KESKUSTELUFOORUMI

Minulle tämä kaikki narsismista on ollut aivan uutta asiaa. Törmäsin erääseen artikkeliin, muutama kuukausi sitten ja se oli aikamoinen herätys. Vieläkin kyllä olen hyvin epävarma, voiko tämä avokumppanini käytös olla jonkinlaista narsismia ? Olemme jo iäkkäämpiä ja sairaseläkkeeellä molemmat ja oli olevinaan hyvä idea muuttaa yhteen, varsinkin kun hän oli alkuun hyvin huomaavainen kaikessa. Kävimme elokuvissa, ulkona syömässä jne. Nyt kun sitten muutimme 6 vuotta sitten tänne maalle hänen kotipaikalleen, kaikki alkoikin muuttua. Ei enää ole jäljellä mitään yhteistä, asioista ei puhuta, hän määrää mitä syömme ja koska. Kauppa päivät, koska mennään ja mitä ostetaan. on tehnyt aina jo kauppalistan valmiiksi.
Hänellä kun ei ole autoa ja ajokorttiakaan, niin minä olen kuski ja lähdettävä on silloin kun hän haluaa. Kaikki autoon liittyvät kulut on tietenkin minun, paitsi joskus saan hieman bensarahaa.
Lähitienoolla asuu tietysti hänen sukulaisiaan ja nuoruuden tuttuja ja aina kun muta on paikalla hän on hyvin kohtelias ja huumorintajuinen.
Muuten istumme kotona aina erihuoneissa, makuuhuone on hänen valtakuntansa, siellä hän katselee tv :tä
Olen aivan puhkin, jos yritän keskustella jostain meitä koskevasta asiasta vakavammin, tulee joko mykkäkoulu tai mahdoton riita.
Olen koko ajan pitänyt itseäni syyllisenä tähän kaikkeen ja itkenyt sitä että olen näin pahasti epäonnistunut kaikessa.
Aamuisin on vaikea saada syötyä mitään kun alkaa oksettamaan.
Nyt kuitenkin olen saanut hieman voimia kun uskalsin kertoa lapsilleni (aikuisille) ettei kaikki ole itselläni ihan hyvin ja olen etsinyt asuntoa muualta.
Olenko aivan hullu, vai mielikuvitusko minulla laukkaa ....

Ei sinulla laukkaa mielikuvitus.
Puolisollasi on narsismin oireita. Ensi alkuun hyvä vaikutelma, ajan kuluessa todellinen luonne tulee esille. Omassa puolisossa samoja piirteitä, en uskalla enää avata suutani "tietystä" asioista, tai muuten tulee riitaa ja henkisesti turpiin. Sen olen oppinut että jos haluaa sovun säilyttää, niin narsistia pitää osata käsitellä, ehkä myös hieman mielistellä. Toisaalta se on itsensä pettämistä ja itselle valehtelua. Siinä saa kuvan itselleen että kaikki on hyvin vaikka pinnan alla kuohuu.

Voimia sinulle !!!!!!

Totta, parempi olla vain hiljaa ja varoa mitä sanoo, tai kysyy..
Jotenkin vain jonkinlainen ahdistus ja vapina vähäväliä päällä, epävarmuus, täysin aikataulutettu elämä. Maanantai- keskiviikko-perjantai kauppapäiviä, ja R-kioskillä hänen veikkauspäiviään. Sauna keskiviikko ja lauantai, juuri silloin kun hän haluaa... "no niin" on käsky.. oli tv:ssä mitä hyvänsä, jota joskus haluaisi katsoa..
Ei joustoa, ruuissa.. kysyy mitä huomenna, kun erehdyn sanomaan jotain, on seuraavan päivän kauppalistassa ihan muuta.
Jatkuva paha mieli.
Kiitos sinulle vastauksestasi, en vaan tiedä mistä voimat kaikkeen jatkoon, itsetunto on kovin nollalla.

Niin, sorahti tuo että sauna ke ja la, niin on kyllä meilläkin...Meillä se vaan on ollut sellainen perinne. Saako teillä saunoa muina päivinä?
Itsetunto on varmasti nollassa, se on mullekin arkipäivää, välillä on hyviä päiviä, välillä tuntuu että tekisi mieli räjähtää. Ja sitten kun itse räjähtää, oon tyranni jota muiden pitää pelätä!
että näin.

Ei meillä saunaa muina päivinä voi olla, jollei vieraita tule.
Ma - ke - pe Ensin hänen äitinsä luo (istun yksin eikä minulle puhuta, jollei mummi korkeintaan kysy olenko jo vaihtanut verhot tai muuta vastaavaa) siellä n. 0,5-1 tuntia, sitten kauppaan hänen tekemänsä listan mukaan ja vielä R-kioski että saa viedä vedonlyönnit.
Perjantai hänellä välillä hieronta tai lymfa hoito, jonka ajan istun autossa odottamassa, saan toki käydä kirjastossa, tai kirpparilla (niitä vain 2) mutta en kaupassa, koska hän haluaa sinne itse katsomaan mitä ostetaan. Joten istun tunnin autossa lukemassa kirjaa, koska en ehdi kotiin ja takaisin.
Toki pyykin saan pestä koska haluan... mutta muut ajat on määritelty.
Aamukahvi klo 600-700 välipala 10,30-11,30 päivälepo, päiväkahvi 12,30 ruoka klo 17 nukkumaan 21,00-21,30 sitä tosin en noudata enää kun en pysty kunnolla nukkumaan, hiippailen taskulampun valossa.
Jotenkin vaan niin väsynyt olo ja haluton kaikkeen. Mistään läheisyydestä ei tietoakaan.. en vai tiedä mistä voimia enää.......

Ohhoh, kylläpäs on aikataulutettua elämää.

Arvostan itsekin sitä että elämässä täytyy olla tietynlaiset rutiinit, mutta tuo on kyllä jo liian ohjailtua elämää. Ymmärtäisin jos te molemmat olisitte yhtä aikataulutettuja, mutta tuo että joudut menemään toisen tapojen mukaan, niin tuo on verrattavissa armeijaan tai vastaavaan...

Olen kyllä saanut itse mennä oman mieleni mukaan mutta olen siitä huonoina päivinä' saanut puolisolta kuulla kuinka olen ollut naisissa tai jotain, vaikken ole sellainen. Hänkin saa mennä mutten epäile (tai tietyt epäilykset on) häntä mistään oudosta, mutta merkit ovat tiettyinä aikoina viitanneet siihen että kolmas pyöräkin on kuvioissa, vai olenko se kolmas itse???

Välillä tuntuu etten viitsi lähteä koska saan hirvittävän helposti huonon omatunnon kun toinen selvästi tupsahtaa jos käy kaverin kanssa iltaa istumassa, ei puristelemassa vieraita perseitä. Ja tämä on totuus.

Jos taskulampun kanssa kuljet unettomuutesi takia, niin mietin että pitääkö teillä säästää sähköäkin?? Vai herääkö puolisosi jos valot ovat yöllä päällä!! Saako siitä raivarin? Jos saa, niin vetoa siihen että yöllä sähkö on halvempaa

Kannattaa hakea unettomuuteen apua, muuten olet entistä enemmän ihmisraunio. Tuhoat itsesti niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Voimia!!

Tunnen kyllä olevani aikamoinen raunio nykyään... en tiedä kuinka jaksan eteenpäin..
Häntä häiritsee kaikki mikä ei mene hänen kaavojensa mukaa.. siksi taskulamppukin on apu, etten illalla putoa rapuilta jos menen ulos haukkaamaan happea kun oikein ahdistaa.. olen monesti miettinyt että lopettaisin kaiken,, siis vain oman elämäni... mutta kun on vielä nuo "lapset" ja lastenlapset.... niin jotenkin vaan räpistelee eteenpäin...
Vaikka voimat on todella vähissä.... rukoilee vain kaiken loppua... eikä ole ketään kenelle oikeasti uskaltaisi tai osaisi puhua....
Anteeksi täälläkin että puran tätä, on vain voimat niin vähissä--

Sitten on parempi että LÄHDET. Yksinkertaisesti vain LÄHDET!

Jos tulee uhkailuja yms. yms., anna tulla. Pakkohan sinun on saada elämäsi kuntoon. Mene vaikka lapsille siksi aikaa että saat asiat kuntoon tai ota yhteyttä poliisiin äärimmäistapauksissa, saat olla rauhassa.

Voi kauhistus.

Jetankin ei vain voi millään ymmärtää, että ihminen joka oli alkuaan hyvin "ymmärtäväinen" , sosiaalinen jne.... on nyt aivan eri ihminen . Muualla hän kyllä huomioi kaikki, on muistettava nimipäivät, syntymäpäivät ym... Todella kohtelias ja sanavalmis, mutta tietysti hieman sillä edellytyksellä että hän saa loistaa ja tietää ja osaa kaiken..
Kotona taas, eihän minulla ole väliä... olen jo täällä.. 500km. päässä suvustani ja tuttavistani... käskytettävä jonka on oltava mielummin aina samaa mieltä, tai sitten hiljaa...
Ei vaan millään mene päähäni että ihminen voi valehdella niin paljon ja esiintyä aina niin eritavoin... olen halunnut aina uskoa että kaikissa on jotain hyvää ja löytyy myös jonkinlaista empatiaa muita kohtaan, mutta mitään sellaista en ole löytänyt....
Joten olen vaan yrittänyt ja yrittänyt jos jollakin tavalla ja nyt on vaan niin "takki tyhjä".... ja olen itsekkin hukassa..
Voi kiitos vastaajille ja jotenkin nyt kun on lukenut täällä näitä kertomuksia ja sivuja, niin helpottaa hieman, ehkä en olekkaan aivan hulluksi tullut.... ja muitakin löytyy näiden ongelmien kanssa .

Kyllä et ole ainoa, joka painiskelee näiden ongelmien kanssa.

Lueppa varsin juttu omasta elämästäni, löytyy otsikolla "Persoonallisuushäiriöinen nainen".

Saat tietää mitä kaikkea olen joutunut kokemaan.