Hei Pinkperhonen!
Minun mielestäni kuulostaa hyvältä, että olet tullut tietoiseksi itsestäsi. Se on tärkeää. Se on mielestäni tärkeää myös parisuhteen kannalta. Itse olen joskus miettinyt jossain suhteessa, että viekö se enemmän voimia, kuluttaako se enemmän mitä antaa. Jos vie voimia, niin lähden suhteesta, jos tilanne ei keskustelujen myötä muutu. Itse ajattelen nykyään niin, että ihmissuhteen tulisi perustua vastavuoroiseen kunnioitukseen, sopivaan vapauteen molemmin puolin. Tärkeää on tuo kunnioitus. Parisuhteessa ei mielestäni saisi tulla tunnetta, että on ikäänkuin vankilassa.
Mieheni vie elämäni
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
hemuli79
- Viestit: 17
- Liittynyt: 02 Kesä 2015, 00:27
Re: Mieheni vie elämäni
Itselläni on myös uskonnollinen( tiukka suljettu uskonyhteisö) lapsuudenkotitaustana, josta olen irtaantunut aikuisena ja tiedän tuon asetelman, jossa mies on ikäänkuin perheen pää. Tai sain sen käsityksen, että se ehkä on myös teillä asetelmana, joka johtuu mm. uskonnosta. Se hankaloittaa asioita jonkun verran lisää, koska omassa lapsuuden uskonnossani ero ei tullut helposti kyseeseen. Tietyin kriteerein ero oli mahdollinen, mutta siihen oikeutti vain tietyt syyt.
-
terrieri
- Viestit: 13
- Liittynyt: 20 Marras 2013, 21:56
Re: Mieheni vie elämäni
Joo onhan miehelläsi mahdollisus eroon, joo.
Mihin sinulla on mahdollisuus?
Onko sinulla mahdollisuus elää, kuin itse haluat? Onko sinulla mahdollisuus hengittää vapaasti tehtyäsi oman valinnan missä tahansa asiassa? Onko sinulla mahdollisuus keskustella valinnoistasi?
Mihin sinulla on mahdollisuus?
Onko sinulla mahdollisuus elää, kuin itse haluat? Onko sinulla mahdollisuus hengittää vapaasti tehtyäsi oman valinnan missä tahansa asiassa? Onko sinulla mahdollisuus keskustella valinnoistasi?
-
hemuli79
- Viestit: 17
- Liittynyt: 02 Kesä 2015, 00:27
Re: Mieheni vie elämäni
Terrieri esitti hyviä kysymyksiä. Jo se viestii mielestäni epätasa- arvosta, jos miehesi saa pitää naispuolisia kavereita, mutta sinä et miespuolisia tai kavereita muutenkaan. Itsekin väsyisin sellaiseen, jos minun pitäisi olla jatkuvasti jotain muuta, mitä en oikeasti ole. En toki ole mikään asiantuntija tilanteessasi, enkä tunne miestäsi, mutta laitoin esille ajatuksiani, joita tekstisi herätti.