Sivu 1/1

Mustamaalattu

Lähetetty: 23 Huhti 2026, 22:00
Kirjoittaja Anla14
Minusta on äärimmäinen vääryys, että joillakin on mahdollisuus aiheuttaa toiselle miltei jokapäiväistä pahaa mieltä omalla käytöksellään. Miettiessä työpaikkoja olettaa että jo ihan perusasiat olisivat kunnossa, ei enää hiekkalaatikko meininkiä... Mutta olen yllättynyt miten koulutetut ihmiset jaksavat vuodesta toiseen jatkaa juuri tuollaista kummallista käytöstä, kuten katseiden varassa oleva eriarvoistaminen, jota jaellaan vain minulle. No, ei se ole siihen jäänyt, vaan siihen on lähtenyt mukaan porukkaa, puhuisin mustamaalauksesta ja mikroagressiosta. Mutta voin sanoa olevani syytön, niin monen ihmisen halveksunnan kohteena olemiseen ja asian levittämiseen edelleen. Siis vuosia on jo mennyt, ja on kuin leima olisi otsallani, joka oikeuttaa kohtelemaan huonommin kuin toisia. Ei siihe kaikki ole lähtenyt mukaan mutta olen yllättynyt että niin moni kuitenkin. Olen oppinut vuosien varrella kehittämään taitojani uhrina olemiseen, siten että arvostan itseäni todella paljon nykyään, sillä tiedän että olen saman arvoinen kuin toisetkin. Olen oppinut myös erilaisia taktiikoita, miten suhtautua tilanteisiin jolloin joudun kohteeksi ja halveksivan katseen alle, jota kukaan toinen ei näe kahvipöydässä kuin minä, muille hymyillään. Kehitän itseäsi edelleen, olen kiinnostunut tästä ilmiönä, ja haluan kehittyä ja opetella keinoja, miten olla vahvempi kuin kiusaaja, henkisesti. Olen kokeillut taktiikoita, kuten odottamaton reaktio kiusaajalle, kuten samantyyppinen reagointi, odottamaton suora kommentti, joka yllätti kiusaajan, ja katseen halveksunta jäi sen jälkeen vähemmälle. Tarkkailen myös tilanteita, jos vain joku vahingossa kohdistaa pienintäkin suoraa ivaa itseäni kohtaan, se on sen jälkeen valttikorttini, minulla on sen jälkeen jokin sanallistettava tapahtuma, johon voin palata. Toisaalta olen pettynyt, etten voi keskittyä pelkkään hyvään, mutta menen ja teen hyviä asioita, kehitän itseäni, jopa enemmän kuin ilman näitä kokemuksia. Ne ajavat minua eteenpäin. Voin vain todeta, ettei se voi mennä niin, että antaisin periksi, en anna koskaan periksi