KESKUSTELUFOORUMI

On kipeää huomata 60 vuoden jälkeen ,että kaikki nämä vuodet olen kuvitellut ,että vika on aina ollut minussa. Narsisti suihkuttaa mustetta silmille ja joka paikkaan,myrkyttää purevilla huomautuksilla, solvauksilla ,julkisilla nöyryytyksillä ja nolaamisilla uhrin ja lähiympäristön.Vaikka juokset karkuun sen lonkerot hamuilevat perääsi vielä kymmenienkin vuosien jälkeen,koska olet kasvanut narsistin perheessä syntipukkina.Sen imukupit imevät energiaasi loputtomiin kunnes näännyt. Kai se on sen tavoite,tuhota minut. Miksi,sitä narsku ei kai tiedä itsekkään. On vain kiva rääkätä muita.

Kulissit ovat valahtaneet alas,näen miten sairaassa perheessä kasvoin. Näin naamiot,joita se käyttää yhä selvemmin. Silti se onnistuu sivaltamaan. Jos hetkenkään kuvittelee ,että nyt menee hyvin ,se lyö sanoilla,kääntää asiat nurinpäin loputtomiin ,aina. Mikään ei kelpaa,et ole hyvä vaan huono. Vaikeassa elämäntilanteessa narsku ei tue ja tsemppaa vaan lataa täysillä arvostelua ja osoittaa miten epäonnistunut olen kaikin puolin. Kaikki Ihan kaikki on minun syytäni.

Hän on loistava seuramies,hurmaa tuntemattomat ,pyörittelee hämmästyneenä silmiään ja esittää mukavaa aina tietty tarkoitus mielessä. Satuttaa.Kutsuu luokseen kun tarvitsee hauraalle itsetunnolleen vahvistusta yrittäen nujertaa.Suuttuu,jos en tee niinkuin hän tahtoo. Selän takana puhumista, valheiden levittelyä. Minun tottelemattomuuteni, kapinointini,kyseenalaistaminen teki minusta syntipukin tai sitten hän valitsi minut.Pienen lapsen. Suuria riitoja,huutoa. Lähdin heti kun pääsin,etäännyin vähitellen. Enää käyn harvoin. Se pirulainen tietää,että rakastan äitiäni yhä,tuota särjettyä räsynukkea. Sen turvin se saa minut välillä käymään kotona tietäen ,että se odottaa vain sopivaa hetkeä milloin suihkuttaa mustetta silmille tai iskee kuin kobra. .

Monet ongelmani on kotoa peräisin,epävakaus,kun ei koskaan tiennyt mikä on oikein. Isän loputon asioiden kääntäminen,ajoittaiset raivokohtaukset ja itsetunnon ongelmat sekä tunne ettei kukaan minusta tykkää ,kun olen "tollanen". Sekin ,että on vaikea luottaa ihmisiin varsinkin kun ystävyyttäni on pari muutakin narskua käyttänyt hyväkseen.

Välit poikki heihin,ei ole muuta keinoa kuin paeta,ottaa etäisyyttä ja koettaa selviytyä . Helpottaa,kun ymmärrän vasta nyt,että vika ei ole ollut minussa vaan isäni sairaassa mielessä. Että minä en ole se mätämuna vaan isäni.
Tietämättäni tehnyt myös oikeita siirtoja nuoresta pitäen silti särkynyt minäkin,äiti pahiten Prinsessa elää kuplassa narskun lemmikkinä,komppaa kaikessa ymmärtämättä ,että on vain pelinappula narskun pelilaudalla.Miksi nää tyypit ei saa mielisairas diagnoosia? Kriteerit ei kai riitä. Saavat vapaasti särkeä muita hulluuden parrtaalle iloisesti pyörittäen omaa rinkiään Tavallaan ovat mieltä vailla.

Mä havahduin äidin narsismiin viime keväänä, kun täytin 60. Se kehtasi heittää roskiin pikkusiskon vaatteita, jotka hän oli jättänyt äidin luo, jotta voin katsoa, voisinko käyttää niitä. Ei mitään järkevää perustelua tietenkään. Kun sen jälkeen aloin epäillä narsismia ja tutustuin piirteisiin, liian moni kohta tuli rastitetuksi. Edelleen kuuntelen paljon youtube-videoita ja taas tilasin kirjastosta pari aiheesta kertovaa opusta, koska haluan tulla vahvemmaksi tässä omassa itsessäni, jota en kyllä oikeastaan hirveästi tunne. Minulla on ollut koko ikäni hatara käsitys, kuka oikein olen. Sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni 17-vuotiaana, mutta siihen aikaan moisista ei edes vielä puhuttu.
Pahinta tosiaan on, että ne lonkerot ulottuvat joka paikkaan. Kaikki mahdollinen tieto urkitaan selville ja sitä käytetään itseä vastaan, tai vaikka valehdellaan. Saatetaan sanoa tosi pahasti, eikä jälkeen päin muka muisteta mitään. Jos kyselee anteeksipyynnön perään, saa lisää inttämistä. "Mutta tottahan se on", "Mutta minun pitää saada sanoa, enhän minä voi kaikkea jättää sisälle kiertämään".
Pahinta on, ettei välejä oikein voi laittaa poikkikaan. Vanhemmat ovat jo siinä iässä, ettei siivoaminen oikein onnistu, niin käyn siellä vielä silloin tällöin ja näen samalla isää, mikä on kivaa. Välimatkaa on onneksi 50 km.
Sisarukset eivät näe tilannetta läheskään näin, mutta kun kuulin, että vanhemmat "valitsevat" lapsista yhden uhriksi ja muilta suvaitaan vaikka mitä, niin selityshän löytyi siitä.
Tässä ilmiössä on kyse niin paljosta, ettei sanat riitä. Onneksi on nyt löytynyt pikku hiljaa selityksiä kaikille oudoiksi jääneille tilanteille. Nuorempana, kun joskus sanoin johonkin asiaan vastaan, sain ihan rauhassa kokea tulleeni hulluksi, ja se jätti ikuiset jäljet. Kuka olisinkaan, jos olisin saanut kasvaa normaalissa perheessä?