Kuvittelenko kaiken

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Kaktuskukka
Viestit: 1
Liittynyt: 19 Huhti 2024, 14:08

Kuvittelenko kaiken

Viesti Kirjoittaja Kaktuskukka »

Rohkaistuin kirjoittamaan tänne ja purkamaan sydäntäni suhteesta, josta kaikkien muiden mielestä minun pitäisi päästä pois. Yrityksistäni huolimatta
en ole siinä onnistunut vaan aina annan periksi ja jaksan uskoa parempaan huomiseen.

Aloin seurustelemaan nykyisen puolisoni kanssa reilu vuosi sitten. Olimme tätä ennen tunteneet jo useamman vuoden työkuvioiden kautta ja tavanneet erilaisissa tilaisuuksissa. Olimme tuona aikana molemmat naimisissa ja keskustelumme olivatkin hyvin perhekeskeisiä eikä niissä ollut mitään romanttissävytteistä. Lisäksi hän on minua 13 vuotta vanhempi, niin en koskaan kuvitellut että hän mitenkään kiinnostuisi minusta muuten kuin ystävänä. (vaikka itsekin olin jo tavatessamme ensimmäistä kertaa yli 30 v.) Pidin häntä kuitenkin aina hauskana ja miellyttävänä ja ehkä jopa hakeuduin tarkoituksella hänen seuraansa.

Vuosi sitten syksyllä kipuilin silloisessa avioliitossa ja olimme jollain tasolla tehneet ex- mieheni kanssa eroa jo pitkään. Tai enemmänkin minä, hän olisi ollut valmis tekemään vielä enemmän töitä liittomme eteen, onhan meillä yhteinen lapsikin. Tähän pahimpaan vaiheeseen aloin saamaan viestejä nykyiseltä puolisoltani. Hän oli eronnut ja ihan jostain olin kuulemma tullut hänen mieleensä. Aluksi viestit olivat hyvin harmittomia, lähinnä huumoria ja ihan puuta heinää. Pikkuhiljaa niissä alkoi olla enemmän vakavasävyisiä elementtejä ja tunnustuksia siitä kuinka ihana ja mukava olen, kaikkea sitä mitä hän on aina etsinyt. Ja siinä kohtaa olin myyty. Ja avioliittoni lopullisesti mennyttä. Muutaman kuukauden päästä ero laitettiin vireille, muutin omaan asuntoon ja aloitin avoimesti suhteen nykyisen kanssa. Ensimmäiset viikot olivat kuin unta; kukaan ei koskaan ollut puhunut minulle niin kauniisti ja sanonut minusta niin kauniita asioita. Ensimmäiset tapaamiset poikani ( 12v) kanssa menivät hyvin, vaikka poika aluksi vieroksuikin "papparaista".

Pikkuhiljaa alkoi ilmestyä outoja merkkejä. Tietokoneessani oli erään bändin rumpalin kuva taustakuvana, tämän kun hän näki, käveli mitään sanomatta ovesta ulos. Myöhemmin, useiden minun tavoittamisyritysteni jälkeen sain viestin jossa selitettiin kuinka lapsellista tuollainen ihannointi on ja selvästi haen jotain muuta kuin mitä hän on.
Hyviä hetkiä oli kuitenkin enemmän ja suostuin kihlaukseen ja yhteen muuttoon. Ongelmat sen kuin lisääntyivät. Milloin tuijotin kaupassa jotain pitkätukkaa tai hyvän näköistä miestä, milloin katselin ikkunasta pihassa olevia miehiä, jos lähdin yksin ulos, se oli aina etukäteen sovittu jonkun kanssa. Kaikki viestit mitä puhelimeen tuli oli epämääräistä, työterveyshoitajalla käydessä olin todennäköisesti sopinut lounastreffit jonkun kanssa, tiktokissa lähettelen yksityisviestejä milloin kenellekin, juhannukselle varattuun kylpyläviikonloppuun olin sopinut myös tapaamisen jonkun kanssa. Jne. Näitä on tapauksia on tällä hetkellä kymmeniä sivuja, koska olen kirjoittanut kaiken ylös. Ja ei. Hän ei ole mustasukkainen. Minusta ei kannata olla.

Hän vain on omien sanojensa mukaan sen verran elämässä kokenut ihminen, ettei hänen kanssaan kannata leikkiä, hän tunnistaa kyllä ihmisen joka oikeasti haluaa hänen kanssa olla eikä tavoittele muuta. Hän ei ole vielä tähän mennessä törmännyt ettei hänen ulkonäkönsä tai olemuksensa kelpaa.

En siis ole missään vaiheessa sanonut ettei hän kelpaa tai että haluaisin tietynlaisen tai näköisen ihmisen. Omasta mielestäni en ikinä ole antanut impulssia mihinkään sellaiseen. Minä olen sairas, outo, narsisti, helppo nakki joka tyrkyttää itseään kaikille jne.

Pahimmissa tuskan syövereissä pyöriessäni kysyin paitsi ystäviltäni millainen oikeasti olen, myös ex-mieheltäni. Hän kuitenkin tuntee minut yli 25 vuoden ajalta. Hänen reaktionsa oli lähinnä huvittunut, että miten joku voi puhua minusta noin. Minä, joka yleensä menen pitkin seiniä ettei kukaan vain huomaa, tyrkyttäisin itseäni jollekin.

Tämän kaiken lisäksi nykyisen asenne poikaani kohtaan, jatkuva arvostelu ja vertailu hänen omiin lapsiinsa, johti siihen että poikani asuu toistaiseksi isänsä luona koko aikaisesti, vaikka olimme erotessa sopineet viikko / viikko - systeemistä. Kaipaan lastani äärettömästi ja vihaan itseäni, että olen antanut asioiden luisua tähän pisteeseen.

Tällä hetkellä käyn työterveyspsykologilla keskustelemassa. Kävin siellä jo aikaisemmin ja jo silloin hän oli huolissaan tilanteestani. Puolisoni mielestä se on tietysti huuhaata, varsinkin kun kerron siellä vain oman näkemykseni asioista eli jätän kertomatta sen, mikä näihin haukkumisiin ja väittämiin aina johtaa. Niin. Minusta ei mikään, käyttäydyn samalla tavalla kuin ennen hänen tapaamistaan.

Kuvittelenko siis kaiken? Onko tämä normaalia käytöstä, joka pitäisi vaan jaksaa suodattaa ja ymmärtää?