KESKUSTELUFOORUMI

Olen tehnyt eroa vakavasti jo varmasti vuoden verran. Ongelmana on että miksi ihmeessä se toinen tuntuukin välillä oikealta (narsistinainen)?
Meillä on yhteisiä lapsia ja omakotitalo josta mieluusti lähtisin, taloja löytyy kyllä. Tiedän että minua soitetaan itku kurkussa takaisin kotiin, siinä on sitten asuntoakin hommattu ja takaisin mennään yhteiseen kotiin josta maksetaan taas lainaa pois...

Miksi annan tälle AINA periksi? Tiedän mitä haluan mutta aina annan hänelle periksi. Olen koettanut saada vihiä hänen petturuudestaan ja monesta muusta, mutta en ole onnistunut. Eli tyhmempikin tietää että avioliittomme on vainoharhainen, täysin epänormaali.

Pelkään myös lasteni puolesta. Jotain tuo hullu keksii etten saa mieleistäni huoltajuussopimusta, tai sitte kostaakseen keksii jotain pääni menoksi.

Näen valon tunnelin päässä ja tiedän että saavutan sen mutta miksi se on niin hemmetin vaikeaa!!!

Sama juttu täällä. Ero ei onnistu millään. Olen puhunut asiasta monta kertaa, olen kirjoittanut sähköpostia, olen tekstannut. Mutta näin se on, narsistia ei jätetä.
Oma suunnitelmani on tämä: teen kaiken mahdollisen muuttoa varten valmiiksi niin että perääntymisen mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole ja sitten vain lähden. Muutto tulee olemaan kesällä. Luotan, että asiat järjestyy, vaikka paljon on kysymysmerkkejä tässäkin.
Tietysti oma tilanteeni on sikäli erilainen, että yhteisiä lapsia ei ole, on vain minun lapset. Tosin meillä on kaksi vahvaa koiraa, joiden kanssa minä en selviä yksin, että sikäli hankalaa.

Hei, tsemppiä teille molemmille ja muistakaa se, että on ihmisiä, jotka on onnistuneet narsistin jättämäänkin. Kolhuitta se ei varmaankaan tapahdu, mutta niistäkin selviää aina ja asioilla on tapana järjestyä!

Hei kaikki!

Sama ongelma minullakin. Sisälläni olen tiennyt vuosia, että haluan pois tästä 30 vuoden avioliitosta. Mieheni on minua yli 10 v. vanhempi. Hänellä on persoonallisuushäiriö sekä mielenterveysongelmia tämän narsismin lisäksi. Lisäksi hän on mustasukkainen sekä läheisriippuvainen. Osaa hakea symbatiaa ns. sairauksillaan. Jokaisessa asiassa hänen pitäisi olla se joka määrää ja sanoo viimeisen sanan. Hänestä olen surkea, ala-arvoinen, mielisairas, ruma, köyhä, ilkeä ym. nehän sanat ovat tuttuja kaikille meille jotka olemme parisuhteessa narsistin kanssa. Narsistille ei riitä, että hän elää omaa elämäänsä vaan hänen on myös elettävä läheistensä elämä.
Suhteessamme minä olen se, joka kustantaa kaikki talouden kulut, sähkön, veden ruuan, asuntolainan, vakuutukset ym. Mutta sekään ei riitä. Siitäkin aina saan aliarviointeja "v*****ko olet maksanut". "mitä tuollainen maksaa". Yhteen aikaan hän otti kaupoista "tarvitsemaansa" tavaraan laskulle minun nimiini ja auliisti maksoin laskut. Mutta sitten tein siitä lopun. Nyt hän on alannut lainnailla kavereiltaan rahaa ja nämä kaverit velvoittavat minua maksamaan miehen velkoja. En kuitenkaan maksa, en ole ottanut niitä. Pankissa hän oli valehdellut tarvitsevansa "talouslainaa", ja oli saanut kulutusluottoa. En todellakaan tiedä mihin hän rahat on laittanut, perheen taloutta ne eivät kuitenkaan ole hyödyttäneet. Nyt hän on yrittänyt minua takaamaan itseään. Mutta siihenkään en suostu. Pankissakin kävin kieltämässä, että hänelle ei saa antaa enempää velkaa.
Nyt hän ei ole vuosiin tehnytkään mitään muuta kuin ajellut autolla ja käynyt kavereitaan katsomassa. Päivät pitkät hän makoilee sohvalla ja kuuntelee musiikkia. Sekä kuuntelee kehoaan. Mistään ei voi keskustella asiallisesti, kuten normaaleissa perheissä tehdään. Olen ehsottanut useasti eroa, mutta hänestä kaikki on hyvin. Tietenkin on hyvin, minähän se kärsivä osapuoli olen. Minähän teen perheessä miesten ja naistentyöt. Minähän olen se joka passaa ja paapoo. Olen se, joka on uhrannut elämänsä hänen hyvinvointinsa eteen.
Hän on saanut ystäväni ja läheiset kaikkoamaan ja nyt hän yrittää häätää lapsemme ystävät.
Tilanne on nyt se, että haluan pois. En tiedä miten, mutta todellinen päätös on tehty sisälläni. En yhtään epäile, ettenkö pärjäisi yksikseni. Lapsemme on jo täysi-ikäinen ja etsii paikkaansa maailmassa. Mutta ongelma on miten? Pyysin apua eräältä terveydenhoitajalta. Nyt joulun alla hän tiedosti tilanteen. Kaikista helpoin tapa olisi, jos miehen saisi jollakin terveydenhoito"jutulla" vieroitettua minusta, niin ettei hän itsekään sitä huomaisi. Näin ehkä säästyisimme tulevaisuudessa vainoamiselta ja ehkä saisin lapsen kanssa aloitettua elämämme puhtaalta pöydältä. Kerättyä rauhassa henkisiä voimavaroja, sillä varmasti kaikki narsistin kanssa elävät tietävät miten raskasta se henkisesti on.
Olisiko teillä mitään neuvoja, miten aloittaisin viemään asiaa eteenpäin?