KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikille,
olen uusi tällä palstalla. Olen seuraillut pitkään palstaa ja nyt uskaltauduin vasta tänne kirjoittelemaan. Toivottavasti saisin kohtalotovereita teistä rakkaat lukijat...
Olen ollut muutaman vuoden parisuhteessa hyvin narsistisen miehen kanssa. Suhde on alkua lukuunottamatta käynyt hyvin nopeasti ja en oikeastaan ole tajunnut, miten äkkiä.. mies halusi yhteiseen elämään mahdollisimman pian ensi tapaamisestamme. Vain alku menin ok, oliko näyttelyä..? Sen jälkeen alkoi erinäinen syyllistäminen jo eri asioista, kuten siitä etten osannut hoitaa asioita/asioitamme tarpeeksi hyvin jne. Tämä on pahentunut kokoajan ja nyt olen jo siinä pisteessä, etten jaksa enää. En jaksaisi käydä työssä, en hoitaa itseäni, harrastaa.. Mieheni päivittäin käyttää henkistä väkivaltaa, eli vähättelee, arvostelee, syyllistää minua milloin mistäkin mm. kotitöistä, rahasta ym. ja muistaa vähätellä minulle tärkeitä asioita tai harrastuksia tai lähipiirin ihmisiäni, mm. ystäviäni. Hänen omat jutut on vaan tärkeitä ja hänen mukaansa pitäisi asioiden mennä. Tämä on alkanut rasittamaan minua niin, että tulee fyysisiä oireita. Minulla on vaikeuksia lähteä hoitamaan asioita, koska olen niin lamaantunut. On tullut rytmihäiriöitä, paljon päänsärkyjä ja lisäksi jopa paniikkikohtauksia. Näihin mies ei puutu muuten kuin nauramalla, että olen tosi heikko ihminen, koska en kestä mitään.. sitten alkaa nälviminen. Hän ei välitä jos olen sairaana yms..
Fyysistä väkivaltaa ei ole, mutta pelkään miehen raivareita milloin mistäkin ja nautin olla vain silloin kodissa, kun mies ei ole paikalla. Heti kun hän tulee, olen varpaillani ja yritän suorittaa asioita. Silti tämä ei kelpaa miehelleni vaikka tekisin kuinka hyvin kotityöt jne. Vaan hän keksii uusia aiheita millä valittaa. Hän kiristää minua erinäisillä asioilla joita en voi tässä luetella. Hän uhkailee erolla ellen tee niin tai näin..
oma psyyke on jo kärsinyt todella paljon, en ole osannut hakea ammattiapua vaan olen kärsinyt yksikseni ja ihmetellyt voiko mies olla tuollainen narsisti todellakin joka ei välitä kuin itsestään?
Hän yrittää puhua siten kuin olisin todella tyhmä enkä ymmärtäisi asioita, hän lyttää kaikki haaveeni, toiveeni ja omat mielenkiinnon kohteeni joista yritän saada voimaa.
Nyt olenkin alkanut miettiä, jaksanko enää kauan tässä suhteessa. Masentumisen merkkejä alkaa olla. Lisäksi elämässäni on tapahtunut muutakin, johon tarvitsen voimia mutta tämän suhteen vuoksi en siihen kykene. Miten pääsen pois tästä? mistä saisin apua ja kuka uskoisi minua? läheiseni eivät aina usko kun kerron..
haluaisin muuttaa omaan asuntoon. Miten tämä tapahtuu? meillä ei ole lapsia.
Pelkään muuttamista yksikseni vaikka ajatus toisaalta tuntuu hyvälle..

Sillä, uskooko sinua joku vai ei, ei ole mitään merkitystä. Sillä, mitä sinä koet, on merkitystä. Elä odota muiden hyväksyntää oma elämäsi tärkeimmässä asiassa, sinun elämässäsi. Vain sinä tiedät mitä sinun tulee tehdä. Tee Se, elämä peräänny. Jos sinä olet miehesi mielestä huono ja kaikkea mitä hän nyt sattuu keksimäänkään, miksi hän on kanssasi. Jos olet hänen ongelmansa, eikö Se helpota hänenkin elämää kun eroatte, hänen ongelmansa katoaa.kuuntene sydäntäsi.

Voimia ja jaksamista sulle <3 Itse seurustelin noin 9kk miehen kanssa ja muutimme yhteen hänen asuntoon noin 3kk:n seurustelun jälkeen. En tiedä oletko lukenut minun tarinaa jo mutta muutin nyt tammikuun alussa omaan asuntoon ja erosimme ns viimeisen kerran. Hän uhkaili ja kiristi minua koko tämän yhdessäolon ajan, lähinnä eroamisella ja asunnolla. Vuoron perään olin täydellinen ja kaikkea mistä hän on ikinä haaveillut ja taas toisaalta minussa oli paljon huonoja piirteitä enkä kelvannut hänelle. Itse mietin eroamista ja muualle muuttamista varmaan 3 kuukautta ennen kuin vaan päätin sen tehdä. Tätä ennen olin tosin asunut väliaikaisesti alivuokralaisena 1,5kk kaverini asunnossa ja viimeisen kk ajan asuin vanhassa asunnossani (myynnissä oleva omistusasunto ex mieheni kanssa mikä oli tyhjillään) Ja erosimme nyt siis viimeistä kertaa koska tämä mies (taas kerran) jätti minut. Ennen on aina halunnut palata yhteen mutta nyt kun muutin kamani hänen asunnostaan ja hänen on täytynyt hankkia mm. uusia kalusteita, niin miehellä on eri ääni kellossa. Mistä itse taas päättelen että halusi aina palata minun kanssa yhteen koska hyötyi siitä (taloudellisesti ja kalusteiden vuoksi) Nyt erosta on kulunut noin 3 viikkoa ja kuulemma jo etsii deittiseuraa ja on varmaan jo käynytkin treffeillä... Mikä taas omalta osaltaan paljastaa minulle että ei hän minua koskaan niin paljon rakastanut kuten väitti, koska pystyy siirtymään heti seuraavaan.

Ymmärrän todella hyvin tunteesi että et tiedä pitäisikö lähteä vai jäädä... Varsinkin jos rakastat miestä palavasti (kuten minä tein) niin eroaminen ja lähteminen on todella vaikeaa. Kukaan ei sitä päätöstä voi tehdä sinun puolesta vaan sinun täytyy itse miettiä olisitko onnellisempi ja voisit paremmin ilman tätä miestä? Mikäli ahdistut kun mies tulee kotiin tai jotenkin huomaat muuttavasi käytöstä hänen seurassaan, on minun mielipide että lähde.

Itse olen todella temperamenttinen, suora ja aika vahvakin persoona enkä ole ikinä ennen antanut miehen määräillä mitä teen tai sanon... Tämän takia riitelimme verisesti usein ja varmaankin tämän takia hän halusi myös minut jatkuvasti jättää koska tajusi itsekkin että ei voi alistaa minua niin paljon kuin haluaisi. Teimme AINA asioita mitä hän halusi ja milloin hän halusi: katsoimme leffoja mitkä hän valitsi, kävimme kävelyllä kun hän halusi, pelasimme konsolipelejä... Näimme hänen kavereitaan (minun kavereita ei suostunut tai halunnut ikinä nähdä)... Teimme sitä ruokaa mitä hän halusi... Viikonloppuisin olimme vain kotona kahdestaan koska hän niin halusi... Jos itse halusin nähdä kavereitani sanotaanko vaikka kerran tai kaksi Kk:ssa olin "liian menevä" ja "halusin vain bilettää ja nähdä kavereitani". Ainiin ja HAKEA HUOMIOTA... Sitä olin jostain syystä koko ajan tekemässä... Hakemassa huomiota joko kavereiltani tai miehiltä...

Mun ongelma on se että vaikka muutin omilleni ja olemme eronneet, niin edelleen rakastan tätä miestä ja kaipaan häntä aivan hulluna... Koska olen liian kiinni siinä mitä hän parhaimmillaan oli ja muistan vaan ne ihanat hetket... En voi edes kuvitella alkavani deittailemaan koska en ole siihen valmis, vertailisin muita miehiä vaan tähän exään ja miettisin häntä... Ehkä nämä tunteet jossain vaiheessa kuolevat pois mutta sitä ennen on kyllä todella vaikeaa

Mun neuvo on: ala katsella asuntoja, mieti rauhassa mitä haluat ja hae tukea ystävistä ja perheestä. Pyydä ihmisten mielipiteitä ja kuuntele heitä. Ja jos muutat pois niin anna itsellesi aikaa toipua ja surra rauhassa...

Yritin sinulle laittaa yv:tä ei onnistunut. Olet niin samassa veneessä jossa minä olin/olen. Usko edellä olevan kirjoitukseen. Sun on päästävä omaan kotiin ennen kuin kadotat itsesi. Itse ajauduin Todella pahaan jamaan henkisesti. Tällä hetkellä nuolen haavojani ja se tulee olemaan todella pitkä prosessi. Tiedän että olet ihan lopussa mutta yritä saada läheisesti auttamaan sinut ylös tuosta. Itse tappelin apua vastaan 2,5 vuotta koska toivoin asioiden muuttuvan. Ei ne muutu pahenee vaan. Nyt epäilen teinkö oikein? Edelliseen kirjoittajaan samaistuen rakastan miestä vielä vaikka on ollut ilkeä mua kohtaan. Ja se on tässä paha asia. En pääse omassa surutyössä eteen päin. En tiedä mitä olisi omalle henkiselle terveydelle käynyt jos olisin jäänyt. Nyt on kannaltaan tärkeää päästä omalle maalle missä sinua ei kohdella väärin. Se on ainoa keino alkaa toipua omasta pahasta olostaan!

Lähde mahdollisimman pian, tilanne ei tule koskaan muuttumaan paremmaksi! Jos tarvitset käytännön apua, pyydä niiltä jotka sinua uskovat. Suunnittele kaikki mahdollisimman valmiiksi etukäteen, jotta ei tule mutkia matkaan juuri kun olet päättänyt lähteä. Mielestäni kannattaa olla asuntoa ja muuttoporukoita myöten kaikki valmiina ennen kuin edes sanot lähteväsi. Jos oma tahto on nujerrettu ja voimat vähissä, se voi vielä puhua sut ympäri, vaikka olisit kuinka varma asiasta ja siinä tulee itselle entistä huonompi olo kun taas lannistuu... Toivon sulle voimia päätökseen ja lähtöön!

Mieti sisintäsi ja oikeasti sitä mitä kuulet kun kuuntelet itseäsi. Et olisi täällä kirjoittelemassa jos asiat olisivat hyvin. Itse menin tosi sekaisin mieleltäni, 2v. taistelin vastaan omia tunteitani, oikeuksiani. Mulla oli helpompaa lähteä kun piti ajatella lapsia. Sulla on kuitenkin yksi tärkeä ihminen jota kuunnella, SINÄ itse. Tsemppiä ja voimia!

Kuulostaa niin tutulta. Mikä on nyt tilanteesi? Saitko apua ja pääsitkö lähtemään?