Paluu näyttämölle 25 vuoden jälkeen?
Lähetetty: 17 Loka 2013, 10:06
Olen tajunnut noin viikon olevani narsistin uhri, tai "uhri" sikäli, että minulla on psyykkisesti hyvin huono olo, hyväksikäytetty ja pettynyt, vihainen. En ole vielä kovin paljoa ehtinyt perehtyä tähän ilmiöön, ja niinpä kysyisin, onko tämä minun tulkinta edes oikein. Siis voiko tällainen olla mahdollista, mitä minulle tapahtui.
Tapasin tosiaan tämän naisen 25 vuotta sitten opiskeluaikana. Kun olen tämmöinen kuvausten perusteella tyypillinen narsistin uhri, empaattinen ja rakkauden kaipuinen, niin ilmeisesti siksi hän jotenkin löysi minut ja alkoi työstää minun mieltä.
En mene yksityiskohtiin, mutta jotenkin hän yritti tunkea minun ja tyttöystäväni väliin ja sai minut koukkuunsa. Jätin hänet, koska itsesuojeluvaistoni sanoi, että tässä naisessa oli jotain pahaa, samalla kun valtava voima veti minua puoleensa.
Menin sitten naimisiin, ja muisto ihmeellisestä naisesta alkoi kirkastua jonkinlaiseksi ihannekuvaksi, johon saatoin kohdistaa salaisia toiveitani. Vuodet kuluivat ja hahmo unohtui lopulta kokonaan ja hautautui johonkin mielen kerroksiin.
Yllättäin pari kuukautta ilmestyi Facebookiin (en ollut silloin lainkaan aktiivinen käyttäjä) ystäväpyyntö, opiskelukaveri (ehkä) - "Muistatko minut...olin ihastunut...olit kaunis ja ihana..."
Pam.
Sitten tämä klassinen temppu- vedetään matto jalkojen alta. "Anteeksi olen erehtynyt henkilöstä". "Ei me tunnetakaan, sä olet myös erehtynyt". Pari kuukautta elin jossain ihmeellisessä toivon ja epätoivon maassa, meillä oli jonkinlainen vihjaileva Facebook-flirttailu meneillään, mutta sitten tulin tutkineeksi tätä persoonallisuushäiriöiden maailmaa, ja tajusin sitten mistä on kysymys. Vielä siinäkin vaiheessa suunnittelin yrittäväni auttaa häntä
- kunnes luin juttuja että on uhrilta tyypillistä käytöstä, mutta siitä tuskin on mitään hyötyä. Päätin vain kerta kaikkiaan sammuttaa kaiken mikä liittyy häneen - ei se ollut helppoa, mutta nyt on mennyt aika hyvin. En aio ruokkia vihaani häntä kohtaan, vaan annan kaiken vain sammua.
Se mitä kuitenkin epäilen että voiko ihminen olla oikeasti näin sairas - ikään kuin tämä syksy ja se kauan aikaa tapahtunut olisi osa samaa pirullista suunnitelmaa. Vai onko tämä jonkinlainen kostotoimi siitä vanhasta jutusta, joka jäi häneltä vähän puolitiehen.
No, en usko, että minulle tästä sen isompaa henkistä vammaa tulee, mutta olihan tämä meidän avioliitolle aikamoinen kolaus, kun mies yks kaks putoaa hetkeks pelistä jonkun satunnaisen naisen takia. Menen ensi viikolla juttelemaan terapeutin kanssa jotta saan oman tunnekuormani kartoitettua ja ehkä voin työstää omaa sokeaa pistettäni.
On tollasia ihmisiä kyllä ennenkin tullut vastaan. Johtotehtävissä tuo nainenkin on. Parasta olisi että sairaus luokiteltaisiin vaaralliseksi, ja ehkä jopa jonkinlainen pakkokeinomenettelykin koska siitä aiheutuu huomattavia terveydellisiä haittoja muulle väestölle.
Tapasin tosiaan tämän naisen 25 vuotta sitten opiskeluaikana. Kun olen tämmöinen kuvausten perusteella tyypillinen narsistin uhri, empaattinen ja rakkauden kaipuinen, niin ilmeisesti siksi hän jotenkin löysi minut ja alkoi työstää minun mieltä.
En mene yksityiskohtiin, mutta jotenkin hän yritti tunkea minun ja tyttöystäväni väliin ja sai minut koukkuunsa. Jätin hänet, koska itsesuojeluvaistoni sanoi, että tässä naisessa oli jotain pahaa, samalla kun valtava voima veti minua puoleensa.
Menin sitten naimisiin, ja muisto ihmeellisestä naisesta alkoi kirkastua jonkinlaiseksi ihannekuvaksi, johon saatoin kohdistaa salaisia toiveitani. Vuodet kuluivat ja hahmo unohtui lopulta kokonaan ja hautautui johonkin mielen kerroksiin.
Yllättäin pari kuukautta ilmestyi Facebookiin (en ollut silloin lainkaan aktiivinen käyttäjä) ystäväpyyntö, opiskelukaveri (ehkä) - "Muistatko minut...olin ihastunut...olit kaunis ja ihana..."
Pam.
Sitten tämä klassinen temppu- vedetään matto jalkojen alta. "Anteeksi olen erehtynyt henkilöstä". "Ei me tunnetakaan, sä olet myös erehtynyt". Pari kuukautta elin jossain ihmeellisessä toivon ja epätoivon maassa, meillä oli jonkinlainen vihjaileva Facebook-flirttailu meneillään, mutta sitten tulin tutkineeksi tätä persoonallisuushäiriöiden maailmaa, ja tajusin sitten mistä on kysymys. Vielä siinäkin vaiheessa suunnittelin yrittäväni auttaa häntä
- kunnes luin juttuja että on uhrilta tyypillistä käytöstä, mutta siitä tuskin on mitään hyötyä. Päätin vain kerta kaikkiaan sammuttaa kaiken mikä liittyy häneen - ei se ollut helppoa, mutta nyt on mennyt aika hyvin. En aio ruokkia vihaani häntä kohtaan, vaan annan kaiken vain sammua.Se mitä kuitenkin epäilen että voiko ihminen olla oikeasti näin sairas - ikään kuin tämä syksy ja se kauan aikaa tapahtunut olisi osa samaa pirullista suunnitelmaa. Vai onko tämä jonkinlainen kostotoimi siitä vanhasta jutusta, joka jäi häneltä vähän puolitiehen.
No, en usko, että minulle tästä sen isompaa henkistä vammaa tulee, mutta olihan tämä meidän avioliitolle aikamoinen kolaus, kun mies yks kaks putoaa hetkeks pelistä jonkun satunnaisen naisen takia. Menen ensi viikolla juttelemaan terapeutin kanssa jotta saan oman tunnekuormani kartoitettua ja ehkä voin työstää omaa sokeaa pistettäni.
On tollasia ihmisiä kyllä ennenkin tullut vastaan. Johtotehtävissä tuo nainenkin on. Parasta olisi että sairaus luokiteltaisiin vaaralliseksi, ja ehkä jopa jonkinlainen pakkokeinomenettelykin koska siitä aiheutuu huomattavia terveydellisiä haittoja muulle väestölle.