KESKUSTELUFOORUMI

Hei,

Olen saanut todistaa todellista hullunmyllyä. En pelkää enää, koska olen pelännyt jo tarpeeksi kauan. Olen siis mies. Otin vaimostani yksin eron. Ex-vaimo uhkaili kyllä kaikella, että saan maksaa tästä kalliisti ja en näe lapsia enää koskaan ja muuta, mutta mennääns tarinan alkuun.

Sairaalloinen mustasukkaisuus oli jo suhteemem alussa selvää. Vaimo oli ja on kateellinen kaikille, ja kaikesta. Minuakin usein syyteltiin pettämisestä, mikä on jännittävä syyte, koska opin että muihin naisiin ei saa edes katsoa, saati sitten jutella. Jostain syystä pyytelin jatkuvasti anteeksi, minultakaan ei pyydetty koskaan mitään anteeksi. Kerran yhden riidan, tai hänen huutonsa aikana kysyin että onko hän huomannut, ettei ole koskaan pyytänyt minulta mitään anteeksi - johon hän totesi että "no, ehkä en ole koskaan tehnyt mitään väärää?" Silloin tiesin, että hänessä on jotain vialla.

Ikävä kyllä vasta silloin itsekin tajusin tämän olevan totta. Meillä oli jo lapsia. Olisi pitänyt erota heti, mutta en tiennyt miten vakavasta ongelmasta on oiekasti kyse. Myöhemmin sairastuin vakavaan syöpään. Vaimoa ei kiinnostanut tulla edes sädehoitoihin seuraksi, kerrankin kertoi että on varannut itselleen kampaajan. Kun toivuin hoidoista, hän petti minua työpaikallaan miesten kanssa. Kerran hän huijasi minut ja lapset minun äidille kylään, jotta voisi pitää täällä "juhlat työkavereiden kanssa". Se tuntui oudolta, miksi työpaikan bileet olisivat meidän talossa? No, naivina ajattelin että mikäs siinä. Kun palasin, oli sänkymme myllätty, ja siinä oli miehen karvoja. Hävytön työkaveri oli täällä harrastamassa seksiä vaimoni kanssa, aviovuoteessamme. Kaikki työpaikan ihmiset todnenäköisesti siitä myös tietävät, ja minä tiedän kuka tuo mies on (lapset ovat jo kertoneet nimen). En voinut uskoa ja kun toin esille, että yöpöydän laatikossa on kondomeita, eivätkä ne minun ole, hän tietysti suuttui siitä että miksi minä syyttelen häntä asioista ja kyttään ja valvon. Pyysin jopa anteeksi!

Minulla oli erittäin huono prognoosi, elinaikaa ehkä muutama kuukausi. Vaimo huusi jatkuvasti minulle, ja teki elämästäni helvettiä. Huutaminen on lievä ilmaisu, oikeampi termi on raivoaminen. Lapset joutuivat kaiken keskelle. Päätin sitten kirjoittaa hänelle kirjeen. En halunnut kuolla yksin, ja vaimo oli jo lähtenyt toiseen huoneeseen eikä suostunut juttelemaan kanssani mistään, paitsi huutamalla yksipuoleisesti. Olin hämilläni, joten kirjoitin kirjeen, jota nyt kadun. Pyytelen anteeksi 20 sivun verran miten en ole häntä huomioinut ja tottakai minun olisi pitänyt ymmärtää ja ties mitä paskaa.

Hän luki sen ja totesi, että hän elää jo tulevaisuudessa, jsosa minä olen kuollut, ja se helpottaa hänen oloaan. Painostava ilmapiiri, jossa minä olen, on pois. Ja että minun tulisi ymmärtää, että hän voi pahoin ja suree minua kuitenkin. Ihmettelin että mitä hän horisee, olen elossa, ja yritän vielä. Halusin vain tukea. Edes kädestä hän ei suostunut pitämään kun pyysin. Pyysin ja anoin, että voisimme vielä yrittää ja jutella edes, koska en ymmärtänyt mistä on kyse, ja meillä on lapsiakin.

Sitten vaimo sanoi, että ei tästä avioliitosta muutenkaan mitään tule, kun en muutu. Jätän sukkia lattialle enkä ole siivonnut läheskään yhtä paljon kuin hän. Ja lisäksi en edes ymmärtänyt sitä miten väärin olisi häntä kohtaan, jos eläisin vielä 10 vuotta.

Suuni loksahti auki, ja päätin alkaa dokumentoimaan kaiken. Tällä hetkellä minulla on kymmeniä tunteja ääninauhoitetta, jossa hän raivoaa minulla, ja toivoo mm. kuolemaani ja kuinka ansaitsen, ja ivallista naurua sairaudestani ja tulevasta kuolemasta. Lasten kuullen. Minulla on ääninauhaa siitä, kun hän sitoo silloin 3 vuotiasta tytärtämme, kun hän oirehti pahasti näiden riitojen aikana (no, ei ihme että oirehti). Vaimo otti hänet ns. "tiukkaan syliin", mutta se ei ollut rauhoittavaa sillä hän itse huusi, se oli sadistista. Tyttö kiljui paniikissa ja halusi vain pois, mutta vaimo ei päästänyt, ja sittenkin kun tytär hetkeksi lopetti, ei vaimo päästänytkään irti vaan odotti kunnes tytär ahdistui uudestaan ja sitten alkoi taas komentaminen. Olimme kaikki peloissamme. Mutta lähinnä vaimon sadismia. Sen jälkeen "tiukalla sylillä" on uhkailtu jos ei ruoka maistu. Ja poliisilla. Jos huutaa niin ihmiset pelkäävät ja soittavat poliisin. Kielsin, että tässä talossa ei tiukkaa syliä tehdä, tai edes sanota.

Vaimo myös jatkuvasti syötti valheita lastemme korviin ja edelleen tekee sitä. Lapsilel on kerrottu mm. että he ovat lihalle allergisia.

Huutokuoroo ja riehumiseen on liittynyt myös vaimon äiti, joka on minusta näistä kaikista se eniten pihalla oleva henkilö. Hän käy sotaa minua vastaan tyttärensä kautta. Ja kaikki on minun syytäni. Aivan kaikki. Ero, pettäminen, kaikki on minun syytäni.

Saan edelleen puhelinsoittoja, jotka ovat suoraa huutoa vaimoltani. Viimeksi hän soitti töihin kännykkääni ja huusi että miksi en arvostanut, kun hän hoiti minua sairastuttuani. Elämme oikeasti ihan eri maailmassa. Hän halusi minut hengiltä kun sairastuin, eikä suostunut edes juttelemaan kanssani, tai tulemaan samaan makuuhuoneeseen kun lähes itkin yksinäisyydestä ja pelostani. Täysi tunnekylmiö ja minua kohtaa tapahtunut raivoaminen ja samaan aikaan työpaikalla muiden miesten kanssa paneskelu ei kyllä mielestäni ole kovin hyvää hoitamista jota tulisi arvostaa. Ex-anoppi syyttää minua aivan kaikesta, mitä hänen tytär minulle teki. Aivan kuin nimemme vaihtaisi paikkaa. Olen iso mies, melkein 100 kg ja vahvassa kunnossa ja yleensä pahat pojat väistävät minua, mutta vaimoani pelkäsin, laitoin makuuhuoneen oveen lukot ja pidin lenkkareita sängyn alla, että voisin lyödä ikkunat rikki ja paeta. En vieläkään tiedä mihin hänen kyvyt riittää tarvittaessa. Tiedän vain, että pelkäsin oikeasti. Pelkäsin myös hänen äitiään. He valehtelevat jatkuvasti, raivoavat ja huutavat. Ero on onneksi nyt lainvoimainen, huoltajuudesta on sopimus.

Uhkailu ei onnistunut, yhteishuoltajuus on, ja lastenvalvoja näki samantien vaimon järjettömyyden läpi. Tapaamisessa hän alkoi kiihtymään ihan itse ja väitteli lastenvalvojan kanssa lakipykälistä, joka on tietysti typerää. Ja minua piti haukkua jatkuvasti, kuinka en ole pessyt yhtä paljon pyykkiä ja muuta. Lastenvalvoja ei kauaa jaksanut kuunnella.

Onneni on, että ex-vaimo ja hänen äitinsä eivät ole älykkäitä. He eivät vakuuta ketään. He ovat äärimmäisen keskinkertaisia, tai hieman hitaampia, mutta se korvataan raivolla ja valehtelulla. Tosin viranomaiset eivät ole tapauksessani uskoneet uhriksi tekeytynyttä äitiään. 5 minuuttia hänen kanssaan riittää niin he näkevät heti mistä on kyse. Itse olen hyvin rauhallinen, enkä kiihdy tuollaisissa tilanteissa, joten en ole joutunut taistelemaan ainakaan vielä tästä asiasta. Ositus meni väärin, ja se oli hyvin epäasiallinen tilanne. Sitä tahditti nimenomaan ex-anoppi, jonka kirjoittama ehdotus on, he joutuivat vaihtamaan juristia enemmän kuin kerran, sillä siitä kieltäytyivät ehdokkaat. Eikä ihme, sillä se ei perustu faktoihin, siellä lukee mm. että minun pitää maksaa x euroa vaimolle, koska en ole kykyjeni mukaan elattanut perhettä, jonka lisäksi olen viivyttänyt eroprosessia kuukausilla. No, mikäänhä näistä ei ole peruste rahasummalle, jonka lisäksi ne eivät ole edes totta. Lisättäköön vielä, että päinvastainen on totta. Joten eipä tuo juristin tekstiä ole.

Lisäksi nuo naiset valehtelevat toisilleen ja kiihdyttävät toisiaan. Elävät jossain raivon symbioosissa. Ex-anoppi on valehdellut tyttärelleen mm. että äitini on ahdistellut häntä ja vaatinut ja painostanut kahdenkeskisiin tapaamisiin, joka ei pidä paikkaansa. Ex-vaimo taas on valehdellut äidilleen niin paljon, että en voi edes tietää.

Mainitsin psykooseista, ja tarkoitan sitä. Ex-vaimoni on muutaman kerran muuttunut toiseksi henkilöksi. Kerran sudeksi. Huulet vain nykivät ja pupillit pienenivät nuppineulan kokoisiksi, ja pientä murahtelua kuului. Omassa päässä kaikki hidastui kun etsin pakoreittiä ja paikansin lapset, että juoksisin heidän luokse ja pakenisin. Ex-vaimo ei muista tapahtunutta,vaan väittä minun keksiväni sen, koska syytän häntä hulluksi. En ole koskaan häntä hulluksi sanonut, olen tosin sanonut että hänellä on ongelmia.

Jopa ex-anopin uusi mies on lähettänyt minulel viestiä, että en ole mies. Se ei tosin häiritse minua. Mutta kaikki tämän yhden naisen ympärillä (ex-anoppi) ovat enemmän tai vähemmän hämmentyneitä ja sekaisin. Hänellä on myös 2 siskoa, jotka ovat kuulemma sekaisin ja välit ovat poikki. Todellisia syitä voidaan spekuloida, oma villi arvaukseni on, että siskot eivät halua olla häneen yhteydessä, koska hän ei ole kovin terve ihminen.

Olen henkisesti pahasti ryvettynyt tässä vaikka selvisinkin. Tuntuu pahalta, että minun kuolemaani on toivottu ja ivallisesti naurettu kun se on ollut lähellä. On vaikea selittää, mutta se ottaa oikeasti aika syvälle. En ole koskaan oikeasti toivonut kenenkään kuolemaa ja tarkoittanut sitä, sanonut päin naamaa ja nauranut koska se olisi hauskaa. Se on niin sairasta, että jotain on pahasti vialla. Olen lisäksi lasten isä. Ainoa virhe minkä siis tein, oli selviytyminen. Nyt ex-vaimo ei saanutkaan taloa, lesken eläkettä ja lapsia. Tarinani on siis keskimääräisesti ehkä lopputulemalta parempi, mutta siitä keskeltä paha. Olin lähellä kuolemaa, en saanut apua vaan aktiivista häirintää ja kiusaamista silloin kun olin heikoimmillani. En koskaan voi antaa sitä anteeksi. Puolustajani muuttuivatkin hyökkääjiksi. Tietysti tänä päivänä se on minun syyni, ja ex-vaimo on uhri. Vaikka tiedänkin sen toisen miehen, ja kaiken hänestä, ajattelin jättää hänetn rauhaan, sillä hän on tuleva uhri. Uskon että vasta sitten saan kokonaan rauhan heistä, kun he ovat iskeneet kyntensä häneen. Tosin en voi sääliäkään häntä, sillä hän petti minua vaimoni kanssa, meidän sängyssä, meillä on lapsia ja minulla oli syöpä. Ansaitsee sen paskan mitä nyt juuri haukkaisee - en varoita. Tässä lyhykäisyydessään.

Jatkanpa tarinaa.... homma on jatkunut nyt siten, että eroprosessi on käyty, siis se tekninen osa. Valitettavasti tässä on käymässä kuten pelkäsinkin, eli ex vaimo ei jätä rauhaan. Saan epäasiallisia yhteydenottoja, jotka ovat täynnä valheellisia syytöksiä. Niissä jatkuvasti vähätellään isyyttäni ja että en ole ollenkaan sopiva huoltajaksi. En mene yksityiskohtiin, mutta sanotaan niin, että oikeastaan yksikään väite ei pidä paikkaansa, eikä niillä ole mitään tekemistä isyyden kanssa muutenkaan.

ex vaimo on valheellinen ja tuntuu olevan myös stalker-materiaalia. En tiedä miten hänestä pääsisin eroon. Syytökset joita minua kohtaan esitetään ovat välillä aika kovia, viimeksi mm. lapsen pahoinpitely. Toki tälle ei löydy yhtään totuusperää, ja syytös tapahtui häneltä minulle, ei viranomaiselle. Tosin olisipa laittanut viranomaiselle niin olisi joutunut itse kuseen.

Olen lapsista huolissani, sillä he eivät enää halua lähteä ollenkaan äidille. Kova itku tulee aina (ei tullut ennen) ja oven karmeihinkin tartutaan ja unohdetaan miten vaatteita puetaan. Tuntuu pahalta houkutella ja suostutella ja lopuksi sitten kantaa lapsia autoon. Kiitokseksi tästä saan säännöllisesti häiriköintiä puheluiden tai muiden viestien välityksellä.

Nyt onneksi äiti on ollut ainakin jonkin aikaa pois kimpustani, ja olen ollut vain ex vaimon kynsissä. On sitä tosin yhdessäkin - kun tarpeeksi sekaisin on. Ex vaimo on alkanut keksimään ihan omia sääntöjä siitä, kenen kanssa lapset saavat viettää aikaa. Tiivistetysti, kaikkien niiden kanssa saa, jotka ovat hänen tuttuja, minun sukulaistenkaan kanssa ei, paitsi jos he tulevat käymään luonani. Esimerkiksi isovanhemmilleen minun puolelta sukua lapset eivät saisi mennä edes yöksi, koska se on lapsille pahasta ja kertoo minun isyyden huonoudesta kun en "ole koskaan lasten kanssa".

Eipä tämä varmaan tule koskaan loppumaan, mutta alkaa käydä selväksi, että lapset ovat jatkuvasti työkaluna kostotoimissa. En tosin ymmärrä mitä ihmettä hän kostaa? Sitäkö, että hain yksin avioeroa kun hän oli jo mennyt toiseen parisuhteeseen?