KESKUSTELUFOORUMI

Mietin jo pitkän parisuhteemme puolivälissä miesystäväni käytöstä, miksi hän teki miten teki, miksi aina uskoin hänen valheensa uudelleen ja uudelleen.
Luin narsismista ja kysyin häneltä asiasta suoraan, hän sanoi ettei ole narsisti. Humalassa hän kuitenkin myönsi asian, mutta taas selvänä kielsi.

Tässä tarinamme:

Suhteemme alussa mieheni oli hyvin flirtti lähes kaikille naisille. Häntä ei haitannut flirttailla naisille naamani edessä, saati esim kosketella kaverityttöjään. Hän kerskui edellisillä suhteillaan ja sillä kuinka kaikki naiset himoitsevat häntä. En ollut mustasukkainen, en kenestäkään muusta kuin mieheni exästä, jolla oli vielä tunteita miestäni kohtaan.

4kk suhteemme alun jälkeen näin jo nykyisen exäni halailevan exäänsä roikkuen, halaus ei ollut pikainen vain pitkä ja intohimoinen.
Hän ei huomannut kuinka itkin maassa ystävieni lohduttaessa minua, saati minun lähtevän paikalta.
Päädyin kuitenkin hänen luokseen yöksi, jolloin hän sanoi vain sopineensa asioita ja rakastavansa vain minua, olin kuulemma mustasukkainen ihan turhaan. Annoin anteeksi, mutta luottamus horjui ja rupesin epäilemään häntä sekä omaa viehätysvoimaani.

Siitä myöhemmin hän lähti risteilylle. Hieman peloissani varmistelin ettei hän vain löytäisi uutta naista tai iskisi ketään. Hän sanoi ettei koskaan löytäisi ketään minua parempaa. Risteilyn jälkeen löysin kuitenkin hänen ja hänen ilmeisesti risteilyltä löytämänsä naisen viestiketjun, jossa hän voivotteli, ettei voi olla ajattelematta tätä naista. Romahdin täysin, itkin ja huusin, pahin pelkoni oli käynyt toteen.
Hän itki ja vannoi ettei koskaan pettäisi minua, rakastaa vain minua eikä halua erota. Ei tiennyt miksi tekstaili tytölle selkäni takana. Uskoin häntä ja annoin anteeksi, mutta samalla romahdin. Sairastuin masennukseen ja sain paniikkikohtauksia aina kun exäni edes tykkäsi toisen naisen kuvasta facebookissa.
Tunsin suurta häpeää ja huonoa omaatuntoa sairaudestani, kerroin siitä puolisolleni ja yritin selittää millainen taudinkuva on, minua pitää rauhoitella kun kohtaus tulee, olen pahoillani ja teen kaikkeni parantuakseni hänen vuokseen. Tulin täysin riippuvaiseksi hänestä yrittäessäni pitää hänet itselläni.
Kaikki pitkät viestit, rauhalliset keskustelut, ei-niin rauhalliset keskustelut päätyivät siihen että hän haukkui minua, eikä keskusteluista ollut mitään hyötyä. Ikään kuin hän ei olisi edes lukenut niitä. Aina kun sanoin hänelle että jokin hänen tekonsa sattuu ja toivoisin hänen muuttavan käytöstään, hän haukkui minut pystyyn, raivoten ja huutaen, lopulta kuitenkin anteeksi pyytäen, hyväksyin kaikki anteeksipyynnöt koska en halunnut tapella, ja hän oli niin vakuuttava. Tein hänelle kaiken, annoin koko sydämeni ja palvelin häntä, nautin hänen palvelemisestaan, tein hänestä elämäni. Koskaan en muita miehiä vilkaissutkaan, oikeastaan en kokenut minkäänlaista vetovoimaa muihin miehiin, en millään tasolla. Lähinnä ärsytti jos joku edes yritti puhua minulle.

N 6kk myöhemmin olimme yhdessä viihteellä, hän suutahti minuun tuntemattomasta syystä. Olin rahaton ja olimme sopineet että hän maksaa minut luokseen bussilla. Suuttumuksestaan johtuen hän kuitenkin lähti kotiinsa ilman minua, ja jätti minut koko yöksi kaupungille.
Seuraavana aamuna laitoin hänelle pitkän viestin kuinka pahana olin tästä, olin viettänyt yöni kaupungilla kylmissäni ja peloissani, koska tämä hylkäsi minut. Hän sanoi syyksi sen, että olin ärsyttävä ja ansaitsin sen. Uskoin tähän itsekin, ehkä ansaitsin sen tosiaan.
Lopulta hän kyllä pyysi anteeksi tekojaan ja unohdin koko jutun. Pyysin häntä kuitenkin tulemaan luokseni, koska olin niin pahana ja suruissani tapahtuneesta enkä halunnut olla yksin. Hän sanoi hänellä olevan muita menoja.
Yöllä hänen veljensä lähetti minulle viestin, " x iskee toista naista, soita hänelle", minä soitin. Hän kertoi kutsuneensa naisen baarista kotiin veljeään varten, ja että nainen tiesi kyllä hänen olevan parisuhteessa. Vasta muutama viikko sitten sain tietää, että tämä nainen ei tosissaan tiennyt mieheni olevan varattu ja että mieheni hänet kotiinsa kutsui.
Annoin anteeksi jälleen, ja uskoin miehen selitykset.

Olin huonossa kunnossa, sain sairaslomaa työkyvyttömyyden takia, olin täysin masentunut ja ahdistunut kaikesta. Mieheni ei minua yrittänyt auttaa vaan lähinnä lyttäsi minua "hulluuteni" takia.
Hän kuitenkin pyysi aina anteeksi ja näytti hellyyttä, kutsui minua mukavilla lempinimillä ja oli lähellä. Se tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että pahat asiat eivät oikeastaan merkanneet mitään sen rinnalla.

Hän kuitenkin kyllästyi sairauteeni, ja kertoi ettei välttämättä jaksa enää. Ehkä hän ei olekaan parisuhdeihminen. Lupasin hänelle uuden alun, halusin alottaa kaikki puhtaalta pöydältä, lopettaa hänen epäilynsä ja antaa kaiken anteeksi. Hän myöntyi.
Samana iltana olimme ulkona, jossa jokin tutun tuttu nainen iski häntä. En tietenkään voinut näyttää mustasukkaisuuttani, olinhan luvannut uuden alun. Huomasin illalla, että kyseinen nainen lähetti miehelleni viestin sosiaalisessa mediassa (mieheni oli siis hyväksynyt tämän kaveripyynnön), hän lupasi olla vastaamatta naiselle, koska tämä oli selvästi kiinnostunut miehestäni. Yöllä nukkumaan mennessämme hän sai viestin, utelin ettei tämä vain nyt ollut kyseinen nainen. Sain syytöksiä siitä kuinka olin hullu ja vainoharhainen, enkä lainkaan muuttunut. Menimme nukkumaan, mutta heräsin yöllä ahdistukseen. Minun oli pakko käydä varmistamassa, että olin väärässä (tiedän, väärin tehty.) Hän oli jutellut koko illan tämän naisen kanssa, ja sieltä löytyi flirttailevia viestejä, jotka eivät sovi parisuhteeseen. Herätin hänet heti ja kysyin viesteistä. Hän suuttui äärettömästi, oli aggressiivinen ja haukkui minua. En alentunut pyytämään anteeksi tällä kertaa, koska olin itse niin hajalla. Lopulta hän aneli etten jättäisi häntä ja pyysi uutta mahdollisuutta. Hän sanoi olevansa valmis odottamaan niin kauan kunnes luotan häneen taas. Ei halua riskeerata suhdettamme.

Annoin anteeksi, mutta olin pettynyt ja rikki. Olin kiukkuinen ja epäilin häntä kaikesta. En uskonut yhtäkään sanaa hän sanoi.
Muutaman viikon päästä hän kertoi, että ei enää oikeasti jaksa mustasukkaisuuttani, ja nyt aikoo jättää minut.
Jälleen anelin hänen edessään, itkin ja pyysin häntä jäämään, lupasin muuttaa tapani. Hän sanoi miettivänsä asiaa.
Samaan aikaan kuvioihin tuli hänen vanha ystävänsä, naispuolinen, joka näytti selvästi olevan kiinnostunut miehestäni esim somessa.
Hän vannoi että ovat vain ystäviä, eivät näe kaksin saati ole vaihtaneet puhelinnumeroita. Uskoin häntä, mutta pelkäsin että hän vaihtaa minut tähän naiseen.
Hän päätti että haluaa jatkaa kanssani, olin onnellinen. Aloin kuitenkin saada selville että he esim olivat käyneet monesti ulkona yhdessä, sekä vaihtaneet numeroita. Mitään muuta tarinassa ei kuulemma ollut. Edelleen kaveripohjalla.
En luottanut häneen yhtään, olin onneton. Hän sanoi haluavansa muuttaa kanssani yhteen näyttääkseen kuinka tosissaan kanssani on.
Muutimme yhteen ja olin onnellinen, ehkä hän tosissaan oli muuttunut, ehkä minä olin mustasukkainen turhaan kaikista hänen teoistaan. Ehkä olin vain yliherkkä.

Muutama viikko yhdessäasumista takana ja hän myönsi, että hänellä oli tunteita vanhaa ystäväänsä kohtaan. Tämähän teki heidän salaa tapailustaan treffailua, treffailua samalla kun itse itkin ja tein kaikkeni pitääkseni mieheni itselläni.
Kerroin hänelle, etten pysty enää. En voi enää luottaa häneen ja olen varma, että hän pettää minua ja katselee muita naisia.
Hän itki ja huusi "en voi elää ilman sua" "olet ainoa nainen jonka tahdon" "anna viimeinen mahdollisuus, viimeinen!" "korjaan sinut kyllä, lupaan"
Miten olisin voinut lähteä? En kai tosissani häntä ollutkaan jättämässä, mutta silti.

Luotin häneen, koska hänen reaktionsa oli niin vahva, luotin että hän oli tosissaan, hänhän asui kanssani.
Parannuin, pääsin takaisin työelämään, elämä alkoi paistaa, vaikkakin hän käyttäytyi edelleen huonosti, valehteli, käyttäytyi aggressiivisesti, syytti minua kaikesta, esim epäkohdasta ja pettymyksestä puhuminen oli AINA syyttelyä, joskus jopa rikkoi tavaroita suuttuessaan niin kovasti.
Se ei haitannut minua, hänen lähellään oli niin hyvä olla, olin pakahtua aina halatessamme, ja yhteiset hetkemme merkitsivät minulle enemmän kuin mikään. En halunnut muuta kuin olla hänen kanssaan. Epäilin ja pelkäsin edelleen, mutta osasin hallita tunteitani paremmin.
Hän aina toisteli, kuinka minun ei tarvitsisi pelätä muita naisia. Kuinka hän ei katsele muita ja haluaa vain minut. En tiedä miksi en tajunnut sitä valheeksi, vaikka hän jäikin nämä yllämainitut kerrat kiinni.
Hänen käytöksensä alkoi olla entistäkin vihaisempaa, ja kysyin onko kaikki hyvin? Ahdistaako? Ethän halua erota? Hän sanoi että ei ahdista, hän on onnellinen eikä halua erota.
Viikko sen jälkeen, aamuna kun meidän oli tarkoitus lähteä reissuun, hän jättää minut. Luulin että kaikki oli hyvin, ja hän vain hylkää minut sormia napauttamalla. Viimeiseen asti hän oli kuitenkin rakastanut minua ja ollut lämmin, läheinen ihminen silloin kun oli hyvällä päällä. Hän ei ollut halukas keskustelemaan tai perustelemaan, minä kyselin ja hän vastasi-jos vastasi, välillä jopa ristiriitaisia vastauksia.
Syyksi hän kertoi olevansa ahdistunut, haluaa ehkä tapailla muita naisia. Oli kuulemma aina ollut sitä mieltä, mutta ei voinut kertoa minulle etten suuttuisi. Aiemmat tempaukset olivat ehkä kaipuuta muuhun. Yritin viimeiseen asti anella häneltä muuta vaihtoehtoa, olin valmis mihin vaan, halusin auttaa häntä. Hän ei suostunut.

Kaikesta tästä huolimatta, rakastan häntä enemmän kuin mitään, hän on edelleen maailmani. Tajuan, että hän kohteli minua väärin, mutta se tuntuu mitättömältä. En syö, en nuku, olen niin riippuvainen.
En ole vihainen, haluan hänelle vain hyvää.
Anteeksi näin pitkä viesti, toivottavasti joku jaksaa lukea ja kertoa omia näkökulmiaan, itse olen aivan hukassa tämän asian kanssa, itkien kuinka en ymmärrä miten hän voi haluta tätä vaikka juuri vannoi minun olevan hänen maailmansa.

Hei!
Ei sillä ole väliä, oliko exäsi narsisti tai joku muu. Sillä on väliä, että hän kohteli sinua huonosti. Ehdotan, että mietit, mikä on se tunne itsessäsi, jota kutsut rakkaudeksi exääsi kohtaan. Toteat itsekin, että olit tai olet riippuvainen hänestä. Liittyykö oletettu rakkautesi läheisriippuvaisuuteen?

krassi kirjoitti:Hei!
Ei sillä ole väliä, oliko exäsi narsisti tai joku muu. Sillä on väliä, että hän kohteli sinua huonosti. Ehdotan, että mietit, mikä on se tunne itsessäsi, jota kutsut rakkaudeksi exääsi kohtaan. Toteat itsekin, että olit tai olet riippuvainen hänestä. Liittyykö oletettu rakkautesi läheisriippuvaisuuteen?

Kiitos ystävällisestä vastauksesta!
Uskon olleeni aidosti rakastunut, jonka takia annoin itseäni kohdeltavan vähän miten sattuu.
Halusin uskoa hänen muuttuneen ja syytin itseäni "ehkä ylireagoin, ehkä olen mustasukkainen turhaan"
Ajattelin, etten halua luopua tästä miehestä, koska rakastan häntä niin suuresti ja tekisin hänen eteensä mitä vain, kestäisin mitä vain, jotta saan pitää juuri hänet vierelläni.
Olen lähes varma, että olen läheisriippuvainen. En tehnyt asioita itseni, vaan hänen vuokseen. Nautin hänen palvelemisestaan, nautin esim. kokkaamisesta, mutta vain kun sain jakaa tuloksen hänen kanssaan. Itselleni en jaksanut kokata.
Erosta on pian 3 vko, minun on edelleen vaikea nähdä, että hän olisi ollut tässä suhteessa se "paha", ikävöin häntä lähes koko ajan ja eläminen yksin on hankalaa, kuin kaikki mitä varten elin ja mistä olin niin innoissani olisi viety pois.

Hei!
Viimeisimmästä viestistä on nyt puolitoista kuukautta... mikä on tilanteesi nyt? Toivon todella, että olet päässyt miehestä eroon. Siis ajatuksestakin. Hirvitti lukea ja miettiä, mitä kaikkea olet sietänyt ja silti syyttänyt itseäsi. Olen ollut samassa tilanteessa. Ei kukaan olisi saanut minua uskomaan mitään muuta, joten tiedän, että sinullekin voi se olla NYT vaikeaa. Uskon, että aikanaan huomaat, mikä tilanne oli.
Vaikuttaa siltä, että sinä olet läheisriippuvainen. Niin minäkin olen. Ja kuten tässä sanottiin, ei ole väliä sillä, oliko mies narsisti - vain sillä on merkitystä, että hän oli TÄYSIN KUSIPÄÄ. Ja narsismi ei ole välttämättä yksioikoista, monella on narsistisia piirteitä, toisilla niitä on paljon, mutta ei vielä täyttä persoonallisuushäiriötä. Mies, josta kerroit täytti kyllä aika monta oiretta, ei tuntenut empatiaa, oli itsekäs, hänelle sallittiin omia vapauksia, sinä olit palvelija, useita naisia jne. jne. Voit olla tasan varma, että anteeksipyynnöt eivät olleet aitoja, vaan sanottu siksi, että pysyisit hänen narsistisena lähteenään, josta hän imi energiaa, ja nautti kerta kerralta mitä enemmän sinua sattui. Otti ja jätti ja aina satutti pahemmin ja pahemmin ja se teki hänestä itsestään voimakkaamman ja voimakkaamman.
Ensin sun pitää päästä tunteistasi eroon. Ymmärrä se, että sinä ansaitset kunnioitusta, sinä ansaitset suhteen, jossa annat ja otat yhtä lailla, jossa kumpikin tukee toisiaan tasaisesti, ja antaa yhtä paljon. Huomaat, että se on paljon onnellisempi tilanne. Tilanne, johon minä itse en ole vielä päässyt. Olen ollut tietoisesti sinkkuna puolitoista vuotta, enkä halua ketään juuri nyt. Olen vasta nyt tajuamassa, missä tilanteessa olen ollut, kulkenut hyväksikäyttäjältä hyväksikäyttäjälle, rakastanut tunnetta, että minua TARVITAAN. (Ja sitä käytetään hyväksi) Narsistit takertuvat kuin magneetit herkkiin ihmisiin, joita pystyy satuttamaan. Ja masennus ja paniikkihäiriöt ovat tällaisille henkilöille tuttuja. Kuten myös minulle.
Tutustu itseesi ja lue paljon sekä narsismista että läheisriippuvuudesta. Kun huomaat MIKSI olet rakastunut (tai luullut rakastuneesi) juuri tuohon mieheen, niin voit lähteä työstämään itseäsi. Älä lähde suhteeseen ennen kuin rakastat itseäsi tarpeeksi sanoaksesi ei. Opi haistamaan hyväksikäyttäjtä. siihen pystyy kyllä. Tekee todella kipeää päästää irti miehestä, jota rakastaa tai on luullut rakastavansa (kuten minä), mutta uskotko: voi tulla päivä, jolloin NAURAT sille miehelle, ja sille, että menit moiseen tyyppiin ikinä rakastumaan. Minä pystyn katsomaan kuvia entisestä rakkaudestani ja nauramaan hänelle, koska tajuan miten säälittävä luuseri hän loppujen lopuksi on! (Minulla on ollut useita narsisteja suhteissa, vain yhteen olen todella "ollut rakastunut"...toisien kanssa olin, koska.. koin olevani tarvittu!)
Sinulle sanotaan, että mies ei ollut arvoisesi. Usko se. Tuollainen julma petturi ei ansaitse mitään eikä ketään. Hän tulee satuttamaan kaikkia, jotka tielleen osuvat. Ei hän oikeasti rakasta muuta kuin itseään. Jo se, että hän jätti sinut yksin kaupunkiin palelemaan olisi ollut merkki, jonka jälkeen potku perseeseen eikä enää mitään yhteyttä.
Jos voit, sulje kaikki tiet, että hän pääsisi yhteyteen kanssasi. Jos hän on narsisti hän palaa niin usein kuin voi, niin usein kuin ajattelee, että et ole vielä nähnyt kuoren läpi. Älä päästä häntä lähellesikään. Blokkaa Facebookista ja muilta sivuilta, älä lue sähköposteja, blokkaa osoite. Tuhoa puhelinnumero. Älä lue hänen vanhoja viestejään, jos voit, tuhoa ne. Taistele vastaan halua vilkaista itse hänen fb-sivuaan tai jotain muuta. Älä missään nimessä ota yhteyttä, äläkä vastaa yhteydenottoyrityksiin. Kestää hetken, mutta kohta huomaat, että voit HENGITTÄÄ.
Ehkä olet jo päässyt miehen yli - toivon niin. Jos et, tee näin... ja pliis, hae apua sekä masennukseen että paniikkihäiriöihin ja myös itsetuntosi parantamiseen. Et ole todellakaan yksin näiden asioiden kanssa. Itse odotin lähes kolmekymmentä vuotta ennen kuin sain masennukseeni oikeanlaisen hoidon, ja aloin ymmärtää ongelmiani narsistien kanssa sekä omaa läheisriippuvuuttani. Se aika tulee vielä, ja sinulle se voi tulla nopeammin, koska olet jo löytänyt esimerkiksi tämän kanavan, ja epäilet, että sinua ei kuitenkaan olisi kohdeltu oikein. Ei olekaan. Sinua on kohdeltu räikeän julmasti ja väärin.
Toivon, että saat ja löydät apua ja itsetuntemuksen ja terveen itserakkauden kautta löydät myös sen ihmisen, joka rakastaa sinua juuri niin kuin sinä ansaitset tulla rakastetuksi! Haleja!