KESKUSTELUFOORUMI

Olen eronnut 2 vuotta sitten. Viäläkin taistelen vuorotellen sydäntäni ja järkeä vastaan. olimme yhdessä useamman vuoden. tuohon maihtui paljo iloa,rakkautta ja onnellisuutta.enemmän todella paljon yksinäisyyttä,surua,valheita ja alistamista. onnellisimmat hetket olivat pieniä pyrähdyksiä,mutta ne auttoi jaksamaan huonon ajan ylin. ja uskomaan parempaan huomiseen. mitä ei sit ikinä tullut. aina vaan jaksoin uskoa että kyllä se tulee ja että suhteen eteen pitää taistella. Taistelinhan minä koko sielullani. kunnes tuli pvä jollion toinen ilmoitti että tämä loppuu. ja se en ollut minä! vaan osapuoli joka petti, valehteli,alisti ja kerran teki sen mitä EI tehdä ihmiselle ketä väitetään rakastavan. pitkä suhteemme päättyi yhteen lauseeseen(oot vähän tylsä) sen enempää lausetta jatkamatta. ei silloin ei koskaan! vietimme aikaa ainoastaan silloin kun hänelle sopi. jossei hänellä siis ollut muuta menoa. olin viikosta yli puolet yksin, hän kävi muutamia öitä nukkumassa. lopetin yhteisenajan suunnittelemisen koska miljoonat kerrat ne jäi toteuttamatta. hän ei vain useimmiten tullut kotio tai paikalle. enemmän keskustelimme puhelimen välityksellä kuin kasvotusten. silloin jaksoin uskoa suhteeseemme kuin sain muutaman nätin sanan tai jopa lauseen. ne oli hetkiä jota kaipaan viäläkin,sitä onnellisuuden tunnetta kun rakastamani ihminen antaa ns.hyväksyntää. sitten taas kolikon toinen puoli, en ollut yhtään mitään! tein kaiken väärin,sen tarkemmin mun ei tarvi tällä palstalla kertoa. veikkaan että kaikki tietävät mitä tarkoitan. työssä kävin kokoajan, toisin kuin hän. vastuun sain aina kantaa menopuolesta. minä jotka rahat tienasin suurilta osin sain kuitenkin pysytellä kotikonnulla,häntä ei näkynyt. ja tietysti ei meidänkään suhteessa jäänyt epäselväksi kumpi oli se maailman mahtavin. yx lause on porautunut erityisesti mieleeni "pystyn hyvin aina jatkamaan elämääni" koska olen tunne ihminen jonka hän tiesi,niin tuo lause loukkasi todella paljon. miten ihminen voi sanoa noin. miksei hän tunne mitään mielipahaa? jos on loukannut toista,miksei hän pyydä anteeksi? miksei hän kadu mitään? miksei miksei miksei? nämä asiat vaivaavat mieltäni. miten hän voi syyttää minua AINA siittä kun hän on käynyt vieraissa ja jäänyt kiinni! aina oli jokin vika minussa että olin ajanut hänet toisten syliin. järkeni sanoo että minä olin AINA tyhmä kun annoin anteeksi. mutta sydämmeni antoi aina vaan anteeksi. ja toivoi jälleen sitä parempaa huomista. jos joskus olin mokannut jotain siittä muistutettiin hyvinkin paljon. tavallaan annettiin anteeksi muttei kummiskaan. ja mun moka oli useimmiten että olin sanonut suutuspäissäni loukkaavia asioita. pyysin anteeksi ja selitin etten tarkoittanut. mut hänhän aina muisti hyvinkin tarkkaan sanomani ja uskoi vakaasti tarkoittavani. se tietysti ahdisti minua!hänen loukkaavat sanansa yleensä mitätöitiin silloin kuin hän halusi. se miten suhteemme päättyi nostaa katkeruuteni. miten hän voi sanoa ainoastaan noin. ei normaalia keskustelua. ei mahdollisuutta ei mitään annettu minulle.olin vaan luettu luku hänelle. Enkö ole ihminen hänelle kellä olisi ollut oikeutta vähän arvokkaampaan tapaan tulla jätetyksi. eihän hän viettänyt kanssani aikaa, aina omansa tarpeensa,menonsa meni edelleni. olin vain kumppani kotona, käytettävissä kuin hän halusi. (surullisen vähän) hänellä oli aikaa rakentaa omaa elämäänsä kustannuksellani. minä elin hänelle. ja hän ottaa oikeuden päättää suhteemme. eikö minun teoillani,rakkaudellani,uhrauksilla ollut mitään merkitystä? kuinka joku voi tehdä noin ja nukkua yönsä. ottaen huomioon että se syli oli katsottu jo suhteemme aikana valmiix.jonka luokse siirtyi suoraan minusta. Miten voi noin tehdä?! paljon kysymyksiä, mutta ne vaan roikkuu ilman vastausta. siinä oli historiaa.. nykypäivänä ajattelen vaihtelevasti. mutta se mistä toivoisin /haluaisin päästä eroon on seuraava ajatusmaailma: voitaisiinko me sittenkin saada yhteinen elämä,oliko hän oikeesti sitä mitä hän sanoi? olihan meillä hauskaakin ja suurta rakkautta, voisinko olla hänelle se ainoa oikea, katuuko hän ku ns.menetti minut, ja sitä rataa.... kärsin yksinäisyydestä ja tiedostan vertaavani muita hänen hyviin puoleensa. ja sitä kautta hylkään muut ihmiset. miksi minä siis taistelen järjen ja sydämmen välillä? miten sen voisi vaan järkeillä ja antaa sydämmensä ihmiselle kuka osaa sitä kantaa kuin omaansa. niinkuin minäkin kannoin hänen! taistelen omien ajatuksien kanssa ja siinä ei jaeta mitalleja! minulla on ystäviä mutta näiden ajatuksien kanssa olen yksin! Hän ei vaan vienyt itseään minulta pois vaan vei myös minut itseltäni! Olen paljon lukenut tästä aiheesta mutta en suostu jollain tapaa hyväksymään et tämmöinen sairaus voi vallata ihmisen. kyllähän jokaisen ihmisen luulisi tietävän oikean ja väärän, sekä omistavan omantunnon. niihän sitä kyllä luuli paljon muutakin...luulin jopa itseäni joskus niinkin vahvax ettei kukaan saa minulta anteeksi pettämistä. Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea taas yhden stoorin lisää! Tiedän enkä luule että taistelu jatkuu sydämmen ja järjen välillä.

Olisi mukavaa jos joku vastaisi,onko samanlaisia ajatuksia?

Minulla oli samanlaisia ajatuksia myös ja ne on täysin normaaleja. Narsisti kun todellakin pystyy viemään sen minuuden, mutta sen voi saada myös takaisin! Minulla auttoi tähän hyvät ystävät ja heidän antamansa kannustus. Minulle jaksettiin uudelleen ja uudelleen kertoa hyvistä puolistani sekä siitä, että minulla on yhä mahdollisuudet vaikka mihin. Itsetuntoni oli todella romuna narsistin jäljiltä, mutta sen voi aina rakentaa uudelleen. Aikaa se vie eikä se ole helppo projekti, mutta se onnistuu kyllä.

Ensi alkuun sinun kannattaa muistuttaa itsellesi, millainen ihminen ennen olit. Mistä pidit? Mistä et pitänyt? Millainen olet luonteeltasi, ihan oikeasti? Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi? Yritä olla näkemättä itseäsi narsistin silmillä. Katso itseäsi täysin rehellisesti ja muista, että sinun persoonasi, heikot kohtasi, vahvuutesi ja asiat joista pidät tai et pidä ovat ihan sinun omiasi. Sinun kaltaistasi ei ole toista ja olet aivan yhtä arvokas kuin minä tai kuka tahansa muukin. Sinä saat tykätä mistä tahansa itse haluat tai olla tykkäämättä. Narsistilla ei ole oikeutta määritellä sitä sen enempää kuin minullakaan tai vaikka lähikaupan kassahenkilöllä. Tärkeää on myös uskaltaa rakastaa itseään terveellä tavalla juuri sellaisena kuin on. Kaikilla on siihen oikeus. Jos satunnainen ohikulkija tykkää käyttää vaikkapa reisitaskuhousuja ja anorakkia, hänellä on siihen oikeus. Jos joku tanssii sateessa, hänellä on siihen oikeus. Kaikilla on oikeus omaan elämäänsä ja persoonaansa niin kauan, kun ei teoillaan muita halveksi tai satuta tai riko lakeja ja sääntöjä. Kaikki luovat omat sääntönsä oman persoonallisuutensa suhteen. Sitä ei kukaan ulkopuolinen voi todella tehdä.