KESKUSTELUFOORUMI

Olen ollut kohta vuoden erossa. Tarpeeksi kauan, ja tietenkin aika kultaa muistot... Takaisin en mene, mutta säälin exää. Jostain luin, että ero narsistista on kuin hylkäisi oman lapsensa-niin totta ! Hän itkee kuin lohduton hylätty lapsi, ja hetken päästä syyllistää ja solvaa silmät vihaa leiskuten. Syyllisyys on niin tappava tunne... Miten olette selättäneet nämä asiat ? Joskus on niin tyhjiä ja tuskaisia päiviä.Rakasta siinä sitten itseäsi ja huolehdi omasta hyvinvoinnistasi..

Tiedän tuon säälin ja syyllisyyden tunteen. Se kouraisee jostain oikein syvältä sisuksista, ihan kamalaa. Kuin olisi kylmin ja tunteettomin ihminen päällä maan. Ja silloin tulee jotenkin niin repivä ja tyhjä(?) ikäväkin Ihan hirveetä.

Mutta niinä hetkinä yritän pysyä tiukkana niinkuin lähipiirini neuvoo ja hoen itselleni väsymiseen asti että minullakin on ihmisarvo, tunteet ja tietyt rajat. Ja että se on ihan ok. Ei se tarkoita että haluaa mitään pahaa kenellekään jos pitää huolta itsestään ja kuuntelee omia tunteitaan ja jaksamistaan. Itseään saa arvostaa, ei sen pitäisi vahingoittaa ketään eikä olla keneltäkään pois (vain narsistinen tyyppi väittää että se on väärin koska haluaa lähteensä pysyvän heikkona).

Mutta eihän se helppoa ole. Vaatii paljon tahdonvoimaa (muita voimia ei välttämättä enää ole) nousta barrikadeille oman elämän puolesta. Mutta se kannattaa uskaltaa tehdä! Tämä lähinnä nyt itsellekin psyykkausviestinä, mutta voimia sinulle! Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun ja omaan elämään <3