KESKUSTELUFOORUMI

Olen kamppaillut nyt kaksi vuotta mm. itsetuntoni kanssa kun erosin entisestä avopuolisostani joka on narsisti. Kerroin hiljattain tästä ystävälleni joka järkyttyi, koska ei ollut ilmeisesti huomannut mitään koska asumme nykyisin eri kaupungeissa ja näemme harvoin. Puhelimessa kun on helppoa peitellä tosiasioita. Hän kehoitti että hakisin vertaistukea jotta pääsisin eteenpäin elämässäni ja että saisin elämän iloni takaisin. Taustalla on myös että olen aikaisemmin seurustellut myös toisen narsistin kanssa joten se varmasti omalla tavallaan vaikeuttaa tätä selviytymis prosessia.

Seurustelin tosissaan n.3,5v miehen kanssa joka osoittautui alku huuman jälkeen todella pahaksi narsistiksi. Oli ilmeisesti oppinut/perinyt tämän isältään joka on myös narsisti. Kaikki alkoi ihan hiljalleen niin etten tajunnut hänen manipuloivansa mua ennen ku oli jo liian myöhäistä. Lopputulos oli etten saanut olla ystävieni kanssa tekemisissä, käyttää vaatteita joita itse halusin, käydä vanhempieni luona ja sitten kun lihoin muutamia kiloja niin olin jo sitten liian lihavakin vaikka olen aina ollut todella hoikka ja lihoin mielestäni normaaleihin naisen mittoihin. Suhteessa oli mukana myös sairaanloinen mustasukkaisus joka eristi mut kaikesta ulkopuolisesta, ainoa paikka missä sain kaupan lisäksi käydä, oli koulu. Hankimme myöhemmin koiran, jolla hän sitten sitoi minut lopullisesti kotiin, koska miksipä minä sieltä mihinkään olisin mennyt koska mulle oli kaveri hankittu.

En saanut olla ollenkaan siis oma itseni. Tykkään pukeutua rentoihin vaatteisiin ja kulkea ilman meikkejä, mutta jos on vaikka juhlat tai illanistujaiset tiedossa niin osaan kyllä laittautua ja pukeutua asiallisesti. Sain jatkuvasti kuulla siitä miten kamalan näköisenä olen liikenteessä eikä mua kehdattu viedä minnekkään ihmisten ilmoille.

Elämääni siis kontrolloitiin täysin. Mieheni opiskeli toisaalla joten emme nähneet kovin usein. Mulle ehotettiin jopa että olisin muuttanut hänen vanhempiensa kanssa asumaan, ilmeisesti siksi että he olisivat voineet tarkkailla ja kontrolloida menemisiäni mutten luojan kiitos suostunut. Itse olen perustuloisesta perheestä lähtöisin joten meillä ei ollut kaikkea mitä olisimme halunneet mutta kaikki tarpeellinen kuitenkin. Mieheni taas oli varakkaasta perheestä jossa vanhemmat maksoivat poikansa elämän vaikka oli muuttanut jo pois kotoa, toisin kuin meillä ja se nyt on mielestäni ymmärrettävää. Olin pitkän aikaa työttömänä ja tästä sain kuulla enemmän kuin useasti kuinka p*ska olen, petän miestäni, elän vain hänen rahoillaan. olen yks luuseri joka vain elää muiden maksamilla verorahoilla ja mitähän kaikkee. Koskaan en kuullut anteeksi pyyntöä. Myöskin kaikki oli aina mun syytä ja lopuksihan tottakai ajattelin aina syyn ja vian olevan mussa itsessä. Aloin pahoittelemaan ja pyytelemään anteeksi asiaoita mistä ei olisi pitänyt eikä mulla ollut enää omii mielipiteitä ees. Koska ne oli vääriä aina. Sitten ku tajusin mistä on kyse niin ajattelin että kyllä mää pystyn ja jaksan elään narsistin kanssa. Mutta toisin kävi.

Sen aikainen koulu oli suht raskas ja vei multa tosi paljon aikaa ja voimii ja tottakai se vaikutti heti kotiinkin. Ja olin asian tehnyt selväksi myöskin ennen koulun alkuu ja kaiken piti olla ok. Sittenhän siinä kävi niin että olin kuulemma vaan pettämis reissuilla kun oli pitkiä päiviä ja jouduin myöskin yöpymään koululla. Tästä syystä koulu alkoi myöskin kärsiä ja lopultahan siinä sitten kävi niin että mies ilmoitti eräänä aamuna vain halustaan erota. Tarkoitus oli vielä mennä illalla takaisin kotiin mutta onneksi ystäväni päättivät asian puolestani ja pääsin irti siitä suhteesta vaikka lopullinen ylipääsy tapahtuikin vasta 1,5v eron jälkeen.

Valmistuin vuosi eron jälkeen ja nyt olen ollut opiskeluiden jälkeen työttömänä. Olen eristäytynyt muusta maailmasta enkä käy kuin pakollisilla asioilla sekä lenkkeilen koirieni kanssa sen mitä nykyään jaksan. Itsetuntoni on todella huono vaikkakin se on hieman parantunut tässä muutaman vuoden aikana. Entinen parisuhteeni aiheutti sen ettei minulla juuri ole kavereita nykyään joten ihmis kontaktit jäävät todella minimaaliseksi. Näen kavereita muutaman kerran kuukaudessa. Pahaimmat ystäväni asuvat muissa kaupungeissa enkä näe heitä usein, mutta puhumme puhelimessa viikottain. Myöskin vasta todettu kilpirauhasen vajaatoiminta heikentää jaksamistani tehdä asioita ja olen jatkuvasti todella väsynyt. Kärsin myös ahdistuksesta jos joudun olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, varsinkin jos ihmiset on mulle ennestään tuntemattomii. Päivisin istun vain kotona koneella katsellen netistä ohjelmia ja keskustelen ihmisten kanssa facebookissa jotta mun ei tarvis nähdä ketään. Myöskin kaikki seurustelu ajatukset olen nykyään haudannut koska pelkään että joudun uudestaan uhriksi ja petetyksi enkä tiedä kestäsinkö sitä enää.

Kiitos jos jaksoitte lukee vaikka tästä tuli aika pitkä ja sekalainen kertomus. Mut tää oli mun tarinaa ja tästä nyt ei oo suunta ku ylöspäin!

Hei ihana kun avasit tarinasi. Ehkä minäkin vielä lopullisesti selviän. Nostan sinulle hattua että olrt päässyt koulun loppuun vaikka on ollut vaikeaa.

Minullakin on 2,5 vuotta kestänyt narsistinen suhde takana ja myös nuoruudessani ensimmäinen vakava suhde. Hän ei varmaab täysin narsisti ollut mutta sellaisia piirteitä. Aina haukkui ja kerran hakkasi silmät mustaksi...

En todellakaan uskalla uuteen suhteeseen koska lankesin tuollaiseen toisen kerran ja vielä lapsenkin tein hänen.kanssaan.

Siipirikko on hyvä kun tulit tänne palstalle hakemaan vertaistukea. Minulla on ollut tosi hankalaa myös, mutta olen ajatellut elämää eteenpäin mitä se antaa kun vain uskaltaa hypätä kyytiin. Sinä olet isoimman asian tehnyt niin kuin minäkin eli pääsit pois. Yritä nyt pikkuhiljaa alkaa liikkumaan ihmisten ilmoilla edes vähän aikaa kerrallaan ja saat siitä sitten itseluottamusta ja hae apua myös kaikilta mahdollisilta tahoilta. Minä olin jo iloinen kun kävin vanhemmilla kylässä, luulin pystyväni olemaan tämän ahdistuksen takia noin 10min ja olinkin noin tunnin. Siitä rohkastuneena kävin tänään porisemassa myös. Tässä on pahin se kun meinaa jäädä yksin kämppään oleilemaan ja minulle kävi myös niin. Nyt yritän vaikka pakolla lähteä joka päivä käymään jossakin missä on ihmisiä vaikka en tunne heitä. Mitä tulee parisuhde ajatteluun, niin minullakin on pelko etten voi koskaan enään luottaa kehenkään niin paljon että se johtais johonkin pysyvämpään. Aika kuitenkin tahtoo tehdä tehtävänsä ja koskaan ei voi tietää mikä on hyvä asia.

Hei siipirikko, tervetuloa keskustelemaan. Ahdistus, arkuus,ns kahvikuppineuroosi, itseinho, huono itsetunto m.m ovat kaikkea sitä mitä toinen ihminen on käytöksellään aiheuttanut meille uhreille vaatimalla meitä elämään hänen laatimiensa normien mukaan.
Kun sinäkin olet päässyt fyysiseti irti niin hän kuitenkin elää vielä sinussa. Henkinen irtautumien on työläs prosessi. Pitää käydä läpi tunteiden kaikki kirjot, hylätä kaikki se johon tottunut alistuun ja alkaa hakeen omaa elämää ja oppia itse päättämään omasta elämästä, tekemisistä, kaikesta siitä mistä keroit että hän sinua kielsi ja määräili. On varmaan ihana tuntea että on itseänsä herra ja pystyä päättään itse kaikesta. Ehkä se alussa aristaa mutta päivä päivältä paremmin.
Jo se että olet jättänyt hänet osoittaa että ajattlet terveesti ja haluat normaalin elämän.

venica ja seppä tuossa todella mahtavia esimerkkejä siitä että kun usklataa ottaa yhden askeleen vapauteen niin uskaltaa ottaa toisenkin ja sitten kolmannen ja pian kävelee vaikka kuinka pitkään.

Seppä olen aivan innoissani sinun vapautuneisuudesta.Huomaatko, vertaistukikin auttaa.

On mukavaa kerrankin puhua ihmisille jotka oikeasti ymmärtää. Eikä kavereille viitsi olla kokoajan "valittamassa" omasta elämästä ja pahasta olosta. Kun ei ne kumminkaan määräänsä enempää voi auttaa kun ei ne tiiä millaista käyn läpi. Itte ku oon nii monesti kuullu tätä vähättelyy että no eihän se voi noin koville ottaa ja miksei siitä nyt voi päästä yli. Itsekkin joskus kun kuulin kavereilta tai luin lehdistä kuinka toinen osapuoli hakkaa ja tuhoaa toista henkisesti että miksi ihmiset jää niihin suhteisiin. Noh, nyt sen tiedän. Varsinkaan kun tänäkin päivänä vielä mietin että mihän se eksä tähänkin sanois ja hyväksyisköhän se tätä jne.

Onneks tässä on pikku hiljaa mennyt asiat parempaan päin. Syksyllä tuhosin kaikki kuvat ja muut konkreettiset muistot mitä hänestä oli sekä poistin hänen puhelinnumeronsa sekä kaikki viestit. Poistin hänet myös facebook kavereista jotta pystyisin täysin irtautumaan hänestä eikä hänen nimensä tulis vastaan joka ainoa päivä.

Seuraava askel todennäköisesti on että ottaisin yhteyttä psykiatriseen sairaanhoitajaan jotta saisin jostai keskustelu apua. Mutta uskon että vertaistuki on tässä prosessissa hyvin tärkeää. Kun me ei olla yksin näiden ongelmien kanssa. Autetaan toinen toistamme ja tehdään meidän uhrien elämästä parempi. <3

Siipirikko tuo psykin kans juttelu on just hyvä edistysaskel. Minä kävin yhdesti juttelemassa psykisairaanhoitajan kanssa , kyllä se sillekkin oli tutttu asia. Nehän näkee työnpuolesta vaikka ja mitä. Minun oma kokemus omaisille tästä puhumisesta on kohtalaisen heikko. Huomasin että oloni paheni mitä enemmän niille yritin selittää narskun ajattelumaailmaa. omaisten mielestähän mitään ongelmaa ei ole kun ex on "hullu" niin mikä siinä sitten on niin vaikeaa lähteä elämää uutta.Tämä oli vain minun kokemus. Minua täällä auttoi pilvilinna ja venica enemmän kuin nämä omat läheiset. Kokemus on aina valttia näissä asioissa.

Kiitos seppä sanasi lämmitti mieltäni.
Siipirikko, ymmärrän huolesi siitä että ystävät eivät välttämättä jaksa kuunnella. Minulle tuli tämä keskustelufoorumi todella tärkeäksi silloin kun kaikki oli pinnalla. Sain täältä valtavasti tukea jopa ylläpito osoitti tukensa minulle kun kiusaajani tuli tänne perässäni.

Vertaistuen merkitystä ei voi sanoin kuvata. Kun tuntuu tosi pahalta niin voi milloin vain kirjoittaa tänne. Täällä ei kukaan sano että ei jaksa kuunnella, tai että ei ole kiinnostunut.
Täällä voi vetiloida terapiakeskusteluitakin koska aina on henkilöitä jotka ovat kokeneet myös sen tuen ja voivat siitä kokemuksesta kertoa toisille.
Jatka vain samaan malliin.

Kiitos seppä sanoistasi. Tulipas hyvä mieli aamusta ja kyynel silmään.

Muistakaa aina heikolla hetkellä järkeillä jos tulee haikeus tai tunteita pintaan. Esim mulla menkkojen aikana ottaa aina takapakkia ja laittaa mielen herkemmin maahan.

Siipirikko. Olen luontaistuotehörhö joten sanon sullekin vinkkinä et kauranverso- ja kärsimyskukkauute auttaa ahdistukseen. Varsinkin kauranverso tähän sosiaaliseen pelkoon. Estradinäyttelijät käyttävät sitä ramppikuumelääkkeenä. Ei laita oloa mömmöiseksi vaan sopivasti rauhoittaa. Olen tilannut sitä luontaistuotteet.net kaupasta. Halvinta siellä.

Ihanaa viikkoa kaikille. Olkoon se meille kaikille parhain mitä tähän asti parantumisen tiellä <3

venica kiitos vinkistä ja hyvää alkavaa viikkoa sinullekin.