Miksi olen monen narsistin uhri?
Lähetetty: 10 Huhti 2026, 16:06
Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla on narsistisia piirteitä. Hän on manipuloinut, että olen syyllinen kaikkeen. Olen tyhmä. Teen asioita väärin. Olen sottapytty (en ole). Jne. Tätä peruskauraa. Tässä jo ns. paremmalla puolella, kyseenalaistan häntä ja olen paljon kasvanut itse. Avioeroa mietin tässä.
Mieheni äidillä on ihan selkeitä narsistisia piirteitä. Hakannut miestään, valvonut, vaatinut, haukkunut jne. Minulle on näyttänyt, että en ole mieleen.
Olen käynyt terapiassa ja terapeuttini sanoi, että äidissäni on narsistisia piirteitä ihan selvästi. Hän on tunnekylmä, kehunut minulle miten kauniita toiset tytöt ovat, ei lohduttanut, ei tukenut, halveksi ideoitani, ylenkatsoo edelleen jne. Lapsuuteni oli turvaton ja olen käynyt sen vuoksi psykoterapiaa pari vuotta. Koen, että minulla ei ole äitiä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Aloitin työt uudessa työpaikassa. Alku oli työkaverin kanssa ihanaa, hän oli lämmin, välittävä, empaattinen, kaikkea mitä oma mieheni ei ole ollut. Kerroin hänelle millaista parisuhteessani on ollut ja hän ihmetteli, miten mieheni voi olla minulle ilkeä.
Hän kehui minua maasta taivaaseen 5 vuotta sitten, ihastuin, olin ihana, kaunis, ainutlaatuinen jne. Jossain vaiheessa tuli kuvioon ilkeät viestit, sitten minun loputon syyllistäminen, jatkuva valehtelu (sanoi "olen hyvä mies ja tahdon sinulle hyvää", vaikka juuri olin itkenyt hänen toimintaansa), olen vääränlainen ja teen väärin, mutta sitten taas olen maailman ihanin nainen. Pienikin asia oikeutti hänet olemaan kylmä ja tunteeton. Sitten kuulin, että hänen isänsä on ollut narsisti ja aloin ymmärtämään tutun tilanteen.
Tällä hetkellä hän on mm. toivonut keskustelevaa naista ja kun yritän keskustelle hänen kanssaan, ei sano mitään. Väittää, että hän ei ole yhtään minulle ilkeä. Väittää, että hän on aina minulle hyvä. Nämä valheet ovat aivan uskomattomia. Itseasiassa nämä räikeät itserakkaat väitteet herättivät minut. Myös raivo on pinnassa tosi herkästi ja mitään ei voi selvittää normaalisti, vaan mieluiten viestitse ilkeällä tavalla. Jos pyydän, että selvitetään joku asia, sitä ei tehdä, mutta puukkoa lyödään selkään myöhemmin tästä selvittämättömästä asiasta. Olen väsynyt, mutta en saa uutta työpaikkaa.
Näen miten erilaisia nämä ihmiset ovat, vaikka lopputulos on sama. Yksi on tyyni, mutta voi sanoa minulle mitä vaan. Ei ole mua koskaan kehunut, mutta lyönyt niin alas kun voi. Toinen taas on jättänyt yksin. Kolmas on joko mykkä tai raivopää, joka kehuu miten mahtava minä olen ja seuraavassa hetkellä lyö maahan. Kaikkien toiminnasta on jäänyt itkua, itseni epäilyä, itsemurha-aikeita ja loputonta väsymistä.
Mitä tästä on jäänyt käteen?
Olo, että ei kannata olla mukava, herkkä, lojaali ja auttavainen.
Mikä minussa on vialla, että vaikka tiedän narsismista paljon, menen "lankaan"?
On mennyt usko, että tapaan esimerkiksi koskaan miestä, joka olisi "normaali". Tai jos tapaan, en usko hänen olevan sellainen.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia tai muita ajatuksia?
Olen siis mukava, herkkä, lojaali ja auttavainen nainen, toisaalta myös vahva ja nykyään suht hyvä itsetuntoinen. Syytän itseäni siitä, että sekaannun tällaisiin ihmisiin.
Mieheni äidillä on ihan selkeitä narsistisia piirteitä. Hakannut miestään, valvonut, vaatinut, haukkunut jne. Minulle on näyttänyt, että en ole mieleen.
Olen käynyt terapiassa ja terapeuttini sanoi, että äidissäni on narsistisia piirteitä ihan selvästi. Hän on tunnekylmä, kehunut minulle miten kauniita toiset tytöt ovat, ei lohduttanut, ei tukenut, halveksi ideoitani, ylenkatsoo edelleen jne. Lapsuuteni oli turvaton ja olen käynyt sen vuoksi psykoterapiaa pari vuotta. Koen, että minulla ei ole äitiä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Aloitin työt uudessa työpaikassa. Alku oli työkaverin kanssa ihanaa, hän oli lämmin, välittävä, empaattinen, kaikkea mitä oma mieheni ei ole ollut. Kerroin hänelle millaista parisuhteessani on ollut ja hän ihmetteli, miten mieheni voi olla minulle ilkeä.
Hän kehui minua maasta taivaaseen 5 vuotta sitten, ihastuin, olin ihana, kaunis, ainutlaatuinen jne. Jossain vaiheessa tuli kuvioon ilkeät viestit, sitten minun loputon syyllistäminen, jatkuva valehtelu (sanoi "olen hyvä mies ja tahdon sinulle hyvää", vaikka juuri olin itkenyt hänen toimintaansa), olen vääränlainen ja teen väärin, mutta sitten taas olen maailman ihanin nainen. Pienikin asia oikeutti hänet olemaan kylmä ja tunteeton. Sitten kuulin, että hänen isänsä on ollut narsisti ja aloin ymmärtämään tutun tilanteen.
Tällä hetkellä hän on mm. toivonut keskustelevaa naista ja kun yritän keskustelle hänen kanssaan, ei sano mitään. Väittää, että hän ei ole yhtään minulle ilkeä. Väittää, että hän on aina minulle hyvä. Nämä valheet ovat aivan uskomattomia. Itseasiassa nämä räikeät itserakkaat väitteet herättivät minut. Myös raivo on pinnassa tosi herkästi ja mitään ei voi selvittää normaalisti, vaan mieluiten viestitse ilkeällä tavalla. Jos pyydän, että selvitetään joku asia, sitä ei tehdä, mutta puukkoa lyödään selkään myöhemmin tästä selvittämättömästä asiasta. Olen väsynyt, mutta en saa uutta työpaikkaa.
Näen miten erilaisia nämä ihmiset ovat, vaikka lopputulos on sama. Yksi on tyyni, mutta voi sanoa minulle mitä vaan. Ei ole mua koskaan kehunut, mutta lyönyt niin alas kun voi. Toinen taas on jättänyt yksin. Kolmas on joko mykkä tai raivopää, joka kehuu miten mahtava minä olen ja seuraavassa hetkellä lyö maahan. Kaikkien toiminnasta on jäänyt itkua, itseni epäilyä, itsemurha-aikeita ja loputonta väsymistä.
Mitä tästä on jäänyt käteen?
Olo, että ei kannata olla mukava, herkkä, lojaali ja auttavainen.
Mikä minussa on vialla, että vaikka tiedän narsismista paljon, menen "lankaan"?
On mennyt usko, että tapaan esimerkiksi koskaan miestä, joka olisi "normaali". Tai jos tapaan, en usko hänen olevan sellainen.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia tai muita ajatuksia?
Olen siis mukava, herkkä, lojaali ja auttavainen nainen, toisaalta myös vahva ja nykyään suht hyvä itsetuntoinen. Syytän itseäni siitä, että sekaannun tällaisiin ihmisiin.
minusta tuntui ihan kuin olisit kirjoittanut minun elämäni tarinan.Itsekkin olen vakavasti miettinyt että olenko minä oikeasti se syypää kaikkeen,mitä olen sanonut,tehnyt,jättänyt tekemättä että kohtelu on minulle ollut just tuommoista mitä pitkälti kuvailit.Tuntuu niin uskomattomalta miten ihmiset käyttää niin uskomattoman häikäilemättömästi hyväksi tuollaisia ihania luonteenpiirteitä mitä sinullakin on. Olen paljon kuunnellut youtubesta aihe Narsismi ja jutellut terapian kanssa omista kokemuksista. Tulos on ollut se että Narsistinen henkilö on erittäin taitava hakeutuun sellaisten ihmisten pariin joilla on sellaiset luonteenpiirteet kuin meillä.Hän on muka hyvä kuuntelija,se empatia mitä alkuun saat.rakkauden tunnustukset ym..... hän osaa todella hyvin ja taitavasti pikku hiljaa hivuttautua sinun elämääsi ja saada sinut uskomaan tuohon onnen huumaan.Kaikki tämä on narsistisen henkilön tavoite mikä me jo tiedetäänkin.Kaikillä näillä asioilla narsistinen henkilö pönkittää omaa egoa jota sillä ei oikeasti ole.Pikku hiljaa se alkaa musertaa sinun hyviä luonteenpiirteitä koska hänellä ei niitä ole ja näin ollen hän ei myöskään suvaitseva että niitä on sinullakaan.Hän hämmentää just kaikilla puhumattomuudella,ilkeilyllä,valehtelulla ym.. tehdä sinusta syntipukkia kaikkeen pahaan oloon. Ja näin ollen alistaa sinut hänen tahtoonsa. Todellisuudessa se pahaolo on hänessä itsessään.Olen itse ymmärtänyt että vika ei ole meissä vaan hänessä itsessään.Kaikki hänen ongelmat on jo syntynyt hänen omassa lapsuudessa ja ne ei koskaan parane.koska hän ei ikinä myönnä mitään omia virheitä vaan kääntää ne jotenkin aina toisten syyksi. Minun mielestäni sinulla on ihanat luonteenpiirteet ja pidä niistä kiinni.itsekkin olen kiltti.auttavain, kaikki ihmiset huomioon ottava,rehellinen,luotettava.enkä aijo näistä luopua kenenkään ihmisen vuoksi,joo sitä yritettiin monta vuotta ja melkein onnistuttiin mutta joku minussa heräsin ja tajusin että en voi luopua niistä kenenkään ihmisen vuoksi.Ne on todella arvokkaita luonteen piirteitä ja uskon että on joku joka niitä arvostaa oikeasti just sellaisena kun ne on sinussa.Toivoa ei saa heittää kaivoon vaikka tiedän että tuollaisen suhteen /suhteiden jälkeen se voi tuntua vaikealta.Pääasia että pidät omista arvoista kiinni ja seisot niiden takana ylpeänä.