KESKUSTELUFOORUMI

Sellainen kirja,kuin Viikingin varjossa,Katja Halmeen tarina.Kirj.Paula Salomaa.

Olen lukenut Viikingin varjossa. Pidän muistakin Paula Salomaan kirjoista.
Olen miettinyt yhtä seikkaa. Useissa kirjoissa, joissa kerrotaan narsistisen miehen pauloihin joutuneista naisista, sanotaan että ennen miehen tapaamista, naiset olivat iloisia, sosiaalisia ja kaikki oli hyvin. Olen sitä mieltä, että jokin naisten luonteessa altistaa heidät narsistille. Kaikki ei voi olla kunnossa. Tämä puoli jää kirjoissa toisinaan naisista kertomatta.

Oon miettinyt samaa asiaa itsessäni. JOkin on pielessä kun narsistien lonkeroihin on uponnut.

Itseäni kiinnostaakin tällä hetkellä eniten juuri tämä, miten voin itse vaikuttaa siihen että en joudu narsistin uhriksi. Enää.

Olin yhdellä luennolla aiemmin keväällä jossa tajusin miten vaikea on ymmärtää narsismia ilmiönä, no siksi että sen ymmärtäminen/hahmottaminen ON vaikeaa. Tuli tunne että turha edes yrittää ymmärtää vaan keskittyä siihen mitä itse voin tehdä itselleni toipuakseni. Toisaalta taas itsensä ymmärtäminen kun on koko elämänsä elänyt narsistin vaikutuksen piirissä, on vaikeaa. Tuntuu välillä kuin koko minuus olisi uhattuna, kun enemmän tai vähemmän koko elo on ollut narsistiäidin sairaiden valheiden piirissä elämistä joista on seurannut osittain tiedostamatontakin syyllisyyttä ja häpeää lähestulkoon kaikesta. Ei nyt ihan kaikesta mutta olen huomannut että ne kaksi tunnetta on ohjanneet aika tavalla niitä valintoja elossa mitkä on johtaneet aina vain huonompaan vointiin.

Niin kauan kun pysyn erossa narskuäidistä ja muusta perheestä, "kaikk ok" siten että kykenen käsittelemään asiaa. Erossa pysyminen hankalaa koska tänä keväänä olen tehnyt selväksi että raja tuli vastaan, tämä oli tässä. Narsisti on "nähty" minun osalta ja sen kuviot perheessä ja suvussa samoin. Sen vaikutuksiin itsessä olen pysähtynyt ja todennut että suurin haaste on ja tulee olemaan erossa pysyminen: pakkotilanteita tulee jolloin taas rajanveto ja rajojen pitäminen on haaste. Voimavaroja ja keinoja rajojen pitämiseen on -vähän- vaikka tahtoa olisi kuinka paljon: narsismista olisi kyettävä puhumaan siellä missä se "vaikuttaa" eli perheessä ja suvun parissa mutta... lonkerot tuntuu tehneen tehtävänsä ja narsistia "ymmärretään" ja oletetaan uhrinkin "ymmärtävän": se tuntuu konkreettisesti siltä että uhrin kokemukset mitätöidään ja narsistin teot hyväksytään.

Vaikeeta. Olisipa jatkuvasti pyöriviä vertaistukiryhmiä mutta ymmärrettävästi ei ole, täytyy odotella että vapaata paikkaa löytyy ja siihen asti yritettävä kaikin keinoin pysytellä erossa.

Hankala rasti on lapsi johon narsisti on saanut luotua yhteyden ja pitää (kuinka ollakkaan) taloudellisesti kiinni, pienin keinoin mutta se riittää narsistille.

Olen aika paljon lueskellut viime aikoina noita narsismiin liittyviä kirjoja. Monissa kirjoissa puhutaan ilmiöstä kokonaisuutena ja selitetään paljon myös narsistien uhreista, siitä miten ja miksi kukakin "uhriutuu".

Suuri osa uhreista on juurikin niitä, jotka ovat kasvaneet narsistiperheessä ja näin ollen oppineet alistumisen mallin sieltä. Narsistien lapsista kaiketi helposti tulee jompia kumpia, itse narsisteja tai uhreja. Ja onhan se ihan loogista, lapsi ottaa mallia omista vanhemmistaan, eikä siis ehkä osaa ymmärtää että oma parisuhde narsistin kanssa olisi mitenkään outoa tai poikkeuksellista, koska ei muuta ole nähnyt. Silloin tilanne voi mennä tosi pitkällekin, ennen kuin ymmärtää mistä on kyse, eikä läheisetkään välttämättä ymmärrä jos heillekin tilanne on ikäänkuin "normaali".

Toinen porukka taitaa olla sellaiset ihanat ihmiset, jotka ovat kilttejä, ymmärtäväisiä ja auttavaisia. Ehkä sitten liiankin. Ne ihmiset varmasti ymmärtävät, ettei kaikki ole kohdallaan, mutta yrittävät ymmärtää, säälivät, haluavat loputtomiin uskoa toisen ehkä joskus muuttuvan ja kestävät liian pitkään huonoa kohtelua parempien hetkien kannattelemina... Itse taidan kuulua tähän seurakuntaan.

Osa on myös jossain määrin läheisriippuvaisia, eivätkä siis osaa olla omillaan. He taas kestävät kauheuksia loputtomiin, koska pelkäävät jäävänsä yksin.

Vaikea sanoa, nivoutuuko nuo kaikki jollain tapaa yhteen. Kaippa liika kiltteys ja läheisriippuvaisuuskin on joidenkin asioiden seurauksia...

Paula Salomaan kirja "Narsismin tiedostaminen - Toipumisopas narsistille ja uhrille" on ehkä sellainen, jossa lukemistani kirjoista eniten pyöritellään aihetta kokonaisuutena ja tuodaan ilmi sitä, että asioilla on kaksi puolta. Tavallaan sitä oli ahdistava lukea, koska pystyi myös hahmottamaan paremmin niitä asioita, joiden suhteen olisi voinut toimia järkevämmin narsistin kanssa eläessä. Toisaalta taas tulevaisuutta ajatellen oli hyvä lukea kirja, jotta osaa muissa suhteissa välttää niitä virheitä.

Brita Jokisen "Kiusaaja keskellämme" on myös hyvä kirja, siinä käsitellään paljon sitä, että kenestä tahansa voi tulla uhri ja tuleekin jos joutuu sekopään järjestelmällisen kiusamisen kohteeksi. Siinä puhutaan paljon erilaisista tapauksista ja eri persoonallisuushäiriöisistä, mutta myös narsismista ja parisuhteista. Brita Jokisen kirja on myös "Narsisti keskellämme", sitäkin suosittelen lämpimästi.

Nyt luen Markku Salon kirjoja "Varo narsistia" ja "Narsisti - Parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa". Ne on asiaan tarkasti perehtyneen asianajajan kirjoittamia ja sisältää paljon esimerkkejä hänen käsittelemistään tapauksista.

Kirjallisuutta löytyy kyllä melko paljon ja suosittelen todella lukemaan, vain tutkimalla asiaa pystyy ymmärtämään sen kokonaisuuden, jota kukaan ei tunnu käsittävän. Ja mikä parasta, se että on epäillyt omaa mielenterveyttään, vähenee kirja kirjalta

Paula Salomaan kirja Narsismin tiedostaminen oli minulle käänteentekevä kirja. Elin jo itsenäistä elämää irti ex-miehestäni, mutta aika ajoin vatkasin mielessäni miehen tekoja. Kirja pakotti katsomaan omaa itseäni ja omaa osuuttani epäonnistuneeseen suhteeseen. Kun tajusin omat virheeni ja taustani, pystyin ymmärtämään, että mies oli yhtä tiedostamaton käyttäytymisestään, kuin minäkin. Pääsin miehen syyttelystä ajatuksissani ja tulin levollisemmaksi. Kun kaksi tiedostamatonta ihmistä menee yhteen, syntyy soppa.

Kirja voi olla ahdistava siinä vaiheessa, kun miettii eroa. Irtaantumisvaiheessa ei todellakaan tarvitse pohtia omia luonteenpiirteitä. Tärkeintä on päästä vaikeasta suhteesta pois, karkuun. Myöhemmin voi asiaa miettiä laajemmin, jos tuntuu tarpeelliselta.

Yksi seikka vielä kirjoista. Monessa kirjassa tai kertomuksessa mediassa nainen sanoo (jotenkin näin): "Nykyinen parisuhteeni on aivan erilainen. tasapainoinen ja hyvä. Puolisoni on auttanut minua unohtamaan menneisyyteni." Suhtaudun epäillen tällaisiin yleistyksiin. Ehkä on helppo lopettaa tarina täten, lyhyesti. Hyvä, jos uusi parisuhde on onnistunut, mutta myöhemmin uudessakin suhteessa voi ilmetä ongelmia. Ihmisen luonne muuttuu hyvin hitaasti. Kerran narsistin valinnut voi valita narsistin uudelleen. Ulkoisesti narsistit saattavat olla hyvinkin erilaisia, vaikka sisäiset perusasia ovat samat. Narsismia on myös vahvempaa ja lievempää.

Toivoisin sellaista kirjaa, jossa kuvataan myös tätä uutta, tasavertaista parisuhdetta.

Keiju: "Ja mikä parasta, se että on epäillyt omaa mielenterveyttään, vähenee kirja kirjalta"

Tämä kyllä kolahti. Oon huomannut että samaan aikaan kun kaipaan tietoa ja olen alkanut lainailla kirjoja, samaan aikaan niiden lainaaminen ja lukeminen ahdistaa. Voi olla että tuli valittua turhan rankka kirja ensimmäiseksi kirjaksi tai sitten kyse on vain siitä että tiedon hakeminen ja tajuaminen nyt vaan on rankkaa. Hemmetin rankkaa. Nostaa ahdistavia tunteita pintaan. Ja toisaalta taas myös helpottaa.

Mullahan äiti on narsisti ja tietenkin menin valitsemaan lapsen isäksi toisen narsistin. Nyt sitten viiskymppisenä keräilen palasia itsestäni kasaan yks kerrallaan. Pitkän depressionkin jäljiltä.

Mutta mä selviän tästä. Tiedän että selviän. Pakko. Itseni takia ja lapsen takia. Päivä kerrallaan mutta selviän.

Vaikka tekee mieli lukea -kaikki- narsismista jotta alkaa hahmottaa faktoja eikä luule kuvittelevansa kaikkea (no en minä enää kuvittele mutta välillä on vaikea saada kiinni faktoista) niin välillä tekis samaan aikaan mieli lukea -ihan jotain muuta-. Ja tehdä -ihan jotain muuta- : kuin pelätä mikä on narsistin seuraava siirto.

Sehän on tullut tänä keväänä oven taakse pariin otteeseen väkisin vaikka olen kieltänyt tulemasta (on tehnyt sitä aiemminkin) mutta nyt mulla on ekaa kertaa tullut epämiellyttävä olo että "entäs jos se tulee taas". Ja välillä vähättelen pelkoani mutta kyllä se todellinen on, turha sitä on kieltää.

Menee ohi aiheen, sorry.

Kirja jota luen on "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä". Helvetin rankka ja ahdistava ja oikeastaan ärsytti ne "tapauskuvaukset", skippailin niitä yli ja luin vaan kirjailijan omaa tekstiä. Välillä tuntuu kuin revittäisiin haavoja auki ja sitten pitäisi vaan itsekseen "antaa tunteiden tulla" ja kursia itseään kasaan. Mutta pidän nyt taukoa siitä ja luen jotain muuta välillä. Laitoin varaukseen just ohi aiheen "Paranemisen Avain" ja uskomatonta kyllä, tuntuu sika hyvältä tehdä niitä harjoituksia.

Krassi, toi on muuten ihan totta: muakin ärsyttää noi "nykyisin elän tasapainoisessa suhteessa" eikä yhtään avata sitä muutosta mikä itsessä on tapahtunut. Eihän se yks kaks tapahdu jonkun toisen ihmisen "ansiosta" vaan onhan itsessä täytynyt tapahtua muutos että kykenee tasapainoiseen suhteeseen.