KESKUSTELUFOORUMI

Monta kertaa miettinyt kirjoittaisinko vaiko enkö.

Monessa asiassa tarvitsisin apua, ja neuvoa. Ajatuksia jo elämässä eteenpäin menneiltä.
Yksi on varmaa, olen elänyt lähes 15 vuotta narsistin kanssa. Monien tapahtumien ja yhteensattumusten jälkeen, kuin silmänräpäyksestä, sain vahvan tunteen siitä että nyt tai ei koskaan. Tein eropäätöksen, ilmoitin sen miehelleni, ja sen jälkeen tein kaiken johdonmukaisesti omaa päämäärääni kohti kulkien. Matkaa on tehty kohta puoli vuotta, ja ristus mikä reissu, mutta päivääkään en päätöstäni ole katunut. Päivä päivältä se muuttuu kirkkaamaaksi, ja vakaasti uskon sen olevan oikea.

Matkalla on tullut eteen vaikeuksia, mutta myös voittoja. Toinen osapuoli on osoittanut häikäilettömäksi omaa etuaan tavoittelemaksi, kenties jopa kovemmin kuin osasin edes odottaa. Olen muuttanut pois, joka toi konkreettisen helpotuksen. En ole jatkuvan manipuloinnin ja painostuksen alla.

Meillä on kaksi lasta. Hän ei halua niitä omakseen, mutta minun tulisi taipua hänen tahtoonsa sopimusta tehdessä. Minä en näe hänen ajatuksiaan enkä vaatimuksiaan lasten edun mukaisena. En sinne päinkään. Lapsilla on kuitenkin oikeus isäänsä, tapaamisten tulisi toimia. Minä vetoan sopimukseen, olen hänestä hankala. Minä olen antanut ylimääräisiä tapaamisia, en anna tarpeeksi. Tein niin tai näin, olen tehnyt väärin. Tavalla taikka toisella. Olen kuunnellut hänen puheitaan minusta, millainen olen, ja samalla miettinyt pää kallellaan, että eikö hän huomaa puhuvansa itsestään.

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Sanotaan. Kuten arvata saattaa, käräjille lähdetään. Hänen toimestaan. Lapset ensin -vaikka heikoille jäille, hänen mielestään. Taistelutahtoa löytyy vielä minustakin, lasten ollessa kyseessä, vaikka kuolemaan saakka.

Hienosti se osaa vetää oikeista naruista. Jos juuri olen vakaasti saanut itseni koottua, ja ajattelen että kyllä tästä selvitään, tulee sähköposti, ja vetää maton alta. Ja saa minut epäilemään itseäni, näkemään itseni huonossa valossa ja miettimään että olenko minä ihan oikeasti tässä se hankala. Jessus mitä vuoristorataa! Kunpa kaikki olisi ohi.

Millä ihmeellä minä saan kaiken henkisen väkivallan, uhkaavan käytöksen ja epäoikeudenmukaisen käytöksen todistettua?

Sen pitäisi riittää että kerrot rehellisesti millaista on ollut.

Mäkin kuulin tänään että narsku oli taas laittanut sanoja mun suuhun ja yritti aiheuttaa mulle ja mun kahdelle kaverille välirikon. Toinen heistä tuntee narskun ja ollaankin sovittu ettei anneta narskun tulla meidän väliin. Tää vaan saa mut niin raivostuneeksi. Miksei se voi vaan antaa olla? Miksi pitää tahallaan yrittää loukata? Mitä ihmeen kiksejä se saa tällaisesta?? Miksei se hanki ihaan oikeesti jo omaa elämää?? H**vetin s**tanan p**keleen ***** että tekis mieli ravistella siitä normaali ihminen, saada se pyytämään polvillaan anteeksi, katumaan tekojaan. Mut huomiota en siihen kiinnitä vaan elän onnellisena, se potuttaa sitä kaikkein eniten.

Näin on! Narsisti saa nimenomaan kiksejä toisen järkyttämisestä,
ja haluaa aina ite olla huomion keskipisteenä!
Valehtelu on pahinta, koska oikea narsisti osaa näytellä
tosi hyvin kaikkia tunteita, mitä tarvitaan vakuuttamaan
muut ihmiset! Voimia, ja hyviä ystäviä!!!