KESKUSTELUFOORUMI

Minulle oli kynnys kirjoittaa tänne, koska en haluaisi ajatella itseäni uhrina vaan selviytyjänä. Tilanne on kuitenkin sellainen, että ymmärrän tarvitsevani vertaistukea ihmisiltä, jotka ovat kokeneet saman. Omassa elämässäni ei ole ketään ystävää/ perheenjäsentä jne, jolta saisin tukea tai kuuntelijaa tilanteeseeni. Muutamalle luotetulle ystävälle olen yrittänyt puhua varovasti tilanteestani, mutta on käynyt selväksi, että he eivät halua minua tilanteessa tukea tai kuunnella (vaikka olen itse ollut heille tukena vastaavissa tilanteissa). Ymmärrän kuitenkin, että asia voi olla heille liian raskas käsiteltäväksi. Olen hieman pettynyt siihen, että kukaan näistä ihmisistä ei ole kertaakaan kysynyt kuinka voin. Jotkut ovat myös vähätelleet, että tuskinpa kyse on narsismista, vaan esim. vaativasta persoonasta jne. Joten yritän saada vertaistukea täältä, missä kaikki voivat omasta vapaasta tahdostaan lukea ja kommentoida niin halutessaan.

Olen viime vuodet miettinyt omaa taustaani: vuosikaudet olen toistanut äitini tarinaa siitä, kuinka hän on ollut hyvä äiti ja tehnyt lastensa eteen paljon uhrauksia. Minun on kuulunut olla hänelle ikään kuin kiitollisuuden velassa ja suorittaa täydellisen tyttären roolia. Jo hyvin pienestä pitäen olen kokenut, että en saa aiheuttaa äidilleni harmeja ja olen hyväksytty vain siinä kiltin, pärjäävän tytön roolissa. Isäni oli alkoholisti, joskus väkivaltainen ja kuoli kun olin vielä lapsi. Viime aikoina mieleeni on muistunut muistoja siitä millaista lapsuuteni oikeasti oli ja miten äitinikin on käyttäytynyt. Olen pitkällisten pohdiskeluiden ja selvittelyiden jälkeen päätynyt siihen lopputulokseen, että äitini on piilonarsisti. Hän ei koskaan pyydä tai vaadi suoraan, mutta hänellä on tiukka ote minusta, minun pitää lukea hänen tarpeitaan rivien välistä ja en tunnu kiinnostavan häntä ihmisenä muuten kuin hänen julkikuvansa kiillokkeena.

Ihmissuhteissa olen kiintynyt/ kiinnostunut itseäni selvästi vanhempiin ihmisiin. Sellaisiin, jotka näennäisesti ovat alkaneet ”huolehtia” minusta, mutta sittemmin tämä huolehtiminen on paljastanut kontrolloinniksi. Ja pikku hiljaa etenkin nykyinen, pitkä suhteeni on ajautunut siihen, että minä huolehdin kaikesta arjen pyörittämiseen liittyvästä, en saa olla koskaan väsynyt, huonolla tuulella ja minun pitää aina olla puolisoani varten auttamassa ja huolehtimassa hänen tuulestaan, asioistaan ja seuraneitinä.

Nykyään ymmärrän, että minulla ei ole koskaan ollut terveen ihmissuhteen mallia elämässä. Olen perhetaustani ja mm. tv:n välityksellä aikoinaan oppinut luulemaan, että draama kuuluu ihmissuhteisiin (vaikka vihaankin sitä) ja että pitäisi jatkuvasti olla tekemässä myönnytyksiä, kompromisseja ja antaa rikkoa omia rajojaan. Aikojen kuluessa minusta onkin tullut rajaton ja minua on hyväksikäytetty räikeästi monissa ihmissuhteissa, joissa ei ole ollut vastavuoroisuudesta tietoakaan. Pitkään tämä vain vahvisti minulle käsitystä, että olen arvokas vain ollessani hyödyksi ja ettei minun tarpeillani ole väliä -ne tulivat aina viimeisinä.

Havahtuminen nykyiseen parisuhteeseen tapahtui kriisin myötä kun nykyinen puolisoni petti minua järjestelmällisesti ja räikeästi yhteisen ystävämme kanssa. Kun hän jäi kiinni, hän tietenkin aluksi haukkui minua mustasukkaiseksi hulluksi. Mutta kun esitin kiistattomat todisteet, huomasin että hän oli pahoillaan vain siitä, että jäi kiinni, ei siitä mitä hän oli tehnyt. Tästä käynnistyi henkilökohtaisen kasvun prosessini joka on nyt kestänyt vuosia. Pikku hiljaa aloin ymmärtää että suhteeni ei ole normaali ja että puolisollani on todella paljon narsistisia piirteitä (itse asiassa oivalsin tämän lukiessani toisen ihmisen tarinaa ja ihmisten kommentteja siitä, että hänen puolisonsahan on ilmiselvä esimerkki narsistista).

Tämän myötä olen alkanut pitää tiukemmin kiinni omista rajoistani, mikä luonnollisesti aiheuttaa suhteeseen riitoja. Olen alkanut pitämään huolta itsestäni, asettaa omaa hyvinvointiani etusijalle jne. Esimerkiksi kun olen alkanut hoitaa puolisoni vuosikausia aiheuttamaa unideprivaatiota nukkumalla eri huoneessa, ajatukseni ovat selkiytyneet paljon.

Minusta alkaa tuntua, että olen valmis eroamaan. Puolisoni uhkailee minua erolla päivittäin/viikottain, oikeastaan aina kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan tai olen jostain asiasta eri mieltä hänen kanssaan. Hän puhuu minusta todella rumasti ja epäkunnioittavasti, vaikka olen kaikin puolin mukava ja fiksu, pidän itsestäni huolta jne. Hän yrittää kaihertaa itsetuntoani sillä, että ”ei koskisi minuun pitkällä tikullakaan”, joskus kun hän haluaa loukata minua tai nakertaa itsetuntoani hän saattaa väittää että haisen hielle tai hengitykseni haisee. Näistä olen alkanut vaatia häntä tilille, kerron käyneeni juuri suihkussa, laittaneeni puhtaat vaatteet, pesseeni ja langanneeni hampaat jne. Kaikin puolin väitän objektiivisesti olevani paljon siistimpi ja pitäväni henkilökohtaisesta hygiestani parempaa huolta kuin hän.

Hän ei haluaisi nähdä minua rentoutuneena enkä saisi koskaan levätä kotona. Iltaisin jos istun pitkän päivän jälkeen kotona, hän tulee vaatimaan jotain asiaa tehtäväksi tai kehittää riitaa, vaikka sanoisin rauhallisesti, että en nyt aio riidellä hänen kanssaan enkä anna hänelle mitään reaktiota. Hän sammuttelee valoja huoneesta kun olen siellä, vie jatkuvasti avaimiani ja puhelintani ”vahingossa” jne.

Oma tilanteeni on siinä mielessä mutkikas, että olen aikoinaan tyhmyyksissäni ottanut remonttilainoja remontoidakseni osittain omistamiani kiinteistöjä (jotka äitini hallinnassa), jotta niiden arvo ei laskisi. En ymmärtänyt silloin, kuinka pettävällä jäällä tässä suhteessa olen ja puolisoni suorastaan suostutteli minua ottamaan nämä lainat jotta omaisuuksieni arvo ei laskisi. Ymmärrän nyt astuneeni ansaan. Sekä piilonarsistiäitini että narsistipuolisoni hyötyvät tilanteesta ja itse olen pattitilanteessa: olen opiskellut, tienaan suht hyvin, mutta näiden remonttien lyhennysten jälkeen minulle jää vain vähän rahaa elämiseen ja lähteminen suhteesta on vaikeaa. Äitini ei halua auttaa minua, en saa edes käyttää omistamiani osuuksia kiinteistöistä matalakorkoisempiin lainoihin/ näiden lainojen yhdistämiseen.

Teen tällä hetkellä useampaa työtä ja säästän salaa asp-tilille, että tilanteeni kohenisi tulevaisuudessa (aloin tehdä näin heti kun puolisoni jäi kiinni pettämisestä, koska ymmärsin että saattaisin milloin vaan jäädä kodittomaksi). Ymmärrän, että tilanteeni tulee muuttumaan tulevaisuudessa kun teen sinnikkäästi töitä. Toisaalta en haluaisi elää jatkuvassa henkisessä väkivallassa ja kodissa, jossa en saa levätä enää ollenkaan. Elämässäni menee vuosia ohi. Lapsia ei onneksi ole, tosin niitäkin olisin halunnut, mutta en tämän ihmisen kanssa.

Yksi vaihtoehto olisi muuttaa muualle töiden perässä, mahdollisesti työpaikkaan, johon kuuluisi työsuhdeasunto. Olen ollut mielestäni melko urhea ja jaksanut kantaa vuosikausia kaikenlaista raskasta taakkaa yksin. Haluankin ajatella itsenäni selvytyjänä, enkä uhrina kuten sanoin jo alkuun. Ehkä kaipaisin eniten vertaistukea ja mahdollisuutta keskustella asiasta ilmiötä ymmärtävien kanssa.

Edellisen viestini jälkeen tilanne on eskaloitunut. Narsisti piti mitättömästä asiasta (jossa itse toimi huonosti) mykkäkoulua useamman vuorokauden. Hän vaati minua viestein pyytäämän anteeksi, vaikka en ollut tehnyt mitään väärää. Ilmoitin hänelle kasvotusten, että henkinen väkivalta, uhkailu ja kiristys eivät toimi, eikä minua voi kontrolloida niillä. Tämän seurauksena tilanne johti siihen, että narsisti hyökkäsi kimppuuni ja hakkasi niin paljon kuin nyrkeistä lähti. Silmittömän raivon vallassa. Hän on joskus aikoja sitten kokeillut samaa, mutta lopettanut kun huomasi että ei pärjää minulle fyysisesti, silloin estin häntä/ puolustin itseäni. Nyt en edes puolustautunut ettei hän saa tilannetta käännettyä päälaelleen.

Minua ei edes surettanut se, että hän kävi minuun käsiksi. Minua surettaa se, ettei minulla ole ketään kenelle soittaa. Ei ketään joka kuuntelisi.

Narsistin reaktio tapahtuneeseen oli odotettu: hän ei ole yhtään pahoillaan. Hänellä ei ole mitään anteeksipyydettävää. Hän yrittää uhriutua ja vierittää syyn minulle. Hänellä on niin raskasta ja hän on tässä se uhri.

Yritän olla vahva, keskityn niihin tärkeisiin asioihin, joiden avulla pääsisin mahdollisimman pian suhteesta pois. Luen isoon tenttiin, että saisin palkankorotuksen, teen useaa työtä että saan lainoja vyörytettyä. Ulkoistan itseni koko asiasta, kunnes pääsen lähemään lopullisesti. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että tuo ihmishirviö pääsee elämässä helpolla eikä koe edes mitään tunnontuskia. Nytkin kuorsaa menemään ilman mitään vaikeuksia nukahtaa tekojensa kanssa. Luonnollisesti hän haukkui minua kaikilla pahimmilla keksimillään loukkauksilla ja nimillä, uhkaili ties millä, heittävänsä minut saman tien pihalle, erottavana minut kaikista minulle tärkeistä henkilöistä jne jne.

Jos joku samanlaista kokenut voisi kommentoida, neuvoa tai jopa lohduttaa, ehkä se auttaisi käsittelemään tilannetta.

Olen niin pahoillani sinun puolestasi. Minulla on vähän samanlainen riitatilanne seurustelukumppanin kanssa. Hän loukkasi ja ivasi minua kaikin tavoin, mutta ei koskaan ole ollut mitään fyysistä väkivaltaa. Sanoin ettei loukkaukset enää osu, ovat säälittävää. Odotan anteeksipyyntöä, muuten en enää jatka mitään. Olen saanut tarpeekseni enkä halua altistaa enää itseäni yhtään henkiselle väkivallalle.

Moikka!
Todella surullista kannaltasi että elämässäsi on narsisti! Juuri se ihminen kenen tulisi tukea sinua, olla rinnallasi ja jakaa elämän kolhut kanssasi. Kuitenkin hän on juuri se kuka aiheuttaa eniten vammoja sinulle henkisesti että fyysisesti, kenenkään ei tule alistua tai sietää tuollaista. Sinä olet tärkeä ja sinun elämälläsi on merkitystä!
Surullista on sekin ettei kukaan ystävistäsi ole rinnallasi kuuntelemassa ja tukemassa. Ovatko he todella ystäviäsi? oletko sinä heille se antaja osapuoli ja he vain ottavat.
Selkeästi miehesi ei arvosta sinua enää, tiedä onko koskaan niin tehnytkään, en tiedä vaikuttiko tuo hänen pettämisensä asiaan jolloin huomasi lisää että voi oikeastaan tehdä ja puhua sinulle miten itse haluaa, olet kuitenkin aina siinä ja otat kaiken nöyränä vastaan. Oletko varma ettei hänellä ole kokoajan sivusuhteita meneillään.
Sanon sinulle että arvosta itseäsi! pakkaa kamat ja lähde, mene vaikka turvakotiin aluksi. Siellä sinulla on rauha opiskella, käsitellä asioita ja tehdä suunnitelmia tulevaisuudesta. Tällä hetkellä sinulla on puoliso joka ajaa sinua alaspäin ja sitä et todella ansaitse.
Tuo mies ei tule koskaan muuttumaan, päinvastoin ote kiristyy kun huomaa että sinä olet aina siinä. Otat iskut vastaan ja kaiken sanallisen solvaamisen.
Ei ole olemassa muuta ratkaisua, kuin se että pakkaat kamat ja lähdet nyt vielä hyvän sään aikana.
Ehkä siellä turvakodissa saisit keskusteluapua myös tai suosittelisin hakeutumaan ammattiauttajan luo sillä tarvitset mielestäni itsetunnon nostoa sekä että opit arvostamaan itseäsi ja mitä sinä haluat!
Jaksamista ja tsemppiä tulevaan <3

Aloittajan viestistä on jo kulunut aikaa. Toivottavasti asiat ovat edenneet parempaan suuntaan tässä välillä!

Samaa mieltä olen edellisen vastaajan kanssa, että tilanteessasi turvakoti voisi olla hyvä ratkaisu ja ponnahduslauta eteenpäin. Sieltä saa keskusteluapua ja turvallisen ympäristön, jossa sinulla on sopivat puitteet alkaa ajatella itseäsi ja miettiä, mitä elämältäsi tahdot. Nykyinen elämäsi ei kuulosta hyvältä. Sinuthan on myös törkeästi pahoinpidelty! Siitä olisi aiheellista tehdä jopa rikosilmoitus.

On todella tuskallista, jos vaikeassa elämäntilanteessa ei ole yhtään ystävää, jolla asiasta voisi kertoa ja joka seisoisi tukena. Pahasta olosta voi kertoa ammattiauttajalle, siinä ei ole mitään hävettävää. Itselleni tämä palsta on ollut tärkeä auttaja, mutta täällä on valitettavan vähän liikennettä, että voi kestää ennen kuin saa vastauksia, mutta usein jo pelkkä kirjoittaminen ja omien tunteiden purkaminen sanoiksi voi auttaa. Tänne voi myös suht turvallisesti kertoa, mitä on tapahtunut, myös hyvin kipeitä ja "salaisia" asioita, koska kukaan täällä ei tunne sinua henkilökohtaisesti, ja niihin kirjoituksiin voi palata tarvittaessa vielä vuosienkin päästä.

Ota elämäsi omiin käsiisi!