KESKUSTELUFOORUMI

Olen poistanut oman tekstini. En sen takia että häpeäisin, vaan en halua palata tähän enää.

Kopiot näistä on kuitenkin omalla kovalevylläni. Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea. Kirjoitan täällä kuitenkin.

Tuttuja juttuja.

Tuohonkin asti että "JOS löydän terapeutin" jne.

Kyllä sä kuule löydät. Usko pois. Pidä kiinni siitä. Taistele. Käännä kivet ja kannot, itsesi ja lapsesi vuoksi. Sä selviät.

Itse ajattelin pahimmissa myrskyissä että sitä iloa en narsistiäidille (enkä sen hovissa sitä palvoville siskoille) suo että riistäisin hengen itseltäni tai jämähtäisin loppuelämäksi masennuksen syviin syövereihin vaikka vuosikausiksi jämähdinkin.

Nyt se teatteri on muuttunut katsomiseksi, itse en enää näyttele siinä. Viimeinen pisara tuli vastaan ja päätin että kun kerran ainoa rooli on olla ovimatto niin saa riittää: mulla on ihan muita suunnitelmia loppuelämääni varten. Näytelkööt keskenään valeteatteriaan!

Pääsin hitaan ja sitkeän tappelun kautta omalle psyk polille joka ollut lottovoitto. Aiemmat on olleet hukkaan heitettyä aikaa: toisaalta vaikuttaa sekin että oon alkanut itse kuulemaan itseäni, nyt kuullaan minuakin.

Alahan muuttaa ajatuksia itsestäsi. Lakkaa ajattelemasta kuin äitisi. Siinä on ensimmäinen haaste. Erota tuosta paskaläjästä se mitkä on -sinun- ajatuksia ja mitkä onkin äitisi ajatuksia. Älä anna periksi vaan jatka vartti ja päivä kerrallaan sitä erottelua, kiitä joka ikinen päivä itteäs ihan mistä tahansa, vaikka roskien viemisestä ja kaupassa käynnistä. Ihan mistä tahansa. Anna joka ikinen päivä itselles kiitosta ja selkään taputtelua, aidosti. Lopeta itses rankaiseminen ja syyllistäminen, se on yks rooli meillä narsistien lapsilla eikä sitä voi lopettaa kuin jokainen itse.

Ahmi kirjallisuutta, sivustoja, mitä tahansa mistä saat hyvää oloa. Ala tehdä asioita mitä -sinä- haluat, mistä tykkäät, mistä nautit. Askel kerrallaan. Joka ikinen hetki on voitto, selviytyminen, askel toipumisen tiellä. Mutta sun on itse sitä haluttava. Toipumista. Eka askel on se että ei se narsisti muuksi muutu, hyväksy se. Anna tunteiden tulla. Se hyväksyminen ei oo helppoa mutta se ON vapauttavaa.

Ala kirjoittaa vaikka tonne "omat tarinat" aina välillä päivityksiä siitä missä oot menossa että pysty kartalla itse. Tai jonnekin muualle mutta pidä itses kartalla. Ota selvää oisko alueellasi vertaisryhmiä. Soita vertaistukipuhelimeen. Kirjoita tänne. Vaadi ja vaadi ja vaadi asiakkuutta psyk polille ja sitä kautta terapiaan. Kyllä se sieltä irtoaa. Ole rehellinen, älä esitä katkeraa vaan kerro suoraan miten huonosti voit ja että sun on pakko saada apua, itsesi ja lastesi vuoksi.

Tsemppiä!!!

Kiitos

Milloin sinulle selvisi että äitisi on narsku? Onko siitä jo viikkoja tai kuukausia?

Olen tiennyt asiasta jo vuosia.

Kuinkahan monta itsemurhaa tässä maassa tehdäänkään narsistien takia? Kysymys on vaivannut mieltä pitkään, mutta mahdottomuus selvittää.
Suomessahan tehdään itsareita väkilukuun suhteutettuna todella runsaasti.

Narsisti odottaa kiitosta ja tunnustusta kaikilta, niin alistamiltaan kuin imartelemiltaan. Niitä, jotka eivät häntä ylistä, hän vastustaa ja vihaa kuolemaansa asti. Sitä ennen hän pyrkii järjestämään asioita siten, että hänen vihansa jää vaikuttamaan sen kohteisiin vielä hänen kuoltuaankin.

Naimisissa narsistin kanssa -kirja (v. 2007 painos), sivu 165.

Kiitos Korjaaja, etsin ja luen.

Tähän mennessä ehkä parhaimmat toipumis ideat olen saanut kirjasta Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? En ole laittanut kaikkia kirjan neuvoja käytäntöön, mutta jo pelkkä lukeminen helpotti oloa.