Äitienpäivä
Lähetetty: 11 Touko 2015, 21:10
Äitienpäivät, hullut päivät
Hei kaikki! Kun löysin narsistien uhrit –sivun, tulin niin helpottuneeksi ja voimaantuneeksikin, etten kuvitellut enää tarvitsevani tätä kanavaa omakohtaisissa asioinnissa. Toki vertaistukea saan lukemalla muiden kokemuksia – se häivyttää omat epäilyni siitä, että vika olisi ”korvieni välissä”, kuten osa lähipiiristänikin uskoo.
Narsistien uhriksi tunnustautuminen auttoi minua siis henkisesti siinä määrin, että aloin tunnistaa tilanteita, joissa minun kannattaa pitää puoleni. Tietoisuus narsismista antoi myös voimia ja taitoa erilaisiin tilanteisiin varautumiseen ja ennakoimiseen. Pärjäsin jonkun aikaa, mutta sitten tultiin päiviin, jolloin tilanne näköjään kärjistyy ja katoaa käsistäni. Ne ovat äitienpäivät, syntymäpäiväni tai muut päivät, jolloin minun olisi vuoro olla ”keskipiste”. Mieheni nimittäin terästyy niinä päivinä erityisesti: hän pistää kaikki peliin, etten vaan saisi huomiota – hän suorastaan ”ryöstää” nämä merkkipäiväni.
Äitienpäivät 2015. Olin viisastunut – tai luulin olevani – vanhoista katkerista kokemuksistani siinä määrin, että sovin etukäteen mieheni kanssa, etten ala ”passaamaan” lapsiamme ja heidän perheitään tänä vuonna. Kaikki aikani nimittäin katoaa heidän vierailujensa aikana keittiössä hääräämiseen ja ruuan kantamiseen jälkipolvelle. Mieheni tosin osaa laittaa ruokaa ja kahvipöydänkin koreaksi, kuuluuhan hän itseriittoisten ihmisryhmään. Näin hän välillä osoittaakin minulle, ettei tarvitse minua, koska osaa itse kaiken.
Uskalsin lopultakin sanoa, että toivoisin voivani syödä äitienpäivänä lounasta jossain muualla kuin kotonani. Kävimme siis ulkona syömässä yhden pikkuperheen kanssa. Sen jälkeen kyseinen lapsiperhe tuli kotiimme muiden kanssa kahvittelemaan. Mieheni kanssa sovimme etukäteen, että hän hoitaa kahvitarjoilut ja minä saan kuin saankin tällä kertaa istua ja jutustella lasten ja lastenlasten kanssa. Yleensä kotona varsin vaitonainen, mutta vieraiden ja aikuisten lastemme kanssa yltiöpuhelias mieheni käyttää aikansa vieraiden kanssa seurustelemiseen. Minulle jää pienokaisten hoito, valvonta ja seurasta ulkopuolistavat tarjoilujen järjestämiset. Isäntä on muiden seurassa lupsakka = hänestä pidetään. Olen vuosien mittaan joutunut alistumaan varjonaisen asemaan. Paljon pieniä, arkipäiväisiä juttuja, mutta aina samalla kaavalla, tuhoavaa.
Mieheni ei tehnyt kahvitarjoilun suhteen mitään ennakkovalmisteluja eikä lopulta ollut tietävinäänkään tarjoilusopimuksestamme. Sen sijaan hän riensi tulevia vieraita vastaan ja esitteli kättensä töitä pihapiirissä. Niitä ihasteltiin porukalla. En kehdannut alkaa riitelemään tarjoiluista pienten tai isojenkaan lasten edessä vaan hätäilin jotain tarjottavaa sulamaan pakkasesta ja väänsin voileipiä naama punaisena keittiön nurkassa. Sitten yritin laskea leikkiä sopimuksestamme ja siitä, että mies kai kuvittelee, että kahvitarjoiluun kuuluisi vain kahvipannun päälle napsauttaminen. Hän yhtyi leikinlaskuun eikä ottanut vieläkään vastuuta asiasta. Kaikki nauroivat. Kaikilla oli hauskaa. Kukaan ei tunnistanut tuskaa sisälläni. Niin päivä, tämäkin äitienpäivä, meni jälleen kuin ennenkin – huonomminkin – sillä työni kaksinkertaistui, kun ennakkovalmisteluja ei ollut tehty. Toistakymmentä henkilöä oli tulossa kahvipöytämme ääreen.
Selvisin jotenkin, mutta nyt olen pahoilla mielin ja aika neuvoton, yksinäinenkin. Onko teillä neuvoja, kun ennakolta tehdyt sopimuksetkaan eivät auta. Haluaako narsisti ryöstää herkimmätkin merkkipäiväsi?
Terveisin: Äitienpäivän mitali
Hei kaikki! Kun löysin narsistien uhrit –sivun, tulin niin helpottuneeksi ja voimaantuneeksikin, etten kuvitellut enää tarvitsevani tätä kanavaa omakohtaisissa asioinnissa. Toki vertaistukea saan lukemalla muiden kokemuksia – se häivyttää omat epäilyni siitä, että vika olisi ”korvieni välissä”, kuten osa lähipiiristänikin uskoo.
Narsistien uhriksi tunnustautuminen auttoi minua siis henkisesti siinä määrin, että aloin tunnistaa tilanteita, joissa minun kannattaa pitää puoleni. Tietoisuus narsismista antoi myös voimia ja taitoa erilaisiin tilanteisiin varautumiseen ja ennakoimiseen. Pärjäsin jonkun aikaa, mutta sitten tultiin päiviin, jolloin tilanne näköjään kärjistyy ja katoaa käsistäni. Ne ovat äitienpäivät, syntymäpäiväni tai muut päivät, jolloin minun olisi vuoro olla ”keskipiste”. Mieheni nimittäin terästyy niinä päivinä erityisesti: hän pistää kaikki peliin, etten vaan saisi huomiota – hän suorastaan ”ryöstää” nämä merkkipäiväni.
Äitienpäivät 2015. Olin viisastunut – tai luulin olevani – vanhoista katkerista kokemuksistani siinä määrin, että sovin etukäteen mieheni kanssa, etten ala ”passaamaan” lapsiamme ja heidän perheitään tänä vuonna. Kaikki aikani nimittäin katoaa heidän vierailujensa aikana keittiössä hääräämiseen ja ruuan kantamiseen jälkipolvelle. Mieheni tosin osaa laittaa ruokaa ja kahvipöydänkin koreaksi, kuuluuhan hän itseriittoisten ihmisryhmään. Näin hän välillä osoittaakin minulle, ettei tarvitse minua, koska osaa itse kaiken.
Uskalsin lopultakin sanoa, että toivoisin voivani syödä äitienpäivänä lounasta jossain muualla kuin kotonani. Kävimme siis ulkona syömässä yhden pikkuperheen kanssa. Sen jälkeen kyseinen lapsiperhe tuli kotiimme muiden kanssa kahvittelemaan. Mieheni kanssa sovimme etukäteen, että hän hoitaa kahvitarjoilut ja minä saan kuin saankin tällä kertaa istua ja jutustella lasten ja lastenlasten kanssa. Yleensä kotona varsin vaitonainen, mutta vieraiden ja aikuisten lastemme kanssa yltiöpuhelias mieheni käyttää aikansa vieraiden kanssa seurustelemiseen. Minulle jää pienokaisten hoito, valvonta ja seurasta ulkopuolistavat tarjoilujen järjestämiset. Isäntä on muiden seurassa lupsakka = hänestä pidetään. Olen vuosien mittaan joutunut alistumaan varjonaisen asemaan. Paljon pieniä, arkipäiväisiä juttuja, mutta aina samalla kaavalla, tuhoavaa.
Mieheni ei tehnyt kahvitarjoilun suhteen mitään ennakkovalmisteluja eikä lopulta ollut tietävinäänkään tarjoilusopimuksestamme. Sen sijaan hän riensi tulevia vieraita vastaan ja esitteli kättensä töitä pihapiirissä. Niitä ihasteltiin porukalla. En kehdannut alkaa riitelemään tarjoiluista pienten tai isojenkaan lasten edessä vaan hätäilin jotain tarjottavaa sulamaan pakkasesta ja väänsin voileipiä naama punaisena keittiön nurkassa. Sitten yritin laskea leikkiä sopimuksestamme ja siitä, että mies kai kuvittelee, että kahvitarjoiluun kuuluisi vain kahvipannun päälle napsauttaminen. Hän yhtyi leikinlaskuun eikä ottanut vieläkään vastuuta asiasta. Kaikki nauroivat. Kaikilla oli hauskaa. Kukaan ei tunnistanut tuskaa sisälläni. Niin päivä, tämäkin äitienpäivä, meni jälleen kuin ennenkin – huonomminkin – sillä työni kaksinkertaistui, kun ennakkovalmisteluja ei ollut tehty. Toistakymmentä henkilöä oli tulossa kahvipöytämme ääreen.
Selvisin jotenkin, mutta nyt olen pahoilla mielin ja aika neuvoton, yksinäinenkin. Onko teillä neuvoja, kun ennakolta tehdyt sopimuksetkaan eivät auta. Haluaako narsisti ryöstää herkimmätkin merkkipäiväsi?
Terveisin: Äitienpäivän mitali