Oletko kenties itse suhteessasi Se narsistinen osapuoli?
Lähetetty: 23 Loka 2015, 17:02
Lueskellut paljon eri ketjuja, niin hyvin kritiikittömästi nyökytellään tukea kirjoituksille. Narsistileima tuosta vaan otsaan, mikä sitten vain vahvistaa alullepanijan käsitystä omasta analyysistään kumppaninsa suhteen. Siis että on ollut/on suhteessa narsistin kanssa. Yleensäkin tulisi häly kilahtaa, jos tuleva kumppanisi kertoo sinulle suhteenne alussa exänsä olleen narsisti. Itsellä ei kilahtanut ja siksipä nyt kirjoittelen.
Käytän tässä esimerkkinä nimimerkki Myyn kirjoitusta viime helmikuulta, eli ketjua "Narsisti häipyi- lopullisestiko?": viewtopic.php?f=10&t=266
En sano enkä väitä, etteikö Myyn kertoma voisi pitää täysin paikkaansa. On kuitenkin paljon kohtia, jotka ovat aika uskomattomia ja myös epämääräisiä. Lisäksi kertomus voisi joitain yksityiskohtia lukuun ottamatta olla jopa ex-tyttöystäväni kirjoittama. Olen siis mies.
---Myy kirjoittaa: "Mutta lyhyesti todeten, mies on patologinen valehtelija (ei kovin hyvä sellainen, puhui usein itsensä pussiin), sarjapettäjä ja seksi-riippuvainen (petti minua monien kymmenien kumppanien kanssa, niin maksullisten kuin "tavallistenkin" naisten kanssa) ja osasi todella taitavasti käyttää henkistä väkivaltaa ja mitätöidä mitä nerokkaimmilla tavoilla. Lisäksi hänellä oli jonkin asteinen alkoholiongelma. Fyysistä väkivaltaa suhteessamme ei ollut. Asuimme yhdessä, mutta muutimme erilleen juurikin alkoholin käytön vuoksi jo ennen varsinaista eroa."
Olisi oikeassa elämässä jo aika uskomaton suoritus pettää kumppaniaan useiden kymmenien kanssa ja vielä maksullisia lisäksi. Ellei ole jokin Hunks-tanssija tai muu kiertävä julkkis. Tietysti jos olette olleet ihan teinejä, niin silloin mahdollistakin, toki epäilen nuorilla olevan kovin paljon rahaa maksullisiin naisiin. Mutta kuitenkin, kuulin itsestäni juurikin samaa. Naiseni oli kaikkien miesten unelma, pitkä kaunotar ja olin korviani myöten rakastunut. Seksielämä oli ihanampaa kuin koskaan olisin voinut kuvitella hänen kanssaan. Mutta, hänen mielestään ei riittänyt minulle ja siksi kävin vieraissa ja exissä.
Maksulliset naiset hän kehitteli koska oli suhteemme alkuajoista lähtien stalkannut tietokoneeni sivuhistoriaa. Olin joskus vahingossa painanut jonkin ulkomaisen autosivuston banneria, joissa oli puhelintyttöjä. Uteliaisuuttani olin selannutkin, mutta ihan just sitä. Ei maailma puhtaaksi muutu silmät ummistamalla. Exän luona puolestaan kuljin, kun hän myöskin oli säännöllisesti tutkinut puhelimestani kaikki viestit ja kopioinut koko puhelinluettelon. Exäni oli yhden ainoan kerran viestinyt työpaikkansa vaihdoksesta samalla kun oli toivottanut hyvät syntymäpäivät. Hänen kanssaan hyvät välit, mutta en olisi saanut olla missään tekemisissä vaikka yhteinen lapsikin on. Alkoholinkäyttöni oli joskus kasipäkki olutta viikonloppuisin, mikä alkuaikoina oli sallittua. Mutta myöhemmin muuttui ei-sallituksi, koska olin ennemin hiljaa muutaman oluen kanssa kuin aloin riidellä hänen syytöksiään vastaan. Itse hän ei käyttänyt alkoholia ollenkaan, ne kaksi kertaa mitä hän seurustelumme aikana otti niin toisella kertaa sain turpiini ja hän heitti puhelimeni seinään. Juu kyllä, veti avokkaalla päin näköä koska olin hänen mielestään tuijottanut kaupassa kassaa liian pitkään.
Patologinen valehtelija puolestaan olin, kun olin erään kerran kun hän oli minut "leikisti" jättänyt käynyt kavereiden kanssa pubissa. Sitä ei olisi saanut tehdä, koska sieltä haetaan vain naisia. Todisteet tämä löysi kun oli tutkinut lompakkoni nukkuessani ja löytänyt sieltä taksikuitin off-vaiheen päätyttyä. Itse hän kyllä kävi ulkona aina kun oli mut jättänyt. En todellakaan ole hyvä valehtelija ja unenpöpperössä puhuin itseni pussiin 10 sekunnissa.
---"Viimeiset kolme kuukautta taisin tehdä eroa vähän enemmän tosissaan (aiemmin tiesin jo "jättäessäni" hänet, etten ole tosissani). Saattoi mennä viikko, että emme olleet tekemisissä. Sitten taas väännettiin asioista.-----Olisin varmaankin elänyt sen mitätöinnin ja halveksunnan ja valehtelun kanssa ja antanut kohdella itseäni kuin kynnysmattoa hamaan tulevaisuuteen, mutta tuo pettäminen oli minulla se, mikä katkaisi lopulta kamelin selän. En kuitenkaan pystynyt olemaan tuon jälkeen provosoitumatta hänen tekstiviesteistään ja vastasin niihin aina syytäen loukkauksia hänelle."
Eli sinä siis leikittelit hänen kanssaan jättäessäsi tämän "leikisti" useita kertoja? Käsitin että hän oli sinulle kauniisti yrittänyt kirjoittaa, mutta vastasit loukkaavilla viesteillä. Onko Sinulla Myy oikeasti konkreettisia todisteita hänen pettämisistään? Siis aikana kun olette olleet yhdessä. Vai ovatko nämä tapahtuneet niinä aikoina kun olet hänet itse jättänyt? Itse en tehnyt kumpaakaan, olin vain surun murtamana kotonani, kuten Myykin kirjoittaa jossain kohtaa.
----" Lopulta päädyimme sopimukseen, että olemme ystäviä ja lähdemme yhdessä reissuun. Tiedän tiedän, ei mitään järkeä tuollaisessa. Tiesin sen itsekin, enkä ollut edes tosissani (ja tuskinpa oli mieskään)."
Lähdit siis leikisti reissuun tämän narsistin kanssa, olematta tosissasi hänen kanssaan. Miksi ihmeessä leikittelit toisen ihmisen kustannuksella? Sanon tämän, koska tuo on juuri kuin omasta elämästäni ja juuri samaan aikaankin (hymiö). Käytin lähes kaikki säästöni ja tilasin yhteisen luksusloman kaukomailla. Viiden tähden hotellit ja limusiinikuljetukset. Mutta reisille meni. Ongelmat alkoivat jo lentokoneessa, koska tyttöystäväni mielestä tuijotin lentoemäntiä ja keskustelin heidän kanssaan liiaksi. Hotellille päästyämme meille sviittiämme esitellyt hovimestari sattui pahaksi onneksi olemaan nuori nainen ja soppa oli valmis. Himoitsin tätä. Uima-altaalla yritimme parina päivänä viettää aikaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Syynhän arvaa, siellä naiset ovat bikineissä. Kotiin palatessamme jäin taas kuin nalli kalliolle ja loma oli ollut vaan joku hyvittely jostain mun aiemmasta pettämisestä häntä kohtaan. Huoh...
Päättelet Myy, että "tuskinpa" oli mieskään tosissaan. Osaatko ajatella toisinpäin miltä hänestä on voinut tuntua, mikäli tämä oikeasti on yrittänyt ja ollut tosissaan. Mutta sinähän vain leikit, koska sen ASIAN sinä tiedät ainoastaan varmaksi seikaksi.
----"Sitten kävi kuitenkin niin, että sain tietää taas uusia asioita pettämisestä. Mies jäi kiinni todella törkeästä valheesta. Kerroin tämän hänelle ja hän yritti taas valehdella lisää. Kun sanoin, että minulla on asiasta todisteet, mies vaati saada nähdä ne (hän ei koskaan suhteen aikana myöntänyt mitään, mistä ei ollut lyödä faktaa pöytään). Vastasin, ettei minun tarvitse hänelle näyttää mitään, riittää kun tiedän mikä on totuus ja että tiedän hänen jälleen kerran valehtelevan. Ja siihen loppui kaikki yhteydenpito. Eli miehestä ei ole nyt kolmeen viikkoon kuulunut pihaustakaan."
Oliko Sinulla Myy oikeasti faktaa? Siis ihan oikeasti jotain konkreettista, ei johtopäätelmiä tai kuulopuheita saati niiden yhdistelmiä? Jälleen hauska yhteensattuma kuten itsellenikin kävi. Sain jälleen kerran täyslaidallisen ihan tuulesta temmattuja syytöksiä vieraissa kulkemisesta joista suutuin sekä pyysin että lyöhän nyt kerrankin jotain todisteita pöytään. No ei kuulunut kuin justiinsa että riittää että hän tietää totuuden. Lähdin ensimmäistä kertaa itse nostelemaan kun tuntui että nyt ollaan umpikujassa. Meni muuten kolmisen viikkoa kun kotonani pohdin että jaksanko enää. Rakastin kuitenkin häntä ja ajattelin että jospa tämä tästä joskus. Kuitenkin hyviä puolia oli niin paljon ja halusin yrittää loppuun asti koska molemmat olimme jo aikuisia, hyvästi yli kolmekymppisiä ihmisiä. Ei siinä iässä enää halua leikitellä. Ainakaan minä en, vaan todella yrittää sitä ihmistä lähelleen kenen kanssa viettää loppuelämä.
Tämä on mielestäni aika puhutteleva: " Mutta selkeää siis on, että mies haluaa kulissiperheen."
Tiedätkö Myy mitä. Kirjoituksesi todellakin voi olla täysin totta ja voit olla uhri. Siinä tapauksessa pahoitteluni. Mutta olet päätellyt ihan kuin oma kaunis ja fiksu ex-tyttöystäväni mitä Minä ajattelin. Siis päätellyt oman ajatusmaailmasi mukaan, et voi tietää mitä toinen oikeasti halusi. Itse halusin perheen, lapsia ja rakastavan aviovaimon. Joka olisi saanut maailman luotettavimman puolison itsellensä, ainoastaan palvoi omaa ihanaa naistansa. Kulissiperheitä on elokuvissa, oikeassa elämässä moiseen hulluun törmääminen olisi käänteinen lottovoitto. Kulissi mihin sekä mitä tai ketä varten olisi? Omat lapset?
----"Minut hän on selkeästi siirtänyt "hullut exät"-kategoriaan. Osittain saman ystäväpiirin "ansiosta" olen näin kuullut. Olen kuulemma mielenvikainen, sairaalloisen mustasukkainen, enkä luota häneen vaikka hän on kaikkensa yrittänyt. Niinpä niin."
Olitko sitten mustasukkainen etkä luottanut häneen? Olet kuullut? Esittelitkö omaa poikaystävääsi muuten edes kuin korkeintaan yhdelle kaverillesi? Omassa suhteessani minua ei esitelty, koska hän olisi saanut hävetä kun himoitsisin heitä. Oma ex-tyttöystäväni kävi myös terapiassa ja sen seurauksena sain kuulla olevani narsisti. Kuten hänen edellinenkin poikaystävänsä oli ollut. Luonnollisesti tämä oli hänelle riittävän pätevä arvio, mutta hänen terapeutilleen kertomansa asiat tulivat hänen omista mietteistään. Mutta. Kun ne olivat hänelle totta, eikä hän sitä tahallaan tehnyt vaan vilpittömästi koki olevansa Minun pahojen tekojeni uhri. Surullinen paradoksi, missä molemmilta uupuivat voimat lopulta.
Kiva jos jaksoitte lukea. Tarkoitus oli siis kertoa, että itse narsistisesti käyttäytyvä kokee asian juuri kuin olisi itse uhri. Pahoitteluni Myylle, mikäli kohdallesi on oikea paholainen osunut. Koska sellainen on, jos oikeasti pettää kymmenien ulkopuolisten kanssa kumppaniansa. Kirjoituksessasi oli vain niin paljon tuttua ja suoria sinun omia olettamuksia että otin sen esimerkiksi. Olet kuitenkin kirjoittanut että leikittelit hänen kanssaan. Tiedätkö, jos leikittelet toisella ihmisellä et ole yhtään sen parempi. Mikäli sellaista tekee vieläpä omien olettamusten perusteella, on jo hirviö toista kohtaan. Eli silloin on omassa toiminnassa se N-sana.
Omaa exääni vieläkin rakastan ja olen taistellut itseni kanssa että nyt pysyisin lopullisesti erossa. Samaa varmaan tekee moninpuolin ihana, entinen oma kaunottareni. Joka omassa mielessään on minun toimintani uhri. Mutta kenen lapsuus oli niin rikkinäinen, ettei hän silloin saanut oppia ja tuntea mitä on saada rakkautta toiselta ihmiseltä. Omilta vanhemmiltaan. Hänen sisimpänsä rikottiin jo lapsuudenkodissa, mutta sisällänsä silti palava tarve antaa ja saada rakkautta osaksensa.
Hän, ihana rakas naiseni on tämä rikkinäinen sielu. Minä miehenä monet itkut itkenyt, myös tätä kirjoittaessani. Olen surullinen että voimani ehtyivät lopulta ja joudun pelastamaan itseni.