KESKUSTELUFOORUMI

Jospa nyt alkuun kerron kuinka paljon tähän solmuun liittyy itseni lisäksi..

Ensinnäkin minä. Mulla on kaksi tytärtä ja aviomies. Mulla on äiti joka on narsisti (tämän tajusin vasta vuosi sitten). Mulla on isäpuoli (jota pidän isänä ja rakastan suuresti). Mulla on velipuoli jota pidän ihan täysin kokonaisena veljenäni. Asutaan alle kilsan päässä mun vanhemmista. Käyn psykalla säännöllisesti oon onnellisessa asemassa että mun psykani on äärimmäisen ihana ihminen ja meilä toimii kemiat todella hyvin.

Tää vuosi kun olen tajunnut tilanteen on ollut helpottava mutta samalla ihan kauhean raskas. Tuntuu että mutsi saa mut johonkin mustaan ja ahdistavaan paikkaan oman pääni sisällä. Menen lukkoon ja taannun jonnekin kauas. Tunnen tulevani hulluksi ja sekoavani. Mutsi horjuttaa mun KAIKKIA perusarvoja. Se saa mut tuntemaan huonoksi äidiksi ja puolisoksi. Olen laiska ja vetelä ja saamaton. Olen ruma ja anorektinen. Olen kuvottavan näköinen.

Tn vuoden puolella olen nähny mutsia kaksi kertaa niin että oma perhe ei ole ollut läsnä. Molemmat kerrat on päätyneet siihen et tlen kotiin hysteerisesti itkien.

Mun aviomies vaikuttaa olevan myös ihan loppu tähän mitä mutsi mulle tekee. Se ei hetkeäkään epäile mun sanomisiani, eihän mutsi koskaan perseile muiden kuullen. Vain silloin kun oma perhe on läsnä (tällä tarkoitan faijaa ja broidia). Mulla on myös muutama ystävä joille olen kertonut tästä ja heistä on mulle aivan äärettömän suuri tuki.

Nyt un mun lapset alkaa olemaan tollasessa iässä että ymmärtävät niin tuntuu jotenkin kohtuuttomalta taakalta että äiti on narsisti. On alkanut tuntua että tää ei voi jatkua näin.. Vaihtoehdot kuitenkin on kaikki yhtä vaikeita. Pesäero, mun kohdalla tää tarkoittais sitä et oon paska tytär ja että en näkis mulle rakkaita eläimiä + faijan näkeminen varmastikin vähenis suuresti. Tää myös vaikeuttasis mun veljen ja faijan oloja kotona koska ollaan pari kertaa oltu puhumatta kuukauden verran ja sinä aikana mun veli soitti mulle et tilanne kotona on ihan kaamee ja se pelkää mutsin tekevän jotain.
Nähdään mutsia vähemmän, tämä taas on tän hetkinen tilanne mutta tuntuu et kerta tai kaks kuussa on mun päälleni liikaa.. Onko siis muita vaihtoehtoja?

Mua pelottaa et mutsin käytös alkaa laajenemaan mun ja broidin lisäksi mun lapsiin. Mun tehtävähän on suojella mun lapsia, oli se sitten vaikka oma isoäiti.

Tää on varmasti kauhean epäselvää mutta koitan selventää mikäli tarpeen..

Shocked kirjoitti:Mielenkiintoista.
Minäkin näen sen jonain mustana paikkana.
Näyttää joltain niinkuin reilun puolen metrin kokoiselta kuilulta josta kuuluu kaikkea aavemaista...ja se meinaa imaista kuin imuri.

Joo. Todella tutun kuuloista.

Mulla on Mie Romahan -kirja. Kirjoitan siihen nykyään aina jos on yhtää mitään tilannetta mutsin kanssa, ja vaikka ei oiskaan ni kirjoitan. Toistaseks toiminu aika hyvin koska sillon en unohda kaikkea.

Oon tässä viime päivinä pohtinu että miten kieroa jotenkin on että kuinka mutsi kykenee käyttäytymään "normaalisti" ja sitten välillä ykskaks muuttuu paskaksi. Siis ihan totaalisen paskaksi. Ja kuinka joka kerta kun mutsi vaikuttaa "normaalilta" ni mun sisällä herää se pieni toivo et josko nyt kaikki oiskin hyvin, josko nyt meillä oiskin normaali suhde. Menee hetki ja tuun rytinällä alas. Tuntuu että joka kerta tuun vähän korkeemmalta ja tipun vähä syvemmälle.

Mulle tulee pääosin pakokauhu, jonkinlainen hillitön tarve päästä pois. Vaikka pitäisi kävellä runsaat sata kilometriä yöllä.

Minullekin on tuttu tunne se tarve päästä pois. Silloin, kun aloin jollain tasolla tajuta, että suhteessani äitiini on jotain vikaa, masennuin ja hain apua äidistäni, kuinkas muuten. Ihmettelin itsekin sitä järkyttävän pahaa oloa, joka minulla oli äitini lähellä tuolloin, vaikka hän oli aina ollut se, jonka lähelle hakeuduin, kun meni huonosti. Muistan eräänkin kerran, kun äiti raahasi minut leffaan ja sen jälkeen drinkille, ja minä vain itkin ja halusin pois. Nyt en ole edes nähnyt äitiäni pitkään aikaan, saati viettänyt tiivistä aikaa hänen kanssan. Mutta muistan kyllä kuinka erään keskustelumme aikana uuvuin täysin ja toivoin, että voisin vain vajota lattian läpi johonkin kauas. En vain kyennyt lähtemään pois, vaikka oloni oli kamala ja uupunut.

Noniin. Nyt on mutsin silmiltä piilotettu mun fb-seinä. Sillä on selkeesti pakottava tarve tulkita mun kirjoituksia. Mä en osaa kirjoittaa rivien välistä. Jos kirjoitan että olen onnellinen niin olen sitä enkä toivo että olisin ja siksi niin laittais. Niin, kirjoitin asiasta x viime viikolla. Ei millään lailla liittynyt mutsiin tai faijaan tai keneenkään muuhun. Mutsi kuitenkin näin tulkitsi että häntä mustamaalaan ja haukun ja koki tarpeelliseksi mulle soittaa ja todeta että miten voin niin tehdä.
Jokunen kuukausi sitten kun oli mutsista lomaa (ei siis puhuttu pariin kuukauteen enkä tiedä miksi, nautin kuitenkin siitä ajasta) niin broidi kertoi että kannattaisko soittaa mutsille. Ihmettelin tätä ja kysyin että miksi. Broidi kertoi että kun se mutsi märehtii sitä miten mä voin kirjoittaa facebookkiin et vihaan sitä ja faijaa. Olin aivan Piti ihan mennä selaamaan omaa seinää et oonko sellasta laittanut tai mitään siihen viittaavaakaan. En löytänyt. Jotain kuitenkin olin kirjoittanut mistä mutsi näin oli tulkinnut, ei vaan vaivautunut multa kysymään tietenkään. Oli broidille ja faijalle sen pari kuukautta asiaa vatvonu ja mua haukkunut.

Nyt mulle vaan riitti. Aivan turhaa stressia aiheutan sillä et kirjoitan mitään minkä vois väärin tulkita. Mutsin sisko oli hieman epäileväinen et onkohan nyt vaan hyvä juttu ja tää nyt sitte aloittaa taas jonkunlaisen maailmansodan.

Shocked kirjoitti:Eri mittaisia selityksettemiä puhetaukoja, joskus lyhyehköjä, joskus hyvinkin pitkiä minäkin ihmetellyt,
eikä niille saa edes kysyä syytä.

Näihin pitää tietysti automaattisesti itse tietää syy koska onhan se nyt aivan selkeätä.

Pienin askelin eteenpäin. Facebook-seinän rajoittaminen on yksi askel.

Mullakin autto ihan olennaisesti mun tilanne kun huomasin että mun "äiti" saa mut tuntemaan itteni niin huonoks. Sieltä se tunne kumpuaa. Se huonous ei johdu musta itestäni. Aloin toistaa itelleni: "se on myrkyllinen ihminen." Hetki kesti että rupesin uskomaan, mutta nykyään kestää vaa joitain kymmeniä minuutteja löytä usko itteeni siitä ku reagoin sähköpostiin et nyt mä oon tehny väärin.

Tuuli kirjoitti:Pienin askelin eteenpäin. Facebook-seinän rajoittaminen on yksi askel.

Mullakin autto ihan olennaisesti mun tilanne kun huomasin että mun "äiti" saa mut tuntemaan itteni niin huonoks. Sieltä se tunne kumpuaa. Se huonous ei johdu musta itestäni. Aloin toistaa itelleni: "se on myrkyllinen ihminen." Hetki kesti että rupesin uskomaan, mutta nykyään kestää vaa joitain kymmeniä minuutteja löytä usko itteeni siitä ku reagoin sähköpostiin et nyt mä oon tehny väärin.

Mutsi poisti mut kavereistaan facebookissa

Tilanne on nyt siin pisteessä että fyysisesti alan voimaan pahoin mikäli mutsista tulee puhe. Muutaman viikon on myös kestänyt se että en syö. Närpin ja maistelen mutta kokonainen ruoka-annos ei putoa..

Huomenta aamu,
tuo fyysinen vaihe, syömättömyys ja huono olo, on jotensakin tutun oloinen. Jokaisella meistä on oma tapamme käsitellä pahaa oloa. Syömättömyys ei ole kuitenkaa mitenkään hyvä tapa käsitellä sitä.
Minäkin olen jättänyt aterioita väliin, kun tilanteet ovat tiukalla, mutta ei se ole niitä tilanteita korjannut. Ja koska kyse on toisen henkilön narsistisesta käytöksestä, niin sinä et voi sitä muuttaa, sinä voit muuttaa ainoastaa omaa suhtautumistasi siihen.

Sinä olet selvästikin aloittanut asian käsittelyn, ja valitettavasti narsistivanhemman tapauksessa, joudut käsittelemään sen muilla foorumeilla, kuin kyseisen henkilön kanssa (koska hänellähän ei ole ongelmaa, paitsi se huonosti käyttäytyvä lapsi).
Tuo kavereista poistaminen, on jotensakin tutunoloista häiriintynyttä pelleilyä.
Oma isäni irtisanoi isäsuhteensa minuun kirjallisesti, oiken vanhanaikaisesti paperilla. Silloin, vuosia sitten, kun se tapahtui, ja vaikka se suhde oli käytännössä jo muutenkin lakkautettu, niin asian näkeminen paperilla satutti. Mietin pitkään kirjeen jälkeen, että odottaako hän minun ryömivän takaisin ja pyytävän anteeksi huonoa käytöstäni, jonka perusteella hän oli joutunut irtisanomaan isäsuhteen. (Minun huono käytökseni oli kuitenkin ainoastaan se, että en ollut pitänyt häneen yhteyttä, joten hän olisi voinut korjata asian itsekin, koska minun tietääkseni puhelinkin toimii kahteen suuntaan ).

Tarkoitukseni oli siis sanoa, että muista pitää huolta fyysistä voimavaroistasi, koska tarvitset niitä siihen, että henkinen kantti kestää narsistin vauhdissa. Tarvitset voimiasi, koska häiriintyneillä henkilöillä on omat sääntönsä kanssakäymiseen ympäristönsä kanssa.

Nauti asioista ympärilläsi olevien hyvien ihmisten seurassa. Jos sinua vanhempi sukupolvi on ....., niin katso tulevaan ja nauti lastesi ja puolisosi seurasta.

Tiedän että osaan, jälleen kerran, kuullostaa ihastuttavan tätimäiseltä ja laukoa itsestäänselviä elämänviisauksia matkanpäästä, mutta ne tulevat kuitenkin omasta kokemuksesta,
nimimerkillä kokemusta omaava.

nallekarhu kirjoitti:Huomenta aamu,
tuo fyysinen vaihe, syömättömyys ja huono olo, on jotensakin tutun oloinen. Jokaisella meistä on oma tapamme käsitellä pahaa oloa. Syömättömyys ei ole kuitenkaa mitenkään hyvä tapa käsitellä sitä.
Minäkin olen jättänyt aterioita väliin, kun tilanteet ovat tiukalla, mutta ei se ole niitä tilanteita korjannut. Ja koska kyse on toisen henkilön narsistisesta käytöksestä, niin sinä et voi sitä muuttaa, sinä voit muuttaa ainoastaa omaa suhtautumistasi siihen.

Sinä olet selvästikin aloittanut asian käsittelyn, ja valitettavasti narsistivanhemman tapauksessa, joudut käsittelemään sen muilla foorumeilla, kuin kyseisen henkilön kanssa (koska hänellähän ei ole ongelmaa, paitsi se huonosti käyttäytyvä lapsi).
Tuo kavereista poistaminen, on jotensakin tutunoloista häiriintynyttä pelleilyä.
Oma isäni irtisanoi isäsuhteensa minuun kirjallisesti, oiken vanhanaikaisesti paperilla. Silloin, vuosia sitten, kun se tapahtui, ja vaikka se suhde oli käytännössä jo muutenkin lakkautettu, niin asian näkeminen paperilla satutti. Mietin pitkään kirjeen jälkeen, että odottaako hän minun ryömivän takaisin ja pyytävän anteeksi huonoa käytöstäni, jonka perusteella hän oli joutunut irtisanomaan isäsuhteen. (Minun huono käytökseni oli kuitenkin ainoastaan se, että en ollut pitänyt häneen yhteyttä, joten hän olisi voinut korjata asian itsekin, koska minun tietääkseni puhelinkin toimii kahteen suuntaan ).

Tarkoitukseni oli siis sanoa, että muista pitää huolta fyysistä voimavaroistasi, koska tarvitset niitä siihen, että henkinen kantti kestää narsistin vauhdissa. Tarvitset voimiasi, koska häiriintyneillä henkilöillä on omat sääntönsä kanssakäymiseen ympäristönsä kanssa.

Nauti asioista ympärilläsi olevien hyvien ihmisten seurassa. Jos sinua vanhempi sukupolvi on ....., niin katso tulevaan ja nauti lastesi ja puolisosi seurasta.

Tiedän että osaan, jälleen kerran, kuullostaa ihastuttavan tätimäiseltä ja laukoa itsestäänselviä elämänviisauksia matkanpäästä, mutta ne tulevat kuitenkin omasta kokemuksesta,
nimimerkillä kokemusta omaava.

Tuo kaikki kuulostaa varsin loogiselle ja oon nyt henkisesti valmistautunutkin täyteen irtiottoon. Tiedän että syömättömyys ja muuta ovat niitä itelle epäterveellisiä mutta se jostain syystä on mun tapani reagoida enkä osaa siihen ite oikeen vaikuttaa edes. Pelkästään tää asian työstäminen helpottaa jo sitä ja ruokakin maistuu paremmin.
Eilen juttelin mun veljen kanssa ja kerroin sille tästä suunnitelmasta. Se ei sitä suositellut mutta ymmärtää et miks mä teen sen. Vähän on fiilis et broidi on niin jotenkin mutsin vaikutuksen alla eikä ees pysty irtaantumaan siitä..

Sitä mietin et pitäskö mun jotenkin antaa ilmi et tää oli nyt tässä (sähköposti/tekstari/tekstiviesti) vai annanko asioiden vaan hiipua..

Toissapäiväinen oli aika kauhee. Itkin koko illan enkä oikeen osannu kertoa miehelle että miksi. Oli vaan olo et meen ihanjustkohta rikki ja korjaamaan sitä tilannetta ei pysty. Sellanen ihan kamala ahdistava olo ja muuta.