KESKUSTELUFOORUMI

Kirjotin tänne vuosia vuosia sitten kun erosin melkein 10 vuotta sitten lasteni isästä 17vuotisen yhteisen elon jälkeen... Mies vuosia kyttäsi tekemisiä- syytti suotta, alensi ja halveksi. Oli sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen...
Eron jälkeen kävin tovin terapiassa ja selviytyminen ja ihmisiin luotto vei melkein 10vuotta....

Kunnes viime keväänä tutustuin mieheen joka hurmasi minut heti. Rakastuin päättömästi ja kahden viikon tuntemisen jälkeen mies muutti luokseni epävirallisesti. Vanhemmat lapseni eivät tulleet hänen kanssaan toimeen mutta ajattelin että aika muuttaa senkin. Nuorin lapsista otti hänestä heti "isän mallin" ja rakasti häntä.
Kahden kuukauden seurustelun jälkeen hinnastomme virallisesti yhteisen asunnon. Olin onnesta soikeena... Vaikka olimmehan riidelleet paljon jo sitä ennen. Milloin puhuin liian isosti milloin otin väärän lusikan tmv, riidat oli maata kaatavia.
Mutta voi sitä palvonnan ja rakkauden määrää mitä häneltä sain. En koskaan ikinä ollut tuntenut itseäni niin kauniiksi ja hyväksi.

Muutettuamme yhteen pääni alkoi oireilla ja ja poikani myös. Poika joutui sijoitukseen ja minä sairaslomalle. Pikku hiljaa lakkasin tekemästä mitään- kun oli minun terveyden parhaaksi kun lepään.
Olin niin puhki ja väsynyt jatkuvista palavereista lapseni vuoksi ja sairasloma vain jatkui. Lopulta minulta otettiin ajokortti pois kun sain selittämättömiä kohtauksia autossa.
Olin täysin riippuvainen miehestä.... Kun halusin jonkun ystäväni luokse- mies kyllä vei mutta syyllisti minua kun yhteinen aika meni... Lakkasin siis kulkemasta.
Lopulta joulukuussa olin niin loppu, etten jaksanut huolehtia raha-asioista. Jatkuva riitely ja miettiminen mitä tein taas väärin- anteeksi pyytely, alistuminen... Riitelimme jopa siitä kun täytin astianpesukonetta... Pyykin pesusta. Kaikesta ihan turhasta. En voinut käsittää ...

Kun raha asiat oli päin pyllyä, jäi vuokrat maksamatta... Meille tuli häätö ilmoitus. Kun aloin hoitaa asiaa tuli lapsista lastensuojelu ilmoitus. Voinko lainkaan pitää huolta lapsista..Mies meinasi että ehkä parempi sijoittaa molemmat lapset jotta saamme asiamme kuntoon . Leijona emo minussa heräsi ja hoidin asiat parhain päin... Tästä mies ei tykännyt.
Lopulta mies syytti minua huoraamisesta ym vaikka olin täysin kotona. Hän kertoi "totena" minun käyttäytymistä mies seurassa. Olin huora.
Pyysin anteeksi ja anelin. Vaikka tässä vaiheeaaa tiesin että hän syyttää minua samoista asioista kuin ex mieheni. Olin järkyttynyt kun hän käyttäytyi samallatavalla kuin ex mieheni vaikka hänelle olin kertonut hänestä ja elämäni kauhteimmasta ajasta.... Ja hän oli vakuuttanut ettei hän ikinä satuttaisi niin minua.

Syyttely ja haukunta jatkui viikon verran ja olimme ystävillämme istumassa iltaa jonka päätteeksi sain taas kuulevani olevani halpa lutka. Humalapäissäni yritin syödä lääkkeet, olin niin väsynyt. Mies sai minut kiinni itse teosta ka esti sen.
Seuraavana päivänä sain pahimmat haukut ikinä ja lopulta sain turpaani.
Käskin hänen lähteä ja niin hän lähtikin. Sai pian uuden asunnon.

Nyt tapahtumasta on pari viikkoa. Alku meni hyvin mutta nyt ikävöin häntä suuresti. Vaikka tiedän ettei hän muutu.
Tiedän entisestä elämästä että annoin ex miehelleni monta mahdollisuutta.
Tiedän järjellä mutta tunteet niin rakastaa....

Heitän sinulle kysymyksen mietittäväksi. Rakastatko häntä tosiaan aivan oikeasti, siis sitä todellista häntä joka syyttelee, manipuloi, mitätöi, uhkailee, haukkuu ja jolle ei mikään ikinä kelpaa vaikka kuinka yrität, vai vain sitä haavekuvaa jonka hän suhteen alussa itsestään loi?

Varmaan sitä haavekuvaa...
Me palasimme yhteen melkein heti tuon kirjoitukseni jälkeen. Pitkään menikin hyvin, lähes 3kk olin onnesta soikeena.
Mutta nyt sama helvetti on taas valloillaan. Olen ottanut etäisyyttä ettemme tapaa enää niin usein. Hän "kostaa" asian niin ettei halua tavata sitä vähääkään ja nekin vähäiset hetket riidellään... Olen koittanut erota niin monta kertaa. Mutten kykene. En kertakaikkiaan kykene.

Tämä aloitus on minun kirjoittama...
Nyt olen kuukauden ollut ”irti” miehestä. Hän muutti kotikonnuilleen 300km päähän. Toivon todella ettei hän laita mitään viestiä minulle.

En todella tiedä miten siihen pystyn suhtautumaan. Tällä hetkellä ajattelen että tietenkin olen kylmä enkä vastaa.

Välillä minulla on ikävä häntä mutta olen tajunnut että ikävöin sitä haavekuvaa. En miestä.
Välillä haluan palavasti laittaa hänelle viestiä mutta tiedän senkin että sieltä tulee täysin kylmää kyytiä, jos lainkaan. Ja tiedän että se satuttaa.

Mutta helpoksi en tätäkään tietä sano. Mutta aion sen tien kävellä, kohti parempaa elämää.

Toivottavasti pääset paranemaan ja irt hänestä.