KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikille!
Kysymykseni on: oletteko kertoneet läheisillenne/puolisoillenne/ystävillenne/sukulaisillenne/appivanhemmillenne, että olette/ olette olleet narsistin uhreja ja teidän läheisenne olevan kyseessä oleva narsisti? Jos olette, niin miten, millaisessa tilanteessa, kenelle ja mitä ihmiset sanoivat? Toivoisin vastauksia omista kokemuksistanne.

Pelkään joutuvani tällaisen selitys-tilanteen eteen jossain vaiheessa. Asia liittyy siis siihen, että en aio enää olla tekemisissä isääni. On kuitenkin varmaan vaikea vältellä tällaista asiaa, kun ystävät ja appivanhemmat kyselevät vanhempien kuulumisia yms. Pitäisikö vastata vaan, että hyvää kuuluu vai kertoa, ettei olla enää väleissä. Ja vielä väleissä, joita ei voi ikinä korjata, koska toinen on, mitä on. Juuri mahdollinen vähättely pelottaa: miksi ette tule toimeen, ei noin voi tehdä omalle isälleen...
Tavallaan haluaisinkin muiden "ulkopuolisten" näkevän mitä perheessäni oikeasti on tapahtunut/tapahtuu. En haluaisi kuitenkaa joutua kokemaan syytöksiä/häpeää yms. jos kertoisin millaista perheessä on. En tiedä uskoisivatko kaikki ja vähättelisivätkö he kokemiani asioita. Tavallaan koen, että paljastan isän ja tuhrin hänen maineensa. Toisaalta hän olisi sen ansainnut. Arvelen, että monien on vaikea uskoa asiaa, koska se murtaa heidän idyllisen käsityksensä perheestämme.

Olen siis nuori aikuinen, joka on joutunut koko ikänsä olemaan tekemisissä narsisti-isänsä kanssa.
Asiaa on ollut vaikea hyväksyä ja on kauheaa, että oma isä on oikeasti "hirviö". Äitini ja minä olemme keskustelleet isästä usein ja tiedostamme hänen tilansa, sisaruksen kanssa asiasta ei olla puhuttu, mutta hän on varmasti huomannut, että isässä on "jotain vikaa". Avopuolisolle olen "joutunut" kertomaan perhetilanteesta, sillä hän on ihmetellyt miten olen niin väsynyt/ärtynyt/huonolla tuulella usein, kun olen isän kanssa tekemisissä. Aluksi hänen oli vaikea käsittää tilannetta, mutta kerroin enemmän kaikesta, mitä olen joutunut sietämään, uskon hänen ymmärtävän paremmin. En ole kuitenkaan pystynyt vielä kertomaan hänelle kotona tapahtuneista väkivaltaisuuksista. Tosin en halua pahoittaa hänen mieltään, eikä kaikki tapahtunut hänelle kuulukaan...

Itse sorruin alussa tuttaville kertomaan olleeni aviossa narsistisen psykopaatin kanssa ja lähes poikkeuksetta jokainen otti etäisyyttä minuun ja jäin ns yksin asian kanssa. Lisäksi alkoivat olemaan enemmän exän puolella. Erosta on kuluntu kohta 5 vuotta ja entiset ystävät alkaa pikkuhiljaa nolona tulemaan juttusille ja pahoittelevat omaa toimintaansa silloin, kun heidön pyyteetön tuki olisi ollut suurin. Toki omat sisarukset ja lähisukulaiset,jotka tiesivät asiasta olivat puolellani, mutta se jäi siihen. Olen kokemukseni kautta tullut siihen tulokseen, että parempi olla kertomatta mitään diaknosoivaa vaan jos haluaa jotain kertoa, ni kertoo mitä on kokenut ja antaa vastaanottajan päätellä millainen exä oikeasti oli. Perinteiset reaktiot kun alkaa kertomaan asiaa on.. miten se voi olla mahdollista kun se on niiiin herttainen ja ihana ihminen.. ja ja... Nii-i peruskaavaa noudattaen näyttää todelliset karvansa vain hoville (sisäpiirille).

Kiitos viestistäsi Karju!

Hmm, olen kanssasi sitä mieltä ettei narsisti-sanaa ehkä kannata käyttää heti. Ihmiset jotenkin ottavat sen huonosti...

Parille sydänystävälle olen asiasta pystynyt nyt puhumaan. Siitä tuli ihana, vapauttava tunne, minulla ei ole enää mitään salaisuutta. Onneksi on ystäviä, joihin voi luottaa ja joille uskaltaa tällaisiakin asioita kertoa. Hekin ovat kohdanneet elämässään vaikeuksia (tosin erilaisia) ja käyneet terapiassa, joten he tavallaan "ymmärtävät". Onneksi kukaan heistä ei ole ainakaan vielä kaikonnut elämästäni.
Appivanhempien kanssa yritän vain välttää tätä asiaa koskevia puheenaiheita toistaiseksi. Jos tilanne vaatii, sanon etten ole enää tekemisissä isän kanssa ja piste. Kaikilla perhe-elämä ei ole helppoa.

Tapauksessani ko. narkku pitää edelleen todella suurta kulissia yllä, eikä muut kuin meidän perhe tiedä hänen todellista luonnettaan. Irtautumisprosessi on aluillaan. Muutama viikko ahdistusta, masennusta, itkua, vihaa, ruokahaluttomuutta ja nukahtamisvaikeuksia takana, mutta eteenpäin on mentävä. Itsesyytöksiä olen yrittänyt torjua ja elämänilo tulee taas pikkuhiljaa takaisin. Isä ei voi enää hallita minua. Psykoterapian aloittamista odotan jo innolla, vaikka siihen on vielä aikaa.

Aurinkoista kevättä!

Vähän vaikea kysymys, ainakin minulle. En itse ollut koskaan kuullut koko narsisti nimitystä ennekuin nainen joka oli kolmas osapuoli avioliitossamme käräyrri petturin-.
Käräytettyään (ex)puolisoni alkoi informoimaan minua siitä kuinka puolisonoi on narsisti.
Käräytyksen jälkeen halusi puolisoni kuitenkin korjata välimme, mutta emme saaneet siihen rauhaa koska tuo ns kakkonen laitteli minulle jatkuvasti tietoa narsismista ja kertasi puolisoni puheita minusta hänelle sekä muitakin täysin sairaita juttuja ja tekoja
Tarkoitusperänsä tiedettiin joten jotkut ystäväni olivat sitä mieltä että ei alentua tuon ihmisen vaikutuspiiriin. Olin kai tyhmä ja naivi koska annoin tuon ihmisen manipuloida minut uskomaan että puolisoni oli narsisti. Tietenkin tuosta yhteydenpidosta seurasi meille ero.
He ovat tällähetkellä naimisissa ja narsisti leima on nyt minun otsassa.

OLen erosta asti yrittänyt selvittää minkälainen on narsisti. Joidenkin mielipiteiden mukaan exäni on sitä koska hänen on täytynyt suunnitella koko juttu. No...... sitäkään en tiedä onko niin.
JOidenkin mielestä on nyxä (ykköstynyt kakkonen) sitä koska niin määrätietoisesti manipuloi minut uskomaan juttujaan. NAimisiinmentyään ovat kumpikin aiheuttaneet minulle paljon harmia, soittelemalla ystäville, työpaikkaani, yrittämällä pilata luottamustehtäviäni, siis tehneet kaikkensa maineeni pilaamiseksi.
Välini kaikkiin entisiin exän kanssa yhteisiin ystäviin on pilattu.

OLen syyllistänyt itseäni monestakin asiasta jopa epäillyt olevani itse narsisti.

En puhu asiasta kelleen. Ainoa mitä teen on että kirjoittelen ja luen kaiken narsismia käsittelevän tiedon kaikkiaalta. Yritän selvittää ajatuksiani koska en halua syytellä enkä leimata ketään narsisistiksi koska en ihan oikeasti tiedä jos meistä kukaan on sitä.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Minulla on sisar, joka on häiriöinen. Emme koskaan lapsuudessakaan olleet mitään bestiksiä, vaikka olisi voinut kuvitella siksi, että meillä on ikäeroa 1 v 2,5 kk. Vanhoja filmejä kun katselee, niistä näkyy NIIN selvästi se, miten hän kohtelee minua kaltoin. JOs istun keinumassa, hän tuli ja nosti minut pois ja meni itse keinumaan. Kun huomattavasti minua nuorempi sisar syntyi sisarussarjaan, hän selitti kaikille, miten minä olen mustasukkainen tälle vauvalle, vaikka en oikeasti ollut, ikäero oli niin suuri.

Koko lapsuuden ja nuoruuden hän on dissannut minua. Kiusannut moninaisin eri tavoin. Kaikkea mahdollista. Minä olen yrittänyt päästä armoihin ja olen taipunut vaikka minkälaisiin asioihin. Tästä minulle on kehittynyt paljon ongelmia elämässä, kun olen yrittänyt todistaa, että minäkin kelpaan, että olisin riittävän hyvä. Ei ole sellaista tunnetta. Nuorena, kun kaikki teimme perheryityksessä töitä, hän oli iso, vahva ja roteva. Minä parikymmentä senttiä lyhyempi ja hintelämpi. Minulle annettiin hommaksi sisätyöt, hänelle ulkotyöt. Kun tuli ruoka-aika (siis valmistin myös ruuan koko perheelle) ja olisin istunut ruokapöytään ja sen jälkeen lepäämään tuolilla, hän ilmoitti, että minulla ei ole oikeutta istua, koska en ole tehnyt vielä mitään.

Tiemme erosivat aika lailla, kun hän lähti yo-tutkinnon jälkeen opiskelemaan, satunnaisesti kyläilimme, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Pikkuhiljaa erkanimme toistemme seurasta. Sitten kun oli kolmekymppinen, hän katkaisi lopullisesti välini. Yhtenä jouluna tapaninpäivänä hän saarnasi useita tunteja (muistaakse 3 tai 4) siitä, miten minä käyttäydyn koko ajan ihan väärin. Hän syytti mm. Sellaisesta, että kun viikonloppuisin tulimme lapsuudenkotiimme auttamaan talon töissä ja viikonlopun viettoon, minun olisi pitänyt kiertää takakautta muiden huoneiden läpi keittiöön ja siellä sitten hiljaa seurata sitä, mikä keskustelu oli menossa, eikä saanut tulla eteisestä suoraan keittiöön, koska keskeytin hänen keskustelunsa. Oven läpi on melko vaikeaa nähdä, onko joku siellä juttelemassa. Mutta hänen jutut tietysti oli tärkeitä, eikä minulla niitä ollut oikeus keskeyttää. Onko normaalia, että kun porukat tulee, niiden pitäisi kiertää takakautta ja hiljaa istua odottamassa, että arvon lady saa juttunsa päätökesen ja vasta sen jälkeen tulla sanomaan hei. Minusta ei ole. Tällaista ja paljon muuta hän sepusti, väitti että olen draamakuningatar ja että vaadin liikaa huomiota.

No, välit sitten katkesivat hyvinkin perusteellisesti ja hän ei enää lukenut minua ollenkaan sisaruksekseen. Tästä aiheutui kaikenlaisia epämiellyttäviä hetkiä, koska olemme aika toistemme näköisiä ja äänisiä, minut tunnistetaan hänen siskokseen. Yhdellä leirillä eräs henkilö pysäytti meidät (minut, vaunuissa olevan lampseemme ja mieheni) ja sanoi, että anteeksi, mutta sinä olet varmastikin X:n sisar. Myönsin asian tietysti. Sitten hän sanoi, että tämä on nyt sitten se X:n kummilapsi. Johon minä sanoin, että itseasiassa ei ole, se on toisen sisareni lapsi. Siihen tämä henkilö sanoi, että "ei sillä toisella sisaruksella ole lapsia", johon minä vastasin, että olenkin se kolmas sisar. Henkilö katsoi minuun todella hitaasti ja sanoi: "Eihän X:llä ole kuin kaksi sisarta" Johon minä sanoin, että kyllä meitä on neljä sisarusta, mutta X on täysin katkaissut välit minuun, mutta kyllä hän on sisareni. Erittäin epämiellyttävä tilanne ja olimme kaikki aika hämmentyneitä.

Tämmöisiä päivän pilaajia löytyy pilvin pimein - siis tapahtumia. sukulaiset kyselevät minulta X-sisareni kuulumisia, joihin olen joutunut vastaamaan, että en valitettavasti tiedä, sillä emme ole tekemisissä, johon sukulaiset kysyvät, että "Miksi?". Vastaa siinä sitten. Olen yrittänyt vastata, että elämämme ovat aika erilaiset, eikä meillä ole paljon yhteistä.

Nyt olen pakosta joutunut olemaan hänen kanssaan tekemisissä koskien vanhempiani. Nyt kiusaaminen hänen puoleltaan on saanut sellaiset sfäärit, että kohta olemme täysin romuina koko perhe. Haukkumisia tulee, ohjeita ja määräyksiä tulee sekä sähköpostissa että tekstiviestein. Ei sentään soittele.

Nyt minulla on rajojen kiinni laittaminen. Laitoin hänelle viestin, että en halua saada yhtäkään viestiä häneltä ja että koen, että hän on pahoittanut mieltäni viestein ja häirinnyt kotirauhaani. Tämä yhden erittäin loukkaavan tekstiviestin jälkeen. No arvatkaa, päättyikö siihen - ei todellakaan. Sieltä tuli pari aanelosta pitkä viesti siitä, miten hirveä ihminen minä olen, vedettiin puoli sukua siihen samaan ja meidän koko perhe. Ohjeita, määräyksiä, käskyjä. Hirmuisia valheita suuri osa, hän on kääntänyt jutut. Lukee niinkuin piru raamattua, kun olen laittanut viestin jostain asiasta.

Olen lukenut varmaan 15 eri kirjaa narsismista ja päätynyt tänne keskustelupalstalle myös. Tajuan nyt, että minun olisi pitänyt laittaa rajat kiinni jo kauan aikaa sitten. Mutta hankala selittää, miksi emme ole tekemisissä. Nyt mietin, että minun pitäisi vastata, että Emme ole tekemisissä, koska sisareni käyttäytyy niin häiriöisesti minua ja perhettäni kohtaan, emmekä halua olla hänen kanssaan tekemisissä hänen loukkaavan, alistavan ja epämiellyttävän käytöksensä johdosta.

Suku katsoo kieroon, kun emme ole tekemisissä, samoin kaveripiiri ja muu harrastuspiiri. Ei ole helppoa.

Ei ole ei, rajojen veto tuntuu olevan se kaikista hankalin rasti

Itse olen yrittänyt (äiti +osittain siskot jotka täys marionetteja, toinen "kultalapsi") välillä pitää "asiallisia välejä" ja välillä täyttä radiohiljaisuutta. Kumpikin hankalaa, täysi radiohiljaisuus helpompaa.

Asialliset välit tarkoittaa sitä että vastaan narskuäidin puheluihin/viesteihin mutta en puhu omasta elämästä juuri mitään. Hän on tämän kevään aikana huomannut että "jotain on pielessä" kun ei koukut enää uppoa. Toisaalta helpompaa antaa olla asialliset välit, toisaalta ei.

Olen huomannut miten tärkeää on saada kirjoittaa ja puhua niin paljon kuin sielu sietää. Se pitää järjissään.

Suku on vähän hankala rasti, mitä kertoa ja mitä ei. Minulla on onnekseni serkku joka tietää tilanteen mutta poden (täysin turhaan!!!!) syyllisyyttä asioista joille en mitään voi ja jotka eivät ole minun syytäni. Hän on asiallisissa väleissä muun perheen kanssa mutta hänkin on huomannut miten hankala mun äiti on ja mitä showta se aina järjestää ympärilleen ja aiheuttaa muille hankalia tilanteita tempauksillaan.

Yritä vaikka aluksi kirjoittaa ylös faktoja hankalista tilanteista jotta olet itse kartalla siitä missä mennään. Sitten mieti keiden kanssa voisit jutella ja jakaa faktoja, luotettavia ihmisiä. Tai vertaistukea. Saat voimaa ja "maata jalkojen alle" kun on joku/joitain ihmisiä joiden kanssa voit tarvittaessa puida asioita ja tilanteita.

Oon huomannut että tämä on samalla tärkeä rasti ja samalla vaikea. On niin vaikea erotella faktoja, sitä miltä ne itsestä tuntuu ja missä omat rajat on: narsistin kanssahan ne rajat vääristyy helposti kun ei se kunnioita rajoja. Siksi niiden tunnistaminen itsessä ja niistä kiinni pitäminen on niin tärkeää, oman hyvinvoinnin kannalta.

Siskoni on narsisti ja nyt olen tullut "tieni päähän". Eli en voi jatkaa elämääni enää itseäni kiduttaen. Aikanaan kun muutin siskoni kanssa yhteen, minua varoiteltiin. Jopa vanhempamme varoittivat minua siskostani. En kuitenkaan ymmärtänyt, mutta tajusin sitten varsin pian että narsisti hän on. Minulla ei ole ketään kenelle kertoa katkaisevani välit - siskoni on ominut kaikki kaverini. Ainoastaan minua harmittaa että mieheni kutsuu heitä joka paikkaan mukaan, eikä asiaa helpota se että siskoni on väittänyt mieheni olleen rakastunut häneen. Nyt epäilen että hän yrittää tuhota minut ja tyttäreni ja vokotella mieheni itselleen. Minäkään en tiedä miten kertoisin miehelle tästä. Aiemmin olen kertonut mutta hän on näköjään unohtanut.

Narsisti ei joo todellaan kunnioita rajoja. Kielto saa hänet vain entistä enemmän olemaan yhteydessä. Minun tapauksessani hän keksii aina uusia syitä olla yhteydessä tämän meidän sopimuksen varjolla. Hän jatkuvasti keksii uusia syitä hakea koiraa itselleen, vaikka hän tietää ettei sopimuksen mukaan oikeutta ole ja tietään, että en anna. Sillä hän pitää koko ajan yhteyttä ja riitaa yllä. Minä en enää ole aikoihin vastannut hänelle viesteihin. Hän provosoi ja yrittää haastaa riitaa, teeskentelee tietämätöntä asioista jotka varsin hyvin tietää, jotta voi teeskennellä tietämätöntä ja haukkua minua muille, miten minä taas tein niin ja näin. Roikkuu meidän portilla jne. Asianajaja on laittanut hänelle kirjallisesti mitä hänelle kuuluu ja missä asiassa hän saa pitää yhteyttä. Ei mitään vaikutista.

Jäi tuosta, itse en aio puhua narsismista, olen vain kertonut miten vaikea ihminen hän on. Sanotaanko näin, että useampi tietää miten paha hän on, kun e jotka tätä uskoo. Hän on 8 vuodessa riitaantunut niin monen ihmisen kanssa, että maine on jo mennyt (ikävä että olen tämän ajan ollut ulkona piireistä, joten en ollut näistä kuullut) mutta harva uskaltaa nousta avoimesti häntä vastaan. Olen kyllä saanut paljon henkistä tukea ihmisiltä, joten minun mainettani hän ei totaalisesti saa pilattua vaikka kovasti yrittää. Epätoivo paistaa jo läpi ja hän syyllistynyt niin pahoihin ylilyönteihin, että kannattajat voi laskea yhden käden sormilla. Hän ei olekkaan fiksu narsku