Onko isäni narsisti?

[Simpeli]

Olen pyöritellyt tätä narsismi-ajatusta pitkään ja lukenut paljon keskustelualueita yrittäessäni löytää keinoja toimia isäni kanssa. Tästä tulee pitkä rimpsu mutta ydinkysymys on: onko isäni narsisti?

Vähän taustaa: isäni on kuusikymppinen alkoholisti. Olen ollut tietoinen hänen alkoholiongelmastaan lapsesta asti, ja kaipa voisi sanoa että olen ollut jollain tavalla tietoinen siitä että jotain on vialla muutenkin. En jotenkin osannut olla hänen seurassaan, olin koko ajan vaivautunut tai varpaillani. Samanlaisena etäisen kankeana mutta suhteellisen vakaana suhteemme on pysynyt parikymmentä vuotta.

Mutta siis: olen nyt kolmekymppinen. Viitisen vuotta sitten isäni käytöksessä tapahtui jyrkkä muutos. Erääseen minusta varsin triviaaliin perhekriisiin liittyen hän hyökkäsi rajusti minua vastaan, ja on ollut siitä lähtien verbalisesti erittäin aggressiivinen, syyttelevä, syyllistävä ja vihamielinen. Paras tapa millä osaan tätä kuvata on se, että hän on luonut jonkinlaisen viholliskuvan mielessään. Siis toimii kuin olisin hänen vihollisensa. Ihan niinkuin en olisi oikea ihminen ollenkaan, vaan jonkinlainen leffapahis joka juonittelee ilkeyksiä ihan vain häntä satuttaakseen. Kaikki mitä sanon tai teen, vaikka kuinka vilpitöntä se olisi, hän ottaa vastaan joko veetuiluna tai "ylimielisyytenä". (Hän on siis sanonut näin mutta en oikein ymmärrä mitä hän tällä tarkoittaa, en tunnista tätä lainkaan itsessäni.)

Olen yrittänyt kysyä miksi hän on niin vihainen mutta keskustelumme ovat lähinnä hämmentäviä. Tavallisesti vastaukseksi saan joitain seuraavista: murheellisia kysymyksiä siitä onko hän "niin paha ihminen", jonkinlaista epäkoherenttia lauseen pätkää, josta en kertakaikkiaan ymmärrä mistä hän yrittää sanoa, tai kommenttia suuntaan "kyllä sä tiedät mistä on kyse" (yleensä nämä purkaukset ovat äkillisiä ja kyselen häneltä kovasti mitä on tapahtunut kun hän soittaa tälläisessä riidanhaluisessa mielentilassa), pilkallista naurua, haukkuja (olen valehtelija, manipuloija, ja etenkin ylimielinen). Nyt kun mietin niin ylimielisyysasia ehkä jotenkin liittynee siihen että usein koitan kysyä tarkennuksia siihen mitä hän yrittää selittää, mutta isäni katsoo tämän tarkoittavan että "leikin tyhmää".

Tilanne on nyt jatkunut tälläisenä vuosia. Koen että olen kaikkeni yrittänyt. Keskustelua ja järkeilyä, omista tunteista puhumista ja etäisyyttä. Mikään ei toimi. Kokonaan en pääse irtautumaan sillä veljeni - meistä emotionaalisempi luonne - ei halua panna välejä poikki, vaikka isämme käyttäytyy samalla tavalla häntäkin kohtaan. Koitan siis säilyttää isääni etäiset puhevälit, sellaisen sivistyneen kuulumisten vaihdon, siinä toivossa että tilanne joskus jotenkin vakautuisi.

[Simpeli]

Viime aikoina, etsiessäni vastausta siihen miten toimia hänen kanssan ja säilyttää kuitenkin oman mielenterveyteni (hänen käytöksensä on erittäin kuluttavaa ja aiheuttaa ahdistuskohtauksia, pelkotiloja ja masennusta), tutustuin narsismiin verkossa. Sanoisin että isälläni on joitain narsismin piirteitä. Keskeisimpänä empatian puute. Hän ei näytä ymmärtävän tai välittävän siitä miten hän satuttaa ympärillään olevia ihmisiä käytöksellään. Olen aina ollut ihmeissäni siitä miten piittaamaton hän on esimerkiksi veljeni tunteista. Hän saattaa veljeni läsnäollessa "kehua" veljeäni minulle sanomalla ironisella äänellä että veli alkaa "vihdoin miehistyä" (aikuinen ihminen sanoo toisesta aikuisesta näin!), tms.

Maailma on hänelle mustavalkoinen. Olet joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. (Tämä liittyy tuossa aiemmin kertomaani viholliskuvien muodostamiseen.) Jos olet vihollisten listassa, hänelle puhuminen ihan yhtä tyhjän kenssa, hän ei kerta kaikkiaan kuule. Hän ei ole koskaan itse sanonut tai tehnyt mitään pahaa, ja jos edellisistä keskusteluista koittaa muistuttaa (yritän silloin tällöin "vetää rajoja" ja kertoa että en siedä itseäni kohdeltavan näin) hän teeskentelee että ei muista/ole mitään sanonut. (Ehkä hän ei muistakaan, sillä hän on usein humalassa).

Muut keskeisimmistä narsismin piirteistä eivät kuitenkaan erityisesti häneen sovi. Hän ei ole 'supliikkimiehiä', tai ei ainakaan minusta. (Vaikka toisaalta, ehkä hän onkin, onhan hän jo kolmatta kertaa naimisissa. Oho!) Hän ei ole koskaan ollut erityisen menestynyt, tai kannustanut tai painostanut minua tai veljeäni menestykseen. Päinvastoin, hän vähättelee saavutuksiamme (valmistuin maisteriksi eikä hän edes onnitellut - painatin häntä varten gradun ja ajattelin että se olisi hänelle ylpeyden aihe, hän heitti sen välinpitämättömästi auton takapenkille ja sanoi että ei osaa tuommoisia lukea). En osaa sanoa onko hänellä siis erityisen suureellista minäkuvaa tai ylivertaisuuden tuntemuksia. Pikemminkin näkisin että hän vähättelee ja säälittelee itseään saadakseen huomiota.

Monet tapahtumista/sanomisista joista olen kertonut, ja joiden olen ajatellut olevan mahdollisesti narsismin piirteitä, ovat myös sellaisia joiden voisi ehkä katsoa kumpuavan masennuksesta ja alhaisesta itsetunnosta. Isäni äiti kuoli pari vuotta sitten. Hän on pitkäaikaistyötön ja kuten sanottua, alkoholisti. Ja masentuneet ihmiset ovat aika itsekkäitä. Lisäksi tiedän että hän kokee ulkopuolisuutta koska ei ole päässyt haluamallaan tavalla minun ja veljeni elämään osalliseksi (vanhempani erosivat kun olin 10). Näen että hän yrittää epätoivoisesti luoda kontaktia. Hän on vihamielinen koska hän on masentunut ja kokee että hänet hylätään. Eilen sain kuulla että sekä isäni veli että serkku kieltäytyvät vastaamasta hänelle enää puhelimeen. Hän saattaa soittaa veljelleen kymmenen kertaa illan aikana mutta tämä ei vastaa. (Tämä ei ole ainutlaatuista, kerran kun olin töissä enkä voinut vastata hän soitti minulle 12 kertaa alle tunnissa!) Hän itse sanoo että ei tiedä miksi veli ei vastaa hänelle, vaan kyselee minulta ja veljeltäni tiedämmekö mistä on kyse. Emmehän me tiedä.

Olen todella surullinen hänen puolestaan, sillä näen että hän voi todella pahoin. Kirjoitan vihdoin koska haluaisin auttaa häntä. Olen miettinyt pääni puhki miten korjata asiaa mutta tilanne on aika vaikea sillä pelkkä ajatus hänen näkemisestään tai hänelle soittamisesta aiheuttaa nykyään ahdistuskohtauksen. En voi olla rakastamatta häntä ja huolehtimatta hänestä, vaikka tiedän hyvin että hän ajattelee että en välitä hänestä lainkaan, koska en juuri soittele tai vieraile. Olen jotenkin tässä tilanteessa ihan epätoivoinen. Mielialani vaihtelevat itkuisesta syyllisyyden- ja empatian tunteesta ja hirveästä huolesta sellaiseen turtuneeseen tilaan jossa korostetun rationaalisesti ajattelen että kaikki ovat vastuussa omasta elämästään ja että hän on narsisti josta minun vain pitäisi pysyä oman mielenterveyteni takia erossa.

Olipas pitkä selitys. Kaipa tätä on ollut patoutuneena. Mutta ydinasia tässä nyt on se, että haluaisin neuvoja sen suhteen, miten toimia. Onko hän narsisti? Eli voinko auttaa häntä? Häntä tuntuu vaivaanvan yksinäisyys ja masennus. Näihin tietenkin auttaisi jos ottaisin enemmän kontaktia mutta kaikki viimeaikaiset kokemukseni (ja narsismin kuvaus) kertovat minulle että se ei auttaisi mitään. Mitä tehdä. Ja milloin tämä loppuu?

[ketunleipä]

Moi!

En valitettavasti osaa vastata kysymykseesi koska olen itsekin vasta tutustunut narsismin käsitteeseen, mutta osallistun nyt kuitenkin keskusteluun koska olen pyöritellyt samoja asioita päässäni äitiini liittyen. Ajattelin aiemmin, ettei narsismin kuvaus sovi häneen koska narsismin virallisessa kuvauksessa mainitaan muun muassa se ylemmyydentunto ja kuulostaa siltä että narsisteilla olisi aina iso ego jne. Minunkin äitini hallitsee enemmänkin marttyyrinä olemisella ja itsesäälillä. Luulin todella pitkään että kyse on masennuksesta, ja se taitaa ollakin äidin virallinen diagnoosi. Välimme muuttuivat hankalammiksi kun menin naimisiin, sain lapsen ja jouduin alkaa rajaamaan paljonko olen äidin käytettävissä hänen murheissaan. Tuolloin ajattelin että kyseessä on varmaan epäkypsä persoonallisuus jossa on myös paranoideja piirteitä (vaikka terapeuttini kyllä heitti ilmoille narsisminkin). Jouduin alkaa rajata yhteydenpitoamme, sillä mullakin jo pelkkä puhelimen soittoääni alkoi aiheuttaa fyysisiä ahdistusoireita. Vasta viime viikolla aloin haeskella netistä tietoa nimenomaan vanhemman narsismista, ja todella moni asia kuulosti niin tutulta että tuntui että silmäni avautuivat, vaikka vieläkään en pidä narsismin virallista kuvausta äitiinii osuvana. Hänen käytökseensä on kuitenkin viime aikoina ilmestynyt pelottavan laskelmoivia ja julmia (mutta salakavalan huomaamattomia) henkisen väkivallan piirteitä. Diagnoosilla ei loppujen lopuksi muutoin ole väliä, mutta nyt alan antaa itselleni oikeutuksen pistää välit kokonaan poikki, niin lohdutonta kuin se onkin. Pitkään yritin auttaa äitiä, mutta mikään määrä huolenpitoa ei riittänyt - hän tunsi itsensä silti aina hylätyksi.

Käyn itse kelakorvatussa terapiassa ja ehdottomasti suosittelen sellaisen käynnistämistä! Ja ylipäätään puhumista jollekin ulkopuoliselle, itselläni ystäväni sai silmäni avautumaan kun kuvittelin vain todella käsittäväni asiat väärin jne. kuten äitini syyllistäviä puheitaan selitteli. Hän saa minut aina epäilemään itseäni ja pääsee ihoni alle kaikesta terapiasta huolimatta. Kannattaa alkaa asettaa omia rajoja vaikka se yleensä saakin ongelmaläheisen pillastumaan... Mulla oli ahdistus- ja masennusoireet jo niin pahoja, että oli pakko oppia rajaamaan.

[ketunleipä]

Ja vielä tuohon supliikkiuteen, minustakin tuntui vieraalta ajatus että äitini osaisi olla jotenkin hurmaava ja valovoimainen, mutta olen nyt miettinyt että ehkä en vain ole nähnyt hänestä tätä puolta? En oikeastaan tiedä millainen äitini on ystäviensä seurassa (tai oli, hänellä ei ole paljoa läheisiä koska hän lopulta katkoo kaikkiin välit ja uskoo että hänestä ajatellaan pahaa). Ainakin hän haluaa piilotella kaikki kodin ongelmat ja pystyy ulospäin vetämään rauhallista roolia vaikka olisi hetki sitten huutanut ja sekoillut perheelleen.

Nuo epäluuloiset piirteet ja vihollisajattelut kuulostavat kyllä tutulta.

[Surusydän16]

Kuulostaa piilonarsismilta. Se on ikäänkuin julkinarsistin vastakohta ja nimen omaan tota marttyyrina oloa. Samoja piirteitä on omassa äidissäni. Kannattaa googlettaa piilonarsismi.