Narsistipuolison uhri

[Katjuuska]

Olen 48 v.nainen joka elännyt vaihdellen enemmän ja vähemmän rajoitetussa , alistetussa suhteessa,,jo 29v. Tilanne on mielestänyt mennyt pahempaan suuntaan ,,näitä raivopäiviä on useammin kuin aiemmin. Olen tyhmänä kuvitellut että tilanne voisi muuttua. Ja olen taloudellisen tilanteen takia surkeassa asemassa ,,ikäänkuin toisesta riippuvainen. Valitettavasti itse olen se joka ostanut ruoat ja kodin muut menot. Mies maksanut omistusasuntoaan,,,johon minulla ei ole oikeutta. Emme ole naimisissa, .mies ei halunnut mennä naimisiin eikä ole avioehtoa. Olen tyhjän päällä. Ja mies haukkuu siitäkin: olet köyhä,sinulla on vain tuulen huuhtomaan perse,, minä omistan, mulla on mulla on.hehehehee ym pilkkaavaa. Mies määrää ettei minun luona saa käydä minun sukulaiset mutta ei myöskään lähde minun mukaan kyläilemään minun sukulaisten luo.Ikinä. Harvoin,,, siis tosi harvoin tulee itsekään käytyä. En ole sukulaisille kertonut tilanteesta, tekosyitä keksinyt aina peitelläkseni totuutta. Ulkonäköäni haukkuu kaikilla mahdollisilla pilkkasanoilla. Kaiken pitäisi mennä niinkuin hän haluaa,,,jos ei,,,raivo alkaa. Minä niin toivoisin saavani samassa asemassa olevan keskustelukumppaniksi. Tässä vain osa nyt.

[Lisbetiina]

Olen pahoillani tilanteestasi. Todella tutulta kuulostaa tuo. Itse olen 43-vuotias ja narsistin kanssa elänyt 25v. Meillä myös taloudellista väkivaltaa. Naimisissa kylläkin olemme, mutta minä en saa käyttää rahoja mihinkään omaan (tai puolison mielestä käytän omiin menoihin rahaa koska käyn viikoittain ruokakaupassa).
Koen hiipiväni nurkkia pitkin etten vain aiheuta puolisossa raivokohtausta. Ja kun hän suuttuu niin syy on AINA minussa. Vaikka hän käyttäytyisi kuinka järjettömästi, ei koskaan pyydä anteeksi.
Ja ainoat sukulaiset joita hän haluaa tavata on hänen omat sukulaiset. Jos minä haluan tavata omia sukulaisia, matkustan sukulaisiin itse . Lapsemme eivät tunne minun sukuani koska emme heitä koskaan tapaa. Tämä on asia joka satuttaa minua kaikista eniten.
Itse olen saanut jonkin verran apua henkiseen jaksamiseen siitä, että en enää anna puolison vaikuttaa siihen miltä minusta tuntuu. Jos hän raivoaa, toistan itselleni: "Jos hän on paska, minun ei tarvitse sitä olla" ja "Jos minä olen hyvällä tuulella, hän ei voi sitä minulta pois viedä." Yritän kaikin keinoin, ettei hän pääsisi pääni sisään ja vaikuttaisi minun mielialoihin. Eihän tämä aina toimi, mutta yhä useammin huomaan etten reagoi enää niin vahvasti hänen raivoamiseen.
Saan myös voimaa siitä että halveksun häntä ja hänen käytöstään mielessäni. Olen nostanut itseni hänen yläpuolelleen omassa mielessäni. Tätä en kuitenkaan suosittele, koska tällä keinolla lähtee herkästi samalle polulle narsistin kanssa. Hänhän on omasta mielestään parempi kuin kaikki muut. Itse saan tästä ajatusmallista kuitenkin voimaa. Mutta pitäisi varmasti tästä pyrkiä eroon.
Muista että sinä olet vahvempi kuin itse tiedätkään!

[Loukussa]

Kuulostaa tutulta. Olen vuoden kerännyt voimia lähtöön, mutta taloudellisesti se ei vielä ole mahdollista.25 vuotta tätä hulluutta on takana. Olen huomannut, että paras keino kommunikoida, on olla hiljaa tai vastata lakonisesti ja lyhyesti. En ala enää väittelemään hänen kanssaan, koska syyt saan aina niskoilleni.

Välillä hän yrittää antaa minulle niitä leivänmuruja; koskettaa, huomioi, on kiinnostunut. Ei mene enää läpi.

Seksistä on aikaa. Hän pihtaa. Minun aloitteeni torjutaan, en jaksa enää yrittää. Tällä hetkellä hänen kosketuksensa kuvottaa minua.

Pahinta on ollut huomata, että en tunne tätä ihmistä ollenkaan. Eri tilanteissa hän ottaa eri naamion käyttöön. Sitä tuntee itsensä todella tyhmäksi. Ja eniten vituttaa aika, jonka olen elämästäni tuhlannut tähän kuoreen.

Mutta onneksi nyt osaan manipulointia lukea ja olla menemättä ansaan. Lähtö suhteesta on päivä päivältä lähempänä.

Voimia ja jaksamista tilanteeseen

[Lisbetiina]

Minäkään en enää saa mitään nautintoa noista murusista. Välillä lepertelee ja koskettelee, mutta tiedän että se on vain väliaikaista. Rakkautta en ole kokenut häntä kohtaan enää vuosiin. Halveksuntaa enintään, ehkä ajoittaista sääliä.
Ja samaa teen minäkin: vastaan lyhyesti enkä lähde mihinkään provosointeihin mukaan. Aiemmin taistelin ja yritin pitää omista oikeuksistani kiinni, mutta siitähän vain pääsee helvetti valloilleen. Yrittääköhän narsisti tietoisesti provosoida? Välillä tuntuu, että hän oikein kaipaa taistelua ja eripuraa. Mutta kun en tartu koukkuun, niin hän ei taisteluaan saa.
Itsekin olen jo 5 vuotta tehnyt lähtöä suhteesta. Lähdenköhän ikinä? Ehkä kun lapset on aikuisia, niin ei pääse enää satuttamaan minua heidän kauttaan. Ehkä.

[Loukussa]

Mitä olen tutkinut narsismia, niin juuri sitä reaktiota ne hakee. Ihan sama, itketkö, raivoatko tai mitä ikinä. Ne peilaa sen sinun tunteen, kun itsellä heillä ei ole tunteita vaan opittuja maneereita.

Ja tietysti, että pääsevät sanomaan, että sinä tässä se hullu olet, kun hänelle raivoat.

Mieheni myös vetää riidan aikana ns.kolmannen osapuolen esiin. Vaikka että: Työkaverini sanoi, että minä puhun totta. Siis mitä? Tämänkin vasta lähiaikoina olen ymmärtänyt.

Ja kun vedin rajat, "olin masentunut."

Muutenkin lupaukset aina rikotaan. Kaljaa kittasi viikollakin ja koko viikonlopun. Kävimme miepässä keskustelemassa, no hänen mielestään minä tietysti ylireagoin. Ja hänen ei tarvitse kenenkään kanssa jutella mistään. Sovittiin siellä, että juo juhlissa. No jo oli viikon päästä kaljalaatikko ostettu. Että se siitä. Silloinkin oli kaverinsa sanonut lapselliseksi minun käytöstä

[Lisbetiina]

Tämä on niin tuttua:
"Kaikki minun työkaverit kyllä on samaa mieltä kanssani." tai "Vaikka keneltä kysyisit, kaikki olisivat sitä mieltä, että toi sun käytös on hullua."
Eli taitaa minun ajatukseni olla aina vääriä ja taidan olla todellakin täysin seinähullu, kun kaikki muutkin on sitä mieltä

[Loukussa]

Minun pitää aina kuunnella hänen työpäivästään, ikinä ei kysy miten minulla on päivä mennyt tai eihän se todellakaan häntä kiinnosta. Muut on tosi huonolla tuulella hänen töissä, kuin perseelle ammuttuja karhuja. Käy sääliksi mieheni työkaverit. Teettää välillä omia päivystyshommiaan näillä kavereilla. Muutenkin mieheni valikoi, ketä asiakasta palvelee päivystysaikaan. Vanhukset siirretään seuraavaan päivään, nuoria naisia lähdetään auttamaan vaikka keskellä yötä.

Tuntuu hyvältä saada purettua tätä taakkaa tänne kirjoittamalla

[Vasynyt]

Täällä yksi uusi kirjoittaa.
Pelottaa puhua täälläkin, mutta nimimerkin kanssa ei ihan niin paljoa.
Olen käynyt puhumassa ammattiauttajan kanssa ja musta tuntuu et sen käynnin jälkeen hän taisi varata ajan kans… oli niin järkyttyneen oloinen ja mulla tuli siitäkin syyllinen olo…

Olen siis yhä suhteessa.. seitsemäs vuosi menossa.
On nälvintää, halveerausta, pilkkaa…

Mä vain yritän mielyttää… itken itseni usein uneen ja mietin mikä minussa on vikana kun vaikka yritän mitä en saa häneltä mitään vastaan… tietysti jos häneltä kysytään hän tukee aina kaikessa…

Ajoin kolarin ja soitin itkien hänelle järkytyksestä. Ekana kysy kenen vika? Minunhan se oli… sit ei ollut enää mitään kiinnostusta auttaa… sano et tilaa hinaus ja järjestä itsesi kotiin… vaikka kävele tuo 12km kolarin jälkeen. Vapisin täysillä enkä pystyssä pysynyt. Ambulanssi olisi vienyt päivystykseen, kieltäydyin koska sieltä olisi 45km matkaa… jäin autolle odottamaan poliisia. Poliisi toi kotiin.

Kaiken minkä teen.. teen väärin. Aina on korjattavaa.. aina on huomautettavaa

[Lisbetiina]

Hei
Hyvä että uskalsit kirjoittaa tänne. Nimimerkin suojissa minäkin uskaltauduin, kun ensimmäistä kertaa kirjoitin. Olen pahoillani tilanteestasi. Onko sinulla ketään läheistä, jolle voisit kertoa tilanteestasi? Jotain johon luotat? Hyvä kuitenkin että käyt ammattiauttajalla puhumassa. Ja pura hänelle vain kaikki, hän kyllä kestää. Ammattiauttaja on olemassa sitä varten.
Minulle on myös tuttua tuo, että kaiken teen väärin. Ihan sama mitä teen. Kerran hän oli antanut kuukausia pahvilaatikoiden lojua kodinhoitohuoneessa. Sitten hänen vanhempansa olivat tulossa kylään, ja hän käski minun siivota laatikot pois. Laitoin ne väliaikaisesti saunaan. Kun vieraat lähtivät pois, siirsin ne takaisin khh:een. Siitä hän raivostui, ettei laatikot khh:een kuulu. Minun täytyy viedä ne autotalliin! Itsehän hän oli ne khh:een alunperin laittanut ja sinne jättänyt. Tästä asiasta riideltiin, kunnes minun oli pakko viedä laatikot autotalliin. Laitoin ne siellä kuulemma väärään paikkaan, joten jouduin vielä järjestelemään hyllyjä, jotta sain ne mahtumaan "oikeaan" paikkaan. Lopuksi saarnasi vielä, miten minä olen aina pahalla tuulella ja valitan. Siis mitä?!

[Vasynyt]

Minä saan myös kuulla tästä kun hän jättää jotain johonkin se onkin mun syy ja sit olen väärään paikkaan tai väärällä tavalla laittanut sen.
Alan väsyä…

Haaveet omasta lapsesta saa kohta heittää romukoppaan… en kyllä halua lasta hänen kanssa… aluksi halusin mut kun tää kaikki on valjennut ni en… hän ei varmalla sietäisi lasta kun se saisi enemmän huomiota kun hän ja sit mulla olisi iso ja pieni lapsi…

Äitini luo voisin mennä mut pelkään et mies tulisi perässä kun tulisi taas ”ikävä”…