KESKUSTELUFOORUMI

Minulla on isoveli, minua useita vuosia vanhempi. Veli joutui joskus hoitamaan minua kun olin aivan pieni. Olin ollut hänen mielestään todella tuhma tyttövauva, kun olin tehnyt kakat vaippaan ja hän oli ne joutunut korjaamaan. Monessa muussakin asiassa olin ollut todella tuhma vauva...... repinyt valokuvia jne. Pelkäsin häntä ja hänen kuritustaan. Leuassa minulla on vieläkin arpi, kun hän ojensi minua suksisauvalla, jouduin myös usein piiloutumaan kun hän potki minua. Veli oli hyvin mustasukkainen, koska olin isin tyttö. Äiti taas oli veljeni puolella. Veljeni ja isäni eivät tulleet toimeen keskenään ja veli sai usein selkään isältä. Heillä oli kovia riitoja, kuten muutenkin kotonani isän ja äidin välillä. Minä pelkäsin. Leikin usein kuollutta, että äiti välittäisi edes vähän, että en aina olisi tiellä. Minulla oli useita piilopaikkoja, joihin pakenin. Pari hyvääkin muistoa veljestäni on, mutta ne ovat harvemmassa. Olen aina ollut se pikkusisko, mitätön ja tyhmä. Veljeni ei anna koskaan kenellekään kiitosta eikä ainakaan suoraan kehu muita kuin itseään. Hän on hyvin suorapuheinen toisin sanoen erittäin ilkeä. Jos joku on lihonut, varsinkin minä, niin se pitää kyllä sanoa suureen ääneen ja mielellään, kun lähistöllä on muita ihmisiä. Kaikenpuolinen nolaaminen on veljeni lempiharrastus. Kaikki juhlat ovat se estradi, jolla hän pätee. Kahden kesken esim puhelimessa, hän on useimmiten aivan asiallinen, jopa mukava, mutta kun on muita paikalla, silloin pitää näyttää, että pikkusisko on typerä ja vain nainen. Kun sain ainokaisen eli tyttäreni, sain veljeltäni onnittelukortin, johon hän oli kirjoittanut: katsokin, ettet ole seuraavalta tulokkaalta mädättänyt munia pois, tai minä en ala enoksi. Tyttäreni nimi oli hänen mielestään kanssa naurettava. Tätä nolaamista on jatkunut koko meidän elämämme. Minä olen reilut 50 ja yli 60. Yksi viimeisimmistä nolaamisista tuli reilu vuosi sitten, kun olimme pyytäneet hänet talon kuntokartoitukseen mukaan. Keskustellessamme pöydän äärellä, minä, kiinteistövälittäjä, talon silloinen omistaja, kuntokartoittaja, mieheni ja veljeni, minä kysyin jotakin (en muista mitä) kuntokartoittajalta, niin veljeni kysyy minulta siinä tilanteessa: kävitkös tänään paskalla? Kaikki menivät aivan hiljaisiksi. Minä kysyin, että anteeksi mitä? Ja hän vielä toisti tuon kysymyksensä. Olemme jouluisin ostaneet toisillemme joululahjat. Usein hänen minulle hankkima on kirja ja sellainen, jota en todellakaan lue eli sellaista typerää hömppää. Olen hänelle sanonut aikoja sitten, että en lue sellaista että osta mielummin sellaista kirjallisuutta, mistä hän itsekin pitää, mutta ei, aina tulee tuo hömppäkirja. Meillä on kaksi paimenkoiraa ja kieltämättä ne ovat aika ongelmallisia luonteeltaan enkä halua että ne häiritsevät esim haukkumisellaan muita. Luonne johtuu hyvin pitkälti rodusta, Varmasti meissä kasvattajina on myös vikaa en sitä kiellä ollenkaan. Koirat ovat meille kuitenkin hyvin rakkaita. Veljeni ei siedä eläimiä lainkaan, ei kissoja eikä koiria ja meidän koiria hän vihaa. Viime jouluna sain häneltä opaskirjan: minä vai koirani.... Itkin koko joulun. Soitin hänelle ja kerroin, että hän on loukannut minua. Hän sanoi minulle: mitäs sinä olet aina niin inhottava minulle. Minä ajattelin, että just joo, niinhän se tietenkin on, minä olen todella ilkeä...... olin vihainen ja sanoin jotain, mitä en koskaan aiemmin ollut sanonut: Haista iso paska. Tässä voi tietenkin ajatella, että mitä minä noin pienestä suutuin kuin yhdestä kirjasta, mutta kun se ei ole vain se kirja, vaan nimenomaan se, että hän ei kysy minulta suoraan miten asiat on ja mistä mikäkin johtuu esim koirien käytös. Minä olen suorittanut kasvattaja-tutkinnon ja minulla on siis myös kennel-mimi, eli kyllä minä jotakin tiedän koirista ja paljon enemmän kuin veljeni, jolla ei koskaan ole ollut koiraa. Ja tässä voin kertoa, että koiriemme ns vika (jos se vika on) on se että ne ovat erittäin suojelevaisia omaa perhettä eli laumaansa kohtaan eikä siihen ole asiaa helposti muilla ennenkuin oma perhe on vieraat hyväksyneet.
Koiramme ovat siis toisinsanoen erittäin hyviä paimenkoiria. Kun syyllisyydentunnossani itken kamalia koiriamme, niin mieheni sanoo, että eivät ne ole kamalia. Koiramme olivat viikon verran kesällä koirahotellissa eikä hoitajilla ollut niiden kanssa mitään ongelmia. Ihmetteli vähän sitä, kun minä olin heitä varoittanut ongelmakoirista. Hyvin on veljeni saanut minut syyllistettyä tuossakin asiassa.
Hänen kanssaan ei voi keskustella lainkaan siten, että hän olisi kiinnostunut ajatuksistani tai mielipiteistäni. Hän on päättänyt kuka minä olen, mistä minä pidän, että olen tyhmä ja lihava jne. Minkäänlaista empatiaa en ole häneltä saanut, tai ehkä sittenkin kerran: kun isämme teki itsemurhan. Ehkä hän omalla tavallaan on minua rakastanutkin, mutta eipä hän sitä näytä, paitsi joskus, kun on oikein humalassa. Kaikkia hänen töitään täytyy kaikkien kovasti kehua, mutta ei toisinpäin. Kukaan ei ole niin hyvä kuin hän, missään asiassa.
Yritin tehdä hänen kanssaan sovintoa kesällä hänen lapsensa juhlissa sanomalla: eiköhän me voitaisi unohtaa jo riitamme. (minun oli todella vaikeaa mennä hänen luokseen, mutta tein sen hänen lapsensa ja äitimme takia) hän sanoi: riippuu ihan siitä pystytkö sinä siistimään suutasi.
Häneltä ei tullut siis minkäänlaista vastaantuloa asiassa. Minä kerroin hänelle, että antaa sitten asian olla niin kuin se on ollutkin. En lähtenyt matelemaan hänen edessään ja kävelin pois.
Veljelläni on ollut useita suhteita ja ne ovat olleet myrskyisiä. Sen mitä olen kuullut, niin hän on aina oikeassa eikä vaimon sanalla ole mitään merkitystä. Hän saa myös sanoa kaikille mitä vaan, mutta ei kestä minkäänlaista vastaansanomista. Viime joulun jälkeen lainasin kirjastosta narsimista kertovaa kirjallisuutta ja luin niistä suoraan veljeni ja osittain myös äitini piirteet. Kyllä minä valitettavasti löysin jotain myös itsestäni. Minua on kuitekin lohduttanut suuresti se, että kun olen kysynyt muutamalta läheiseltä ystävältäni, tyttäreltäni ja mieheltäni, että olenko minä narsisti, niin kaikki ovat vastanneet, että en todellakaan ole. Mutta uhri minä olen ollut. Kaiken tämän läpikäyminen on tehnyt todella kipeää ja haluaisinkin kuulla teidän mielipiteitänne asiasta ja mahdollita tukea myös. Veljeni on saanut myös muutaman sukulaisen puolelleen ja ilmeisesti minua pidetään (siis muutama pitää) pimahtaneena. Minulla on yritys ja se tuottaa toki sekä työtä että stressiä, mutta uskon kuitenkin selviäväni. Nyt kuitenkin sen verran alamaissa, että en jaksa enää pitää veljeeni yhteyttä enkä yrittää sopua, sillä sitähän minä olen yrittänyt koko elämäni aina viime jouluun asti, mutta tasavertaista sisaruussuhdetta on turha yrittää meidän välillemme. Anteeksi että vuodatukseni oli näin pitkä.....
Olisin todella kiitollinen, jos jotenkin kommentoisitte kirjoitustani.

Liljahelmi

Hei Liljahelmi,
kun sukulaisiaan ei saa valita, niin heistä ei ole mitään velvollisuutta pitääkään. Eli koska veljesi ei ymmärrä normaaleja käyttäytymissääntöjä, niin minusta sinulla ei ole mitään velvoitetta kuunnella hänen mielipiteitään ja antaa hänen loukata itseäsi. Anna hänen pitää mielipiteensä ja jätä ne omaan arvoonsa. Siis toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja minä todellakin tiedän, että se ei ole helppoa.

Minä olen joutunut käymään isä- ja työsyhteessani läpi tuon kohdan, että kuka, mikä ja millainen minä olen. Kumpikin narsistista käytöstä omannut henkilö on nimittäyt minut jotenkin itseään alempiarvoiseksi, ja hakenut itselleen paremmuutta sillä tavoin.
Tuon työsuhteen aikana tilanteeni meni niin pitkälle, että jouduin miettimään omaa työrooliani ja sitä millainen minä olen työympäristössäni, koska häiriintyneesti käyttäytyvä henkilö piirsi minulle aivan oudon kuvan minusta itsestäni. Koska tämä häiriintynyt piti niin kovaa ääntä, niin minä aloin uskoa siihen jatkuvaan meteliin.
Kun lopulta aloin toipua tämän metelöinnin vaikutuksista, niin aloin kuunnella myös niiden työpaikan hiljaisten henkilöiden ääntä, niiden, joiden yli tämä häiriöinen oli puhunut, ja joiden mielipiteet olivat jääneet hänen varjoonsa, ja näinkin itselleni aivan tutun kuvan, aivan tavallisesta keskivertotädistä, jolla on omat hyvät ja omat huonot puolensa.

Kerroin tämän omakohtaisen tarinan, koska tiedän, että et voi vaikuttaa häiriintyneen henkilön huonoon käytökseen, mutta voit korjata omaa suhtautumistasi siihen. Eli voit heittää hänen mielipiteensä suoraan pois, kuten roskapostin. (Ja minäkin luen vieläkin sen roskapostin ja pahoitan mieleni , mutta olen oppinut käsittelemään sitä jossain mittakaavassa, koska pääsen ärsyyntymisvaiheen ohi nopeammin, kuin aikaisemmin ).
ELi koska sinä et voi korjata toisen narsistista käytöstä, niin sinä joudut jättämään sen hänen häpeäkseen. Oman käytöksesi sinä tunnut selkeästi tietävän, joten pidä kiinni siitä, että tiedät millainen olet itse ja miten itse toimit.

Minä toivottan sinulle voimaa, ja pidä kiinni siitä kuka sinä itse olet.

Hei Nallekarhu

Ja kiitos viestistäsi ja tuestasi. Kuulostaa hyvin tutulta myös tuo mitä kerroit omalta työpaikaltasi. Minä olen joutunut myös parilla työpaikalla myös nujerretuksi, pahastikin. Niin, että itku oli
tuttu kaveri joka päivä. Nyt kun ajattelen, niin oli varmaan onni, että minulle tapahtui tuo viime jouluinen episodi. En ehkä muuten olisi herännyt todelllisuuteen ja miettimään kerrankin, että ehkä se en olekaan minä, jossa on kaikki syy. Sinulla tuntuu kanssa jo olevan oma elämä hallussa. Toki varmasti tämä rikki revitty elämä vaatii parsimista ja vie oman aikansa. Olen päätellyt, että omalla kohdallani se että niin usein olen ollut uhrina, johtuu siitä, että olen siihen kasvanut, minut on siihen opetettu pienestä pitäen. Kyllä minä vastustin asemaani jo lapsena, mutta kyllä minut tahdottiin nujertaa. Onneksi minulla oli isä minua puolustamassa. Huomaan itsessäni sellaisen piirteen, että yritän miellyttää kaikkia, olla ystävällinen ja iloinen. Kaikki sujuukin hyvin siihen asti, kun kohdalle osuu reippaasti narsistisia piirteitä omaava henkilö, joka alkaa välittömästi käyttää minua hyväkseen. Olen joutunut lähtemään esim parista työpaikasta sen takia ja jättämään yhden ystävän, joka vei minusta energiaa.
Ja aina olen tuntenut hirveää syyllisyyttä, toiminko oikein, satutinko toista ihmistä jne. Minulla on aivan ihana mies ja ihana rakas tytär ja onneksi he tietävät kuka minä olen. Kyllä me tästä selvitään. Sanasi tulivat todella tarpeeseen ja tueksi minulle. Lämmin syys halaus.

Hei, koskettava tarina. Itsekin olen tuollainen, iloinen ja ystävällinen ja aikaisemmin yritin miellyttääkin kaikkia. Huomasin vaan, että sehän on mahdotonta. Olen samanlailla houkutellut kimppuuni näitä ilkeitä narsistisia työ"kavereita", ja joutunut ihan samanlaisiin kierteisiin heidän kanssaan. Kohta olen jo uskonut, että kaikki syy on minussa. Mutta meissä asuu myös suuri voima. Se on totuus ja rakkaus, joka on siellä jossain, vaikkakin syvälle hautautuneena. Narsistit ovat sisältä tyhjiä, eivätkä saa meitä ikinä kokonaan, vaikka niin luulevatkin. Kirjoituksesi kosketti minua monellakin tavalla, ja olen itse myös pohtinut, olenko minäkin narsisti. Mutta uskon, että todellinen narsisti ei ikimaailmassa pohtisi sellaista, koska ei voi myöntää ikinä olevansa väärässä tai mihinkään syyllinen. Kiitos, tämäkin helpotti omaa oloani.

Kiitos Risa sanoistasi. Luen sinun tarinasi viimeistään viikonloppuna. Minulla on nyt vielä sellaista tuskaa kannettavana, että jouduimme tiistaina käyttämään toista koiraamme (vasta 5-vuotias) eläinlääkärillä ja koira pääsi lopullisesti eroon kivuista, jotka lonkkavika aiheutti. Suru on ihan uskomaton, mutta onneksi minulla on ihana mies ja tuon nyt edesmenneen koiran pentu (2-vuotias) ja yhdessä lohdutamme toisiamme. Ja kyllä me (uhrit) varmasti olemme ihmisinä keskivertoa vahvempia, koska osaamme ja uskallamme olla myös heikkoja ja väärässäkin joissakin asioissa (tosin hyvin harvassa ) Tsemppiä siis meille kaikille tähän päivään, viikkoon ja tulevaan. Ei meitä lannisteta. Ja tsempataan toinen toisiamme.