KESKUSTELUFOORUMI

Heippa!

Löysin valitettavasti tieni tänne minäkin. Kahden vuoden piina narsistimiehen kanssa alkaa olla takana. En jaksa nyt kirjoittaa koko tarinaa, teen sen ehkä myöhemmin tuonne omat tarinat osioon. Mutta lyhyesti todeten, mies on patologinen valehtelija (ei kovin hyvä sellainen, puhui usein itsensä pussiin), sarjapettäjä ja seksi-riippuvainen (petti minua monien kymmenien kumppanien kanssa, niin maksullisten kuin "tavallistenkin" naisten kanssa) ja osasi todella taitavasti käyttää henkistä väkivaltaa ja mitätöidä mitä nerokkaimmilla tavoilla. Lisäksi hänellä oli jonkin asteinen alkoholiongelma. Fyysistä väkivaltaa suhteessamme ei ollut. Asuimme yhdessä, mutta muutimme erilleen juurikin alkoholin käytön vuoksi jo ennen varsinaista eroa. Itse käyn nyt terapiassa ja yritän kasata elämääni taas uuteen kuosiin.

Suhteemme oli viimeiset noin kahdeksan kuukautta on/off. Minä yritin aina jättää miehen ja hän sai puhuttua minut perumaan eron. Kauniita sanoja kuinka minä olen tärkeintä maailmassa ja lupauksia lopettaa juominen, lopettaa pettäminen, puhua aina totta jne... Halusin uskoa ja ahdistuin joka kerta enemmän ja enemmän. Tulin myös jollain lailla riippuvaiseksi noista kauniista sanoista, eli kun uhkasin erolla, sain kauniita sanoja ja tekojakin. Ajan myötä piti vain aina uhkailla vakavammin ja myös nuo ns. hyvät kaudet lyhenivät jatkuvasti.

Viimeiset kolme kuukautta taisin tehdä eroa vähän enemmän tosissaan (aiemmin tiesin jo "jättäessäni" hänet, etten ole tosissani). Saattoi mennä viikko, että emme olleet tekemisissä. Sitten taas väännettiin asioista. Viimeinen "yritys" oli joulukuun alussa. Vähän sen jälkeen sain tietää hänen jatkaneen pettämistä koko suhteemme ajan, mitä en ollut aiemmin tiennyt (hän jäi kiinni vuoden seurustelun jälkeen ja luulin hänen, saadessaan toisen mahdollisuuden, ottaneen opikseen) ja se oli lopullinen niitti minulle. Olisin varmaankin elänyt sen mitätöinnin ja halveksunnan ja valehtelun kanssa ja antanut kohdella itseäni kuin kynnysmattoa hamaan tulevaisuuteen, mutta tuo pettäminen oli minulla se, mikä katkaisi lopulta kamelin selän. En kuitenkaan pystynyt olemaan tuon jälkeen provosoitumatta hänen tekstiviesteistään ja vastasin niihin aina syytäen loukkauksia hänelle. Tätä tekstailu-showta jatkui joulukuun ja vielä tammikuussa. Lopulta päädyimme sopimukseen, että olemme ystäviä ja lähdemme yhdessä reissuun. Tiedän tiedän, ei mitään järkeä tuollaisessa. Tiesin sen itsekin, enkä ollut edes tosissani (ja tuskinpa oli mieskään). En tiedä miksi edes tuollaiseen keskusteluun lähdin mukaan.

Sitten kävi kuitenkin niin, että sain tietää taas uusia asioita pettämisestä. Mies jäi kiinni todella törkeästä valheesta. Kerroin tämän hänelle ja hän yritti taas valehdella lisää. Kun sanoin, että minulla on asiasta todisteet, mies vaati saada nähdä ne (hän ei koskaan suhteen aikana myöntänyt mitään, mistä ei ollut lyödä faktaa pöytään). Vastasin, ettei minun tarvitse hänelle näyttää mitään, riittää kun tiedän mikä on totuus ja että tiedän hänen jälleen kerran valehtelevan. Ja siihen loppui kaikki yhteydenpito. Eli miehestä ei ole nyt kolmeen viikkoon kuulunut pihaustakaan. Pitäisi olla varmaan helpottunut, mutta uskallanko jo luottaa siihen, että hän jätti minut rauhaan? Sanotaan, että narsisti hylkää uhrinsa, jos kokee, ettei uhrista saa enää mitään irti. Olisikohan tässä käynyt niin? Ihmettelen vain, miksi hän lopetti juuri tuohon, olihan hän jäänyt monesti aiemminkin kiinni valheista. Luulen syyn olevan se, että hän on löytänyt uuden uhrin, josta on helpompi ammentaa kuin minusta enää oli. Hänellä oli jo jotain suhteen tapaista meneillään kun me olimme vielä yhdessä. Monilla täällä piina ja yhteydenotot ovat jatkuneet jopa vuosia. Mutta onko kellään kokemusta, että narsisti vain yhtäkkiä lopettaa ja katoaa?

Meillä olisi vielä pari selvittämätöntä käytännön asiaa ja minua ärsyttää suunnattomasti, että aiemmin hän ei voinut asioita hoitaa lukuisista pyynnöistäni huolimatta. Tavarani, jotka ovat hänellä, olen valmis jättämään, se on vain materiaa. Hänen tavaroistaan en ole vielä uskaltanut hankkiutua eroon, ettei tule joskus myöhemmin syyttelyä hänen omaisuuden tuhoamisesta. Yksi asia on kuitenkin sellainen, joka on pakko saada setvittyä jossain vaiheessa. Päätin, että odottelen miehen aloitetta, vaikka pänniikin pahasti, ettei hän suostu asiaa hoitamaan. Välillä olen jo laittamassa hänelle viestiä asiasta, mutta en sitten laita. En halua hänen luulevan, että teen tikusta asiaa ja että roikkuisin vielä hänessä. Mies oli aina kaikkia kohtaan todella ehdoton ja kostonhimoinen ja leikkeli ihmisiä elämästään tuosta noin vain. Yleensä vieläpä jostain aivan vähäpätöisestä syystä, näki loukkauksia siellä, missä niitä ei edes ollut. Minua hän "sieti" aika kauan. Mietin vain, että jos hän leikkasi nyt minut samalla tavalla ja elää nyt kuin minua ei olisi koskaan ollut olemassakaan, niin saattaako hän näitä käytännön asioitakaan koskaan kuntoon...

Käyn itse nyt läpi paitsi tätä toipumista narsistin jäljiltä, myös normaalia erosurua. Vaikka kaksi vuotta oli yhtä piinaa, olen myös kauhean surullinen ja vähän masentunutkin tällä hetkellä. Välillä jopa toivon, että mies ottaisi yhteyttä ja kuulisin hänestä jotain. Sen sentään pystyn pitämään, etten itse ota häneen yhteyttä. Ja sen tiedän, niin varmasti kuin voi tietää, etten palaa hänen kanssaan yhteen vaikka hän vielä yrittäisi minua lähestyä. Mutta tosiaan heikkoina hetkinä toivon, että hän ottaisi yhteyttä, kaipaan välillä niitä hyviä hetkiä, vaikka tiedän, että ne eivät totta olleetkaan. Toivottavasti tämä helpottaa ajan ja terapian kanssa.

Mutta se kysymykseni oli tosiaan, että onko kenenkään narsisti hävinnyt yhtäkkiä ja hävisikö silloin lopullisesti?

Niin kuin Myy itse totesit, jos narsisti hylkää uhrinsa, ei hän ainakaan sillä hetkellä enää tarvitse uhriansa. Tiedän omasta kokemuksesta miten vaikeaa on olla olematta yhteyksissä tai vastata yhteydenottoihin. Mutta kun aikaa on kulunut tarpeeksi huomaat suuren helpotuksen että narsisti ei ole enää elämässäsi. Olet saanut rauhassa ajatella ja alat ymmärtämään paremmin että olet ollut suhteessa monsterin kanssa. Kaikki hyvä mitä oli suhteessanne, oli lumetta. Narsistin kylmää peliä, valehtelua, manipulointia jne.

Luin erään englannin kielisen tekstin netistä. Se oli mielestäni hyvin kirjoitettu ja kuvasi aika hyvin narsistin suhteita exiin. Muistaakseni teksti meni jotenkin näin.

Narsisti kierrättää exiään. Hän haluaa edelleen pitää exiänsä hyvinkin vahvassa otteessa, oli jättäjä kumpi tahansa. Hän luo vahvasti ympärilleen kolmiodraamaa ja mustasukkaisuutta partnereidensa välille. Ja exät voidaan kategoroida kahteen joukkoon 1. Ne jotka vielä rakastavat narsistia ja 2. Hullut exät. Ja hullut exät ovat tietysti ne jotka ovat jo nähneet narsistin läpi ja eivät enää halua osallistua mitenkään narsistin kylmään peliin. Ja 1. kategorian uhrit ovat niitä jotka vielä uskovat että narsisti ehkä sittenkin vielä rakastaa minua. Ja heillä on vielä erityinen rooli naristin elämässä. Ja kun viimeisimmän uhrin elämästä hävitään (jossain vaiheessahan näin käy), alkaa yhteydenotto exiin. Alkaa sovittelu, hyvittely ja anteeksipyytely. Vakuutellaan että mehän olemme aina olleet toistemme sielunkumppaneita ja rakkautta vannotaan jälleen jne. Ja todella voittajia tässä narsistin pelissä on ne hullut exät jotka kääntävät selkänsä narsistille lopullisesti. Näin narsisti ymmärtää lopulta jättää rauhaan nämä exät. Mutta niitä kategorian ykkös exiä sitten käytetäänkin hyväksi niin pitkään kun uhri on pyöriteltävissä ja tarvetta löytyy.
Ja mielestäni sehän onkin se suuri kysymys miten uhri saa itsensä sieltä kategoriasta 1 kategoriaan 2, ja mahdollisimman nopeasti tietysti. Siihen tarvitaan kovaa luonnetta. Ja jokainen tapaushan ja ihminen on erillaisia.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olin itse suhteen päätyttyä olevinani heti kategoriassa 1. Mutta useiden kuukausien jälkeen exäni otti yhteyttä johon ajattelemattomuuttani vastasin. Ajattelin että olen vahva mutta eihän se niin mennyt. Meinasin uskoa että narsisti on sittenkin muuttunut ja kaikki ehkä voitaisiinkin saada sovituksi kaikki asiat. Mutta ei siinä mennyt kuin hetken kun selvisi minulle kylmä totuus, jälleen. No en ottanut mitään yhteyttä häneen, ja estin kaikin mahdollisin keinoin hänen mahdolliset yhteydenottonsa minuun, jälleen kerran. Mutta hiljattain lähes puolentoista vuoden jälkeen kuin puskista tuli yhteydenotto. Hän yritti saada minut vastamaan hänen yhteydenottoihin. Mutta tällä kertaa en vastannut mitenkään. Nyt uskallan sanoa että olen kategoriassa 2 eli se hullu exä. Ja mielelläni olenkin .

Joten uskon että narsisti ottaa ainakin niin kauan yhteyttä exiin kun tarvetta löytyy ja uskoo mahdollisuuksiinsa edes hitusenkin. Ja luulen että narisiti myös ajattelee että exät ovat hänen ikuisesti ja ajan myötä ehkä exä on saattanut unohtaa suhteen ikävät puolet ja on taas helpommin manipuloitavissa. Olihan hän jo vähintään kerran......ja mitä useammin saa uhrin uudestaan lankeamaan, sitä enemmän narsisti nauttii mahdollisuuksistaan loukata uhriaan pahemmin ja pahemmin ja imeä hänet kuiviin.

Kiitos Nina vastauksesta! Antoi ajattelemisen aihetta...

Exälläni on reservi sellaisia naisia, joita hän käy tapaamassa, miten sen kauniisti sanoisi, petipuuhien merkeissä. Nämä naiset ovat vähän sellaisia reppanoita ja luulen heidän olevan kovin ihastuneita exääni. Heidän silmissään tämä mies on varmaankin kaikkien aikojen saalis. Ex kohtelee heitä kuin ilmaa, mutta pitää heidät kuitenkin koko ajan odottamassa häntä ja aina valmiina täyttämään hänen tarpeensa. Näistä naisista ex ei halua tyttöystävää.

Minä taas olin tyttöystävä-materiaalia. Sievä, fiksu, omillaan toimeentuleva, hauska, sosiaalinen. Olin kulissi. Minua kelpasi esitellä kavereille, muualla hän sitten eli toista elämäänsä. Mies olisi halunnut heti naimisiin ja sormuskaupoillakin käytiin. Kun häitä ei sitten kuitenkaan heti tullut, hän ikään kuin menetti mielenkiintonsa koko asiaan. Lapsien suhteen hän joskus jopa myönsi, että haluaa lapsen, koska kavereillakin on ja sellainen kuuluu olla. Hän ei kuulemma hoitaisi lasta vaan se olisi minun tehtävä. Olin tuolloin aivan shokissa. Kun myöhemmin otin asian puheeksi, että oliko hän tosissaan, väitti olleensa. Kun sanoin, että ymmärrätkö sen tarkoittavan sitä, että en tule ikinä kanssasi lasta tekemään, oli vähän aikaa hiljaa ja sitten jo sanoikin, että leikkiähän hän vain laski, ei ollut tosissaan. Mutta selkeää siis on, että mies haluaa kulissiperheen.

En tiedä, onko hänellä jo uusi ns. tyttöystävä. Mutta tiedän, että hän on lämmittänyt suhteensa taas moniin noihin reservissä oleviin sänkykumppaneihin. Eli sieltä saanee tällä hetkellä yllin kyllin ihailua ja huomiota.

Minut hän on selkeästi siirtänyt "hullut exät"-kategoriaan. Osittain saman ystäväpiirin "ansiosta" olen näin kuullut. Olen kuulemma mielenvikainen, sairaalloisen mustasukkainen, enkä luota häneen vaikka hän on kaikkensa yrittänyt. Niinpä niin. Minäkin muuten menin aikoinaan tuohon samaan lankaan. Minua edeltävä nainen oli leimattu hulluksi, pettäjäksi, hyväksikäyttäjäksi. Näin puhui paitsi ex, myös hänen ystävät. Ja totta kai menin lankaan. Minä näyttäisin hänelle mitä on oikea rakkaus kaikkien noiden kauheiden ex-naisten jälkeen. Heh, nyt olen itse tosiaan hullu ex ja mies saa jälleen sympatiat. On aika järkyttävää, miten hänen ystäväpiirinsä uskoo kaiken, mitä hän sanoo. Onneksi omat ystäväni tuntevat minut, eikä ex pysty meidän suhteisiimme vaikuttamaan.

Juuri kun kirjoitin tuon aiemman kirjoitukseni, niin eikö nyt sitten tullut exältä aloite hoitaa nuo mainitsemani asiat kuntoon. Jouduin tänään puhumaan hänen kanssaan ja puhelu meni hyvin, jos niin voi sanoa. Asia hoidettiin, ei mitään ylimääräistä kummaltakaan puolelta. Tosin itse tärisin puhelun jälkeen hetken aikaan, sen verran järkyttävää oli kuulla hänen ääni. Tavaroistani hän sanoi samassa yhteydessä, että voisi tuoda ne joku päivä. Sanoin vain, että ok. En todellakaan halua, enkä edes pystyisi häntä näkemään. En tosin tiedäkään, tarkoittiko hän, että me näkisimme. Vai tarkoittiko, että tuo ne ovelleni, niin kuin olen pyytänyt häneltä jo aiemmin. Enkä jaksa sitä edes pohtia. Mutta joo, olen yllättynyt, että hän hoiti asiat kuntoon näin asiallisesti...

Moi!

Ensimmäistä kertaa kirjoitan tänne, vaikka nyt tuntuu, että olisi pitänyt kirjoittaa jo pitkän aikaa sitten ja vaihtaa ajatuksia muiden vastaavaa kokeneiden kanssa. Teidän tarinoistanne huomaa, että todella muutkin ovat valitettavasti joutuneet kokemaan jotain samanlaista. Olen saanut kai vihdoin yli pari vuotta kestäneen "rimpuilun" ja on/off-suhteen päättymään. Nyt voi todeta, että pari vuotta siinä meni, että oppi ymmärtämään mistä on kyse. Ikävää oli huomata, että siinä matkan varrella alkoi oma terveyteni horjua ja aloin epäillä ja osittain uskoa, että minä olinkin lopulta sairas - eikä hän. Varmaan pitäisi kirjoittaa laajemmin tuonne toiseen osioon kokonaisuudessaan, mitä kaikkea ehdin kokea, mutta kommentoisin myös mielelläni tuohon Myyn kirjoitukseen siitä, häipyykö narsisti lopullisesti.

Olen kokenut myös sen, että sillä hetkellä kun suhde on ohi ja alan kerätä voimia kohti uutta elämää, menee pari viikkoa, törmäämme kadulla tms. ja ex laittaa viestiä perään, että mennäänkö kahville ja jutellaan. Jollain ihme konstilla, yleensä esittämällä vähän säälittävää ja sanomalla kauniita asioita ("en missään kohtaa oikeasti lakannut rakastamasta sinua") hän saa minut yrittämään uudestaan. Myös minä ajattelin, että en mä nyt tosissani tähän jää (kukaan läheiseni ei enää uskonut tuohon hulluun suhteeseen), mutta en osannut ignooratakaan häntä, koska tunteita minulla vielä oli. Valitettavasti menee vain päivä tai pari, kun huomaan, että asiat eivät oikeasti ole mitenkään muuttuneet. Tulee ensimmäinen raivon puuska ja sama syyllistäminen alkaa taas. Tulee uusi ero. Sitten menee muutamia viikkoja, kun ex varovasti kirjoittaa ja ehdottaa, että voisimmeko jutella, että hän ei ole missään kohtaa tarkoittanut olla ikävä ja siitä on hänelle jäänyt paha mieli. Onkohan näin? Kuka voisi noin kauniita sanoja vastustaa? Miten siinä kohtaa unohtuu se, että itkin ja rukoilin, että hän käyttäytyisi minua kohtaan paremmin ja kunnioittavammin kun ero oli käsillä ja näki minun olevan aivan hajalla? Eipä häntä silloin kiinnostanut, kun mielessä oli joku muu ja hauskempi, joka yleensä liittyi alkoholiin ja juhlimiseen jollain tapaa. Käännettiin selkä täysin. Tuli sellainen olo, että hänelle on lopulta ihan sama, mitä minulle käy. Onhan hän todennutkin, että eron jälkeen, että "en minä sinulle mitään pahaa toivo… mutta en kyllä hyvääkään". Nämä sanat ovat jääneet jotenkin mieleeni.

Ehkä oli onni onnettomuudessa, että viimeisellä kerralla kun viime syksynä tämä yhteenpaluuyritys viimeisen kerran varsinaisesti tapahtui, aloin itse käyttäytyä häntä kohtaan, kuten Nina kuvaili, olemalla se "hullu ex" ja osoittamalla, etten enää hyväksy hänen käytöstään enkä pompotteluaan. Panin vastaan kaikelle, myös niille raivonpuuskille esimerkiksi kieltäytymällä tapaamasta häntä. Saatoin hänen tapaansa muistuttaa puolestani häntä jostain ikävistä vanhoista asioista, joita hän oli minua kohtaan tehnyt. Aloin pitää puoliani. Siitäkös hän raivostui. Hän laittoi yksi päivä viestin työpäiväni jälkeen, juuri kun olin edellisenä iltana ollut hänen luonaan ja kaikki oli "hyvin", että hän näkee tämän mahdottomana. Tiesin tavallaan, että näin käy, ainakin alitajuisesti. Yhteydenpito ei loppunut kuitenkaan siihen, mutta hän alkoi vasta tämän jälkeen katsella "julkisesti" muualle (oli hän minua pettänytkin ja muutenkin katsellut muualle varmasti suhteen aikanakin). Tämä tuntui jokseenkin pahalta ja olenkin tajunnut, että olin itse hänestä jollain tasolla riippuvainen. En halunnut luopua ajatuksesta, että hän ei todellisuudessa todella välittänyt muusta kuin itsestään. Lopulta pari vuotta kestäneen suhteen aikana hän keräsi minusta voimia valmistua koulusta (tapasimme oikiksessa opintojen loppuvaiheessa kumpikin), hankkia itselleen hyvän työpaikan asianajotoimistosta ja muutenkin käytti energiansa menestyksen saamiseen…samalla kun minä vajosin alemmas ja menetin voimani täysin opiskeluun. Tein samalla itse opintojen ohella töitä, loppuvaiheessa täyspäiväisesti.

Nyt on kuitenkin helpottava tunne, kun ymmärtää, että tuollainen rimpuilu ja on off ei voi tehdä kenellekään hyvää! Se ei ole normaalia eikä tervettä. Kyse on vallankäytöstä ja kontrollista narsistin puolelta, ja siitä hän saa jotain tyydytystä. Sitten kun toisesta ei enää saa mitään, siitä tulee juurikin tuo "hullu ex" ja narsisti voi ylentää itsensä jalustalle, kun näkee, että on saanut poljettua ja latistettua toisen. Sitten voi kääntää selkänsä (ainakin hetkellisesti).

Nyt ei ole vielä kulunut pitkää aikaa siitä, kun olemme jossain muodossa viestitelleet, sillä alkuvuodesta itse sorruin vielä kerran häntä näkemään eikä sekään päättynyt hyvin. Odotankin nyt, että tällä kertaa asiat ovat toisin, eikä hän ota yhteyttä, kun (toivottavasti) tietää, etten enää hänen lankaansa mene. Itse olen myös päättänyt olla ottamatta yhteyttä ja keskittyä nyt vain omaan hyvin vointiini. Tämän jälkeen en halua enää edes palata häneen ja puimaan asioita, koska olen ymmärtänyt, että menen siitä vain aivan sekaisin itse. Loppuvaiheessa sain sydämentykytyksiä, käteni tärisivät ja sain myös itkukohtauksia, kun hän yritti kaikin keinoin minua latistaa ja kiusasi jutuillaan uusista naisista jne. Koska tiedän, että nuo kokemukset olivat niin kammottavia, olen päättänyt, että olkoon ihan sama, ottaako hän yhteyttä enää myöhemmin vai ei. En välitä enää. Vaikeita asioita, koska joskus uskoin sen olevan se "elämää suurempi rakkaus" hyvinä hetkinä. Tällöin kannattaa ehkä palata muistelemaan niitä alkuvaiheita suhteessa: näkyikö silloin jo merkkejä jostain oudosta tai vilpillisestä käytöksestä? Varoittelivatko ympärillä olevat ihmiset, että tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää? Ainakin omalla kohdallani oli näin. Silloin olin vain liian sinisilmäinen uskomaaan, että heti ensimmäisestä käsiksikäymisestä (joka ei vielä ollut "vakavaa") olisi pitänyt laittaa poikki. Yksikin kerta on liikaa, vaikkei pahemmin kävisikään. Näin se vain on!

Tsemppiä kaikille irtipääsyyn - valo on edessä päin!