KESKUSTELUFOORUMI

Hei,
Tämä ei kai varsinaisesti parisuhdeosastolle kuulu, mutta en sopivampaakaan kategoriaa löytänyt. Itsellä on luonnehäiriöinen ex-mies, ja mies käyttää lapsia vallankäytön välineenä, kuten tavallista. Eron alkuvaiheessa itkin miestä auttamaan enemmän lasten hoidossa ja valitin hänelle väsymystäni, ja tuolloin hän ei halunnut pitää yhteyttä lapsiin työkiireisiin vedoten. Kun tajusin, että mikä hän on miehiään ja ymmärsin pärjääväni ilman häntä, enkä enää jaksanut pitää mieheen yhteyttä, hän haastoi minut oikeuteen ja on mielestään vieraannutuksen uhri.

Aiemmin hän ei halunnut missään tapauksessa paria päivää pidempiä tapaamisia, sillä luuli, että haluan, että hän ottaisi lapset. Se sopi minulle, sillä en mielellään ole erossa lapsista pitkiä aikoja, mutta nyt kun siis on hoksannut, että olen ymmärtänyt pärjääväni ilman häntä ja haluan siirtyä elämässä eteenpäin, hän haluaa kiusallaan viikonkin tapaamisia, vaikka ei edes ole kiinnostunut olemaan lastensa kanssa. Hänen uusikkonsa siis pääasiassa hoitaa lapsia siellä, mies luultavasti kuvittelee itse hoitavansa heitä, niin kuin kuvittelee hoitaneensa heitä suurinpiirtein yksin koko liittomme ajan.

Mietin, että minun täytyisi varmaankin osata nyt olla hirmuisen ovela osatakseni käsitellä häntä, mutta tuntuu, että hän on aina sata kertaa ovelampi ja tuntosarvet jatkuvasti ojossa siitä, että minä yritän häntä jotenkin jekuttaa tai vaikuttaa häneen. Hän on toisinaan suorastaan koominen epäluuloisuutensa kanssa, mies ei nimittäin ole mikään välkky.

Toisaalta on hirveä ikävä lapsia, kun he ovat poissa, ja tiedän, että lapsilla on ikävä minua, mutta narskulle ei tee mieli paljastaa tunteitaan, koska puukosta tulee samantien, kun heikko kohta paljastuu. Miten sieltä kuoren sisästä pystyy vaikuttamaan asioihin ilman, että vain vetäytyy ja antaa periksi kaikelle? Miten löytää itsestään tarpeeksi voimaa ollakseen vahvempi kuin narsku, mutta sillä tavoin, ettei hän huomaa tulleensa voitetuksi?

Nämä eivät nyt olleet välttämättä suoria kysymyksiä, vaan pikemminkin pohdintaa, ja toivoisin muilta, jotka joutuvat edelleen olemaan tekemisissä narskujensa kanssa, ajatuksia ja toimintamalleja erilaisista tilanteista selviämiseksi. Myös, miten olette oppineet hyväksymään tilanteen? Itse olen käyttänyt hirmuisesti energiaa sen kanssa tuskailemiseen, että olen tässä tilanteessa lopullisesti ja peruuttamattomasti. Joskus yritän ajatella, että mies on kuin ärsyttävä pikku kärpänen, joka surraa siinä ympärillä ja häiritsee, mutta ei sen enempää vahinkoa voi saada aikaan.

Meillä on periaatteessa vähän samanlainen tilanne.. aina kun minä olen mieheni ja hänen narsisti-exänsä kanssa samalla paikkakunnalla, tuo nainen leikkii oikein superäitiä, maalaavat, puistoilevat jne.. Kun en ole paikalla, niin lapsi tyyliin katselee äidillään olo vkonlopun Youtubea ja äiti nukkuu... Ja tekee kamalan numeron eksälleen, miten minä kuulemma leikin lapsen äitiä. Tietysti se auttaa miestäni, että muistutan jatkuvasti, ettei usko mitä narsisti sanoo, että sen tarkoitusperät kyllä tiedetään, mutta kyllähän se osaa pelejä pelata se narsku

Ei siinä ole kai muuta tehtävissä, kun koittaa pysyä vahvana ja muistaa, että narsistin tarkoitusperät eivät ole jalot.

Voisin antaa sellaisen vinkin, että elä vahvasti omaa elämääsi ja tuo omaa persoonaasi esille riippumatta siitä, mitä narsisti nälvii. Ne haukkumasanat ovat vain sanoja, eivätkä luoteja, jotka pystyvät lävistämään sinut. Narsistin mielipiteillä kenestäkään ei ole oikeasti sen enempää merkitystä kuin vaikka satunnaisella ohikulkijallakaan. Narsisti haukkuu, mitätöi ja alistaa koska ei osaa mitään muuta. Hänellä on todella pahat riittämättömyyden tunteet ja niitä hän yrittää paeta. Tee tiettäväksi, ettei narsistin temppuilulla ole mitään merkitystä sinulle, toivo, että lapset tulee hoidetuksi hyvin ja jos ei, ilmoita jonnekin äläkä päästä lapsia sinne enää. Siihen sinulla on lain mukaan oikeus. Sivuuta kaikki mahdolliset narsistin manipulointi- ja muut yritykset niin, että olet tekemisissä vain virallisten asioiden kautta ja kieltäydyt ehdottomasti edes puhumasta mistään muusta. Tee selväksi myös ettet lähde riitelemään; annat ymmärtää, että olet sen kaiken yläpuolella ja narsistia parempi, koska osaat käyttäytyä hillitysti.

Näillä neuvoilla sain meidän pään narsistin kuriin ja vaikuttaa jopa siltä, että hän vastahakoisesti arvostaa minua. Tosin veikkaanpa, että tämä nyt on taas vain joku hyvittelyjakso ja kohta tulee lunta tupaan niin, ettei lapiot riitä. Noh, onneksi tähän on jo tottunut...

Kiitos vastauksista! Olen saanut viime aikoina hirvittävästi lisää itseluottamusta seistä sanojeni ja näkemyksieni takana. En enää niin helposti taivu ajattelemaan, että entä jos minä olenkin nyt tässä väärässä ja hän oikeassa, että paras varmuuden vuoksi antaa periksi. Olen välillä yllättynyt, kuinka napakasti mutta samalla olematta ylitunteellinen, olen saanut sanottua hänelle asioita. Viimeksi eilen hän hermostui puhelimessa niin, että löi luurin korvaani. Minua hymyilytti, koska yleensä hän on se, joka on saanut minut ihan pois tolaltaan. Käsittämätöntä, miten on niin herkistynyt, että toisen ei tarvitse kuin valita oikea sanamuoto asiansa esittämiseen, niin tosiaan tuntuu, että loukkaus lävistää kuin luoti.

Virallisten ja epävirallisten asioiden raja on jokseenkin hämärä, paljon tulee huolta ja riitaa tavaroista, jotka häviävät tai jäävät sinne kuukausiksi. Tapaamisten kanssa myös vaihdot ovat stressaavia, koska niistä tulee usein vääntöä tai ei ole mitään tietoa milloin lapset tulevat. Jos asiasta kysyy, hän päästää heidät mahdollisimman myöhään. Hän ei myöskään aina päästä lapsia kotiin, vaikka he haluaisivat, jos on hänen vuoronsa pitää lapsia. Tämä on aika paljon laskenut luottamustani häntä kohtaan. Yhteydenpito on nykyisellään aivan minimaalista, koska en kuitenkaan koe olevani riittävän vahva. Pyrin olemaan kertomatta mitään omasta elämästäni, koska selkeästi mikä tahansa voidaan laskea minulle viaksi. Hän pitää minua ihan kelvottomana äitinä, on tehnyt sen harvinaisen selväksi, ja sai myös minut moneksi vuodeksi uskomaan, että olen jotenkin paha ja ajan vain omaa etuani ja että minulla ei ole tarjota lapsille niin hyvää elämää kuin hänellä. Nyt kuitenkin ymmärtänyt, että minulla on tarjota lapsille maailman ihanin koti ja elämä, rakkautta ja aitoa läheisyyttä, ja uskallan olla siitä ylpeä.