähimuistini on todella huono, epäilen vahvasti omia ajatuksiani, tapahtumia ja sanoja, sekä työkykyäni. Olo on hyvin epävarma, huomaan miettiväni, olenko saanut jonkun aivovaurion jostain, vai olenko todella menettämässä järkeni. Onneksi kesäloma jatkuu vielä pari viikkoa, eikä tarvitse olla yksin; aikuinen lapseni on luonani.

Kiitos kun valatte uskoa siihen, että tulevaisuus voi olla vaikka miten hienoa, kun pidän itsestäni huolta ja annan itselleni aikaa. On lohdullista lukea miten teillä on elämä lähtenyt sujumaan paljon paremmin, vaikka kokemuksenne ovat ihan hirveitä.

Hei,

Minulla menossa ero ehkä 10 kerran..3,5 vuoden aikana.
Nyt uskon, että se on lopullinen.
Samaistun paljon täällä lukemaani, välillä en voi uskoa että hänessä kyse on juuri tästä, narsismista, mutta kaikki sopii yhteen.

Alkuun kaikki oli niin taianomaista välillämme, mutta hyvin pian hän muutti mieltään ja oli kylmä ja tuli sitten takaisin vuolaasti rakkauttaan vuodattaen. Hän oli naimisissa tämän koko ajan. Tiesin siitä, mutta hän lupasi erota heti kun ex on siihen valmis. Eivät siis olleet yhdessä , mutta koen että hän piti vaimoaan varalla ja ainakin 2 kertaa palasikin hänen luokseen suhteemme aikana.

Olen muuttunut näiden vuosien aikana.. se itsevarma, iloinen ja ideoita pursuava persoona ei ole täällä nyt. Ystäväni ovat myös kommentoineet kuinka olen kuin varjo itsestäni. Tänä aikana myös itsetuhoisen ajatukset ovat käyneet mielessä, sellaista ei ole tapahtunut sitten teinivuosien.. viiltely, ajatus kuinka helppoa olisi hypätä auton alle. En sellaista kuitenkaan tee. Ja viiltelykin oli ohimenevä vaihe reilu vuosi sitten.
Olo on nyt hieman vahvempi kuin silloin.

Tiedän että minun tulisi pysyä hänestä nyt erossa ja keskittyä omaan elämään ja eheytymiseen. Se on silti vaikeaa, ja tunteita tulee ja menee. Välillä ajan itseni hulluksi ajatuksilla mitä hän nyt tekee ja kokee. En olisi yllättynyt jos hän on takaisin jälleen ex-vaimonsa kanssa.

Kumpa olisinkin jokin ihme konsti jolla saisi kaiken käännettyä takaisin, tekemättömäksi, olisin laittanut rajat ja pitänyt niistä kiinni 3 vuotta sitten. En olisi menettänyt kaikkea tätä aikaa, voi olla että minun on mahdotonta saada lapsia enää ( olen 43 v)
En tiedä miksi kävi näin… mutta ehkä pitäisi keskittyä tuohon tietoon, että siitä ei enää mitään tule, se oli traumaside, ja vielä joskus jossain on ihminen, jonka kanssa pystyn rakentamaan hyvän tasapainoisen suhteen.
Koen , että olen pidemmällä tässä prosessissa kuin vuosi tai kaksi sitten. On off jojoilu alkoi hänen osaltaan muutama kk seurustelumme alettua. Minä olin kuitenkin se joka lopetti suhteemme viimeiset 3 kertaa jos mikään ei muutu.
Tämä on sekavaa sinne tänne poukkoilevaa kirjoitusta, mutta on ihana että on tämä foorumi jonne saa purkaa

Luru, kirjoituksesi kuulostaa todella tutulta, varsinkin tuo itsensä hulluksi tekeminen niillä exään liittyvillä ajatuksilla. Minä olen valvonut monet yöt miettien yksityiskohtaisesti mitä exä tekee uuden/uusien naisen kanssa.
Se, mistä melko varmasti tiedän olevani traumatisoitunut, on kokemus siitä, että exä on pääni sisällä, ohjailee ajatuksiani ja tunteitani, mutta ei suoraan, vaan jotenkin taka-alalta välillä vaimeammin ja välillä ihan etualalle puskien. Tunne omasta minästä on hämärtynyt ja välillä katson asioita ja myös itseäni ikäänkuin exäni silmin. Tämä kuulostaa jo varmaan todella sairaalta.

Ajattelen myös samoin, että kunpa olisin jättänyt lähtemättä tuohon suhteeseen ja voinko vielä saada hyvän, onnellisen ihmissuhteen ja elämän. Yritimme jopa saada lasta exäni kanssa ja tulinkin raskaaksi, mutta se meni pian kesken. Miten paljon hirveämpää tällä hetkellä olisi, jos minulla olisi pieni vauva exän kanssa? Olen 51-vuotias, joten enää en lapsia saa/yritä. Siksi ajatuksen lopullisuus on niin musertava, vaikka tiedän päässeeni pälkähästä. Nyt jos olisin pienen vauvan kanssa, tilanne olisi hirveä ja sietämätön ja saan jopa lohtua siitä, että olen ns. vapaa. Hirvittää ajatellakin, että joku nainen vielä tulee raskaaksi ja saa lapsen tälle miehelle, siinä on helposti kaksi elämää pilalla. Syy, miksi ajattelen asiaa on se, että se auttaa minua ottamaan henkistä etäisyyttä mieheen.

Nyt on kulunut vasta kuukausi viimeisestä viestistä exältä ja siitä kun laitoin estot. Eli todella lyhyt aika loppujen lopuksi ja miten paljon olen oivaltanut tänä aikana!
Luru, olet jo päässyt eteenpäin kun olet tiedostanut asioita. Uskon, että ajan kuluessa henkinen välimatkakin kasvaa ja koko ajan tulee enemmän tilaa omille ajatuksille, omalle kasvulle ja eheytymiselle. Tsemppiä <3