KESKUSTELUFOORUMI

Moikka kaikille.

Yritän kirjoittaa tarinani mahdollisimman anonyymisti niin, että kukaan ei voi tunnistaa henkilöä, jota pidin pidemmän aikaa ystävänäni. Tarina on pitkä, ja yritän kuvailla tätä kaikkea mahdollisimman hyvin. En väitä, että entinen ystäväni on täysin varmasti narsisti, mutta huomasin, että hänen käytöksessään on sellaisia piirteitä. Hän haluaa alistaa ja pomottaa kaikkia ja kääntää kipeitä asioita muita vastaan. Hän ei myöskään kestä alkuunkaan minkäänlaista kritiikkiä. Hän osaa olla näennäisen ihana persoona, mutta hänen kanssaan kaikki meni ajan myötä todella kamalaksi ja rumaksi. Aina konfliktien tai yhteydenpidossa olleiden taukojen jälkeen kaikki meni hyvin, mutta vähitellen asiat menivät aina huonompaan ja huonompaan suuntaan.

Tutustuimme vuosia sitten ja matkan varrella on ollut enemmän tai vähemmän taukoja yhteydenpidossa. Viime aikoina olemme taas pitäneet tiiviisti yhteyttä, mutta katkaisin välini häneen totaalisesti. Viimeisen kerran. Hänen seurassaan oli ollut enemmän tai vähemmän epämääräisen paha olla, mutta en alkuun saanut kiinni siitä, mistä kiikasti. Lopulta minun oli pakko myöntää itselleni se, että ystävyytemme ei toiminut. Vähättelin pitkään omia tunteitani ja käsityksiäni asioista, mutta olen viimein oppinut arvostamaan niitä. Ne eivät ole yhtään sen vähäisempiä kuin muidenkaan tunteet, ja jokaisella on oikeus tuntea mitä tahansa mistä tahansa asiasta. Kuitenkin on oltava tarkka siitä, miten muita kohtelee ja miten ylipäätään toimii. Jos haluaa vaikka kostaa jollekulle, joka on kohdellut itseä väärin, ei ole oikein esimerkiksi hajottaa kenenkään omaisuutta tai olla ketään kohtaan väkivaltainen (itsepuolustus erikseen). On osattava vetää raja ajatuksien ja tekojen välille. En halua kenellekään mitään pahaa. Minulla on myös oikeus loukkaantua, mutta siinäkin pitää olla tarkkana, miten sen ilmaisee. Lähtökohtaisesti muita ihmisiä tulee kunnioittaa ja pyrkiä rakentavaan kommunikointiin.

Aluksi olin innoissani siitä, että olin saanut itselleni ystävän. Tämä henkilö on aina ollut enemmän tai vähemmän ulkonäkökeskeinen ja kärkäs arvostelemaan ihmisiä, jota vähän ihmettelin, koska hän kuitenkin piti näitä ihmisiä elämässään. Jos ilmaisin hänelle, että hänen ei ole pakko olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joista hän ei pidä, hän raivostui ja alkoi osoitella sormella, että "sinäkin teet sitä ja tätä!" Annoin siis olla.

Tilanne meni enemmän ja enemmän siihen, että tuntui, kuin olisi pitänyt munankuorilla kävellä. Sanottakoon, että minulla on paljon kavereita ja myös läheisiä ystäviä, joita on ilmaantunut elämääni eri yhteyksistä. Näiden kavereiden kanssa ei ole koskaan ollut riitoja, väärinymmärrykset on kyetty ratkaisemaan puhumalla. Aloin ihan tiedostamatta rakentaa eräänlaista henkistä kilpeä, koska ajan mittaan "ystävältäni" alkoi tulla koko ajan hyökkäävämpää ja ilkeämpää ulosantia. Tämän kilven ylläpitäminen vaati henkisesti todella paljon voimia. Kutsuttakoon "ystävääni" vaikka J:ksi.

J piti itseään vain suorapuheisena ja totuudenmukaisena, jonka sanomisista ei olisi saanut loukkaantua. Kuitenkin J oli rakentanut aivan oman todellisuutensa, joka ei millään tavoin vastannut sitä, miten asiat oikeasti olivat. J:n mielestä kaikki halusivat vain hänet, ja jos ja kun minulla oli myös juttua jonkun kanssa, ei kukaan kuulemma ollut oikeasti tosissaan minun suhteeni. J ei kestänyt lainkaan sitä, että ylipäätään kukaan olisi ollut kiinnostunut muista kuin hänestä. En ymmärrä lainkaan, miksi hän tarvitsi tuollaista egon pönkitystä - minua ei haittaa lainkaan, jos joku ei minua halua tai ei anna minulle huomiota. J:n mielestä taas asia oli niin, että minulla oli huono itsetunto enkä kestäisi torjuntaa. Olin tässä vaiheessa aivan huuli pyöreänä, koska olen hyvin itsenäinen ihminen enkä tarvitse kumppania kokeakseni itseni kokonaiseksi. En myöskään välitä muiden mielipiteistä. J ei kestänyt myöskään ollenkaan sitä, jos joku kertoi hänelle omista asioistaan; se oli hänen mielestään huomion kerjäämistä ja itsekästä. Lisäksi hän vaati itselleen palveluksia ja jos en jonain kertana vaikka kyennyt auttamaan häntä, loukkaantui hän sydänjuuriaan myöten ja uhriutui. Muiden ongelmat eivät olleet hänen mielestään mitään hänen ongelmiinsa verrattuna.

Olin monta kertaa ottanut tämän kaiken puheeksi ja sanonut hänelle, että hänen kerta kaikkiaan täytyy kuunnella sitä, mitä muut sanovat eikä ole kovin rakentavaa väittää kenenkään elämästä tai ajatuksista mitään, ellei joku niistä ole nimenomaan hänelle kertonut. Jos jollakulla on siitä teoria, ei todellakaan voi mennä väittämään kenellekään faktana, että asiat ovat juuri niin. Minullakin on omia teorioita eri asioista, mutta ne eivät ole täysin varmasti oikeita. Mielestäni vain tieteellisesti todistetut asiat ovat faktoja.

Sanoin myös, että hän ei kerta kaikkiaan voi puhua muille mitä sylki suuhun tuo, koska aikuisen ihmisen tulee osata asettaa sanansa niin, että toista osapuolta kunnioitetaan. J veti tästä herneen nenään palkoa myöten ja huusi, että minä en vain kestä itseäni enkä "totuutta" asioista ja omasta elämästäni. Puhumattakaan siitä, että hän myös nimitteli minua ja hänellä on itse asiassa tapana nimitellä ihmisiä muutenkin. Tuli sellainen tunne, että piti puolustautua, mutta tulkitsin niin, että se olisi tarkoittanut altavastaajan asemaan joutumista. En siis tehnyt niin vaan toistin, että hänen täytyy kerta kaikkiaan muuttaa kommunikointiaan ja kuunnella sitä, mitä muut hänelle sanovat. Tein väliaikaisen pesäeron häneen. Hän ei kunnioittanut mitään tarpeitani, ei edes sitä, että halusin lopettaa keskustelun. Ärähdin hänelle useamman kerran kunnolla, että nyt hänen pitää jättää minut kerta kaikkiaan rauhaan, ja lopulta hän tekikin niin. Tuntui siltä, että hän yritti jyrätä minut monellakin eri tavalla eri yhteyksissä.

Sovimme kuitenkin muutaman päivän kuluttua välimme ja ajattelin, että J ei ehkä ollut suutuksissaan ajatellut, mitä suustaan päästi. Uskoin, että voisimme saada ystävyytemme toimimaan. Tiedostan sen, että en itsekään ole täydellinen, mutta mielestäni nimittely ja vyön alle lyöminen ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Saatan myös itse suutuspäissäni joskus sanoa asioita pahemmin, kuin olen tarkoittanut. Kuitenkin se, että muissa kaveruussuhteissani ei ole ilmennyt tällaisia ongelmia, kertoi mielestäni siitä, että syy ei kokonaan ollut minussa. Olen aiemmin ollut todella herkkä syyttämään pelkästään itseäni, jos jonkun kanssa tulee erimielisyyksiä, mutta nyt tiedostan sen, että muut ihmiset eivät ole minua ylempänä, mutta eivät myöskään alempana.

Itsetuntoni oli pitkään todella huono, ennen kuin kykenin rakentamaan sen uudelleen. J ei jostain syystä halunnut tätä uskoa, vaikka olin moneen kertaan sanonut, että en välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. J:n mielestä tein kuitenkin kaiken väärin alkaen ulkonäöstäni, työni hoitamisesta tai ihan mistä tahansa. Kun sanoin hänelle, että muut ystäväni eivät kohtele minua noin huonosti, J:n mielestä oli kyse siitä, että kukaan ei vain viitsinyt sanoa minulle "totuutta" asioista, koska olin niin "herkkänahkainen". Totesin, että muut ystäväni puhuvat kyllä minulle suoraan ja olen valmis ottamaan sen vastaan. He eivät tee sitä loukkaavalla, vaan kunnioittavalla tavalla. J ei tätä uskonut alkuunkaan ja päätin, että en edes yritä vakuuttaa häntä siitä tai yhtään mistään, koska hän oli joka tapauksessa päättänyt kieltäytyä kuuntelemasta minua eikä muuttaisi näkemyksiään asiasta. Sille en voi mitään, joten annoin olla.

Kun puhuin hänen käytöksestään kavereideni kanssa, tajusin todella kirkkaasti, että J:n käytös ei ollut normaalia eikä asiallista.

Viimeisen kerran, kun minulla meni hermot J:n käytökseen, hän syytti minua siitä, että pilaan kaiken, koska olin hänestä riippumattomista syistä huonolla tuulella. J meni myös henkilökohtaisuuksiin. Totesin, että haluan hänen kuuntelevan, mitä minulla on sanottavana. Tämä ei taaskaan onnistunut, vaan minä olin hänen mielestään se paha ja syytin häntä turhaan kaikesta. Lopulta napautin hänelle, että tulipahan ainakin selväksi, mitä hän minusta todella ajattelee, vaikka esitti ystävääni, ja että minun ei tarvitse sietää huonoa käytöstä. Estin hänet kaikkialta ajatellen, että olipa hänellä sitten mitä tahansa sanottavaa, se ei enää muuttaisi mitään. En aikonut enää kuunnella häntä.

J saattaa tunnistaa minut tästä, mutta sillä ei ole minulle enää mitään väliä.

Kiitos kun sain jakaa tämän ja kovasti voimia kaikille samankaltaisessa tilanteessa oleville.