KESKUSTELUFOORUMI

Olen ollut aiemmin naimisissa narsistisen miehen kanssa. Erosta on aikaa, ja luulen tunnistavani hyvin vähästä sen kaltaisen ihmisen.
Olen elänyt itsekseni toistakymmentä vuotta, mutta nyt seurustelen ikäiseni miehen kanssa toista vuotta.Emme asu yhdessä, vaan tapailemme silloin tällöin.

Hänen käyttäytymisensä on valitettavasti muistuttanut ex-mieheni käytöstä ajoittain. Esimerkiksi, jos hän ehdottaa minulle jotain yhteistä menoa, johon en voi suostua, tai jos muuten hylkään jonkin hänen ehdotuksensa, hän aloittaa mykkäkoulun välittömästi. Mykkäkoulu tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että häneltä ei tule minkäänlaista viestiä minulle puhelimeen. Hän ei yleensä milloinkaan soita minulle. Ehkäpä viitisen lyhyttä puhelua olen häneltä yhteensä koko aikana saanut. Hänen mielestään puheeni on epäselvää ja artikulointini "löysää", kuten hän asian on minulle ilmaissut.No, kun olen hänelle tästä mykkäkoulusta ilmoittanut ja kertonut sen olevan minusta hyvin huonoa käytöstä, hän kiistää olleensa mykkäkoulussa, vaan kääntää asian niin, että en ilmeisesti halua hänen seuraansa ja siksi hän katsoo ettei hänen tarvitse minulle viesteillä.

Sitten hän puhuu naisista hyvin vähättelevään ja halventavaan sävyyn. Hän käyttää nimitystä "ämmä", niin muista naisista kuin minustakin. Tämänkin olen hänelle ilmaissut, että en siedä moista nimitystä, johon hän ilmoittaa ettei ämmä ole hänelle mikään erityinen haukkumasana. Olimme jopa muutaman kuukauden seurustelutauolla tästä syystä, kun hän nimitti minua ämmäksi kesken mukavan illanvieton hänen ystäviensä luona. Silloin hän oli nauttinut runsaasti alkoholia.

Nyt on sitten syvän ihmetykseni ja pelästymisen aika. Olimme taas viime viikonloppuna viettämässä mukavia 60-vuotispäiviä hänen ystäviensä luona. Illan mittaan kerroin yhdelle rouvalle omasta elämästäni ja mainitsin siinä yhteydessä, että en oikein taida enää haluta asumaan kenenkään kanssa yhdessä. Miesystäväni kuuli keskustelumme ja sitten huomasin hänen TUIJOTTAVAN minua synkällä, pistävällä, murhanhimoisella katseella, täysin ilmeettömästi muuten, hyvin pitkään. Sen jälkeen hän sanoi jotain tähän tapaan:"Saattaa olla, että vielä joudut asumaan minun kanssani."

Muistan oman mieheni kammottavat tuijotukset avioliittoni ajoilta. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Pelottaa. Haluaisin juosta pois ja piiloutua turvalliseen paikkaan. Jokin siinä katseessa oli hyvin murskaavaa. Vaikka tilanne meni ohi ja ajoin sieltä kutsuilta hänen kotiinsa (hän otti viiniä juhlissa) yöksi, olen miettinyt miten saan tämän suhteen loppumaan niin, että en tee itselleni vahinkoa. Olenko teidän mielestänne nyt ihan väärässä, vai onko minun syytä miettiä keinoa vapautuakseni tästä mieleeni pesiytyneestä pelon tunteesta?

Lisään vielä, kun edellisen viestini viimeiseen lauseeseen jäi pieni virhe, että aion siis lopettaa tämän suhteen. Ihan pelkästään siitäkin syystä, että se tuijotus oli niin kauhea! Lisäksi siksi, että jo kerran tein eron, jota en osannut pitää, kun häneltä tuli pitkin kesää silloin tällöin viestejä, tyyliin "lähdetkö minun ja lasteni kanssa uimaan?". Olin niistäkin ihan ymmälläni. Hän vain kuulosti siltä kuin minun ilmoittamallani suhteemme lopettamisella ei olisi ollut mitään merkitystä eikä hänellä varsinkaan osuutta niihin. Minun kiukutteluani vain ne olivat.
Sitten kerran laitoin viestiin vastauksen, että "voin lähteä kanssasi joskus pelaamaan kierroksen golfia". Tällä tiellä ollaan nyt. Pelaaminen oli kivaa ja niin hän hivuttautui takaisin kuvioihini.
Minussakin on siis vika, kun en osannut pitää itseäni erossa hänestä. Aiempi aviomieheni piti minua vallassaan 25 vuotta. Olen käynyt läpi useita terapioita, mutta perusluonnettani en osaa muuttaa miksikään. Se on luottavainen, toiveikas ja naiivi. Siksi näköjään löydän yhä uudelleen samankaltaiset tyypit elämääni.(Huokaus)