tunnistanko oikein merkkejä?
Lähetetty: 10 Maalis 2015, 11:23
Aloin seurustelemaan viime syksynä työkaverini kanssa, jonka kanssa tullaan hyvin juttuun ja jaamme osittain samanlaisen kohtalon aikaisemmassa parisuhteessa. Molempien aikaisempi suhde on kaatunut vastapuolen narsismiin. Hänellä tosin kaksi aikaisempaa suhdetta, joista molemmista hänellä on lapsi.
Sisäinen intuitio kuitenkin kertoo, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi. Parisuhteen alkuaikana tapasimme joka toinen viikko useammankin kerran. Läheisyyttä hän tuntuu vierastavan ja sanoo olevan ns. kissaihminen, jonka vuoksi läheisyyttä ei paljoa ole suhteessamme. Läheisyys on koostunut lähinnä halauksista ja nopeista pusuista kohdatessa. Seksielämää meillä oli alkuun noin parin viikon välein, kun hän vielä imetti ja sanoi ettei hormonitasapaino ole normaalia. Puheissaan hän kertoi että normaalisti kyllä haluaa useamminkin ja että pitää keksiä keinoja harrastaa sitä useammin. Olin ok asian kanssa ja maltan kyllä odottaa. Väsymys tuntuu olevan jatkuvaa ja onhan pienen lapsen hoitaminen yksin raskasta, ymmärrän hyvin sen. Hänelle kuitenkin on tarjottu hoitoapua mm. ystävien ja hänen äitinsä toimesta, mutta niistä hän kieltäytyy. Itsekin olen tarjoutunut auttamaan lapsen hoidossa, jos hän haluaa ajoittain mennä tekemään omia asioita tai tapaamaan ystäviään. Apu ei kelpaa, mutta kuitenkin huomaa että hän on tilanteeseen hyvin väsynyt. Hän kertoo miten ei saa nukutuksi öisin ja iltaisinkin on väsynyt. Lapsi nukkuu hänen kanssaan, eikä muu vaihtoehto tule kysymykseenkään. Yhteistä aikaa meillä ei juuri sen vuoksi ole, vaikka olisi järjestettävissä. Viimeksi kävimme elokuvissa joulukuussa, tosin silloinkin oli muita hänen kavereitaan mukana ja leffasta piti juosta nopeasti jo kotiin lapsen luokse. Vuodenvaihteen jälkeen parisuhdeaika on vähentynyt entisestään. Yhteinen aikamme onkin käytännössä muutaman kerran viikossa kahvihetki töissä, kun kiireiltä kerkiää. Seksin määrä on vähentynyt kerran kuukaudessa tai harvemmin ja silloinkin pitäisi tehdä se, kuten hän haluaa.
Kerroin avoimesti että kaipaisin enemmän parisuhdeaikaa ja seksiäkin, kun mielestäni ne kuuluvat parisuhteeseen ja on järjestettävissä, jos vain tahtoa on. Ensimmäisen kerran kun kerroin tarpeistani, hän suuttui ja loukkaantui, että enkö riitä hänelle. Hän kuitenkin leppyi nopeasti, mutta sivuutti silti asian. Kun asian nosti uudestaan aiheeksi, hän suuttui taas, mutta keskusteltuamme lupasi että voitaisiin parisuhteen eteen miettiä keinoja tilanteen parantamiseksi ja keskustelu jäi siihen. Sanoi olevan jopa valmis parisuhdeterapiaan kanssani, jos tarve vaatii. Pari viikkoa siitä, kun otti asian puheeksi, tuli taas suuttuminen ja sanoi että hän on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, eikä näe siinä ongelmaa. Ja että ongelma on vain minulla. Parisuhdeterapiasta mielipide oli vaihtunut, että on varmasti turhaa jauhamista, eikä hänellä riitä energia siihen. Tästä vähän aikaa myöhemmin kun kysyin mitkä hänen tuntemuksensa ovat, hän kertoi niistä ja sanoi että on väsynyt jahkailemaan turhanpäiväisistä asioista, kun ei siitä mihinkään muutu. Että mennään joko sen mukaan miten hän haluaa tai sitten on parempi mennä eri matkaa. Hän sanoi että parempi mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulee. Kun seuraavana päivä kysyin haluaako hän kuulla miltä myös minusta tuntuu, niin hän sanoi haluavansa. Kun sanoin, että olen huolissani, että ongelma on sivuutettu ja jätetty käsittelemättä. Kun minusta asia pitäisi saada jotenkin päätökseen ja löytää jokin kompromissi ratkaisu asialle. Hän suuttui tuntemuksistani ja haukkui minut huomiota hakevaksi pikku kakaraksi ja ei jaksa katsoa omien lapsien lisäksi tuollaista lapsellisuutta. Lisäksi hän vetosi asioihin aikaisemmista suhteistani. Olen kertonut avoimesti niistä, kun on kysytty, mutta itse olen sinut menneiden kanssa, enkä kanna niistä kaunaa. Silti niitä ei pitäisi käyttää aseina minua vastaan. Eli enää ei riittänyt asiasta puhuminen, vaan alettiin nimitellä henkilökohtaisesti. Parisuhde tuntuu olevan muutenkin prioriteeteista viimeisin, jolle ei enää energiaa riitä.
Olen itsekin paljon perehtynyt narsismiin sekä kirjoista, että käydessäni terapiassa edellisen suhteen päätyttyä. Olenkin kiinnittänyt seuraaviin varoitusmerkkeihin nykyisessä suhteessa:
- toisen ajatusten, tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättäminen ja mitätöinti
- empatian puute
- vikojen löytäminen kaikista muista, existä, omasta äidistä, työkavereista, minusta
- uhrautuminen ja sen esiin tuominen
Suhteemme olisi voinut hyvin, jos menisin vain hänen mukaansa ja tyytyisin osaani, mutta se veisi voimani loppuun ja vaikuttaisi olevan vain hyötysuhde. Sen takia itse haluaisin panostaa parisuhteeseen, jotta siitä tulisi mahdollisimman tasa-arvoinen.
Voiko väsymys ajaa tuollaiseen käytökseen vai johtuuko persoonasta? Ja voisiko kyseessä olla narsismia vai pelkkää itsekkyyttä? Ja kun ainut asia mitä haluaisin olisi että asiat tiedostettaisiin yhdessä, jotta voitaisiin miettiä niille ratkaisua, vaikka pitkällä tähtäimellä. Luulisi ettei väsymys ainakaan vaikuta asioiden todentamiseen.
Sisäinen intuitio kuitenkin kertoo, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi. Parisuhteen alkuaikana tapasimme joka toinen viikko useammankin kerran. Läheisyyttä hän tuntuu vierastavan ja sanoo olevan ns. kissaihminen, jonka vuoksi läheisyyttä ei paljoa ole suhteessamme. Läheisyys on koostunut lähinnä halauksista ja nopeista pusuista kohdatessa. Seksielämää meillä oli alkuun noin parin viikon välein, kun hän vielä imetti ja sanoi ettei hormonitasapaino ole normaalia. Puheissaan hän kertoi että normaalisti kyllä haluaa useamminkin ja että pitää keksiä keinoja harrastaa sitä useammin. Olin ok asian kanssa ja maltan kyllä odottaa. Väsymys tuntuu olevan jatkuvaa ja onhan pienen lapsen hoitaminen yksin raskasta, ymmärrän hyvin sen. Hänelle kuitenkin on tarjottu hoitoapua mm. ystävien ja hänen äitinsä toimesta, mutta niistä hän kieltäytyy. Itsekin olen tarjoutunut auttamaan lapsen hoidossa, jos hän haluaa ajoittain mennä tekemään omia asioita tai tapaamaan ystäviään. Apu ei kelpaa, mutta kuitenkin huomaa että hän on tilanteeseen hyvin väsynyt. Hän kertoo miten ei saa nukutuksi öisin ja iltaisinkin on väsynyt. Lapsi nukkuu hänen kanssaan, eikä muu vaihtoehto tule kysymykseenkään. Yhteistä aikaa meillä ei juuri sen vuoksi ole, vaikka olisi järjestettävissä. Viimeksi kävimme elokuvissa joulukuussa, tosin silloinkin oli muita hänen kavereitaan mukana ja leffasta piti juosta nopeasti jo kotiin lapsen luokse. Vuodenvaihteen jälkeen parisuhdeaika on vähentynyt entisestään. Yhteinen aikamme onkin käytännössä muutaman kerran viikossa kahvihetki töissä, kun kiireiltä kerkiää. Seksin määrä on vähentynyt kerran kuukaudessa tai harvemmin ja silloinkin pitäisi tehdä se, kuten hän haluaa.
Kerroin avoimesti että kaipaisin enemmän parisuhdeaikaa ja seksiäkin, kun mielestäni ne kuuluvat parisuhteeseen ja on järjestettävissä, jos vain tahtoa on. Ensimmäisen kerran kun kerroin tarpeistani, hän suuttui ja loukkaantui, että enkö riitä hänelle. Hän kuitenkin leppyi nopeasti, mutta sivuutti silti asian. Kun asian nosti uudestaan aiheeksi, hän suuttui taas, mutta keskusteltuamme lupasi että voitaisiin parisuhteen eteen miettiä keinoja tilanteen parantamiseksi ja keskustelu jäi siihen. Sanoi olevan jopa valmis parisuhdeterapiaan kanssani, jos tarve vaatii. Pari viikkoa siitä, kun otti asian puheeksi, tuli taas suuttuminen ja sanoi että hän on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, eikä näe siinä ongelmaa. Ja että ongelma on vain minulla. Parisuhdeterapiasta mielipide oli vaihtunut, että on varmasti turhaa jauhamista, eikä hänellä riitä energia siihen. Tästä vähän aikaa myöhemmin kun kysyin mitkä hänen tuntemuksensa ovat, hän kertoi niistä ja sanoi että on väsynyt jahkailemaan turhanpäiväisistä asioista, kun ei siitä mihinkään muutu. Että mennään joko sen mukaan miten hän haluaa tai sitten on parempi mennä eri matkaa. Hän sanoi että parempi mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulee. Kun seuraavana päivä kysyin haluaako hän kuulla miltä myös minusta tuntuu, niin hän sanoi haluavansa. Kun sanoin, että olen huolissani, että ongelma on sivuutettu ja jätetty käsittelemättä. Kun minusta asia pitäisi saada jotenkin päätökseen ja löytää jokin kompromissi ratkaisu asialle. Hän suuttui tuntemuksistani ja haukkui minut huomiota hakevaksi pikku kakaraksi ja ei jaksa katsoa omien lapsien lisäksi tuollaista lapsellisuutta. Lisäksi hän vetosi asioihin aikaisemmista suhteistani. Olen kertonut avoimesti niistä, kun on kysytty, mutta itse olen sinut menneiden kanssa, enkä kanna niistä kaunaa. Silti niitä ei pitäisi käyttää aseina minua vastaan. Eli enää ei riittänyt asiasta puhuminen, vaan alettiin nimitellä henkilökohtaisesti. Parisuhde tuntuu olevan muutenkin prioriteeteista viimeisin, jolle ei enää energiaa riitä.
Olen itsekin paljon perehtynyt narsismiin sekä kirjoista, että käydessäni terapiassa edellisen suhteen päätyttyä. Olenkin kiinnittänyt seuraaviin varoitusmerkkeihin nykyisessä suhteessa:
- toisen ajatusten, tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättäminen ja mitätöinti
- empatian puute
- vikojen löytäminen kaikista muista, existä, omasta äidistä, työkavereista, minusta
- uhrautuminen ja sen esiin tuominen
Suhteemme olisi voinut hyvin, jos menisin vain hänen mukaansa ja tyytyisin osaani, mutta se veisi voimani loppuun ja vaikuttaisi olevan vain hyötysuhde. Sen takia itse haluaisin panostaa parisuhteeseen, jotta siitä tulisi mahdollisimman tasa-arvoinen.
Voiko väsymys ajaa tuollaiseen käytökseen vai johtuuko persoonasta? Ja voisiko kyseessä olla narsismia vai pelkkää itsekkyyttä? Ja kun ainut asia mitä haluaisin olisi että asiat tiedostettaisiin yhdessä, jotta voitaisiin miettiä niille ratkaisua, vaikka pitkällä tähtäimellä. Luulisi ettei väsymys ainakaan vaikuta asioiden todentamiseen.