KESKUSTELUFOORUMI

Moikka.

Eksyin palstalle, luin muutamia kertomuksia ja aloin epäilemään että omassa äidissäni on joitain narsistisia piirteitä. Toivoisin että jaksaisit lukea tämän ja kertoa oman mielipiteesi asiaan, onko vika omien korvien välissä vai missä?

Olen siis lähes 40-vuotias mies, naimisissa ja kahden tarhaikäisen lapsen isä. Vanhempani ovat eronneet kun olin ala-asteella, isäni löysi uuden vaimon ja minä jäin äitini kanssa kahdestaan. Isääni näin joka toinen viikonloppu ja meidän välit ovat tähän päivään saakka pysyneet hyvinä, niin isääni kuin hänen uuteen perheeseensä. Lapsuus äitini kanssa oli omasta mielestäni hyvää, turvallista ja rakastavaa, joskin toki taloudellisesti tiukkaa. Uuden vaimonsa kanssa isäni on elänyt jo yli 20 vuotta, pidempään kuin hän oli äitini kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna en tunnista mitään narsismin piirteitä äidissäni lapsuuteni ajoilta. Joko en muista tai mahdollisesti tuo ei vielä ollut äidissäni puhjennut.

Äitini luonteenpiirteet alkoivat muuttua siinä vaiheessa kun muutin pois kotoa 18-vuotiaana. Aloin seurustella ja rakentamaan omaa elämääni. Noista ajoista en muista äitini osalta muuta kuin jotkin hajanaiset arvostelut sen aikaista tyttöystävääni kohtaan sekä epäilykset että suhteemme tuskin tulee kestämään. Ero lopulta tulikin ja kun tarkoitus oli jakaa vähäisiä yhteisiä tavaroita niin siitä syttyi sota. Minun puolesta exäni olisi voinut ottaa muutaman huonekalun joiden hankintaan äitini oli osallistunut. Äitini soitti exälleni ja haukkui hänet puhelimessa onnenonkijaksi ja petturiksi, yms.
Seuraavakaan tyttöystäväni ei äidilleni kelvannut. Hänestä löytyi vaikka mitä vikoja ja niistä sain kuulla vuosien mittaan useastikin.

Nykyisestä vaimostani äitini piti. Kaikki menikin aika hienosti aina siihen saakka kun saimme ensimmäisen lapsen. Äitini muuttui jotenkin täysin; hänestä tuli kohtuuttoman ylisuojeleva lapsenlapseaan kohtaan, hän kyseenalaisti meidän kyvyn hoitaa lasta, ja jos hän ei jostain syystä saanut aina tavata lasta juuri silloin kun halusi niin sain valtavan syyteryöpyn niskoilleni.

Pian lapsen syntymän jälkeen menimme naimisiin. Omat hääni olivat elämäni hirvein kokemus. Vaimoni halusi järjestää juhlat tietyssä paikassa, se ei kelvannut äidilleni vaan hän pakotti meidät vaihtamaan juhlapaikkaa hänen hyväksymään ympäristöön. Teimme häihin istumajärjestyksen. Se ei kelvannut äidilleni koska hän ei suostunut istumaan samassa pöydässä isäni kanssa. Kirkossa hän istui yksin eturivillä koska ei hyväksynyt että isäni olisi istunut eturivissä nykyisen vaimonsa kanssa, isäni istui perheineen toisella rivillä. Häiden rahoitukseen saivat kaikki vanhemmat osallistua vapaaehtoisesti ja tätä äitini käytti häikäilemättä hyväkseen. Hän ilmoitti että koska hän maksaa niin hän saa myös päättää. Kerroin että hänen ei tarvitse maksaa mitään jotta päätösvalta pysyy meillä. Hän siirsi rahat puoliväkisin meille ja jatkoi omalla linjallaan. Vaimoni esitti äidilleni pyynnön pukeutumisesta häihin, jälkikäteen äitini totesi minulle puhelimessa että ”häntä ei saatana joku tyttö ala neuvomaan!” Häissä appiukkoni piti puheen, kertoi jotain tyttärestään sekä minusta. Kehui tytärtään ja kehui minua. Hieno ja hauska hääpuhe. Äitini puhe kertoi lähestulkoon vain minusta ja hänestä. Miten hän on minut kasvattanut hienoksi ihmiseksi josta vaimoni on syytä olla onnellinen. Hävetti ja hävettää edelleen.

Toisen lapsen syntymä on vain pahentanut tilannetta. Kun synnytys käynnistyi, pyysimme isäni perheen vahtimaan esikoista samalla kun lähdimme sairaalaan. Sairaalasta käsin lähetin viestejä isovanhemmille miten synnytys etenee. Sain takaisin onnellisia ja kannustavia viestejä, paitsi äidiltäni. Hän ei vastannut viesteihin ollenkaan koska oli niin loukkaantunut siitä että häntä ei kutsuttu esikoista vahtimaan.

Kaikki juhlat ovat nykyään aivan hirveitä ja aiheuttavat minussa niin henkistä kuin fyysistä pahoinvointia. En ole vielä kertaakaan voinut aidosti nauttia lapseni syntymäpäivistä, koska kaikki energiani menee tappeluun äitini kanssa ja jännittämiseen siitä saako jokin hänet taas pettymään tai raivostumaan.
Lasten syntymäpäivinä äitini ei suostu tulemaan samaan aikaan isäni perheen kanssa. Ratkaisuksi tähän äitini on ehdottanut että hän järjestää lapselle omat juhlat. Olemme kertoneet että juhlia on yksi ja se järjestetään kotona. Yritimme joskus myös vuorottelua. Äitini sai ensin osallistua juhliin ja isäni tuli ”rääppiäisiin”. Tämä sopi äidilleni. Mutta kun oli hänen vuoronsa tulla jälkikäteen niin se ei enää sopinutkaan. Hän ei suostu tulemaan jo syödyn kakun ääreen koska se on nöyryyttävää.
Joulut ovat katastrofi. Joka vuosi äitini vaatii että ne vietetään hänen kanssaan. Muutaman joulun vietimmekin, ja aina minulle valitettiin jälkikäteen kuinka oli tylsä joulu kun kaikki ei mennytkään aattoiltana niin kuin äitini olisi halunnut. Pari vuotta sitten ilmoitimme että haluamme viettää aattoillan perheen kesken, mutta jokainen isovanhempi saa tulla päivällä käymään, tuomaan lahjat lapsille ja toivottamaan hyvää joulua. Äitini ilmoitti että jos hän ei saa viettää aattoiltaa meidän kanssa niin hän ei anna lapsille jo ostamiaan lahjoja. Ei antanut. Lapset saivat lahjansa vuoden mittaan. Jälkeenpäin minulle valitettiin kuinka kurja ja yksinäinen joulu äidilläni oli ollut, kun ei saanut nähdä lapsia.

Asumme noin 70km päässä äidistäni. Lähes joka kerta kun hän tulee meille niin minulle valitetaan kuinka pitkä matka pitää ajaa. Samalla hän saattaa vaatia että meidän pitää ajaa useammin hänen luokseen koska asuu kuitenkin niin lähellä. Äitini kehittää päässään aivan käsittämättömiä tapahtumakuvauksia joissa ei ole mitään totuuden häivää. Näitä hän esittää minulle kerta toisensa jälkeen. Samat tarinat nousevat uudestaan ja uudestaan esille vaikka joka kerta olen kertonut että ne eivät ole totta. Lapsilla on kolme paikkaa missä on isovanhempia; vaimoni vanhemmat, äitini, sekä isäni perhe. Noista kolmesta äitini on se joka näkee lapsia eniten, keskimäärin kerran kuussa. Olen tämän kertonut hänelle monesti ja silti hän aina valittaa miten vähän saa lapsia nähdä. Kun nuorempi lapsemme oli alle vuoden ikäinen ja alkoi itkemään kun hänet laitettiin väsyneenä äitini syliin, minua syyllistettiin jälkikäteen siitä että lapsi on täysin vieraantunut äidistäni, ja se on minun syyni.

Äitini on pitänyt myös kalenteria kuinka monta tuntia näkee lapsia kuukaudessa. Näistä hän sitten joskus kertoo minulle laskeneensa kuinka vähän hän tulee lapsien kanssa olemaan ennen kuolemaansa. Ja siihen kuolemaan viitataan myös muissa yhteyksissä. En juurikaan ole missään tekemisissä kenenkään sukulaiseni kanssa. Viime viikolla äitini totesi että lapseni vieraantuisivat täysin hänen suvustaan jos hän kuolisi nyt ja se on täysin minun syyni ja minun pitää panostaa enemmän että lapseni tutustuvat hänen sukulaisiinsa. Ei tosin kaikkiin vaan vain niihin joista äitini pitää.
Äitini myös ostaa lapsille valtavasti pelejä, leluja, vaatteita, yms. Käydessään meillä hän ilmeisesti tutkii löytyvätkö nämä kaikki tavarat lasten huoneista. Jos ei jokaista nippeliä ole esillä niin minun pitää tehdä jälkikäteen selvitys missä ne hänen antamansa tavarat ovat.

Äitini mielestä isäni vaimolla ei ole mitään oikeutta nähdä lapsiani. Isääni he saisivat tavata, mutta siten että isäni vaimo ei ole paikalla. Vuosia sitten kerroin äidilleni että lähdemme isäni perheen kanssa matkalle, äitini suuttui niin paljon että samalla kun hän huusi vihaavansa isääni niin hän hakkasi leipäveitsellä keittiönpöytään syvät kolot! Äitini saa nykyään melko helposti raivokohtauksia, joiden aikana hän huutaa, kiroilee ja haukkuu esim. minua ”munattomaksi”, ”nössöksi”, yms. Ja jokainen kerta hän muistuttaa kuinka on ”joutunut yksin kasvattamaan minut samalla kun isäni valitsi helpon elämän”. Tuntuu kuin äitini olisi edelleen katkera jätetyksi tulemisesta ja yrittäisi nyt kostaa sitä isälleni omien lasteni kautta.

Olen vuosien aikana huomannut että äidilläni on kaksi vakiokeinoa saada haluamansa asiat minulta:
-Uhkailu ”jätän sinut perinnöttä”,” katkaisen teihin kaikki välit”
-Sääli ”minä olen yksin”, ”minut on jätetty”, ”minulla ei ole muita kuin te”, ”minä voin kuolla koska tahansa”, ”miksette halua olla minun kanssa”
Yleensä molempia käytetään ilman mitään logiikkaa.

Ylipäätänsä se mielialojen vaihtelu on jotain missä minä en pysy enää mukana. Hän voi soittaa aamulla ja haukkua minut pystyyn. Illalla tulee uusi puhelu joka on rauhallinen ja rakentava. Parin päivän päästä taas räjähtää. Äitini on paljon kaikkea minulle sanonut, mutta yhtä sanaa en muista koskaan kuulleeni hänen suustaan minulle: Anteeksi.

Paljon tuli kirjoitettua, anteeksi jos on sekavaa tekstiä. Tilanne on siinäkin mielessä vaikea että lapseni rakastavat äitiäni ja viihtyvät todella hyvin hänen luonaan ja äitini taas rakastaa lapsenlapsiaan valtavan paljon; minusta heillä on hyvä suhde.

Mutta minä alan itse olemaan henkisesti lopussa. En enää tiedä mitä pitäisi tehdä.

Kyllä tuossa on narsistisia piirteitä, on jopa tutkittu että narsismi puhkeaisi vasta aikuisiässä.
Tilanne on hankala ja suorastaan kestämätön. Ymmärrän täysin, että tuo vie voimat. Muuta ohjetta ei ole antaa kun laittaa tiukat rajat äidille ja jos ne ei hänelle käy niin välien katkaisu.
Ikävä kyllä välien katkaisu on ainoa keino saada rauhaa. Äidille ei pidä antaa periksi yhdessäkään asiassa. Te teette niin kuin parhaaksi näette, jos se ei hänelle käy niin sitten ei käy. Voi olla tulematta yms.
Sinun ei tarvitse ottaa vastaan huonoa käytöstä itseäsi kohtaan, puhelimessa sanoisin että suljen puhelimen nyt koska et osaa käyttäytyä ja teillä ollessa on kylmästi näytettävä ovea ja pyytää poistumaan tai itse poistua paikalta. Äitisi on selvästi tottunut saamaan tahtonsa periksi teiltä ja narsisti käyttää sitä hyväkseen häikäilettömästi.
Se on vaan ikävä tosi asia, että niin kauan kun olette tekemisissä niin se on tuollaista. Narsisti on häikäilemätön, julma ja kontrolloiva eikä miksikään muutu. Narsisti ostaa valtaa ja huomiota tavaroilla, siksi hän niitä ostaa. Ei siksi että välittää lapsistanne tai teistä. Narsisti välittää vaan itsestään ja käyttää omia läheisiään pönkittämään itseään. Kukaan ei saa todellisuudessa narsistilta mitään, narsisti vain ottaa. Ja se ottamisen tunnet nyt itsessäsi. Narsisti on energiasyöppö. Kannattaa lukea kaikki mahdollinen narsismista ja miettiä haluaako häntä todella elämäänsä vai olisiko parempi pistää välit poikki.
Paljon voimia ❤

Ihan oikeasti, oman hyvnvointisi ja perheesi takia, katkaise välit.
Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa.
Narsistin kanssa ei voi olla etäisesti läheinen tai tavata ongelmitta silloin kun teillekin sopii.
Mikään välimuoto ei toimi.
Joko annat hänen terrorisoida teidän elämää oman mielensä mukaan, tai sitten teet lopun sille kokonaan.

En tietenkään tiedä, minkälaiset ne kuvailemasi välit hänen ja lapsiesi kanssa on, mutta ei tuollainen ole tervettä.
Lapsilla voi ja hyvin usein onkin tosi tärkeitä suhteita aikuisiin, jotka eivät ole mitään sukua heille.
Vain sukulaisuuden takia ei kannata tuollaista kestää.

Tuollainen ei ole normaalia vanhemman käyttäytymistä.
Älä anna hänen pilata tärkeitä hetkiäsi.
Olet aikuinen ihminen, sinulla on oma elämä ja oma perhekin!
Toivon kaikkea hyvää perheellesi, älä anna kenenkään myrkyttää sitä hyvää mitä teillä on.

Ainiin, sulla ei ilmeisesti ole sisaruksia?
No silloin sun ei tarvitse välittää siitä, että ehkä heidän mielestä olet täysin väärässä.
Silti saattaa löytyä joku, kenen mielestä olet se, kuka on väärässä ja halveksuu sua siksi.
Koita olla välittämättä. Niillä ihmisillä on omat ongelmansa, älä anna heidän tuoda ongelmia sun elämään.
Mä oon tätä joutunut itse paljon käsittelemään ja joudun vastakin.
Voimia!

- Uhkailu ”jätän sinut perinnöttä”
-Sääli ”minä olen yksin”, ”minut on jätetty”, ”minulla ei ole muita kuin te”, ”minä voin kuolla koska tahansa”, ”miksette halua olla minun kanssa”

Miltä sinusta tuntuisi jos vaikka itse sanoisit näin lapsellesi? Tai jos vaimosi äiti sanoisi sinulle näin? Se miltä sinusta tuntuu, on totta. Se tuntuu pahalta, niin pahalta, kun oma äiti sanoo näin. Ja se tuntuu pahalta että tuntee olevansa "syypää" "välikäsi", omien lasten ja oman äitinsä välissä. Se tunne kuin sinä olisit syypää omiin tunteisiisi: siihen että sinusta ei tunnu hyvältä se että äitisi ei ole iloinen puolestasi, sinun onnesta ja perheestäsi, vaan kateellinen. Sinun äidilläsi on kaikki valta ja vastuu omasta elämästään. Mikään ei ole estänyt häntä luomasta omaa elämäänsä, aloittamaan tyhjältä pöydältä uutta perhettä tai uutta ihmissuhdetta tai ihan mitä tahansa mikä hänestä tuntuisi hyvältä ja mikä tekisi hänet tyytyväiseksi omaan elämäänsä.

Olen pahoillani puolestasi: tunnistan tuon välikädessä olon, sen syyllisyyden tunteen, omista tunteista ja sen että "omat lapset viihtyy mumminsa kanssa" ja itse ei. Se on karmea tunne.

Silti. Sinä olet ainoa joka voi olla itsesi puolella, sinun yksinkertaisesti pitää pelastaa itsesi. Syyllistämiseltä. Sillä narsisti osaa sen paremmin kuin kukaan muu, syyllistämisen.

Jos vaikka otat sen läksynä tai haasteena: kukaan muu kuin sinun äitisi ei opeta sinua paremmin pitämään puoliasi. Siten että hän itse ei kunnioita sinun rajojasi tippaakaan. Ota se haasteena, tavoittele tunnetta että jonain päivänä kiität äitiäsi siitä että hän opetti sinua pitämään puolesi, tajuamatta sitä itse.

Älä anna periksi. Älä ikinä anna periksi, sille tunteelle että "tästä ei voi ikinä selvitä". Usko pois, kyllä voi.

Olen itse viiskymppinen ja jo vuoden jälkeen siitä kun kykenin hyväksymään että äitini on narsisti, minusta tuntuu siltä että alan olla turvallisilla vesillä, alan uskoa että tämä on totta, tästä voi ihan oikeasti selvitä. Tulisi romaani jos kirjoittaisin kaikkea mitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen mutta minä olen minä, en hajonnut, en kadonnut, olen asettanut rajoja joita äitini ei hyväksy eikä kunnioita mutta ei kunnioittanut aiemminkaan. Ero on se että minä kunnioitan, omia rajojani. En anna enää hänen omistaa minua, kävellä lävitseni, en anna hänen ostaa minua.

Sinä luot oman perintösi, se on sinun tehtäväsi. Se ei toivottavasti ole rahalla mitattavissa. Narsisti hallitsee ja omistaa myös rahalla. Sinun valintasi on se oletko ostettavissa, myyty. Vai et

Itse sanoisin että on mahdoton sanoa toisen puolesta kannattaako laittaa välit poikki vai ei. Sen tiedät vain sinä itse. Minua auttoi lopulta vertaisen neuvo etten kerro mitään mikä on minulle henkilökohtaisesti tärkeää: silloin narsisti ei voi minua loukata eikä "tuhota".

Sinun äitisi ei seiso omilla jaloillaan. Ei seiso narsistikaan. Narsisti seisoo muiden jaloilla. Eikä ikinä koskaan tunnista vastuutaan eikä pyydä anteeksi. Häne ei tee virheitä vaan on patologisen terve. Muut on syypäitä. Milloin se on exä, milloin nyxä, milloin lapsi, työkaverit, kaikki yhdessä. Hänessä ei ole mitään vikaa koskaan, muut ovat häntä varten olemassa, hänen "lähteitään".

Et ole siihen syypää. Et voi tehdä mitään mikä tekisi hänet onnelliseksi. Mitä nopeammin hyväksyt sen, sen nopeammin alat toipua.

Jotta lapsistasi ei kasva mummonsa omistamia, ala tarvita muita lastenhoitajia. Jos äitisi kunnioittaisi teidän rajoja, ei yhteydenpito lapsiin tuntuisi kateutta täynnä olevalta kyttäämiseltä ja omistamiselta. Vaan rakastamiselta.

Meillä narsistin lapsilla menee aikansa ennen kuin tunnistamme millaista oli se "rakkaus" jota luulimme "rakkaudeksi". Rakkaus ei omista, ei kadehdi...

Hei,

myös mä yhdyn edellisiin kirjoittajiin. "Ihmiskuori", uskoisin, että äidilläsi on persoonallisuushäiriö tai ainakin hän on hyvin hankala, omistushaluinen, kontrolloiva, ilkeä ja syyllistävä ihminen, joka tuskin muuksi muuttuu. Äitisi narsismi ei todennäköisesti ole ilmennyt lapsuudessasi, koska et ole yrittänyt itsenäistyä ja elää omaa elämää, vaan olet ollut kiltisti hänen jatkeensa ja elänyt hänen mielensä mukaista elämää.

Oman ja perheesi hyvinvoinnin vuoksi ehdotan, että laitat välit tauolle, vaikka siitä tuleekin tietysti vastarintaa äitisi taholta, tee se silti. Tauon ei tarvitse olla lopullinen, mutta siten saat etäisyyttä asioihin ja aikaa toipumiseen. Tauko voi olla kuukauden, kaksi, vuoden... Hanki sen aikana hyvä terapeutti, joka ymmärtää, mistä on kyse. Näytä vaikka kirjoittamasi teksti ensitapaamisella hänelle. Jos et halua terapiaa tms., kannattaa harkita esim. vertaistukiryhmää, mutta ei missään nimessä jäädä omilleen suuren muutoksen kanssa.

Terapiassa voit käsitellä sen, että äitisi on mitä on, kokea vihaa ja surra menetystä, ettei "normaalia" äitiä ole. Eikä lapsilla normaalia isoäitiä. Lapsiin ja vaimoosi kannattaa panostaa, keskity täysin heihin ja teidän omaan hyvinvointiin. Vahvista myös terveitä ihmissuhteitasi ja esimerkiksi niitä kaverisuhteita, joissa sinulla on hyvä olla. Tee myös itsellesi mieluisia asioita, vaikka pieniäkin. Aluksi voi tulla todella vaikeaa, äitisi tekee kaikkensa sabotoidakseen irtiottoasi ja koventaa panoksia sitä mukaa kuin sinä etäännyt hänestä, mutta muista, että teet sen itsesi ja lastesi vuoksi. Tulevat vuodet tulevat valitettavasti olemaan vaikeita myös siinä tapauksessa, ettet käsittele asiaa ja jäät pomppimaan äitisi pillin mukaan. Irtiotolla saat oman elämän haltuun ja se on kaiken kamppailun ohella myös erittäin palkitsevaa. Totuus on, että olet aikuinen, etkä enää tarvitse äitiä elämääsi. Pieni tauko ei myöskään tarkoita sitä, ettet voisi enää koskaan olla hänen kanssaan tekemisissä. Mutta tämä nykyhetki on nyt vain sinua ja toipumistasi varten. Lapsillekin terveet ja hyvinvoivat vanhemmat ovat tärkeämpiä kuin kahjo isoäiti...

Kaikki edellä kirjoitettu perustuu aika lailla omiin kokemuksiini. Rankkaa on ollut, mutta kyllä kannattaa! Kaikki sukulaiset ja naapurit eivät tule ymmärtämään ratkaisuasi, tai hyväksymään, mutta heillä on oma elämänsä elettävänä eivätkä he voi ymmärtää totuutta sinun elämästäsi. Yleensäkin toiset ihmiset hyväksyvät muutoksia huonosti, vrt. esim. alkoholistin raitistuminen...

Oikein paljon tsemppiä ja hyvää pääsiäistä perheellesi!

Onpa helpottavaa saada tästä ja tuosta toisesta narsistisia isovanhempia koskevasta ketjusta vahvistusta omalle päätökselle, että nyt on aika pistää välit narsistiseen äitiin ja mummoon kokonaan poikki. Tälle päätökselle ei varmaan ihan helposti yleistä hyväksyntää ja kannustusta saa. Lapseni on 2,5 -vuotias ja koen että nyt on ratkaisujen aika, koska tässä kohtaa vielä välien katkaisu on mahdollista ilman että lapsi ymmärtää mummon perään pahemmin kysellä. Pesäeroa on kyllä tehtykin jo, mutta tähän asti olen elätellyt toivoa että ehkä joskus äiti vielä tulee parempaan kuntoon. Nyt alan ymmärtää ettei niin tule tapahtumaan. Meilläkin ongelmat alkoivat kun menin naimisiin, pahenivat huolella kun lapseni syntyi eikä äiti ollutkaan huolenpitoni ja perhe-elämämme keskipiste, ja lopullisesti helvetti repesi kun nuorempi siskonikin alkoi itsenäistyä kotoa. Tähän mennessä äiti on osannut olla lapseni kanssa ihan fiksusti, leikkii ja osaa oikein hyvin viihdyttää pientä 2 -vuotiasta. Itseäni tosin on ärsyttänyt se että äiti saattaa kaivaa vanhoja vauvanvaatteitani esille ja pukea tyttäreni niihin...ja hän kommentoi tytärtäni usein sanomalla "sähän olet ihan kuin mummi". Aiemmin olen ajatellut että vain ylireagoin kun nämä asiat ärsyttävät minua, mutta nyt narsismista luettuani alan ymmärtää mistä on kyse. Vaikka tähän mennessä äidin sekopäisyys ei ole kohdistunut suoraan tyttäreeni, pelkään että tulevaisuudessa hän alkaisi puhua minusta pahaa tai syyllistää lastani siitä ettemme vieraile tarpeeksi tai mitä ikinä äitini marttyyrin mieli keksiikään. En ajattele, että lapseni jää mistään paitsi jos ei tunne tällaista mummoaan - en itsekään osaa kaivata äitini äitiä joka oli väkivaltainen alkoholisti (selittää äitini mielenterveysongelmat) koska en ole häntä koskaan tuntenut ja ymmärrän varsin hyvin välien katkaisun. Helppo päätös ei kuitenkaan ole.

Onko teillä kokemusta yhteyden pitämisestä toiseen isovanhempaan vaikka toiseen välit olisi katkaistu? Isääni minulla on ollut lapsena läheinen suhde ja koen että hän on edustanut turvallisuutta elämässäni aiemmin. Nykyään hän valitettavasti usein kuulostaa äidiltäni, sovittelee ja yrittää saada minut lepyttelemään äitiäni vaikka tämä olisi toiminut kuinka väärin minua kohtaan. Ajattelen isäni olevan äidin narsismin uhri itsekin. Onkohan turha toivo ajatella että häneen vielä joskus voisi löytyä uusi yhteys... Äitini ei sitä kyllä helposti tule sallimaan.

Hyvä päätös! Lapsenkin kannalta. Sitä se tulisi lopulta olemaan, lapsestanne tulisi mummon jatke jolle aletaan tilittämään ja haukkumaan. Lapsi kärsii siitä, tiedän kokemuksesta miten ahdistavaa se on.
Sillä mitä äitisi ajattelee, ei ole mitään väliä. Pidä sinä yhteydet isääsi, kun katkaiset äitiisi ns välit niin ei hän tiedä teidän yhteydenpidostanne. Älä kerro äidille enää mitään asioita, missä käytte tai kenen kanssa. Narsisti käyttää jokaista sanomaasi asiaa aseena. Älä puhu mitään omia asioitasi tai perheen asioita, puhu vaan niitä näitä. Jos kysyy kuulumisia niin sanot vaan hyvää jne...

Tällä hetkellä näyttää siltä, että yhteydenpito isäänkään ei tule onnistumaan. Hän ei itse välttämättä suostu puhumaan kanssani puhelimessa vaan äiti on aina vähintäänkin taustalla meuhkaamassa, ehkä isäni ajattelee edelleen että asiat korjaantuvat jos puhun äidin kanssa. Hänkin esittää vaatimuksia että "tulen selvittämään asiat" mitä ikinä se tarkoittaakaan. Ainakaan nyt isä tuskin olisi valmis yhteydenpitoon ilman äidin läsnäoloa. Ehkä jonain päivänä... Surullisinta on ajatella, että isäni olisi varmasti ihana isoisä jos tilanne olisi toinen ja tuntuu surulliselta riistää se häneltä...having said that ehkä se ei olekaan minun valintani vaan isäni joka ei kykene luomaan minuun suhdetta enää.

Totta, se on isäsi valinta. Ehkä hän jossain vaiheessa ymmärtää. Tsemppiä ❤