Toipumisen ihmeen äärellä
Lähetetty: 20 Kesä 2016, 13:43
Onkohan joku lukenut kirjan "Enkö koskaan ole tarpeeksi"? Narsistiäidin tyttärille
Aloin lukemaan viikonloppuna ja niin rankkaa ja ahdistavaa kuin sen lukeminen onkin niin siellä oli yksi juttu joka kolahti täysin. Täsmälleen minun psyykkinen ristiriitani.
Alisuorittaminen/itsetuhoisuus/vihan kääntäminen sisäänpäin. Itsetuhoista siksi että minä olen ainoa joka siitä kärsii.
Tajusin että minulla on läpi elämän ollut sama ristiriita: "en tee mitään" -kostoksi-. En tee mitään koska kaikki mitä teen on lopulta kuitenkin aina narsistiäidin ansioita/syytä. Jos onnistun, se on hänen ansiotaan, jos epäonnistun, se on häpeäksi hänelle ja sitä myöten minulle.
Niin sairas, niin sairas kaava mutta näin on ollut. Olen ihmetellyt mikä siinä on että vaikka olen kiinnostunut vaikka kuinka monesta asiasta ja ollut lahjakas vaikka kuinka monessa asiassa niin alitajuisesti ajatuskuvio menee näin "sitä iloa en äidilleni suo että hän saisi kruunun päähänsä MINUN tekemisistäni".
Hullua. Mutta tällainen ristiriita minulla on koko elon ollut. Ja nyt tajusin sen.
Siskollani (kultalapsi) päinvastoin eli hän taas ylisuorittaja, perfektionisti jolle mitkään ei riitä. Koska narsistille ei mitään riitä.
Aivan uskomatonta, suorastaan hengenpelastus, kun tajuaa ettei ole ainoa. Että on xxxxxx määrä ihmisiä jotka aivan varmasti tietää mistä puhun ja mitä koen. Ei tällaista voi ymmärtää ellei itse koe/ole kokenut. Huh.
Irtipääsyprosessi meneillään, narsistiparka on tajunnut että hetkinen, entiset tavat ei enää uppoa minuun, on alkanut häiriköidä. Mutta rajat on ja pysyy. Piste. Syyllisyys on vasta edessäpäin mutta tämä päätös pitää. Ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Kuin toipuminen.
Toinen kirjavinkki jos jotain kiinnostaa: "Paranemisen avain". Helpottaa kun ahdistaa/meinaa iskeä paniikki tai epävarmuus/epäusko. Suosittelen lämpimästi <3
Aloin lukemaan viikonloppuna ja niin rankkaa ja ahdistavaa kuin sen lukeminen onkin niin siellä oli yksi juttu joka kolahti täysin. Täsmälleen minun psyykkinen ristiriitani.
Alisuorittaminen/itsetuhoisuus/vihan kääntäminen sisäänpäin. Itsetuhoista siksi että minä olen ainoa joka siitä kärsii.
Tajusin että minulla on läpi elämän ollut sama ristiriita: "en tee mitään" -kostoksi-. En tee mitään koska kaikki mitä teen on lopulta kuitenkin aina narsistiäidin ansioita/syytä. Jos onnistun, se on hänen ansiotaan, jos epäonnistun, se on häpeäksi hänelle ja sitä myöten minulle.
Niin sairas, niin sairas kaava mutta näin on ollut. Olen ihmetellyt mikä siinä on että vaikka olen kiinnostunut vaikka kuinka monesta asiasta ja ollut lahjakas vaikka kuinka monessa asiassa niin alitajuisesti ajatuskuvio menee näin "sitä iloa en äidilleni suo että hän saisi kruunun päähänsä MINUN tekemisistäni".
Hullua. Mutta tällainen ristiriita minulla on koko elon ollut. Ja nyt tajusin sen.
Siskollani (kultalapsi) päinvastoin eli hän taas ylisuorittaja, perfektionisti jolle mitkään ei riitä. Koska narsistille ei mitään riitä.
Aivan uskomatonta, suorastaan hengenpelastus, kun tajuaa ettei ole ainoa. Että on xxxxxx määrä ihmisiä jotka aivan varmasti tietää mistä puhun ja mitä koen. Ei tällaista voi ymmärtää ellei itse koe/ole kokenut. Huh.
Irtipääsyprosessi meneillään, narsistiparka on tajunnut että hetkinen, entiset tavat ei enää uppoa minuun, on alkanut häiriköidä. Mutta rajat on ja pysyy. Piste. Syyllisyys on vasta edessäpäin mutta tämä päätös pitää. Ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Kuin toipuminen.
Toinen kirjavinkki jos jotain kiinnostaa: "Paranemisen avain". Helpottaa kun ahdistaa/meinaa iskeä paniikki tai epävarmuus/epäusko. Suosittelen lämpimästi <3