KESKUSTELUFOORUMI

Hei,

Rekisteröidyin juuri tänne ja en juurikaan löytänyt yhtenevää kirjoitusta itseäni koskien, joten hieman valaisen omaa parisuhdettani.

Olen mies, 40+, pitkä suhde takana (yli20v), kaksi alakouluiässä olevaa lasta.

Kertomus alkaa sunnuntaista ja päättyy aiempiin tapahtumiin.

Sunnuntaina illalla juttelimme kohtalostamme, olin tulostanut päivällä avioerohakemuksen, jonka kirjoitin illalla ja annoin myös toiselle allekirrjoittaa, koska hän pyysi minua sen toimittamaan tämän viikon aikana eteenpäin.
Eilen aamulla osasimme jutella fiksusti lapsiin ja päivään liittymistä tapahtumista, illalla oli tarkoitus jutella käytännön asoita eroon liittyen..
Alkuillasta juttelimme kun lapset eivät olleet kotona, aluksi käytännön asioista jonka jälkeen yllättäen minun persoonallisuuteen yms. asioihin alkoi tulla ymmärrystä, entäpä jos olet ADHD + muita diagnooseja..silloin hän ymmärtää käytöstäni. Tivattiin huomaanko itsessäni ko. diagnoosien piirteitä..käsi alkoi pikkuhiljaa lähentyä minua jne...jossain vaiheessa sitten poistuin tilanteesta, koska tuli tunne, että minua yritetään hyväksikäyttää ja viedä tilanteessa kuin pässiä narusta... Huomautin vielä muutamasta asiasta, joihin hän koki olevan sa syytön, on osasyyyllinen kyllä...

Toisen lapsen tullessa kotiin lähdin ulkoiluttamaan koiraa. Tullessani ulkoiluttamasta lapsi sanoo, että äiti sanoi että eroatte...

Myöhemmin illalla lasten kotona ollessa puuhastelin mielestäni normaalisti, en mitenkään poikkeavan energisesti. tänään aamulla tuli viesti että kiitos kun puuhastelit...

Se tästä viikosta, sitten mennään taaemmas...

Kaikissa suhteissa on ylä ja alamäkiä, niitä tulee väkisinkin. Mutta meillä se on ollut varsinaista vuoristorataa, varsinaisia vahvoja narsistin piirteitä ei nyt ole, ehkä enemmänkin viitteitä.

Mutta kuinka minua on kohdeltu vuosien aikana.

Tekemisiäni on vähätelty, hän tekee kaiken ja kukaan muu ei mitään, lisäksi sanotaan että en yritä
- teen mielestäni paljon enemmän kuin normaali miehet yleensä. Olen huolehtinut aamuisin lapset kouluun, teen ruokaa ja muita keittiötöitä, viikkaan pyykkejä, siivoan, huolehdin talon kunnossapidon ja lämmityksen
Hän jankuttaa
- pienestäkin huomauttamisesta tulee jankutus jos ei heti tapahdu, voi jankuttaa vaikka 10 minuuttia ja tuohon ovat muutkin kiinnittänet huomion ja minua tuetaan tässä asiassa
erilaiset säännöt
- tuntuu että hänellä on eri säännöt kuin minulla, mikä minulla on kielletyä tai naputuksen aihetta ei ole sitä hänelle, voi olla ihan pienikin asia
minun näkökantojen esiintuominen
- en voi tuoda omia näkökantojani pattitilanteissa esille ilman että minut aina keskeytetään ja tyrmätään. Pitää todella voimakkaasti sanoa että voin puhua loppuun asiani ja oman näkökantani

Tuossa muutama mieltäpainava asia. En tietenkään sano, että olen kultapoika itsekkään, mutta kyllä minullakin hermo menee kun painostusta ja lyttäystä tulee koko ajan...

Nyt ajattelen sunnuntain jälkeisiä tapahtumia niin kun olen eropaperin vienyt käräjäoikeuteen että vedätetäänkö minua, miksei käytöstäni ole ymmärretty aiemmin reilun 20-vuoden aikana ja minun sanotaan muuttuneen paremmaksi myös vuorokauden aikana. Minä mihinkään ole muuttunut...

Narsistille ei mikään riitä. Itser vien lapset kouluun, pesen pyykit ja silitän ne, imuroin, teen ruuan, tyhjennän tiskikoneen, petaan sängyt, haen lapset harrastuksista, käyn töissä. ENKÄ TEE MITÄÄN. HÄN tekee kaiken ja kyllä EROAN. 40 + myös ja 15 vuotta naimisissa. Ja ihmettelen nyt, miksi helvetissä niin kauan?! Eropaperit ei vielä kirjoitettu, kerään voimia ilmoittaa asiasta ja järjestellä asioita ennen sitä... Helppoa kun ei tule olemaan...

surumieli kirjoitti:Narsistille ei mikään riitä. Itser vien lapset kouluun, pesen pyykit ja silitän ne, imuroin, teen ruuan, tyhjennän tiskikoneen, petaan sängyt, haen lapset harrastuksista, käyn töissä. ENKÄ TEE MITÄÄN. HÄN tekee kaiken ja kyllä EROAN. 40 + myös ja 15 vuotta naimisissa. Ja ihmettelen nyt, miksi helvetissä niin kauan?! Eropaperit ei vielä kirjoitettu, kerään voimia ilmoittaa asiasta ja järjestellä asioita ennen sitä... Helppoa kun ei tule olemaan...

Kuulostaa niin tutulta
Meillä kanssa exän kanssa asuessamme minä hoidin kotityöt siivoamisineen, ruoanlaittoineen, pyykinpesuineen ja koirien ulkoilutuksineen jne. Apua häneltä ei saanut kun aina "väsytti".
Mutta riidellessä sehän oli aina hän joka ihan ypöyksin oli joutunut niska limassa kaikki nuo työt aina hoitamaan kun minä "makasin sohvalla ja valitin".

Eli jänniä muistivääristymiä tosiaan voi näille tulla.

Hei epävarmamies,

Itse voin kyllä täysin yhtyä nuihin kokemiisi asioihin, lukuunottamatta minun exä ei juuri koskaan nalkuttanut mutta piinasi 2-3 vkoa kestävillä mykkäkouluilla + muilla konsteilla ja joka tilanteeseen oli omat keinosa. Eli lyhyesti teit tai muutuit (minulle ex-vaimo):n mielen mukaan, nii sit vasta asiat hullusti olikin, joten totesin itsekseni monesti, että parempi oli tehhä niinku oli tehny aikasemminni. Olin psykopaatin määritelmät täyttävän naisen kanssa liki 12 vuotta yhessä ja 1,5 vuotta asumiserossa ja se elämänvaihe oli yhtä hullunmyllyä, kunnes exä laittoi vahingossa (näin ymmärrän tilanteen) eropaperit ja se hetki kun sain erotuomion on ollut elämäni parhaita päiviä ja siitä elontaipaleeni on tuntunut päivä päivältä paremmalta. Nyt monen vuoden jälkeen ajattelee, että miksi sitä jaksoi niin kauan katella, kun kenelläkään siinä suhteessa ei ollut hyvä olla.