KESKUSTELUFOORUMI

Täällä ensimmäistä kertaa, vastarekisteröityneenä.
Tuli tunne että on pakko saada purkaa ajatuksia. Minulla ei ole ketään, jolle puhua näistä asioista joten siksi tulin tänne.
Elän parisuheessa (itsetehdyn diagnoosin mukaan) henkilön kanssa, jolla on ainakin vahvasti narsistisia piirteitä. Hänelle ei voi kertoa omia mielipiteitä, ellei ole hänen kanssaan samaa mieltä asioista. Vähänkään eriävien mielipiteiden esittäminen johtaa riitaa ja monien päivien mököttämiseen. Kaksi päivää mökötettyään hän saattaa tulla ja sanoa: " Sinä se et osaa sopia! Olet mököttänyt jo neljä päivää ja minä olen ainoa joka edes yrittää päästä asiassa eteenpäin!" Toisaalta jos minä yritän selvittää asiaa ja sanoa oman mielipiteeni asiasta, hän suuttuu entisestään ja syyttää minua kuinka haukun häntä tms.
Hän myös käyttää lapsiamme aseena ja koston välineenä. Jos hän on minulle suuttunut, saattaa hän sanoa lapsille että "tänään saa pelata tietokoneella niin paljon kuin haluaa". Lisäksi hän saattaa ostaa ison kasan karkkia ja syöttää sen lapsille. Ja tämä ihan vain kostaakseen minulle, koska tietää että haluan rajoittaa ruutuaikaa ja karkkien syöntiä. Hän tietää että lasten kautta pystyy satuttamaan minua. Eikä nämä keinot edes ole ne pahimmat.
Toistan itselleni oman pääni sisällä mantraa: "Jos toinen on paska, minun ei tarvitse sitä olla" tai "Hän ei voi vaikuttaa siihen, mitä minä tunnen. En suostu olemaan huonolla tuulella/masentunut vain siksi koska hän kohtelee minua huonosti". Olen yrittänyt opettaa myös lapsille näitä ajatuksia. En kuitenkaan sano lapsille että tarkoitan näissä tilanteissa heidän isänsä toimintaa. Lasten isä kohtelee nimittäin myös lapsia huonosti/kontrolloivasti. Viime aikoina olen joutunut kamppailemaan oman jaksamisen kanssa. En meinaa jaksaa toistaa tuota mantraa mielessäni. Mielessäni toistuu yhä useammin lause "En jaksa tätä." En ole enää iloinen. En ole enää onnellinen. Jaksan tätä vain lasten takia. Jotta voisin kasvattaa heistä edes jollain tapaa mieleltään terveitä. Koen olevani puskuri lasten ja heidän isänsä välillä. En yritä vieraannuttaa lapsia isästään, vaan yritän kasvattaa lapsista vahvoja, jottei heidän itsetuntonsa romuttuisi isänsä mielivallan edessä.
Olen väsynyt eikä minulla ole ketään jolle asiasta puhua.

hei,
Hyvä, että avaudut ja kirjoitit tänne. Samalla sanon, että hae apua jostain muualtakin mielenterveystoimistosta, terapeutilta?

Mun ex mieheni, narsisti, oli juuri sellainen, että suuttui, jos olin eri mieltä asioista. Vaikka aivan asiallisesti ja maltillisesti olin eri mieltä, hän sai raivokohtauksen.

Lasten käyttö hyväksi riitatilanteissa on törkeää. Uskon, että yrität parhaasi mukaan lievittää asioita, mutta kyllä ne silti lapsiin vaikuttavat.

Kannustan sinua ottamaan mahdollisuuksiesi mukaan ottamaan yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Nollalinjaankin voi soittaa tai kriisipuhelimeen, näin aluksi. Voimia Sinulle!

Kiitos kun vastasit.
Täytyisi kyllä ottaa yhteyttä johonkin. On vain niin vaikea löytää sille aikaa ja mahdollisuutta. En saa edes mennä nukkumaan ajoissa, koska "Kellohan on vasta puoli kymmenen! Eihän kukaan mene tähän aikaan nukkumaan!" Eikä auta vaikka kuinka vakuuttelisin, että minä joudun aamuisin heräämään 1,5h puolisoa aiemmin, tarvitsen unta. Kuinka voisin kertoa käyväni terapiassa? (Mihin sä muka terapiaa tarvitset?) Minun täytyy olla aina kotona hoitamassa lapsia ja kotia. Ehkä saisin jostain salaa nipistettyä aikaa ja soitan esim. Nollalinjaan. Pakko olisi.

Huomasin, että aviomieheni oli narsisti vasta, kun lapset olivat jo muuttamassa pois kotoa. En ehtinyt ajatella parisuhdettani, kun oli monta lasta. Ajattelen, että ehkä voisit vähitellen miettiä tilannettasi ja perehtyä henkiseen väkivaltaan. En tiedä oliko lapsille hyvä vai paha olla toimimattomassa perheessä kauan. Uskon ja toivon, että löydät mahdollisuuksia soittaa nollalinjaan. Pääsisit vähitellen eteenpäin, etkä olisi luovuttanut. Taistelu tekee itselle hyvää, uskon niin.