Minun tarina 2,5 vuodelta
Lähetetty: 15 Marras 2013, 15:18
Toivottavasti joku jaksaa lukea ja ehkä jotakin kommentoidakin, tästä tulee pitkä selostus ja varmasti todella epäselvä..
Sen verran taustaa, olen eroperheen lapsi, äitini uusi miesystävä on harjoittanut perheessään väkivaltaa ja heillä on ollut runsasta alkoholin käyttöä. Olen oikeastaan koko ikäni pelännyt kyseisiä asioita; juomista ja miehen käytöstä.
Seurustelin teini-iässä kolme vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa, suhde oli normaali ja se loppui ihan nätisti. Olin pari kolme vuotta sinkku, sinä aikana minulla oli tasan yksi yhdenillan juttu, jota häpeän ja häpesin paljon.
Tästä lähtee: Muutin omilleni parikymppisenä. Olin täynnä intoa omasta elämästäni ja sitten tapasinkin tämän narsku-miehen, vain kuukausi siitä kun muutin pois isän luota. Meillä oli alkuun hauskaa, seksielämä sujui todellla hyvin, kävimme paikoissa jne. Mies kehui mua hirveästi, kertoi tunteistaan avoimesti ja ihaili ihailemistaan! Kesä siinä tapailtiin, kunnes sitten virallistettiin että seurustellaan. Mies kertoi jotakin exästään, kertoi avoimesti miten ”tyhmä ruma h*ora” tämä exä oli ja miten häntä riepotteli. Käytti fyysistä väkivaltaa häneen yms. Minut hän nosti jalustalle, minä olin kaunis ja mukava ja ihana ja niiiiiin erilainen kuin entinen. Ei soinut hälytyskellot.
Tuli syksy ja tuli ensimmäset mustasukkaisuuskohtaukset. Tuli aika, kun mies piti itseään rumana ja fyysisesti epämiellyttävän näköisenä. Hänellä oli erittäin huono itsetunto. Sain tietää, että mies oli aikamoinen naistennielijä: sinkkuna ollessaan hän oli paneskellut varmaan 50 eri naisen kanssa ja myös exänsä aikana kun heillä oli parikin eroa, oli mies aivan samointein mennyt jonkun vieraan petiin. Miehellä oli näitä ”vakipanoja” joka sormelle. Meidänkin alkuun hän piti näiden numerot myös puhelimessaan..
Kun ensimmäinen suuri mustasukkaisuuskohtaus tuli, mies kävi minuun fyysisesti kiinni. Oli yö, mulla oli aamulla työvuoro vielä. Mies sai kohtauksen, heitti hyllyt pitkin asuntoa ja hyökkäsi mun kimppuun sohvalle. Se katse. Hän kuristi mua, huusi mulle, kunnes shokiltani aloin itkemään ja tärisemään. Silloin silmiin tuli taas normaali katse, hän alkoi itkemään etten saisi jättää häntä. Pyysi anteeksi ja halaili ja itki ja pussaili.. Itse tärisin ja itkin ja en saanut sanaa suusta..
Nukuin sinä yönä varmaan kaksi tuntia ja menin silmät turvoksissa töihin. Olin ihan sekaisin ja en tiennyt miten kestäisin tämän. Koko työpäivän tuli viestiä miten pahoillaan oli ja vihasi itseään ja korvaisi kaiken ja rakastaa ja niin edelleen..
Asia puhuttiin halki ja jatkettiin. Tuli talvi ja riidat lisääntyivät. Mustasukkaisuus lisääntyi, hänen itsetunto laski laskemistaan. Tuli lisää pahoinpitelyjä, henkistä ja fyysistä. En vielä koe tässä vaiheessa, että mua olisi varsinaisesti ALISTETTU, muutenkun käyttämällä fyysistä ylivoimaa. Mies alkoi käymään salilla ja ottaa kiellettyjä aineita kasvunsa takaamiseksi. Hän alkoi masentumaan ja koko hänen minäkuvansa heitti häränpyllyä. Hän näki itsensä edelleen rumana rimpulana, en saanut kehua häntä, hän sanoi että valehtelen. Hän koki hirveitä alemuuskomplekseja.
Seksiä meillä oli koko seurustelun lähes joka ilta. Mies tosin epäili omaa haluttavuuttaan ja oman SEN koon riittävyyttä.
Tuli vuodenvaihde. Mies sanoi aloittavansa uudestaan kielletyt aineet saliharrastuksen tueksi. Sanoin etten kertakaikkiaan kestä sitä, että hän taas saa hirveitä suuttumiskohtauksia tyhjästä ja sitä masentelua ja kaikkea.. Niimpä päätin, että erotaan. Olin aivan rikki. Olin niin pohjalla etten koskaaaaaaaan ole ollut kuin silloin. Itkin ja puhuin tunteja puhelimessa ystävien kanssa. Aamulla laitoin viestin miehelle, että hyvä on, ota se kuuri, minä kestän koska rakastan ja en halua olla ilman. Mies veti maton niiin totaalisesti mun jalkojen alta. Hän oli jo mennyt jonkun toisen petiin sinä samana iltana kun eropäätös oli tullut. Hajosin miljoonaan osaan henkisesti. Se sattui niin paljon. MITEN se pystyi, minä itkin kotona, hän oli nu**imassa jotakuta toista. Olin niin loukattu ja surullinen ja mitä kaikkea.. Silti, palasimme yhteen.
Mies alkoi olemaan entistä enemmän mustasukkainen minun entisestä. Hän koki itsensä niin huonoksi ja vertaili itseään kaikkeen. Hän sai lapsellisia kohtauksia, joissa mökötti ulkonäkönsä takia. Erosimme taas keväällä, mies meni taas nyt muutaman eri naisen luokse ja jutteli jokusen muun kanssa.
Palasimme yhteen. Mietin miksi siedän tätä. Yritän kaikkeni, siedän kaiken mitä tuo mies tekee, mutta mies vain pilaamalla pilaa kaiken. Riitojen aikana (joita oli usein) mies oli erittäin pelottava ja uhkaava. Sain monta kertaa kunnon aivotärähdyksenkin. Silti olin ja rakastin ja kerjäsin miehen rakkautta. Hän koko ajan väläytteli erokorttia. Sen sijaan, että hän olisi yrittänyt korjata suhdetta, hän otti kiellettyjä aineita ja sekoili enemmän. Oli meillä hellääkin. Ja teimme paljon. Meillä oli kivaa yhdessä ja seksi toimi. Kun kävimme ihmisten ilmoilla, mies oli kuin toinen ihminen. Otti huomioon, suukotteli ja oli lähellä. Se oli ihanaa.
Ainiin, sain kyllä sukupuolitaudin muistona miehen kokeiluista.
Mies oli tavallaan kovin välitön, hän saattoi puhua niin kauniisti ja lupailla kuut ja taivaat ja suunnitella tulevaa. Käytännössä mikään ei koskaan mennyt niin kuin hän lupasi. Mutta kauniit oli puheet, totta tosiaan, niihin minä aina lankesin.
Kesän alullla erosimme taas, mutta mies aina vaan laitteli viestiä miten kaikki on turhaa ilman minua ja ettei hän halua elää ilman minua ja lupaa tehdä kaikkensa.. Palasimme yhteen ja päätimme muuttaa yhteen. Uskoin miehen lupailut, alkuun menikin hyvin. Olimme taas rakastuneita, tosin kummatkin tahoillaan epäili toisen tunteita ja motiiveita olla suhteessa.
Pari viikkoa ennen muuttoa, meille tuli iso riita jossa taisin itsekin tönäistä miestäni. Niin hän hakkasi minua niin, että koko käsivarsi muuttui mustaksi ja vatsaan sain iskuja jne.. Hän lähti pois luotani.. Myöhemmin tuli kauniit anteeksipyynnöt yms. En voinut luovuttaa nyt, kun oli muutto juuri tulossa ja sopparit kirjoitettu ja edelliset irtisanottu!
Tässä vaiheesssa seurustelua oli takana VASTA vuosi on/offailuineen!!!
Tuli syksy, asuttiin yhdessä pari kuukautta. Riitelimme todella paljon saman katon alla, tavarat lensi ja meni rikki. Pelkäsin, olin ihan loppu, kaduin miksi muutin jne.. Sain turpaan monesti, mies viiletti baareissa minä yksin kotona ikien ja viestitellen että haluaisin jutella tulisit kotiin. KOSKAAN hän ei tullut kun tarvitsin häntä. Ei koskaan. Jouduin saikuttamaan töistä. Mies kiristi etten saa käyttää hänen autoa, en päässyt töihin. Kerran maksoin 50€ taksista, kun minun oli pakko mennä töihin. Muutenkin kaikki tapahtui miehen ehdoilla. Hellimiset, seksi, kaikki, vain kun hän halusi. Kotityöt jäi minun vastuulle. Jos ruokaa ei ollut ajallaan, kilarit ja riita. Kun sanoin miksei hän tee mitään, olin valittava huora ämmä. Olin nyrkin ja hellan välissä. Olin suhteessa, jossa en saanut MITÄÄN, mutta annoin kaikkeni. Monta kertaa rukoilin että puhutaan asioista, joskus puhuttiin, muttei se mitään auttanut.
Tuli talvi, muutin pois erinäisen tapahtuman seurauksena. Mies uhkaili jo mun henkeä, mun perheen henkeä.. Hän ”vihasi” mua enemmän kuin ketään. Olin valehteleva huora ämmä joka ei ansainnut elää. Olin pilannut hänen elämän. Jouduin hätäasumaan sukulaisilleni.
Meni kuukausi muiden nurkissa. Samalla koko ajan viestiteltiin ja oli niin ikävä ja niin hävettiin omia toimintatapoja. Mies kävi taas jonkun toisen naisen luona.
Muutin omaan asuntoon melko tarkalleen vuosi sitten.
Näimme taas miehen kanssa. Kämppäni oli kuulemma ihan paska. Keväällä jouduin hakemaan masennuslääkkeet, en enää kestänyt oloani. En päässyt ylös sängystä, saikutin pitkään töistä. Olin ihan loppu. EN tehnyt mitään, olin vain kotona.
Nyt koko vuosi 2013 ollaan on/offailtu niin monta kertaa etten muista, joka offilla mies on viettänyt aikaansa muiden naisten kanssa ja aina kun ollaan nähty, on puhelin ollut piilossa. Välillä on ollut parempi kausi, on mennyt hyvin ja ollaan jopa suunniteltu perhettä ja oman talon ostamista. Sitten taas erottu ja taas palattu jne... Kesällä oli kuukauden tauko kun emme juuri puhuneetkaan. Aloin voimaan todella hyvin. Sain energiaa ja melkein kävin kahvilla toisen miehen kanssa. Mies kävi TAAS panemassa jotakuta.
Ja sitten se taas luikerteli mun elämään. Noin kolmisen kuukautta näimme vielä, riidellessä meni aika. Hän ei huomioinut mua, ei kuunnellut. Alkoi tuntumaan ettei mun kannata puhua mitään, kun mielipiteeni olivat niin huonoja.. Hänen asioista puhuttiin. Riitojen aikana hän haukkui minua, perhettäni, uhkaili minua.. Uhakili tappavansa jokaikisen miehen kenen kanssa minut näkisi. Sanoi stalkkaavansa minua jos erottaisiin. Ja niin hän tekikin parin eron aikana. Laittoi illalla viestin kerran ”hyvä, ei ollu ketään sun luona tänää, katotaa mikä on huomenna tilanne”
Tilanne alkoi olemaan tunnekuollutta. En tuntenut mitään. En mitään hyvää tunnetta. En uskaltanut vaan lopettaa juttua. Joka asiasta tuli riitaa..
Kaikki lupaukset että menee terapiaan, lopettaa kielletyt aineet, huomioi minua. Kaikki turhia.
Juttu sai lopun noin viikko sitten, kun vihapäissäni sanoin meneväni ettimään seuraa itelleni. Hän ajoi luokseni ja uhkaili, potki ovia ikkunoita. En ollut kotona vaan kävelyllä: kauhulla luin viestejä mitä se laittoi mulle. Hengen uhkaamista, omaisuuden tuhoamista, mun loppuelämän vaanimista.. Hän hai lahjaksi antamiaan tavaroita pois, koska ei halunnut jätttää niitä tämmöiselle ”paskalle huoralle.”
Siihen se loppui.
Nyt olen lukenut kaikki netistä löytyneet narsku-keskustelut ja pers.härö keskustelut. Miehellä on diagnosoitu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Sen kautta sain aikoinani paljon selvitettyä miksi määrätyt asiat tapahtuivat, ja mies sai osaltaan ymmärrystä teoilleen. Hän on äkkipikainen hetkessäeläjä joka ei mieti tekojensa seurauksia. Niin kauan asiat on hyvin, kun hänellä menee hyvin. Seurustelun aikana mies oli enemmän työttömänä kuin töissä. Hänellä oli vain pätkätyösuhteita, jotka lopetti. Aina hän kaipasi sitä, mitä ei sillä hetkellä ollut. Jotain työtä missä oli ollut, vapautta, erojen aikana minua.
En tiedä miksi kestin niin paljon. Kaikki ne naiset.. itsetunto meni nolliin. Tosin aina mies kuitenkin piti minua kauniina ja niitä muita kuulemma rumina. Vain pari kertaa vihapäissään hän haukkui ulkonäköäni rumaksi, mutta pyysi miltei heti anteeksi. Ja, en minä kyllä ruma olekaan, joten niitä en ottanut itseeni. En itse ole säätänyt missään eron vaiheessa kenenkään miehen kanssa, en olisi mitenkään pystynyt kun olin niin kiinni tuossa miehessä. Koko ajan mielessäni oli kysymys, MITEN hän siihen pystyi.
Kaikki ne fyysiset väkivallat. Minun olisi voinut käydä niin huonosti.
Kaikki se, miten hän vihaisena puhui mun perheestä, läheisistä, oksettaa... Miten hän kaivoi mun elämän hirveimmät tapahtumat ja käytti niitä mua vastaan. Rintaa vihloo. Miksi ikinä menin kertomaan sille edes mitään!!?
Minusta tuli epäilevä ja mustasukkainen ämmä. En ollut juuri koskaan enää hyvällä tuulella, rinnalla oli ahdistus, enkä osannut silloin yhdistää sitä siihen mieheen. Olin todella usein sairaana. Meinasin lopettaa työni, en yksinkertaisesti jaksanut mennä sinne . Kaikki kaverisuhteet laitoin hyllylle, en jaksanut nähdä ketään ja selitellä milloin ollaa n yhdessä ja milloin ei. Aloin salaamaan suhdetta myös perheeltä, joka neuvoi mua nyt lopettaamaan kaiken kun se tuhoaa minut. En uskonut.
Olin henkisesti niin loppu ja tämän kaiken käsitteleminen tulee viemään varmaan sairaasti aikaa. Ja mies pyörittää seuraavaa varmaan tälläkin hetkellä. En aio hänelle koskaan enää vastata.
Välillä toivoisin, että voisin muuttaa kauas ja aloittaa kaiken alusta. Nyt pelkään hieman että tuleeko se kuspää vastaan jossain.. Olen myöntänyt itselleni kaiken. Minä se olin joka jäi. Saan syyttää itseäni siitä, että kestin. Enää en sitä virhettä tee! Tuo suhde oli hirveintä mun elämässä. Ne hienot hetket tuntui uskomattoman upeilta, kun vastapainona oli niin paljon julmuuksia. Ne sanat tuntui sulattavan mun sydämen, kun hän lupasi muuttua ja lupasi rakastaa. Tavallaan sitä ”tottui” siihen huonoon ja odotti, koska tulee taas hyvä jakso.. Ihan sairasta. Ja tuosta miehestä on ollut todella vaikeata päästä eroon. Itsekin erojen aikana laitoin ikävä viestejä ja ruinailin takaisin.. Huuhhhhuh!! Muistin silloin vain sen hyvän. Vain sen hyvän.
Ehkä olin läheisriippuvainen ja pelkäsin olla yksin? Olin ollut yksin vain sen kuukauden verran omilleni muuton jälkeen. Ripustauduin mieheen.
Mies puolestaan ei varmasti ollut käsitellyt eroaan entisestään, sillä he olivat seurustelleet kaksi vuotta ja erosta oli kulunut vain viisi kuukautta, kun tapasimme miehen kanssa. Siihen viiteen kuukauteen taas oli mahtunut lukematon määrä irtosuhteita. Hänen on pakko pönkittää itsetuntoaan. Pakko saada mahd monta naista, jotta tietää olevansa haluttava. Samalla hän käytti myös netti-deitti -palveluja, ja kaikkia live-sex -cam juttuja. Minunkin aikana (tai siis erojen aikana vähintään). Mies on selkeästi kaikkien muiden vikojensa lisäksi myös seksiriippuvainen, niinkuin näille yleistä onkin.
huh-- tulipa tekstiä.. Anteeksi. Pakko oli päästää ulos tätä tänne, kun täällä on saman kokeneita.
Sen verran taustaa, olen eroperheen lapsi, äitini uusi miesystävä on harjoittanut perheessään väkivaltaa ja heillä on ollut runsasta alkoholin käyttöä. Olen oikeastaan koko ikäni pelännyt kyseisiä asioita; juomista ja miehen käytöstä.
Seurustelin teini-iässä kolme vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa, suhde oli normaali ja se loppui ihan nätisti. Olin pari kolme vuotta sinkku, sinä aikana minulla oli tasan yksi yhdenillan juttu, jota häpeän ja häpesin paljon.
Tästä lähtee: Muutin omilleni parikymppisenä. Olin täynnä intoa omasta elämästäni ja sitten tapasinkin tämän narsku-miehen, vain kuukausi siitä kun muutin pois isän luota. Meillä oli alkuun hauskaa, seksielämä sujui todellla hyvin, kävimme paikoissa jne. Mies kehui mua hirveästi, kertoi tunteistaan avoimesti ja ihaili ihailemistaan! Kesä siinä tapailtiin, kunnes sitten virallistettiin että seurustellaan. Mies kertoi jotakin exästään, kertoi avoimesti miten ”tyhmä ruma h*ora” tämä exä oli ja miten häntä riepotteli. Käytti fyysistä väkivaltaa häneen yms. Minut hän nosti jalustalle, minä olin kaunis ja mukava ja ihana ja niiiiiin erilainen kuin entinen. Ei soinut hälytyskellot.
Tuli syksy ja tuli ensimmäset mustasukkaisuuskohtaukset. Tuli aika, kun mies piti itseään rumana ja fyysisesti epämiellyttävän näköisenä. Hänellä oli erittäin huono itsetunto. Sain tietää, että mies oli aikamoinen naistennielijä: sinkkuna ollessaan hän oli paneskellut varmaan 50 eri naisen kanssa ja myös exänsä aikana kun heillä oli parikin eroa, oli mies aivan samointein mennyt jonkun vieraan petiin. Miehellä oli näitä ”vakipanoja” joka sormelle. Meidänkin alkuun hän piti näiden numerot myös puhelimessaan..
Kun ensimmäinen suuri mustasukkaisuuskohtaus tuli, mies kävi minuun fyysisesti kiinni. Oli yö, mulla oli aamulla työvuoro vielä. Mies sai kohtauksen, heitti hyllyt pitkin asuntoa ja hyökkäsi mun kimppuun sohvalle. Se katse. Hän kuristi mua, huusi mulle, kunnes shokiltani aloin itkemään ja tärisemään. Silloin silmiin tuli taas normaali katse, hän alkoi itkemään etten saisi jättää häntä. Pyysi anteeksi ja halaili ja itki ja pussaili.. Itse tärisin ja itkin ja en saanut sanaa suusta..
Nukuin sinä yönä varmaan kaksi tuntia ja menin silmät turvoksissa töihin. Olin ihan sekaisin ja en tiennyt miten kestäisin tämän. Koko työpäivän tuli viestiä miten pahoillaan oli ja vihasi itseään ja korvaisi kaiken ja rakastaa ja niin edelleen..
Asia puhuttiin halki ja jatkettiin. Tuli talvi ja riidat lisääntyivät. Mustasukkaisuus lisääntyi, hänen itsetunto laski laskemistaan. Tuli lisää pahoinpitelyjä, henkistä ja fyysistä. En vielä koe tässä vaiheessa, että mua olisi varsinaisesti ALISTETTU, muutenkun käyttämällä fyysistä ylivoimaa. Mies alkoi käymään salilla ja ottaa kiellettyjä aineita kasvunsa takaamiseksi. Hän alkoi masentumaan ja koko hänen minäkuvansa heitti häränpyllyä. Hän näki itsensä edelleen rumana rimpulana, en saanut kehua häntä, hän sanoi että valehtelen. Hän koki hirveitä alemuuskomplekseja.
Seksiä meillä oli koko seurustelun lähes joka ilta. Mies tosin epäili omaa haluttavuuttaan ja oman SEN koon riittävyyttä.
Tuli vuodenvaihde. Mies sanoi aloittavansa uudestaan kielletyt aineet saliharrastuksen tueksi. Sanoin etten kertakaikkiaan kestä sitä, että hän taas saa hirveitä suuttumiskohtauksia tyhjästä ja sitä masentelua ja kaikkea.. Niimpä päätin, että erotaan. Olin aivan rikki. Olin niin pohjalla etten koskaaaaaaaan ole ollut kuin silloin. Itkin ja puhuin tunteja puhelimessa ystävien kanssa. Aamulla laitoin viestin miehelle, että hyvä on, ota se kuuri, minä kestän koska rakastan ja en halua olla ilman. Mies veti maton niiin totaalisesti mun jalkojen alta. Hän oli jo mennyt jonkun toisen petiin sinä samana iltana kun eropäätös oli tullut. Hajosin miljoonaan osaan henkisesti. Se sattui niin paljon. MITEN se pystyi, minä itkin kotona, hän oli nu**imassa jotakuta toista. Olin niin loukattu ja surullinen ja mitä kaikkea.. Silti, palasimme yhteen.
Mies alkoi olemaan entistä enemmän mustasukkainen minun entisestä. Hän koki itsensä niin huonoksi ja vertaili itseään kaikkeen. Hän sai lapsellisia kohtauksia, joissa mökötti ulkonäkönsä takia. Erosimme taas keväällä, mies meni taas nyt muutaman eri naisen luokse ja jutteli jokusen muun kanssa.
Palasimme yhteen. Mietin miksi siedän tätä. Yritän kaikkeni, siedän kaiken mitä tuo mies tekee, mutta mies vain pilaamalla pilaa kaiken. Riitojen aikana (joita oli usein) mies oli erittäin pelottava ja uhkaava. Sain monta kertaa kunnon aivotärähdyksenkin. Silti olin ja rakastin ja kerjäsin miehen rakkautta. Hän koko ajan väläytteli erokorttia. Sen sijaan, että hän olisi yrittänyt korjata suhdetta, hän otti kiellettyjä aineita ja sekoili enemmän. Oli meillä hellääkin. Ja teimme paljon. Meillä oli kivaa yhdessä ja seksi toimi. Kun kävimme ihmisten ilmoilla, mies oli kuin toinen ihminen. Otti huomioon, suukotteli ja oli lähellä. Se oli ihanaa.
Ainiin, sain kyllä sukupuolitaudin muistona miehen kokeiluista.
Mies oli tavallaan kovin välitön, hän saattoi puhua niin kauniisti ja lupailla kuut ja taivaat ja suunnitella tulevaa. Käytännössä mikään ei koskaan mennyt niin kuin hän lupasi. Mutta kauniit oli puheet, totta tosiaan, niihin minä aina lankesin.
Kesän alullla erosimme taas, mutta mies aina vaan laitteli viestiä miten kaikki on turhaa ilman minua ja ettei hän halua elää ilman minua ja lupaa tehdä kaikkensa.. Palasimme yhteen ja päätimme muuttaa yhteen. Uskoin miehen lupailut, alkuun menikin hyvin. Olimme taas rakastuneita, tosin kummatkin tahoillaan epäili toisen tunteita ja motiiveita olla suhteessa.
Pari viikkoa ennen muuttoa, meille tuli iso riita jossa taisin itsekin tönäistä miestäni. Niin hän hakkasi minua niin, että koko käsivarsi muuttui mustaksi ja vatsaan sain iskuja jne.. Hän lähti pois luotani.. Myöhemmin tuli kauniit anteeksipyynnöt yms. En voinut luovuttaa nyt, kun oli muutto juuri tulossa ja sopparit kirjoitettu ja edelliset irtisanottu!
Tässä vaiheesssa seurustelua oli takana VASTA vuosi on/offailuineen!!!
Tuli syksy, asuttiin yhdessä pari kuukautta. Riitelimme todella paljon saman katon alla, tavarat lensi ja meni rikki. Pelkäsin, olin ihan loppu, kaduin miksi muutin jne.. Sain turpaan monesti, mies viiletti baareissa minä yksin kotona ikien ja viestitellen että haluaisin jutella tulisit kotiin. KOSKAAN hän ei tullut kun tarvitsin häntä. Ei koskaan. Jouduin saikuttamaan töistä. Mies kiristi etten saa käyttää hänen autoa, en päässyt töihin. Kerran maksoin 50€ taksista, kun minun oli pakko mennä töihin. Muutenkin kaikki tapahtui miehen ehdoilla. Hellimiset, seksi, kaikki, vain kun hän halusi. Kotityöt jäi minun vastuulle. Jos ruokaa ei ollut ajallaan, kilarit ja riita. Kun sanoin miksei hän tee mitään, olin valittava huora ämmä. Olin nyrkin ja hellan välissä. Olin suhteessa, jossa en saanut MITÄÄN, mutta annoin kaikkeni. Monta kertaa rukoilin että puhutaan asioista, joskus puhuttiin, muttei se mitään auttanut.
Tuli talvi, muutin pois erinäisen tapahtuman seurauksena. Mies uhkaili jo mun henkeä, mun perheen henkeä.. Hän ”vihasi” mua enemmän kuin ketään. Olin valehteleva huora ämmä joka ei ansainnut elää. Olin pilannut hänen elämän. Jouduin hätäasumaan sukulaisilleni.
Meni kuukausi muiden nurkissa. Samalla koko ajan viestiteltiin ja oli niin ikävä ja niin hävettiin omia toimintatapoja. Mies kävi taas jonkun toisen naisen luona.
Muutin omaan asuntoon melko tarkalleen vuosi sitten.
Näimme taas miehen kanssa. Kämppäni oli kuulemma ihan paska. Keväällä jouduin hakemaan masennuslääkkeet, en enää kestänyt oloani. En päässyt ylös sängystä, saikutin pitkään töistä. Olin ihan loppu. EN tehnyt mitään, olin vain kotona.
Nyt koko vuosi 2013 ollaan on/offailtu niin monta kertaa etten muista, joka offilla mies on viettänyt aikaansa muiden naisten kanssa ja aina kun ollaan nähty, on puhelin ollut piilossa. Välillä on ollut parempi kausi, on mennyt hyvin ja ollaan jopa suunniteltu perhettä ja oman talon ostamista. Sitten taas erottu ja taas palattu jne... Kesällä oli kuukauden tauko kun emme juuri puhuneetkaan. Aloin voimaan todella hyvin. Sain energiaa ja melkein kävin kahvilla toisen miehen kanssa. Mies kävi TAAS panemassa jotakuta.
Ja sitten se taas luikerteli mun elämään. Noin kolmisen kuukautta näimme vielä, riidellessä meni aika. Hän ei huomioinut mua, ei kuunnellut. Alkoi tuntumaan ettei mun kannata puhua mitään, kun mielipiteeni olivat niin huonoja.. Hänen asioista puhuttiin. Riitojen aikana hän haukkui minua, perhettäni, uhkaili minua.. Uhakili tappavansa jokaikisen miehen kenen kanssa minut näkisi. Sanoi stalkkaavansa minua jos erottaisiin. Ja niin hän tekikin parin eron aikana. Laittoi illalla viestin kerran ”hyvä, ei ollu ketään sun luona tänää, katotaa mikä on huomenna tilanne”
Tilanne alkoi olemaan tunnekuollutta. En tuntenut mitään. En mitään hyvää tunnetta. En uskaltanut vaan lopettaa juttua. Joka asiasta tuli riitaa..
Kaikki lupaukset että menee terapiaan, lopettaa kielletyt aineet, huomioi minua. Kaikki turhia.
Juttu sai lopun noin viikko sitten, kun vihapäissäni sanoin meneväni ettimään seuraa itelleni. Hän ajoi luokseni ja uhkaili, potki ovia ikkunoita. En ollut kotona vaan kävelyllä: kauhulla luin viestejä mitä se laittoi mulle. Hengen uhkaamista, omaisuuden tuhoamista, mun loppuelämän vaanimista.. Hän hai lahjaksi antamiaan tavaroita pois, koska ei halunnut jätttää niitä tämmöiselle ”paskalle huoralle.”
Siihen se loppui.
Nyt olen lukenut kaikki netistä löytyneet narsku-keskustelut ja pers.härö keskustelut. Miehellä on diagnosoitu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Sen kautta sain aikoinani paljon selvitettyä miksi määrätyt asiat tapahtuivat, ja mies sai osaltaan ymmärrystä teoilleen. Hän on äkkipikainen hetkessäeläjä joka ei mieti tekojensa seurauksia. Niin kauan asiat on hyvin, kun hänellä menee hyvin. Seurustelun aikana mies oli enemmän työttömänä kuin töissä. Hänellä oli vain pätkätyösuhteita, jotka lopetti. Aina hän kaipasi sitä, mitä ei sillä hetkellä ollut. Jotain työtä missä oli ollut, vapautta, erojen aikana minua.
En tiedä miksi kestin niin paljon. Kaikki ne naiset.. itsetunto meni nolliin. Tosin aina mies kuitenkin piti minua kauniina ja niitä muita kuulemma rumina. Vain pari kertaa vihapäissään hän haukkui ulkonäköäni rumaksi, mutta pyysi miltei heti anteeksi. Ja, en minä kyllä ruma olekaan, joten niitä en ottanut itseeni. En itse ole säätänyt missään eron vaiheessa kenenkään miehen kanssa, en olisi mitenkään pystynyt kun olin niin kiinni tuossa miehessä. Koko ajan mielessäni oli kysymys, MITEN hän siihen pystyi.
Kaikki ne fyysiset väkivallat. Minun olisi voinut käydä niin huonosti.
Kaikki se, miten hän vihaisena puhui mun perheestä, läheisistä, oksettaa... Miten hän kaivoi mun elämän hirveimmät tapahtumat ja käytti niitä mua vastaan. Rintaa vihloo. Miksi ikinä menin kertomaan sille edes mitään!!?
Minusta tuli epäilevä ja mustasukkainen ämmä. En ollut juuri koskaan enää hyvällä tuulella, rinnalla oli ahdistus, enkä osannut silloin yhdistää sitä siihen mieheen. Olin todella usein sairaana. Meinasin lopettaa työni, en yksinkertaisesti jaksanut mennä sinne . Kaikki kaverisuhteet laitoin hyllylle, en jaksanut nähdä ketään ja selitellä milloin ollaa n yhdessä ja milloin ei. Aloin salaamaan suhdetta myös perheeltä, joka neuvoi mua nyt lopettaamaan kaiken kun se tuhoaa minut. En uskonut.
Olin henkisesti niin loppu ja tämän kaiken käsitteleminen tulee viemään varmaan sairaasti aikaa. Ja mies pyörittää seuraavaa varmaan tälläkin hetkellä. En aio hänelle koskaan enää vastata.
Välillä toivoisin, että voisin muuttaa kauas ja aloittaa kaiken alusta. Nyt pelkään hieman että tuleeko se kuspää vastaan jossain.. Olen myöntänyt itselleni kaiken. Minä se olin joka jäi. Saan syyttää itseäni siitä, että kestin. Enää en sitä virhettä tee! Tuo suhde oli hirveintä mun elämässä. Ne hienot hetket tuntui uskomattoman upeilta, kun vastapainona oli niin paljon julmuuksia. Ne sanat tuntui sulattavan mun sydämen, kun hän lupasi muuttua ja lupasi rakastaa. Tavallaan sitä ”tottui” siihen huonoon ja odotti, koska tulee taas hyvä jakso.. Ihan sairasta. Ja tuosta miehestä on ollut todella vaikeata päästä eroon. Itsekin erojen aikana laitoin ikävä viestejä ja ruinailin takaisin.. Huuhhhhuh!! Muistin silloin vain sen hyvän. Vain sen hyvän.
Ehkä olin läheisriippuvainen ja pelkäsin olla yksin? Olin ollut yksin vain sen kuukauden verran omilleni muuton jälkeen. Ripustauduin mieheen.
Mies puolestaan ei varmasti ollut käsitellyt eroaan entisestään, sillä he olivat seurustelleet kaksi vuotta ja erosta oli kulunut vain viisi kuukautta, kun tapasimme miehen kanssa. Siihen viiteen kuukauteen taas oli mahtunut lukematon määrä irtosuhteita. Hänen on pakko pönkittää itsetuntoaan. Pakko saada mahd monta naista, jotta tietää olevansa haluttava. Samalla hän käytti myös netti-deitti -palveluja, ja kaikkia live-sex -cam juttuja. Minunkin aikana (tai siis erojen aikana vähintään). Mies on selkeästi kaikkien muiden vikojensa lisäksi myös seksiriippuvainen, niinkuin näille yleistä onkin.
huh-- tulipa tekstiä.. Anteeksi. Pakko oli päästää ulos tätä tänne, kun täällä on saman kokeneita.
