KESKUSTELUFOORUMI

Luulen, että vihdoinkin olen päässyt lopullisesti eroon narsistimiehestä. Miten olette saaneet taas kosketuksen itseenne, elämänhalun takaisin, uskonut johonkin, ihan mitä vaan. Miten tästä selviää elämään takaisin. Paniikkikohtauksia, pelkotiloja, ihmisarkuutta ja haluttomuutta ihmissuhteisiin, tyhjyyttä. Sen tiedostan, että en ole enää sama ihminen kuin enne tätä suhdetta. Minua ei enää ole. Kaikki elämänarvoni ovat romahtaneet. Miten rakentaa itsensä uudelleen omaksi onnelliseksi itsestä pitäväksi itsekseen. Kertokaa miten te olette päässeet eteenpäin.

Mulle vaan jotenkin tuli ihan älyttömän hyvä ja levollinen olo kuukausia sen jälkeen, kun narsku oli lakannut pitämästä yhteyttä. En ensin tajunnut, mistä se johtui. Pystyin iloitsemaan asioista, ruoat maistui taas joltain ja masentavatkaan tilanteet eivät saaneet täysin lakoon. Mulle on antanut itsevarmuutta työ, jota tykkään tehdä, omat harrastukset, hyvät kirjat ja elokuvat ja ihan tavalliset arjen asiat. Ota rauhallisesti päivä kerrallaan ja mieti vaikka joka päivä yksi asia, josta nautit. Narskua voit ajatella vaikka sillä tavoin, että se ei koskaan pysty olemaan onnellinen. Ei ikinä. Se menettää niin paljon enemmän kuin sinä, koko ajan, eikä se edes tajua sitä.

Kiitos sinulle. Nuo sanat "älyttömän hyvä olo kuukausia sen jälkeen" antavat lohtua. Aikaa tämä kai vaatii ja sitä että pää saa käsitellä asioita pikkuhiljaa ja oppii luottamaan ettei se enää ahdistele. Ymmärsin nyt myös sen, että minulle aihettaa näitä paniikkikohtauksia se että hän ahdisteli minua varmaan yli vuoden. Kysyin poliisilta neuvoa. Ei sitä lähetymiskeiltoakaan vielä pelkällä häirinnällä tahdo saada. Eikä kunnianloukkaussyytettä saa jos ikävät asiat eivät mene julkiseen paikkaan vaan on tarkoitettu henkilökohtaiseksi. Vieläkin pidän turvanani hänen viestinsä ja annan niitä tulla sähköposiini roskapostiin. Hän on uhkaillut minua ja säästän niitä jotenkin turvanani jos jotain tapahtuu, että voin todistaa, en edes tiedä mitä, mutta näin tuntuu turvallisemmalta. Puhelinnumeroni olen muuttanut salaiseksi, olen muuttanu uuteen paikkaan tosin samassa kaupungissa ja osoitteeni on salainen. Edes käytävään enkä oveen ole halunnut nimeäni.
Nykyisin en joka kerta saa sitä kummaa paniikki/pelkotilaa kun menen töihin tai lähden töistä. Nyt huomasin sen, kai se on jonkinasteista toipumista. Ja kun olen jonkinaikaa ollut pelkäämättä taas se iskee, pelko. Vainoaminen on kauheaa ja saa pahaa jälkeä ihmisen sieluun.
Kyllä, nautin tästä rauhasta. Mutta sitten alkaa ajatteluttaan että onko tämäkin eristäytyminen narskun jälkiä minussa. Kai minä joskus alan hakutuun ihmisten seuraan. Tällä hetkellä on yksi työkaveri jonka seurassa viihdyn ja muut työyhtisössä olevat ihmissuhteetkin tuntuu ihan hyviltä. Muuten en jaksa seurustella kenenkään kanssa. Siksi olen tällä etten ole päässyt siitä yli. Ja tietenkin toivoisin että minusta olisi apua jollekin toiselle saman kohtalon kokeneelle.

Kyllä susta tulee olemaan apua vielä vaikka miten monelle! Mulla on vuosi kulunut ja nyt vasta olen saanut kerättyä itseni ihan kokonaan. Pystyt vielä katsomaan narskua silmiin halveksivasti, sun tulee kyllä vielä monta kertaa mieliteko antaa anteeksi mutta älä anna sille periksi. Ei se kaikki ole ollut vain kuvitelmaa.