KESKUSTELUFOORUMI

Riitta Hyrcin artikkeleissa esiintyvä käsite ohutnahkainen narsisti hämmentää. Se siis on reaktio varhaislapsuuden traumoihin, mutta mm. erilaisen tempperamentin takia lopputulos on erilainen kuin paksunahkaisella narsistilla. (Joka on se mitä tulee ensimmäisenä mieleen kun puhutaan narsistista.)

"...hän pitää itseään muita huonompana ja jättäytyy herkästi seurassa ulkopuoliseksi. Hänen hauras itsetuntonsa saattaa murentua pienestäkin moitteesta. Sen jälkeen hän soimaa itseään ja tuntee olevansa mitätön myös muiden silmissä."

"Ohutnahkaiset pyrkivät olemaan virheettömiä ja ottamaan aina ensin muut huomioon. Heidän itsetuntonsa pysyy vakaana, mikäli he pystyvät noudattamaan itselleen asettamiaan varsin tiukkoja vaatimuksia. Kun he onnistuvat esimerkiksi työssään, parisuhteessaan ja lasten kasvatuksessa, he ovat elämäänsä tyytyväisiä. Heidän narsistisen persoonallisuutensa epävarma rakenne kuitenkin paljastuu takaiskujen sattuessa."

"...ohutnahkainen hätääntyy vahvasti vähäisimmissäkin virhetilanteissa. Hän on jatkuvan häpeänsekaisen syyllisyyden vallassa ja kieriskelee tunnontuskissa. Hän ei kelpaa itselleen, vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaiken oikein. Koska hän ei aina tunnista, mistä kalvava häpeä tai syyllisyys herää, hän välttelee impulsiivisuutta. Hän uskoo itsessään piilevän jotakin kätketysti tuhoisaa. Siksi hän on ihmissuhteissaan epävarma, avuton ja jatkuvassa jännitystilassa."

"Hän pyrkii noudattamaan yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymisnormeja. Hän tuntee häpeänsekaista syyllisyyttä teoistaan ja pyrkii niitä kaikin tavoin korjaamaan. Kun hän pettyy ihmissuhteissaan, hän yrittää muuttaa itseään. Ohutnahkainen ei pysty sisäisen, introjektioon perustuvan rakenteensa vuoksi sijoittamaan huonommuutta muiden harteille. Sitä vastoin hän imee muiden arvioinneista todellisen tai kuvitellun itseensä kohdistuvan kritiikin. Hän ei uskalla tarvita mitään, koska pelkää tulevansa tarvitsevana torjutuksi. Näin usein myös käytännössä käy, koska ohutnahkainen on suhteessa henkilöihin, jotka käyttävät hänen kiltteyttään hyväkseen, eivätkä siedä häntä tarvitsevana. Koska häpeänsekainen syyllisyys on hänen jatkuva seuralaisensa, hän asettuu myös kantamaan läheisten häneen projisoimaa häpeää ja syyllisyyttä heidän puolestaan."

"Hän sijoittaa itsessään olevan ”hyvyyden” muihin ihmisiin ja näkee heidät parempina kuin he todellisuudessa ovat. Hän on heidän heikkouksiaan kohtaan inhimillinen ja ymmärtäväinen, eikä edellytä heiltä samanlaista täydellisyyttä kuin itseltään."

"Hänen itsetuntonsa on rakentunut sen varaan, että hän osaa kuunnella muita ja aistii, mitä häneltä odotetaan. Hän rakastaa unohtamalla itsensä ja täyttämällä muiden toiveet. Hän myös ummistaa silmänsä huonolta kohtelulta. Ei ole kuitenkaan helppoa olla aina suhdetta kannatteleva osapuoli. Ohutnahkaisen itsetunto horjuu, ja hän tuntee häpeää, mikäli hän ei onnistu säilyttämään ihmissuhteita. Hän pelkää, että hänessä on jotain hyvin epämääräistä, kätkössä olevaa vajavuutta, joka herättää muissa vastenmielisyyttä."

"Ohutnahkaisessa narsistissa herää syviä syyllisyyden tunteita pienimmissäkin virhetilanteissa."

"Ohutnahkainen narsisti haluaisi olla läheistensä kanssa hyvissä väleissä. Mikäli hänen ihmissuhteissaan syntyy ristiriitoja, hän tuntee heti olevansa vastuussa tapahtuneesta. Hän on niin tottunut näkemään viat itsessään, että pitää mieluummin itseään kuin toista osapuolta vikapäänä."

"Hän on inhimillinen ja ymmärtäväinen muita kohtaan, eikä hän vaadi heiltä ollenkaan samanlaista täydellisyyttä kuin itseltään. Hän toteaakin usein, että hänellä on erilaiset säännöt itseään varten, ne eivät päde muihin ihmisiin. Jos hän ei tunne olevansa täydellinen, hän muuttuu omissa silmissään täysin mitättömäksi, ja se on hänestä sietämätöntä. Tästä syystä hän tarkkailee itseään valppaasti ja pyrkii olemaan mahdollisimman kiltti."
https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm
https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

Tämä ei kuulosta terveeltä, ja on helppo uskoa, että lapsuustraumat voivat aiheuttaa tällaista.

Mutta onko näin toimiva ihminen todella narsisti?

Mielestäni kuvaus kuulostaa oikeastaan narsismin vastakohdalta. En ole psykologi tai muukaan mielenterveyden ammattilainen, mutta kuvaus näyttäisi sopivan paljon paremmin estyneeseen tai vaativaan persoonallisuuteen.
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/f60 ... onallisuus
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/f60 ... onallisuus

Muualla, missä on kuvattu ohutnahkaista narsistia (myös termejä piilonarsisti, haavoittuva narsisti, covert narcissist, vulnerable narcissist käytetty), tämä näyttäytyy hyvin erilaisena kuin Hyrckin artikkelissa: herkkänahkaisuudesta huolimatta tyypillisen narsistimaisen ylimielisenä, passiivisaggressiivisena, syyllistävänä marttyyrina joka ajattelee olevansa parempi kuin muut. Näin myös Narsismin uhrien tuki -sivustolla, jossa viitataan Hyrckiin: https://www.narsisminuhrientuki.fi/blog ... narsisti/

• Ovat vetäytyviä ja ”piilossa”

• Toimivat passiivis-aggressiivisesti saadakseen mitä haluavat

• Ovat omahyväisiä, tunteettomia ja pidättyväisiä

• Etsivät hyväksikäytettävikseen kilttejä ja välittäviä ihmisiä

• Ovat herkkiä ja manipuloivat toisia itsesäälin kautta

• Heillä on ajatuksia siitä, että ovat uhreja sekä että heitä uhataan tai vainotaan

• Kehittävät kriisejä/draamoja saadakseen huomiota

• Liioittelevat kärsimyksiään ja vaivojaan saadakseen sympatiaa

• Uuvuttavat kumppaninsa/perheensä emotionaalisesti

• Syyttävät ongelmistaan epäreiluja ihmisiä, instituutioita ja olosuhteita

Edellä mainittu näyttäisi ainakin näin asiaa tuntemattomasta olevan jopa ristiiriidassa Hyrckin kuvauksen kanssa, jonka mukaan ohutnahkainen narsisti uskoo ansainneensa kohtaamansa vastoinkäymiset, syyttää niistä itseään ja asettaa muiden tarpeet omiensa edelle.

Kysyn tätä, koska tunnistan itsessäni nuo Hyrckin mainitsemat piirteet. NUT:n nettisivujen listassa olevia taas en juurikaan. En uskaltanut mainita tätä aikaisemmin, koska ajattelin joutuvani ulos foorumilta jos epäilen olevani itse narsisti. Sitten löysin ketjun aiheesta, viewtopic.php?p=10531#p10531
eli ilmeisesti myös oma mahdollinen narsismi on sallittu keskustelunaihe?

Itse asiassa luulisi olevan jopa todennäköistä, että naristien uhreissa on itsekin narsisteja.

"Paksu- ja ohutnahkainen hakeutuvat usein parisuhteessa toistensa seuraan."
https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

Ehkä tällaisessa tilanteessa on siinä mielessä käynyt onni onnettomuudessa, että narsistit ovat pariutuneet keskenään ja muut ovat säästyneet.

Toinen mekanismi voi olla, jos vanhemmilla on narsistisia piirteitä. Silloin on mahdollista periä altiutta narsismille joko geeneissä tai kasvatuksen tuloksena, tai molempia.

En toki tarkoita tällä sanoa, että kaikki joilla on ollut narsistinen puoliso tai vanhemmat, olisivat naristeja itsekin, mutta osa voi olla.

Lämmin kiitos tärkeästä avauksesta! Olen miettinyt samaa vuosia, luettuani ensimmäisen Hyrckin todella vaikeatajuisen artikkelin joskus vuosituhannen alkuvuosina ja sittemmin monituiset tekstit piilonarsismista. Äitini oli narsisti, julma ”oppikirjatapaus” joka tuhosi sisareni ja minun mahdollisuudet terveisiin ihmissuhteisiin. Olen ollut terapiassa kahdesti ja nykyään olen voinut nähdä äitini samanlaisena lapsuudessaan vakavasti traumatisoituneena ihmisenä kuin itse olen. - Mutta ettäkö olisin narsisti? Nykyään 69 vuotiaana pystyn nähdäkseni aistimaan narsistin muutaman tunnin lähikeskustelun jälkeen - ja poistun enkä suostu enää jatkamaan yhteyttä. Neljännen eroni jälkeen viisi vuotta sitten tutustuin läheisriippuvuuteen ja tajusin heti, että sellainen olen. Ymmärrys oli kuin valaistuminen ja siitä pitäen olen toteuttanut ACAn ohjelmaa. Se on AApohjainen riippuvuuden hoito-ohjelma, askelineen. Se ei puhu niinkään läheisriippuvuudesta, korkeintaan joskus myötäriippuvuudesta mutta kuvaus lapsuuden traumoista, joita on tullut alkoholistisessa tai muuten toimintahäiriöisessä perheessä (mm. narsismi) sopii minuun 100 prosenttisesti. Aloittaja on todella oikeassa siinä että kuvaukset piilonarsismista on erilaisia kuin Hyrckin. Piilonarsismia ja -narsisteja jopa demonisoidaan kevyissä iltalehtiartikkeleissa samalla tavalla kuin julkinarsisteja ja varoitetaan seuranpidosta heidän kanssaan. - Nyt murheenani on se, että sijaiskotilapseni aikuinen 23-v tytär on nähdäkseni piilonarsisti, olen seurannut hänen kasvamistaan aikuiseksi - jo vuosia havaiten yhä enemmän piilonarsistin piirteitä. Olin juuri hänen ja kahden lapsen kanssa ulkomaanmatkalla ja sen jälkeen yritin rakentavasti keskustella hänen kurjasta käytöksestään matkalla. Riitahan siitä tuli enkä enää näe että sovinto olisi mahdollista. - Hyrck on Therapeia- säätiön kouluttama ja toteuttaa käsittääkseni sen mukaisesti analyyttisen psykoterapian oppeja. Toinen terapeuteistani oli saman koulukunnan edustaja ja mielestäni terapia oli - noh, huonoa, terapeutti oli lähinnä passiivinen kuuntelija vaikka terapia ei edes tähdännyt psykoanalyyttiseen toimintatapaan. - Kirjoitin tästä piilonarsismi- ongelmasta Läheisriippuvuus-fb-ryhmässä. Asiantuntija kertoi, että läheisriippuvuus vai pehmeänahkainen narsismi? jakaa asiantuntijoitakin. - Niinpä olen ryhtynyt raikkaasti ajattelemaan, että Hyrck on väärässä. Terapiastani lähtien olen ymmärtänyt, ettei moni terapeutti tunnusta läheisriippuvuuden käsitettä ollenkaan. Se on huono juttu koska riippuvuuden hoitaminen on ihan oma lajinsa ja kokemukseni AApohjaisen ohjelman tehokkuudesta on tosi. Hylkään siis koko ohutnahkaisen narsistin käsitteen! Hyck sotkee läheisriippuvuuden narsismiin. Tunnistan toki itseäni ohutnahkaisen kuvauksesta mutta narsismin suurin red flag: puutteellinen empatiakyky ei tule mainituksi ohutnahkaisen tärkeänä ’erotusdiagnoosina’ julkinarsismista, kuten kuvauksissa piilonarsismista, jotka ovat mielestäni tosia ja kattavia. Tiedän näin vanhana, elämän karikoissa korventuneena olevani ihan normiempaattinen ihminen, jolla on kyky tuntea aitoa myötätuntoa ja iloita toisten saavutuksista. Haavoittunut olen mutta myös osin toipunut. Läheisriippuvainen. En narsisti, en mitään sorttia.

Löysin haulla tältä foorumilta aiemman ketjun, jossa oli linkki huippuhyvään blogiin juurikin tästä aiheesta. Kas tässä: https://ketunhantak.blogspot.com/2017/1 ... i.html?m=1

Todellakin, Hyrckin kuvaus ohutnahkaisesta narsistista vastaa hyvin pitkälti läheisriippuvuuden käsitettä! Hyvä havainto.

Suhtaudun psykoanalyysiin varauksella. Minulla on luonnontiedetausta enkä ymmärrä, miten psykoanalyytikkojen esittämien varsin erikoiselta kuulostavien väittämien todenperäisyyttä voisi mitenkään tutkia. Suoraan sanottuna jotkut niistä kuulostavat vähän hatusta vedetyiltä.

Olen näyttänyt artikkelia kognitiivista käyttäytymisterapiaa harjoittavalle terapeutilleni ja myöhemmin terapeutille jonka erikoisalaa on neuropsykologia. Molempien arvio on ollut, että en olisi narsisti. Ensin mainitun mielestä mieleni toimintaa selittää paremmin trauma, jälkimmäisen mukaan autisminkirjo.

Tuntuu todennäköiseltä, että mukana on molempia. Elin lapsuuteni aikana, jolloin autismia ei tunnistettu jos piirteet eivät olleet todella voimakkaita. Näin jälkeen päin ajatellen näyttää siltä, että myös vanhemmillani oli neurokirjon piirteitä. Sen lisäksi heilläkin oli traumaattinen lapsuus. Perheessämme oli fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia, joten ymmärrettävästi vanhemmillani ei ollut enää voimavaroja erityislapsen kanssa toimimiseen.

Molempien terapeuttien näkemys oli se, että ohutnahkaiseenkin narsismiin kuuluu olennaisesti empatian puute ja ylemmyydentunteet; hän kokee olevansa väärinymmärretty nero ja erityiskohteluun oikeutettu. Siitä huolimatta, koska tapanani on aina valmistautua siihen pahimpaan vaihtoehtoon, epäilen joskus olevani narsisti.

Yleisesti sanotaan, että henkilö, joka epäilee olevansa narsisti, ei sitä ole. Narsistit taas jollain tasolla tietävät olevansa narsisteja ja jopa myöntävät sen.

Olen keskustelijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että piilonarsismissa on paljon läheisriippuvuutta. Jokainen narsisti on omanlaisensa, joten en yritä kovin tarkkaan määritellä heitä johonkin alaryhmään. Tärkeintä on tehdä itselle selväksi, miten heihin suhtautuu.