KESKUSTELUFOORUMI

Sain tänään tietää olevani raskaana exälleni. Olen kirjoitellut tänne jo muutaman postauksen.

Järkytys on suuri. Ja vaikka lapsen haluankin pitää ja rakastaisin paljon pientä, toivon sisimmissä, että luonto hoitaisi tässä vaiheessa pienen parempaan talteen tästä tilanteesta

Miten ihmeessä suojelen lasta hänen isänsä tunnekylmyydeltä, rajattomuudelta ja samalla kun hän yrittää periksi antamalla ostaa jo aikaisemman lapsensa puolelleen hänen lapsensa äidiltä?

Miten käy minulle? Tuleeko exä rajattomana yrittämään jotain silmänkääntötemppua, jossa minä olen hullu, kuten tähänkin asti? Tuleeko hän vaikeuttamaan mun äitiyttä ja tulevaisuutta jotenkin esim sosiaalihuollolla jne? Pitääkö tässä pelätä vai ei?

Kyllä tämä on shokki. Myönnän, etten huolehtinut ehkäisystä kunnolla, koska aivan aidosti olen välillä kokenut exäni kanssa, että hän on niin ihana, ettei haittaisi jos tulisikin lapsi. Vaikka sitten toisena hetkenä olen taas hänen aiheettomien epäilyksiensä ja haukkujensa lyttäämänä, ilman anteeksipyyntöä, paha olo rinnassa ahdistaen niin perkeleesti. En siis voi syyttää kuin itseäni typeryydestä.

Jos nyt saisin päättää, en tutustuisi koko ihmiseen.

Tiedän selviäväni lasteni kanssa. Mutta miten lapsi selviää isänsä kanssa? Ja miten minä selviän eksäni kanssa?

Voi sua. En halua syyllistää sinua mutta olet kyllä aikamoiseen liemeen itsesi saattanut. Luin noi useat postauksesi ja en tiedä miten kommentoisin etten loukkaisi sinua kommenteillani, sillä tuossa suhteessasi mieheesi on mielestäni niin paljon epäterveitä piirteitä, molemminpuolista epävakautta, rajattomuutta ja holtittomuutta että suosittelisin sinua hakeutumaan ammattiauttajalle. Siellä voit turvallisesti puhua ja selvittää asioitasi. Tuntuu että olet tällä hetkellä hukassa myös itsesi kanssa ja avun tarpeessa. Sen kuvan sain tilanteestasi tekstiesi perusteella että elämäsi on kovin turvatonta ollut jo pitkään. Rivien välistä niin kuin teksteistäsi voi lukea hätäsi ja sen että kiintymyssuhdemalleihisi sinun kannattaa perehtyä. Mieti myös sitä mikä sai sinut tulemaan uudestaan raskaaksi samalle narsistimiehelle jolle olit abortin tehnyt aiemmin, etkä sitä lasta silloin halunnut ja tästä kyseisestä miehestä olet tiedostanut haluavasi päästä eroon. Olet kokenut rankkoja asioita myös menneisyydessäsi, kuten lapsuudessasi. Näkisin että sinulla on traumaa niistä menneistäkin asioista joita täytyy vielä käsitellä. Sinulla on todella paljon painolastia jota kannat, eikä mikään ihme ole että tuollaisessa suhteessa noin käy. Se pitäisi purkaa ja perinjuurin käsitellä. Älä ole miehen kanssa missään tekemisissä ellei ole pakko, vaan ainoastaan tulevan yhteisen lapsenne välttämättömissä asioissa. Jos jäät yhtään tuohon vuoristorataan niin se ei tee sinulle eikä lapsillesi hyvää.

Hyvä että tiedostat paljon niitä asioita jotka ei tee sinulle hyvää ja olet alkanut irtiottoon niistä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että saat asiasi kuntoon pikimmiten. Rakasta, arvosta ja kunnioita itseäsi. Älä jää yksin ja pidä huolta itsestäsi. Puhu ammattiauttajalle ja luottoystävillesi jotka tiedät olevan sinulle tukena, sillä juuri nyt sitä tukea sinä tarvitset

Miksi kirjoitat, jos epäilet loukkaavasi?

En oikeastaan hakenut neuvoja ja kehotuksia edes sinulta. Ajattelin tämän olevan palsta, jossa jaetaan omia kokemuksia ja vertaistukea sitä kautta. Jossa saa olla tasavertainen tulematta säälityksi, oli oma tilanne kuinka vaikea tahansa. En etsi täältä terapeuttia. Ja niin haluan ajatella edelleenkin.

Okei, muokkailit tekstiäsi vähemmän hyökkääväksi. Olen jokatapauksessa hakemassa täältä vertaistukea muiden samaa kokeneiden kanssa ja en ohjeita, neuvoja, sääliä, enkä arviointeja. Ehkä tämä palsta ei sitten ole sellainen, mistä sellaista voisi saada, sellaiseen halukkaat ihmiset ovat jossain muualla.

Sulla on täällä paljon kysymyksiä ja selkeästi kaipaat neuvoja ja tukea sekä ymmärrystä. En usko että täällä sulle kukaan voi antaa niitä vastauksia joita haet. Vai haluatko pelkästään ymmärtäjiä komppaamaan sinun tilannettasi? Siksi ammattiauttaja tms.voi tietää ne vastaukset paremmin. Me tuskin kukaan täällä virallisia terapeutteja ollaan tai niiden oikeiden vastausten antajia. Mutta monesti kyllä samoja kokemuksia läpi käyneitä kylläkin, jotkut enemmän jotkut vähemmän. Ja joillakin on sinnepäin. Vertaistuki on mielestäni just sitä että asioista voi täällä avoimesti puhua ja niitä neuvojakin jakaa ja erinäkökulmia avata. Kirjoitit itsekin rohkeasti ja avautuen tilanteestasi.

Ehkä joku sulle antaa täällä ne kaipaamasi vastaukset. Jään mielenkiinnolla odottamaan ja lukemaan kun ilmaantuu.

Tietty on kysymyksiä ja ajatuksia traumaa ja väkivqltaa kokeneilla. Mutta tokkopa niihin kukaan vastata osaa, eikä se ole tarkoituksen mukaistakaan alkaa niihin vastailemaan päällepäsmärinä. Mutta trauman kokeneen avautuminen voi herättää muille halun avautua siitä omasta tarinasta käsin, käydä omaa polkuaan läpi uudelleen ja jakaa myötätuntoa puolin ja toisin, ymmärtäen toista.

Eikö vaan voisi lukea toisen tekstiä, kuunnella toisen tilannetta, kertoa omaa akuuttia tilannettaan/selviytymistarinaansa, tsempata helvetisti ja olla hetken ihan läsnä, sekä myötätuntoinen?


Jää vain odottelemaan jos siltä tuntuu

Hei, Toipuva12,

Kirjoitat, muun muassa:

Sulla on täällä paljon kysymyksiä ja selkeästi kaipaat neuvoja ja tukea sekä ymmärrystä. En usko että täällä sulle kukaan voi antaa niitä vastauksia joita haet. Vai haluatko pelkästään ymmärtäjiä komppaamaan sinun tilannettasi? Siksi ammattiauttaja tms.voi tietää ne vastaukset paremmin. Me tuskin kukaan täällä virallisia terapeutteja ollaan tai niiden oikeiden vastausten antajia.

Toipuva12, olet selvästikin perehtynyt terapiasanastoon ja ammattiauttamisen käsitteisiin. Tunnet terapia-aluetta ilmeisen hyvin, ja haluaisinkin siksi kuulla sinulta muutaman tärkeimmän, ehkä kolme tärkeintä esimerkkiä kysymyksistä, joita aloittaja esittää, ja joihin sinun tiedoillasi ja osaamisellasi varustettu toipuja tai mainitsemasi ammattiauttajataho voisi antaa vastaukset.

Miilaisia ammattiauttajan tms. henkilön vastaukset aloittajalle voisivat mielestäsi olla?

Olisin kanssatoipujana ja sivuston pitkäaikaisena seuraajana kiitollinen, jos haluaisit terapiaa tuntevana kommentoida lyhyesti - tai pitemmänkin kaavan mukaan, näkökulmaasi varsinkin tähän ajatukseesi, jonka lausut aloittajalle :

En usko että täällä sulle kukaan voi antaa niitä vastauksia joita haet.

Tietenkin tämä vaivannäkö, ajatustesi syventäminen sinulta minulle tapahtuisi vain siinä tapauksessa, että pidät pointtejani edes hiukankin olennaisina.
Jos näkökulmani, nämä kommenteistasi esille poimimani lauseet, eivät ole mielestäsi relevantteja, mikä on todellakin ehkä jopa todennäköistä, ymmärrän, jos vastaat johonkin itse valitsemaasi asianmukaisempaan näkökulmaan, nimenomaan aloittajan kertomusta ajatellen.

Hei Gilda+aloittaja,
Olen lukenut paljon hyviä tekstejäsi ja analyysejasi täällä Gilda. Ja komppaan monia ajatuksiasi. Sinulla on monipuolinen käsitys asioista pintaa syvemmältä ja olet selvästi hyvin perehtynyt tällä foorumilla esiin tuotaviin asioihin. En itse ole todellakaan mikään asiantuntija enkä terapeutti enkä siihen pyri enkä ole niin väittänytkään. Tottakai täällä voi hakea sympatiaa ja tukea itselleen. Mutta ammattiauttajalle suositteleminen ei minusta myöskään ole väärin jos elämäntilanne on pahasti solmussa. Ainoastaan ajatukseni oli se että minusta tuntui kirjoitusten perusteella että aloittaja haluaa kuulla tietyt asiat haluamallaan tavallaan ja valita sieltä itselleen sopivat asiat näkökulmineen jolla saa itselleen ja toiminnalleen tukea/hyväksyntää tai ymmärrystä. Useinhan se niinkin menee ettei kaikki ole vastaanottavia kun kipeitä asioita nousee esiin. Kyseenalaistan vaan sen että onko tämä oikea paikka ja riittääkö apu jota aloittaja hakee tämän foorumin taholta hänelle ja onko niitä oikeita vastauksia saatavissa täällä. Haluni oli vaan auttaa aloittajaa hakemaan itselleen apua ja tukea sekä tuoda oma näkemys että hän tarkastelisi asioitaan kokonaisvaltaisesti, ei loukata tai arvostella. Mutta taisin epäonnistua ja ilmaista asiat epäselvästi sekä ilmeisesti liian suoraan.

Heissan, jälleen, Toipuva12 ja moonaliisa

Kiitos tarkennuksista Toipuva.

Lukaisin vielä kerran ketjun läpi. Minussa vahvistui ensivaikutelma, jonka sain aloittajasta ja sinusta, Toipuva12.

Te kirjoitatte kumpikin omalta kypsyystasoltanne. Ja minä omaltani. Tottakai, kuinka muuten voisikaan olla. Tällaisiahan me ihmiset kohdatessamme aina olemme, eri vaiheissa, eri kypsyys- ja ymmärrystasoilla. Se on luonnollinen itsestäänselvyys ja hyvä tiedostaa.

Tyydyn nyt ainoastaan toteamaan omaa subjektiivista havainnointiani, että aloittajan kypsyys, kun hän kertoo haastavasta tilanteestaan,
- on vakuuttavampaa ja perustellumpaa pohdintaa kuin mitä olen aikoihin mistään lukenut.
Aloittaja osoittaa olevansa vaikuttavalla tavalla ajatuksiltaan selkeä ja todellisuudentajuinen. Ja peloton kertomaan oman kantansa sellaisena kuin sen kokee.
Aloittaja muistuttaa ettei hän ole täällä neuvoja hakemassa. Hän haluaa keskustella, jakaa kokemuksia, tunteita, ja näin saada kaikupohjaa omille ajatuksilleen.

En epäile aloittajan kykyä lopulta vertaistuessa ja/tai muualla keskusteltuaan päättää mitä ratkaisuja hän tekee.

Kuten aloittaja itse sanoo, uskon, että hänellä tulee menemään hyvin.

Jännä tunne lukea tuo aloitukseni.
Miten pelokas olenkaan ollut.
Sanoisin itsellemi nyt vastaavassa tilanteessa, että selviät hyvin ja kaikki tulee menemään hyvin

Lapseni on nyt ihana 1 vuotias. Auringonpaiste! Meillä menee hyvin.

Edelleen olen tosin henkisesti kiinni lapsen isässä. Sinnikkyyteni uskoa muutokseen on ollut vahvaa, mutta sen seurauksena olen alkanut epäilemään itseäni narsistiksi ajoittain. Eli aaltoilevaa on oma toipumisprosessi.

Onneksi olen "vain" henkisesti kiinni tässä miehessä ja uskallan sanoa, että irtaantumassa.

Elämässäni on nykyään iloa, tukiverkko on yllättävänkin hyvä arjessa, vahvistun vähitellen. Joku hetki olen varmasti vapaa tästä miehestä henkisesti. Se ottaa aikansa. Olen käsitellyt paljon pettymystä, katkeruuden tunnetta, surrut ja kohdannut pelkoja.

Olen kuitenkin oikeasti tietyltä osin tosi rikki edelleen kokemuksieni jälkeen. Mutta hyväksyn sen.

Olen yrittänyt alkaa puhumaan avoimemmin kokemuksistani. Se tuntuu vaikealta. Mutta yritän. Ehkä se vapauttaa.
Olen ajatellut etsiä vertaistukiryhmän, jos vain saan arkeen sen mahtumaan.

Lapsen isä ei osallistu arkeen. Ei lapsen elämään. Hän välittää lapsesta silloin, kun meillä on mennyt hänen kanssaan hyvin. Muutoin hän katoaa ja sanoo syyksi, että olen rikkonut hänet, hänellä on kiireitä, hän ei pysty ja en vain ymmärrä häntä koskaan miksi, olen vieroittaja äiti(mikä ei pidä paikkaansa, en edes jaksa kertoa mitä kaikkea olen yrittänyt saada hänet tapaamaan lasta, tarpeeksi ainakin), tai sitten hän ohittaa koko aiheen, tai toteaa että katsotaan, syyttää minua hyväksikäytyäjäksi että halusin vain lapsen ja satuttaa miestä jne. Lista jatkuisi varmasti, jos jaksaisin miettiä.

Mies ei ole tunnustanut isyyttä. En aijo sitä itse ajaa eteenpäin, sillä en voi luottaa etteikö hän alkaisi hankalaksi. Helpompi elää näin.
Lapsella on läheinen mies(sukulainen) elämässä, isään verrattavissa oleva mies. Olemme olleet onnekkaita sen suhteen ja lapsi erityisesti!