KESKUSTELUFOORUMI

Luojan kiitos, en ole enää narsistin luona. Nimittäin pääsiäisen aikaan pikkuaivoistani löytyy kasvain, ja nyt odotan aikaa leikkaukseen. Narsistin aikana söin Buranaa, josta narsisti valitti. Kuulo oli huono, ja siitäkin narsisti valitti. Myös gynekologinen tarkastus, jonka olen yleensä käynyt säännöllisesti, jäi väliin narsistin aikana. Minulla on ollut vuosien saatossa kaksi kertaa kasvainta kohdussakin.

Aloin sitten pohtia omaa kokemustani ja muiden narsistin uhrien kokemusta liittyen sairauksiin. Onko yleistä, että narsistin uhrin fyysiset sairaudet jäävät hoitamatta? Olen kuullut kokemuksia, joissa ilmeiset narsistin uhrit ovat huonossa kunnossa ja sairauksia on monia. Siitä huolimatta he sinnittelevät päivästä toiseen ja vähättelevät vaivojaan.

Mm. Äitini putosi kerran portaat kellariin, löi päänsä, oli verinen ja hetken myös tajuton. Kun hän virkosi ja meni narsistisen miehensä luo, tämä kysyi vain: "Missä helvetissä sä olet ollut?" Normaalisti tuossa tilanteessa lähdetään ensiapuun ja nopeasti.

Äitini oli myös aika nuori, mutta menetti hampaansa, koska isä ei päästänyt häntä hammaslääkäriin. Tosin narsisti käyttää perheen rahat mieluummin muuhun kuin terveyteen. Onko narsistin uhrilla voimia hoitaa paremmin terveyttään, kun hän on päässyt eroon alistajastaan vai estääkö rikkoutunut minäkuva itsestään huolehtimisen?

Muistan, kuinka keväällä lähtiessäni omilleni aloin opetella itselleni hyvää ruokavaliota ja aloin ottaa liikunnan taas päivittäiseen rutiiniin. Sekin oli jotenkin hirvittävän voimia vaativaa.

Voimia ja tsemppiä tulevaan leikkaukseen!

Onko yleistä, että narsistin uhrin fyysiset sairaudet jäävät hoitamatta? Olen kuullut kokemuksia, joissa ilmeiset narsistin uhrit ovat huonossa kunnossa ja sairauksia on monia. Siitä huolimatta he sinnittelevät päivästä toiseen ja vähättelevät vaivojaan.

Juurikin näin on tapahtunut, ainakin meidän perheessä! Isä vähättelee ja naureskelee muiden perheenjäsenien sairauksille/kivuille. Äitikin välillä vähättelee omia kipujaan, eikä hakeudu heti sairaalaan.
En muista isän ikinä hoitaneen ketään, jos joku oli kipeänä. "Jokainen saa pärjätä omillaan" on kai hänen mottonsa. Tosin, jos hän itse sairastui/sairastuu niin muiden pitää hoitaa, palvella ja sääliä häntä. Välillä hän kehuskelee, miten terve ihminen hän onkaan ja miten hänen ei tarvitse käydä lääkärissä. Vaikka hän on perheessämme se, joka syö eniten lääkkeitä päivittäin, se, jolla on krooniset sairaudet. Silti hän väittää olevansa tervein ja parhaassa kunnossa. Eli ristiriitaista on.

Muiden perheenjäsenien leikkaukset, vaivat, flunssat yms. eivät häntä juuri liikuta. Aivan kuin muut olisivat ansainneet sairaudet ja kivut. Muita syytellään ja vähätellään kivuista, mutta häntä pitäisi aina ymmärtää ja sääliä. Empatia-kykyä ei ole. Äidille on tehty yksi leikkaus, jonka jälkeen isältä liikeni apua äidille vähän. Sen verran, että ulkopuoliset eivät ihmettele äidin tilannetta.
Isän kuullen ei tee mieli kertoa, jos on jokin paikka kipeänä tai on menossa lääkäriin. Hän oli gynekologikäynneistäkin äidille mustasukkainen. Jos äiti vie oman yli 70-v äitinsä autolla lääkärintarkastukseen, isä suuttuu ja katkeroituu, tyyliin: "Mitä ajantuhlausta, eikö se vois mennä linja-autolla". Läheisistä ei saisi pitää huolta.

Itse kärsin psykosomaattisista oireista noin 6v. alkaen, tähän päivään saakka. Jossain vaiheessa elämää kävin usein sairaalassa eri kokeissa ja tarkkailussa, mutta mitään yhtä oikeaa sairautta ei löytynyt, vaikka monenlaisia oireita oli: rytmihäiriöitä, ihottumia, paniikkikohtauksia, vatsavaivoja yms. Isä ei tullut sairaalaan mukaan kuin kerran. Yleensä sain pärjätä yksin tai äidin kanssa. Isä myös luuli oireitani esittämiseksi ja vähätteli niitä. Tämä oli todella raskasta minulle. Ja näin varttuneenpana tajusin, että juuri isän narsismi, se miten hän meitä huonosti kohteli oli laukaissut minun oireeni. Kun on tarpeeksi nurkkaan alistettu ja itsetunto lytistetty, eikä voi näyttää haavoittuneita tunteitaan ulospäin eikä halua mielessään käsitellä kokemaansa pahuutta, niin keho alkaa purkaa pahaa oloa sairastumalla.

Mm. Äitini putosi kerran portaat kellariin, löi päänsä, oli verinen ja hetken myös tajuton. Kun hän virkosi ja meni narsistisen miehensä luo, tämä kysyi vain: "Missä helvetissä sä olet ollut?" Normaalisti tuossa tilanteessa lähdetään ensiapuun ja nopeasti.

Ylläolevasta huomaa miten narsisti ei välitä toisista. Aivan kamalaa, äitisi ansaitsisi parempaa kohtelua.
Jos joku meidän perheestämme oli onnettomuudessa tai vaikka kaatui kotona niin isä aina ensimmäisenä alkoi syyttelemään. Miksi et ollut varovaisempi? Miksi et mennyt hiljempaa? Olisit pitänyt kaiteesta kiinni?.... Mutta hän ei ikinä kysynyt että sattuiko, tuleeko verta, mihin koskee? Hänelle oli tärkeämpää varmistaa, ettei mikään tavara mennyt rikki tai lattiaan tullut kolhuja. Ja aina tietysti piti sanoa, että "miten voi olla noin kömpelö, minähän sanoin että olkaa varovaisempia, minä en ikinä ole kaatunut" jne.

Onko narsistin uhrilla voimia hoitaa paremmin terveyttään, kun hän on päässyt eroon alistajastaan vai estääkö rikkoutunut minäkuva itsestään huolehtimisen?

Uskon, että narsistin uhri voi kaikenkaikkiaan paremmin kun on erossa narsistista. Ainakin minä aloin voida paremmin pikkuhiljaa ja prosessi on aluillaan. Voimakkaammat oireet ovat hellittäneet. Uhrin on pidettävä itseään jälleen tärkeänä ja hoitoa ansaitsevana. Pitää opetella arvostamaan itseään uudelleen. Silloin ymmärtää hankkia apua vaivoihinsa. Ja kun fyysinen terveys on parempi, niin se vaikuttaa mielenterveyteenkin positiivisesti ja myös toisin päin. On kyllä onni, jos uhrilla on rakkaita läheisiä tukena. En tiedä miten olisin yksin jaksanut irtautua narsistista.

Kaikkea hyvää sinulle Susannah!

Itse olen elänyt koko elämänsä narsistin läheisen kanssa ja sen seurauksena tullut aika vakaviakin oireita. Hengenahdistusta, lihaskipua tai jäykkyyttä, ahdistusta, masennus oireita, suolisto ja vatsavaivoja. Ym