Äiti narsisti vai ei?
Lähetetty: 15 Tammi 2024, 13:15
Hei. Olen joskus aiemminkin miettinyt äitini käytöstä jotenkin outona, mutta en ole koskaan osannut ajatella narsistiksi. Kuitenkin viimekertaiset tapahtumat jätti minuun sellaisen pahan mielen ja järkytyksen, että mitä tässä oikein tapahtuu. Eli tämä minun viimeinen niitti oli se, kun oli meillä kylässä noin viikko sitten, kerroin hänelle että olen töistä uupunut. Äidillänikin on omaa kokemusta työuupumuksesta. Tuntui etten oikein saanut kummemmin siihen tukea, mutta hän on vähän aina ollut sellainen, ettei osaa oikein jutella ja tukea vaikeissa hetkissä kovinkaan minua eikä ehkä muitakaan siis. No sitten myöhemmin meillä kotona teki pienelle lapsellemme sellaisen jutun mistä ollaan monesti sanottu aiemmin ettei saa tehdä niin, huomasin asian ja kysyin miksi teki niin, tivasin siinä asiaa että en ymmärrä miksi täytyy toimia noin kun ollaan siitä monet kerrat muistutettu. Hän keksi syitä, että no ei muistanut asiaa ja että älä viitsi nyt, että et saa puhua äidillesi noin, korotti ääntä oikein ja sai minut tuntemaan syylliseksi kun puhuin hänelle niin. Sanoi myös mun pienelle lapselle että "sun äiti on ihan sairas". Lapsi ymmärtää jo puhetta hyvin. Menin vaan hiljaa toiseen huoneeseen koska olin ihan ymmälläni. Minusta oli kamalaa sanoa lapselleni noin. Myöhemmin ei mitään anteeksipyyntöä minulle ja piikitteli minua eri asioista, että kun en jaksanut keittää kahvia hänelle, että " voi kun huono palvelu kun ei äidille kahvia laiteta" ja kun en ollut saanut aikaiseksi korjata pojan housuja, niin siitäkin että "voi kun sun äiti ei saa mitään aikaiseksi". Hän yrittää kääntää ne aina vitsiksi nuo sanomiset, mutta yleensä ne loukkaa minua. Tuo piikittely juttu on ollut jo ennenkin sellainen mitä hän harrastaa minua kohtaan. Tuntui että äitini myöhemmin siinä hieman koko ajan skannasi minua että olenko vihainen hänelle tai loukkaantunut, en näyttänyt oikein tunteitani hänelle, koska en tiennyt miten hän oikein reagoisi. Tuntuu että aina jos näytän jotain ikäviä tunteitani hänelle jostain hänen toiminnastaan niin hän suuttuu itse tai syyllistää jotenkin minua, tai loukkaantuu itse yms. Hän lähti pois sitten myöhemmin meidän saattamana kotiinsa, ihan väleissä, ei mitään riitelyä enää siinä välissä ollut ollut. Sitten hän laittoi minulle parin päivän päästä kotoaan yöllä viestin jossa haukkuu minua "itsekkääksi kakaraksi, että ei mitään kunnioitusta ja voisit miettiä miten käyttäydyt minua kohtaan. Saat hävetä ja voin pärjätä ilman teitä. Ja ei ole ensimmäinen kerta kun olet minua loukannut."
Mulle tulee usein syyllinen ja häpeällinen olo kun hän kääntää asiat jotenkin päälaelleen. Usein hän käyttää sitä että "et saa äidillesi noin puhua". Myös muita asioita olen miettinyt hänen käytöksessä, mm. tuntuu että häntä täytyy jollain lailla myötäillä ainakin joissakin asioissa, ja hän myös joskus haukkuu muita tai arvostelee. Myös jo noin 10 vuotta sitten minun äitini mies suuttui jostain olemattomasta asiasta joka paisui sitten niin että ensin oli puhe että äiti ja mies eroaa ja me muutetaan pois kaksin, kunnes sitten se muuttui niin että mun piti muuttaa pois heidän luotaan eli kodistani (olin n.18v) ja minä olin kuulemma ollut jotenkin töykeä ja varastellut miehen sanojen mukaan. Eli äitini sitten päätti että he jäävät sittenkin yhteen asumaan eivätkä eroa, mutta minun piti muuttaa pois. Olin siitä myöhemmin tosi vihainen ja loukkaantunut äidille, ettei hän pitänyt puoliani asiassa vaan antoi minut potkia pihalle. Sitten kun laitoin äidilleni joskus vihaisia viestejä asiasta (koin että hän teki väärin että hän ei pitänyt puoliani vaan antoi miehen päättää ja jäi itse hänen kanssaan) niin hän vastasi että hänellä on korkea verenpaine ja ahdistusta että ei voi puhua noin hänelle kun tulee hänelle oireita siitä. Oma isäni teki aikoinaan itsemurhan kun olin vielä aika pieni, isällä oli ehkä vähän harhaisuutta ennen sitä tekoaan, mutta muistan että isäni sanoi minulle ennen sitä että äiti on paha ihminen. Muitakin juttuja on, mutta tässä nyt ainakin päällimmäiset jotka mieleen tulee.
Ja onhan hän myös ajoittain ihan auttava ja tuo jotain pieniä lahjoja pojalleni ja meille yms. Mutta jotenkin tuntuu että häneen on vaikea saada emotionaalista läheisyyttä ja että hän ei oikein osaa olla läsnä. On tosi paljon kylässäkin aina puhelimella pelaamassa itsekseen. Joskus toivoisin että hän voisi olla hetken pojan kanssa, että minä ja puolisoni pääsisimme vaikka hetkeksi kaksin johonkin, mutta tuntuu että en uskalla kysyä, kun siitäkin varmaan tulisi jotain piikittelyä ja itselle vaan huono olo sitten. Tuntuu, että puolisoni vanhemmat ovat aika erilaisia verrattuna äitiini, lämpöisempiä ja enemmän välittäviä. Eivätkä piikittele loukkaavasti todellakaan. Ennen ajattelin että äitini on ihan mukava ja meillä on hyvät välit.
Olen ollut ihan uuvuksissa tässä ja koitan miettiä onko hän narsisti vai olenko kenties itse jotenkin vähän häiriöinen. Olen nuoresta asti kärsinyt ahdistuksesta, masennuksesta. Tässä pitkä teksti kyllä nyt! Kiitos jos jaksoit lukea!
Mulle tulee usein syyllinen ja häpeällinen olo kun hän kääntää asiat jotenkin päälaelleen. Usein hän käyttää sitä että "et saa äidillesi noin puhua". Myös muita asioita olen miettinyt hänen käytöksessä, mm. tuntuu että häntä täytyy jollain lailla myötäillä ainakin joissakin asioissa, ja hän myös joskus haukkuu muita tai arvostelee. Myös jo noin 10 vuotta sitten minun äitini mies suuttui jostain olemattomasta asiasta joka paisui sitten niin että ensin oli puhe että äiti ja mies eroaa ja me muutetaan pois kaksin, kunnes sitten se muuttui niin että mun piti muuttaa pois heidän luotaan eli kodistani (olin n.18v) ja minä olin kuulemma ollut jotenkin töykeä ja varastellut miehen sanojen mukaan. Eli äitini sitten päätti että he jäävät sittenkin yhteen asumaan eivätkä eroa, mutta minun piti muuttaa pois. Olin siitä myöhemmin tosi vihainen ja loukkaantunut äidille, ettei hän pitänyt puoliani asiassa vaan antoi minut potkia pihalle. Sitten kun laitoin äidilleni joskus vihaisia viestejä asiasta (koin että hän teki väärin että hän ei pitänyt puoliani vaan antoi miehen päättää ja jäi itse hänen kanssaan) niin hän vastasi että hänellä on korkea verenpaine ja ahdistusta että ei voi puhua noin hänelle kun tulee hänelle oireita siitä. Oma isäni teki aikoinaan itsemurhan kun olin vielä aika pieni, isällä oli ehkä vähän harhaisuutta ennen sitä tekoaan, mutta muistan että isäni sanoi minulle ennen sitä että äiti on paha ihminen. Muitakin juttuja on, mutta tässä nyt ainakin päällimmäiset jotka mieleen tulee.
Ja onhan hän myös ajoittain ihan auttava ja tuo jotain pieniä lahjoja pojalleni ja meille yms. Mutta jotenkin tuntuu että häneen on vaikea saada emotionaalista läheisyyttä ja että hän ei oikein osaa olla läsnä. On tosi paljon kylässäkin aina puhelimella pelaamassa itsekseen. Joskus toivoisin että hän voisi olla hetken pojan kanssa, että minä ja puolisoni pääsisimme vaikka hetkeksi kaksin johonkin, mutta tuntuu että en uskalla kysyä, kun siitäkin varmaan tulisi jotain piikittelyä ja itselle vaan huono olo sitten. Tuntuu, että puolisoni vanhemmat ovat aika erilaisia verrattuna äitiini, lämpöisempiä ja enemmän välittäviä. Eivätkä piikittele loukkaavasti todellakaan. Ennen ajattelin että äitini on ihan mukava ja meillä on hyvät välit.
Olen ollut ihan uuvuksissa tässä ja koitan miettiä onko hän narsisti vai olenko kenties itse jotenkin vähän häiriöinen. Olen nuoresta asti kärsinyt ahdistuksesta, masennuksesta. Tässä pitkä teksti kyllä nyt! Kiitos jos jaksoit lukea!