Narskusta vapaa
Lähetetty: 22 Loka 2014, 23:48
Moi kaikille,
Ajattelin liittyä tänne palstalle, koska epäilen vahvasti, että ex-avomieheni (2 yhteistä lasta) on narsisti. Olemme eronneet jo noin 3,5 vuotta sitten, mutta jostain syystä koin tarpeelliseksi vasta nyt alkaa käsitellä tätä asiaa. Suurin syy ajankohtaan on se, että hän palasi kotimaahansa ja tunnen olevani vapaa hänestä nyt.
Tapasimme 7 vuotta sitten ja suhteemme eteni vauhdilla. Minulla oli ennestään tytär, nyt 15 vuotias. Tapasin pitkän, komean ja hurmaavan ulkomaalaisen miehen, jonka kanssa vietetty kesä ei jäänytkään pelkäksi kesäsuhteeksi. Suurin syy tähän oli se, että huomasin olevani raskaana ja mies halusi jatkaa suhdetta. Työkomennuksensa jälkeen mies palasi kotimaahansa ja aloimme suunitella tulevaisuutta. Tapasimme muutaman viikon välein. Juomiseen kiinnitin jollain tasolla huomiota jo tuolloin, mutta en tarpeeksi...
Mies muutti Suomeen ennen tyttäremme syntymää ja alkoi välittömästi huseerata asunnossani vaihtaen huonekalujen järjestystä jne. Hän myös ryhtyi välittömästi isäpuoleksi tyttärelleni, jonka suhde omaan isään oli etäinen. Sallin tämän. Esim tuosta huonekalujen uudelleenjärjestelystä ajattelin, että tehköön nyt niin tuntee olonsa kotoisammaksi kun hän oli myynyt suurimman osan tavaroistaan ja luopunut asunnostaan kotimaassaan.
Alkoholinkäyttö oli runsasta. Miehen työnsaanti suunnitelmat kariutuivat hänestä riippumattomista syistä ja hän jäi työttömäksi. Joitakin viikkoja tyttären syntymän jälkeen, hän sai keskellä päivää kännissä kauhean raivarin ja tuollon tajusin että voi helvetti, millaisen miehen kanssa olenkaan suhteessa.... Todellinen luonne alkoi paljastua. Ajattelin kuitenkin antaa suhteelle aikaa ja vetosin mielessäni siihen, että hän on jättänyt työnsä ja kotimaansa ja muuttanut Suomeen vuokseni, joten ehkä hän reagoi siihen ja kaikki muuttuu paremmaksi. Syvällä sisimmässäni tiesin totuuden ja asioiden oikean laidan, mutta en halunnut uskoa että olin TAAS iskenyt käteni näin syvälle paskaan. Esikoisen isä oli väkivaltainen alkoholisti.
Sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja suurimpana syynä pidän alisteista parisuhdetta ja siitä aiheutunutta ahdistusta ja epätoivoa.
Mies teki jatkuvasti ilkeitä huomautuksia ulkonäöstäni ja verhosi ne huumoriin ja hänestä oli kiva nolata minua julkisesti. Erityisen tuskallinen muisto on käynnistä hänen kotimaassaan ja vanhempiensa luona, kun tyttäremme oli puoli vuotias. Minulla oli reippaasti ylipainoa ja ostoksilla ollessamme mainitsin miten kiva olisi ollut tehdä kipsivalu vauvamahastani. Mieheni totesi, että voidaanhan se vieläkin tehdä. Hän sai kommentillaan myyjätytöt kikattamaan ja minut poistumaan kaupasta itkien. Ja näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka....
Tyttärelleni hän oli hirveä, alistava isäpuoli, joka halusi vain hallita. Hän keksi aina uusia kodin sääntöjä joita itse rikkoi minkä ehti. Hän myös manipuloi minut ja tyttäreni täysin sotajalalle toisiamme vastaan.
Pian olin taas raskaana. Olimme muuttaneet isompaan asuntoon ja toivoin hölmönä edelleen että hän muuttuisi. "Kunhan hän saa töitä, niin hän muuttuu eikä juo enää niin paljon" Joopajoo.
Suhde oli aivan raunioina ja mies päätti odotusaikanani palata kotimaahansa. Halusi erota. Olin helpottunut ja masennusoireeni katosivat.
Välimatka teki tehtävänsä ja palasimme yhteen. Tyhmä minä!! Ilmeisesti se, että olin niin surkeasti epäonnistunut esikoisen isän kanssa, sai minut pitämään kynsin hampain tästä suhteesta, en halunnut epäonnistua taas.
Mies muutti takaisin Suomeen kuopuksen syntymän jälkeen ja sama meno jatkui.... Minut eristettiin täysin kotiin, en voinut tavata kavereita tai harrastaa mitään. Mies oli kannustavinaan minua liikkumaan ja harrastamaan, mutta kun kävin jossain niin kotona odotti oikea myrskyn merkki. Hän kyllä kävi kavereidensa luona ja ryyppäsi naapurissa. Olin aivan raunioina ja masennukseni syveni ja paheni.
Mies ei ollut fyysisesti väkivaltainen, ei lyönyt, mutta heitteli minua tavaroilla, jopa niin että vauva oli sylissäni syömässä. Henkinen väkivalta jatkui ulkonäkö pilkkaamalla ja nolaamalla. Jokainen yritys puhua tilanteestamme kääntyi siihen miten vaikea minä olen. Minun kanssani ei voinut elää riitelemättä edes kahta viikkoa. Pyysin miestä olemaan juomatta kaksi viikkoa. Ei pystynyt.
Kun lopulta olin siinä pisteessä että mietin itsemurhaa, hain vihdoin apua itselleni. Ymmärsin, että parantuakseni synnytysmasennuksesta (jota oli tähän mennessä jatkunut 2,5vuotta) minun tulee erota miehestä. Kun aloitin käynnit psyk.sairaanhoitajan luona, aloitin keräämään voimia ja rohkeutta eroon. Uudenvuodenpäivänä, 2011, kun heräsin taas allensa kusseen kännisen miehen vierestä, tein lopullisen päätöksen ja kerroin miehelle että haluan erota.
Hänellä ei ollut mitään asiaa vastaan. Välillämme ollut jännite katosi saman tien ja seuraavat pari kk olivat hyviä. Sitten hän muutti pois ja tunsin kuinka valtava helpotus levisi koko vartalooni ja tunsin olevani vapaa.
Pari kk eron jälkeen meni hyvin, kunnes erään välikohtauksen päätteksi mies vei kännissä lapset asunnostani. Asuimme kävelymatkan päässä toisistamme, joten hän ei kuskannut lapsia autolla. Soitin poliisit ja lopunkaiken isä päätyi putkaan ja vein lapset kotiin. Poliisi varoitti mahdollisista kostotoimenpiteistä mutta en uskonut. Tästä alkoi todellinen helvetti. Mies heittäytyi todella inhottavaksi. Olimme eron jälkeen sopineet vuoroviikkoasumisesta lapsien osalta. Jossain vaiheessa olimme käyneet ennakkon tekemässä eron "varalta" sopimuksen, että erotessa lapset ovat kirjoilla isänsä luona. En voi tänä päivänäkään ymmärtää miksi allekirjoitin tuon paperin. Olin vain totaalisen loppu ja täysin alistettu nainen.
Aloitin tuon poliisi välikohtauksen jälkeen toimet lasten asumisen muuttamiseksi. Halusin lapset kirjoille itselleni ja eroon vuoroviikkoasumisesta. Tästä seurasi kahden vuoden helvetti ls-ilmiotuksineen, oikeudenkäynteineen ja kaikenlainen kiusanteko jatkui. Mies ei pysynyt selvinpäin edes lasten aikana, mutta viranomaiset viis veisasivat... Ja kosto josta poliisi varoitti... Sain syytteen varkaudesta, mutta siitä tuli syyttämättäjättämispäätös. Ylläri
Noh, käräjäoikeus ei purkanut vuoroviikko asumista, mutta siirsi lapset luokseni kirjoille. Tästä se kiukuttelu vasta taas saikin uutta pontta. Olin kuitenkin jo heti eromme jälkeen toipunut täydellisesti synnytysmasennuksestani joten jaksoin laittaa miehelle hanttiin.
Viimeksi viime keväänä hän teki minusta ls-ilmoituksen kun en antanut hänelle omin rahoin ostamiani lasten polkupyöriä. Toinen ilmoitus koski sitä, että olin kuulemma pessyt lapsen suun saippualla. Puppua kaikki eivätkä ilmoitukset johtaneet mihinkään. Hän myös syytti minua lasten pahoinpitelystä vaikka itse oli myöntänyt sos.toimistossa käyttävänsä fyysistä kurittamista.
Lisäksi hän haukkui minua lapsille. Joka viikko oli tytöllä uusi juttu kerrottavana, ja hänkin alkoi jo ihmetellä että "miksi isi puhelee sinusta pahoja asioita kun et sinä puhu isistä" Niinpä....
Tämä meno jatkui kesän lopulle asti, jolloin välimme äkillisesti paranivat. Nehän olivat olleet hyvät vain silloin kun olin tehnyt hänelle mieliksi.
Kaksi viikkoa sitten mies ilmoitti minulle palaavansa lopullisesti takaisin kotimaahansa ja lähti 5 päivää myöhemmin. Lapsille sääli, mutta en voi sanoin kuvata omaa helpotustani. Tulen saamaan lasten yksinhuoltajuuden ja tapaamisesta sovitaan erikseen. Luultavasti lapset ovat loma-ajat isän kotimaassa. Tähän asti ovat aina palautuneet lomareissuilta isän kanssa, toivottavasti jatkossakin.
Nyt siis liityin tänne ja ajattelin mennä myös vertaistukiryhmään kun meilläpäin sellainen on.
Ehkä jonain päivänä olen niin ehjä, että voin taas ajatella uutta parisuhdetta, ilman pelkoa siitä, mitä toisesta ihmisestä paljastuukaan... Nyt nautin elämästä ja kaikista lapsistani
Ajattelin liittyä tänne palstalle, koska epäilen vahvasti, että ex-avomieheni (2 yhteistä lasta) on narsisti. Olemme eronneet jo noin 3,5 vuotta sitten, mutta jostain syystä koin tarpeelliseksi vasta nyt alkaa käsitellä tätä asiaa. Suurin syy ajankohtaan on se, että hän palasi kotimaahansa ja tunnen olevani vapaa hänestä nyt.
Tapasimme 7 vuotta sitten ja suhteemme eteni vauhdilla. Minulla oli ennestään tytär, nyt 15 vuotias. Tapasin pitkän, komean ja hurmaavan ulkomaalaisen miehen, jonka kanssa vietetty kesä ei jäänytkään pelkäksi kesäsuhteeksi. Suurin syy tähän oli se, että huomasin olevani raskaana ja mies halusi jatkaa suhdetta. Työkomennuksensa jälkeen mies palasi kotimaahansa ja aloimme suunitella tulevaisuutta. Tapasimme muutaman viikon välein. Juomiseen kiinnitin jollain tasolla huomiota jo tuolloin, mutta en tarpeeksi...
Mies muutti Suomeen ennen tyttäremme syntymää ja alkoi välittömästi huseerata asunnossani vaihtaen huonekalujen järjestystä jne. Hän myös ryhtyi välittömästi isäpuoleksi tyttärelleni, jonka suhde omaan isään oli etäinen. Sallin tämän. Esim tuosta huonekalujen uudelleenjärjestelystä ajattelin, että tehköön nyt niin tuntee olonsa kotoisammaksi kun hän oli myynyt suurimman osan tavaroistaan ja luopunut asunnostaan kotimaassaan.
Alkoholinkäyttö oli runsasta. Miehen työnsaanti suunnitelmat kariutuivat hänestä riippumattomista syistä ja hän jäi työttömäksi. Joitakin viikkoja tyttären syntymän jälkeen, hän sai keskellä päivää kännissä kauhean raivarin ja tuollon tajusin että voi helvetti, millaisen miehen kanssa olenkaan suhteessa.... Todellinen luonne alkoi paljastua. Ajattelin kuitenkin antaa suhteelle aikaa ja vetosin mielessäni siihen, että hän on jättänyt työnsä ja kotimaansa ja muuttanut Suomeen vuokseni, joten ehkä hän reagoi siihen ja kaikki muuttuu paremmaksi. Syvällä sisimmässäni tiesin totuuden ja asioiden oikean laidan, mutta en halunnut uskoa että olin TAAS iskenyt käteni näin syvälle paskaan. Esikoisen isä oli väkivaltainen alkoholisti.
Sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja suurimpana syynä pidän alisteista parisuhdetta ja siitä aiheutunutta ahdistusta ja epätoivoa.
Mies teki jatkuvasti ilkeitä huomautuksia ulkonäöstäni ja verhosi ne huumoriin ja hänestä oli kiva nolata minua julkisesti. Erityisen tuskallinen muisto on käynnistä hänen kotimaassaan ja vanhempiensa luona, kun tyttäremme oli puoli vuotias. Minulla oli reippaasti ylipainoa ja ostoksilla ollessamme mainitsin miten kiva olisi ollut tehdä kipsivalu vauvamahastani. Mieheni totesi, että voidaanhan se vieläkin tehdä. Hän sai kommentillaan myyjätytöt kikattamaan ja minut poistumaan kaupasta itkien. Ja näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka....
Tyttärelleni hän oli hirveä, alistava isäpuoli, joka halusi vain hallita. Hän keksi aina uusia kodin sääntöjä joita itse rikkoi minkä ehti. Hän myös manipuloi minut ja tyttäreni täysin sotajalalle toisiamme vastaan.
Pian olin taas raskaana. Olimme muuttaneet isompaan asuntoon ja toivoin hölmönä edelleen että hän muuttuisi. "Kunhan hän saa töitä, niin hän muuttuu eikä juo enää niin paljon" Joopajoo.
Suhde oli aivan raunioina ja mies päätti odotusaikanani palata kotimaahansa. Halusi erota. Olin helpottunut ja masennusoireeni katosivat.
Välimatka teki tehtävänsä ja palasimme yhteen. Tyhmä minä!! Ilmeisesti se, että olin niin surkeasti epäonnistunut esikoisen isän kanssa, sai minut pitämään kynsin hampain tästä suhteesta, en halunnut epäonnistua taas.
Mies muutti takaisin Suomeen kuopuksen syntymän jälkeen ja sama meno jatkui.... Minut eristettiin täysin kotiin, en voinut tavata kavereita tai harrastaa mitään. Mies oli kannustavinaan minua liikkumaan ja harrastamaan, mutta kun kävin jossain niin kotona odotti oikea myrskyn merkki. Hän kyllä kävi kavereidensa luona ja ryyppäsi naapurissa. Olin aivan raunioina ja masennukseni syveni ja paheni.
Mies ei ollut fyysisesti väkivaltainen, ei lyönyt, mutta heitteli minua tavaroilla, jopa niin että vauva oli sylissäni syömässä. Henkinen väkivalta jatkui ulkonäkö pilkkaamalla ja nolaamalla. Jokainen yritys puhua tilanteestamme kääntyi siihen miten vaikea minä olen. Minun kanssani ei voinut elää riitelemättä edes kahta viikkoa. Pyysin miestä olemaan juomatta kaksi viikkoa. Ei pystynyt.
Kun lopulta olin siinä pisteessä että mietin itsemurhaa, hain vihdoin apua itselleni. Ymmärsin, että parantuakseni synnytysmasennuksesta (jota oli tähän mennessä jatkunut 2,5vuotta) minun tulee erota miehestä. Kun aloitin käynnit psyk.sairaanhoitajan luona, aloitin keräämään voimia ja rohkeutta eroon. Uudenvuodenpäivänä, 2011, kun heräsin taas allensa kusseen kännisen miehen vierestä, tein lopullisen päätöksen ja kerroin miehelle että haluan erota.
Hänellä ei ollut mitään asiaa vastaan. Välillämme ollut jännite katosi saman tien ja seuraavat pari kk olivat hyviä. Sitten hän muutti pois ja tunsin kuinka valtava helpotus levisi koko vartalooni ja tunsin olevani vapaa.
Pari kk eron jälkeen meni hyvin, kunnes erään välikohtauksen päätteksi mies vei kännissä lapset asunnostani. Asuimme kävelymatkan päässä toisistamme, joten hän ei kuskannut lapsia autolla. Soitin poliisit ja lopunkaiken isä päätyi putkaan ja vein lapset kotiin. Poliisi varoitti mahdollisista kostotoimenpiteistä mutta en uskonut. Tästä alkoi todellinen helvetti. Mies heittäytyi todella inhottavaksi. Olimme eron jälkeen sopineet vuoroviikkoasumisesta lapsien osalta. Jossain vaiheessa olimme käyneet ennakkon tekemässä eron "varalta" sopimuksen, että erotessa lapset ovat kirjoilla isänsä luona. En voi tänä päivänäkään ymmärtää miksi allekirjoitin tuon paperin. Olin vain totaalisen loppu ja täysin alistettu nainen.
Aloitin tuon poliisi välikohtauksen jälkeen toimet lasten asumisen muuttamiseksi. Halusin lapset kirjoille itselleni ja eroon vuoroviikkoasumisesta. Tästä seurasi kahden vuoden helvetti ls-ilmiotuksineen, oikeudenkäynteineen ja kaikenlainen kiusanteko jatkui. Mies ei pysynyt selvinpäin edes lasten aikana, mutta viranomaiset viis veisasivat... Ja kosto josta poliisi varoitti... Sain syytteen varkaudesta, mutta siitä tuli syyttämättäjättämispäätös. Ylläri
Noh, käräjäoikeus ei purkanut vuoroviikko asumista, mutta siirsi lapset luokseni kirjoille. Tästä se kiukuttelu vasta taas saikin uutta pontta. Olin kuitenkin jo heti eromme jälkeen toipunut täydellisesti synnytysmasennuksestani joten jaksoin laittaa miehelle hanttiin.
Viimeksi viime keväänä hän teki minusta ls-ilmoituksen kun en antanut hänelle omin rahoin ostamiani lasten polkupyöriä. Toinen ilmoitus koski sitä, että olin kuulemma pessyt lapsen suun saippualla. Puppua kaikki eivätkä ilmoitukset johtaneet mihinkään. Hän myös syytti minua lasten pahoinpitelystä vaikka itse oli myöntänyt sos.toimistossa käyttävänsä fyysistä kurittamista.
Lisäksi hän haukkui minua lapsille. Joka viikko oli tytöllä uusi juttu kerrottavana, ja hänkin alkoi jo ihmetellä että "miksi isi puhelee sinusta pahoja asioita kun et sinä puhu isistä" Niinpä....
Tämä meno jatkui kesän lopulle asti, jolloin välimme äkillisesti paranivat. Nehän olivat olleet hyvät vain silloin kun olin tehnyt hänelle mieliksi.
Kaksi viikkoa sitten mies ilmoitti minulle palaavansa lopullisesti takaisin kotimaahansa ja lähti 5 päivää myöhemmin. Lapsille sääli, mutta en voi sanoin kuvata omaa helpotustani. Tulen saamaan lasten yksinhuoltajuuden ja tapaamisesta sovitaan erikseen. Luultavasti lapset ovat loma-ajat isän kotimaassa. Tähän asti ovat aina palautuneet lomareissuilta isän kanssa, toivottavasti jatkossakin.
Nyt siis liityin tänne ja ajattelin mennä myös vertaistukiryhmään kun meilläpäin sellainen on.
Ehkä jonain päivänä olen niin ehjä, että voin taas ajatella uutta parisuhdetta, ilman pelkoa siitä, mitä toisesta ihmisestä paljastuukaan... Nyt nautin elämästä ja kaikista lapsistani