Sivu 1/1

Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 05 Touko 2017, 07:37
Kirjoittaja Saviola
Tämä on kertomus suomalaisen lastensuojelun ongelmakohdista, ns. pimeistä kulmista. Kertomus siitä, kun pahuus voittaa lastensuojelun käsittelemässä huoltajuustapauksessa. Toivon lukijoilta mielipiteitä tähän asiaan ja myös neuvoja sen suhteen, mitä minä voisin ehkä tehdä, jos ylipäätään voin tehdä mitään.

Tämä tarina kertoo tuttavastani, miehestä, jonka olen tuntenut alle kouluikäisestä asti. En tässä tarinassa diagnosoi häntä, enkä esitä mitään syväluotaavaa psykoanalyysia hänestä, pyrin vain kuvailemaan merkitykselliset asiat päällisin puolin.
Kahdeksan vuotiaana poikana tämä tuttavani alkoi valehtelemaan ns. patologisesti. Hän kertoili päättömiä, selvästi valheellisia ja mielikuvituksellisia tarinoita eri ihmisille. Nämä tarinat olivat täysin pojan omaa fantasiaa ja liittyivät yleensä hänen omiin tekemisiinsä, sekä kertomuksiin toisista ihmisistä. Hän ei tuntunut erottavan valhetta todesta ja uskoi omiin valheisiinsa. Kun valheesta oli kulunut jonkin aikaa ja hän oli jäänyt kiinni valheesta, hän kielsi sanoneensa mitään sellaista, mitä oli sanonut ja väitti toisen muistavan väärin. Valehtelu oli niin räikeää, että se koettiin ongelmaksi koulussa ja tämä poika sijoitettiin toisen luokan jälkeen erityiskouluun, ns tarkkikselle.
Valehtelu vain jatkui, mutta hän oppi iän myötä valehtelemaan paremmin, hän oppi kertomaan kullekin ihmiselle sellaisia valheita, joita heidän olisi helpompi uskoa ja hän valehteli eri ihmisille eri asioita. Hän oppi myös valehtelemaan siten, että valheita ei heti kerrottaessa tunnistettu valheiksi, vaan että ne paljastuivat vasta sitten, kun ihmiset puhuivat keskenään, jos ylipäätään puhuivat.
Yläasteikäisenä hänelle muodostui uusi ongelmakäyttäytymisen muoto; tirkistely. Iltaisin hän meni kiikari mukanaan luokkalaistensa tyttöjen kotien läheisyyteen, ja joko kiipesi puuhun, tai meni puskaan piiloon vähän matkan päässä tytön kodista, varmistaen suoran näkyvyyden tytön huoneen ikkunaan ja katseli piilopaikastaan kiikarilla tytön huoneen ikkunasta sisään, jotta näkisi, kun tyttö riisuutuu. Tämä ongelmakäyttäytymisen muoto jatkui noin pari vuotta, jonka jälkeen hän vaikutti kasvaneen siitä yli.
Ammattikouluaikana hän alkoi juomaan säännöllisesti alkoholia ja kuvioihin tulivat pahoinpitelyt ja jo yläasteaikana kuvioihin oli tullut toisten omaisuuden tärveleminen. Vaikka hän syyllistyi useampaan rikokseen, josta oltaisiin todennäköisesti tuomittu ehdonalaiseen vankeuteen, hän säästyi tuomioilta, lensi tutkan alla. Eräällä kerralla hän pahoinpiteli miehen kadulla siten, että potkaisi tätä päähän niin, että mies kaatui asfalttiin, lyöden päänsä ja menettäen tajuntansa. Joku oli nähnyt tilanteen ja soittanut paikalle poliisin, joka tulikin paikalle ennen, kuin pahoinpitelijä ehti poistumaan paikalta. Hän kertoi poliisille kadulla makaavan miehen olleen niin humalassa, että hän oli sammunut ja kertoi yrittäneensä auttaa miestä. Poliisit uskoivat koko tarinan ja kadulla makaava mies nostettiin mustan maijan takaosaan ja ajettiin pois. Poliisi ei kysynyt pahoinpitelijän henkilöllisyyttä ja näin tapaus jäi ns. pimeäksi.
Samoihin aikoihin hän muuttui myös hyväksikäyttäväksi. Jos menimme hampurilaiselle, tai pelaamaan vaikkapa biljardia, tämä herra ilmoitti kassalla, kun oltiin maksamassa, ettei hänellä ollut rahaa ja kysyi, että voisinko maksaa, niin hän maksaa seuraavalla kerralla. Alkuvaiheessa, kun tällaisia "unohduksia" alkoi sattumaan, hän oli sanansa mittainen ja maksoi takaisin, joten luotin häneen. Jossain vaiheessa hän kuitenkin lakkasi maksamasta takaisin ja piikki kasvoi kasvamistaan. Parissa kuukaudessa hän oli jäänyt minulle jo pari sataa velkaa ja, kun aloin puuttumaan tilanteeseen ja reagoimaan kassatilanteissa, hän totesikin kassalla kovaan ääneen minuun viitaten, "NYTHÄN ON SINUN VUOROSI MAKSAA, VAI OLETKO JÄLLEEN PEEAAA!?", tuijottaen samalla kassaa sellaisella spanielin katseella, jolloin kassa kääntyi hyvin vihaisesti vaatimaan minulta maksua ja minähän tietty murruin täysin ja maksoin. Lopulta tajusin, että hän ei maksa velkaansa ja, että hän tulee hyväksikäyttämään minua jatkossakin, jos lähden hänen kanssaan johonkin, joten päätin lopettaa hänen kanssaan liikkumisen toistaiseksi.
Ammattikouluaikana tämä tarinan sankari alkoi myös seurustelemaan ensimmäisen kerran elämässään tytön kanssa. Hän ihastui samassa koulussa käyneeseen, muutaman kilometrin päässä kotoaan asuneeseen erittäin kauniiseen tyttöön. Tarinamme sankari ei ole komea poika. Hän on useiden ihmisten sanoin "erikoisella tavalla ruma", mutta yli 190cm pitkä mies. Hän onnistui vain pari kuukautta sen jälkeen, kun oli iskenyt silmänsä tyttöön, iskemään tämän ja hän ja tyttö alkoivat seurustelemaan keskenään. Varsinainen seurustelusuhde ei kestänyt, kuin kaksi kuukautta ennen, kuin tyttö lopetti suhteen, mutta kaksikko hengaili senkin jälkeen yhdessä ilman sitoumuksia ja vähemmän vakavassa mielessä.
Tämä sankarimme kuitenkin valehteli itsestään käytännössä kaiken tälle tytölle. Hän oli antanut jopa väärän sukunimen niin, ettei tyttö tiennyt tämän sankarin oikeaa henkilöllisyyttä.
Tytön ja sankarimme tiet erosivat lopullisesti, kun he valmistuivat ammattikoulusta. Tytöstä tiedämme tänä päivänä, että hän tuli äidiksi puoli vuotta välien katkeamisen jälkeen ja, että hän kasvatti lapsen yksinhuoltajana ja, ettei isää ollut kuvioissa missään vaiheessa.
Armeijasta päästyään hänellä alkoi olemaan enemmän kavereita. Hänellä ei ollut koskaan ollut paljon kavereita, pari-kolme kaveria minun lisäkseni yhtäaikaisesti. Armeijan jälkeen hän alkoi kuitenkin pyörimään ison porukan kanssa baareissa ja alkoi ylenkatsomaan minua. En kelvannut enää hänen seurakseen.
Tässä porukassa hän oli sen porukan johtohahmo ja koossa pitävä voima, jonka ympärillä tämä porukka pyöri. Hän ei ollut kuitenkaan seurustellut tämän ensimmäisen tyttöystävänsä jälkeen, eikä ollut oikein muutenkaan ollut tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Hän oli hieman sulkeutunut henkilö, ei mikään avoin, sosiaalinen, tai iloinen ihminen. Hän oli kuitenkin erittäin rohkea ja verbaalisesti taitava täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, eikä ujostellut, tai jäätyillyt tuntemattomien naisten kanssa. Hän oli myös välillä varsin aloitteellinen, jopa aggressiivinen. Häneltä puuttui kuitenkin hienovaraisuutta ja hän alkoi herkästi puristelemaan tuntemattomien naisten tissejä ja perseitä, mikä aiheutti välillä konfliktitilanteita.
Kun naista ei ollut löytynyt, hän alkoi esittämään kavereilleen, että seurusteli. Baarireissut, joilla itse olin mukana, näyttivät aina kulminoituvan puhelimessa käytävään perheriitaan, kun sankarimme "tyttöystävä" oli tullut mustasukkaiseksi sankarimme baarireissun vuoksi. Sankarimme vetäytyi yleensä syrjemmälle riitelemään puhelimessa "tyttöystävänsä" kanssa ja kaverit kohisivat ympärillä... parisuhdeneuvoja kyseltiin... Ongelma näissä puhelinriidoissa vain oli se, että puhelimen toisessa päässä ei ollut ketään, ei ollut olemassa mitään "tyttöystävää", jonka kanssa hän olisi riidellyt, eikä puhelua ollut auki. Minä pari kertaa otin häneltä puhelimen kädestä, koska ymmärsin tarkkaan, mistä oli kyse, tsekkasin puhelimen ja sanoin, että eihän siellä mitään puhelua ollut auki. Hän sitten selitti, että puhelu lopetettiin juuri, kun otin puhelimen itselleni.
Sankarimme armeijan jälkeiset vuodet olivat tällaista pelleilyä ja jatkuvaa satuilua tyttöystävistä, joita ei oikeasti ollut olemassa, kunnes... Lopulta sankarimme sitten löysi itselleen naisen, hän tapasi tämän naisen baarissa. Nainen oli täysin alkoholisoitunut tapaus ja joi kännit viitenä päivänä viikossa. Sankarimme oli kuitenkin täysin rakastunut. Hän kertoi minulle kaksi viikkoa ensikohtaamisen jälkeen, että hän on täysin rakastunut ja, että hän aikoo naisen kanssa naimisiin. Yhteisiä tavaroita osteskeltiin jo kolme viikkoa ensi tapaamisen jälkeen ja tässä vaiheessa kaksikko vietti lähes kaiken aikansa yhdessä. Yhteisen aikansa he käyttivät lähinnä ryyppäämiseen.
Sankarimme alkoholinkäyttö oli kasvanut kaiken aikaa ja tämän alkoholisoituneen naisen kanssa juominen lähti täysin käsistä ja hän alkoi olemaan paljon poissa töistä juomisen takia. Miksi nainen sitten viihtyi näinkin uuden tuttavuuden kanssa näin mielellään, niin johtui siitä, että sankarimme kustansi naisen juomiset.
Kun tutustuin itse tähän naiseen, niin minulle ja naiselle valkeni varsin pian, että sankarimme oli valehdellut tälle naiselle itsestään lähes kaiken ja kertoillut tälle pitkät pätkät täysin mielikuvituksellista elämäntarinaa. Samoin selvisi, että hän oli puhunut minusta tälle naiselle pitkät pätkät täysin perättömiä juttuja ja myöhemmin selvisi, että hän oli haukkunut minua tälle naiselle niin paljon, että nainen arveli hänellä olevan pahoja kaunoja minua kohtaan.
Nainen lopetti suhteen miehen kanssa, koska hän oli löytänyt itselleen uuden, varakkaamman kustantajan juomiselleen. Eron jälkeen miehen katkeruus minua kohtaan leimahti liekkeihin. Hän valehteli kaikille, että olin ollut naisen kanssa suhteessa ja, että olimme heidän eronsa jälkeen tämän naisen kanssa yhdessä.
Sovimme tämän sankarin kanssa yhteisestä baarireissusta viikko tämän eron jälkeen. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt hänen levittämistään valheista mitään. Baarissa minua kuitenkin odotti ansa, kun paikalle oltiin hankittu seitsemän hengen lynkkausporukka, pistämään minua turpaan. Tämä sankarimme itki ja näytteli todella pahasti loukkaantunutta ja oli todella kiukkuisen oloinen minua kohtaan... naiset lohduttivat häntä ja pyyhkivät hänen kyyneleitään... hänen itkunsa sai väkijoukon raivon valtaan ja käymään kimppuuni.
Kun poistuin paikalta naama auki, sankarimme lähti vielä perääni ja piti sellaista pienen lapsen itkukiukkua toiselta puolelta katua. Pian taas raivostunut väkijoukko juoksi paikalle ja kyselemään, että mitä olin tälle sankarillemme tehnyt ja huutelemaan vihaisia herjoja minun suuntaani.
Tämän jälkeen mies alkoi saamaan naista. Tiedän, että hänellä oli muutama nainen seuraavan vuoden aikana, mutta emme olleet tänä aikana tekemisissä. Sitten hän tutustui erääseen kauniiseen tummatukkaiseen naiseen, vähän sellaiseen, kuin mitä se ensimmäinen nainen oli ollut. Tämä oli hieman ujo nainen, jolla oli takana kipeä ero entisestä poikaystävästään. Tämä suhde näytti kestävän ja pariskunta muutti nopeasti yhteen.
Miehelle oli näihin aikoihin kehittynyt myös omituinen piirre. Hän oli tullut epäluotettavaksi kavereitaan kohtaan. Hänellä oli kämppä keskusta-alueen ja siellä sijaitsevan yökerhon liepeillä ja hän ehdotteli kavereille baarireissua ja luokseen yöksi tulemista. Kuitenkin, kun kaverit suostuivat, mies lähti vaivihkaa jo puolen yön jälkeen kotiin ja lakkasi vastaamasta puhelimeen, jättäen kaverinsa yöksi kadulle.
Naisystävälle oli selvinnyt puolen vuoden yhdessäolon jälkeen, että mies oli valehdellut hänelle itsestään aivan kaiken. Mies oli kertonut hänelle alusta loppuun asti täysin mielikuvituksellista henkilöhistoriaa ja tarinaa kuusi vuotta kestäneestä avioliitosta, joka oli päättynyt siihen, kun hän oli löytänyt naisen heidän sängystään toisen miehen kanssa. Hän oli keksinyt tämän tarinan sen jälkeen, kun nainen oli surrut miehelle omaa katkeraa eroaan. Hän oli itkenyt naiselle silmät vetisenä ja nainen oli lohduttanut.
Tässä vaiheessa oli kuitenkin tapahtunut käänne, millä oli merkittävät seuraukset jatkoa ajatellen. Mies oli nimittäin alkanut pyörtyilemään. Hän kävi useasti lääkärissä, mutta asiaa ei tutkittu sen paremmin, eikä selitystä löytynyt. Miehen äiti, joka työskentelee sairaanhoitoalalla ja, joka on erään tunnetun potilaisiin insuliinia piikittäneen ja kiinnijääneen sarjamurhaajahoitajan entinen kaveri, alkoi epäilemään, että pojan pyörtyilyt johtuivat siitä, että nainen ehkä piikitti tähän insuliinia.
Tämän tapauksen seurauksena mies katkaisi välinsä vanhempiinsa ja naisystävä vaikuttui tästä liikkeestä niin, että jatkoi miehen kanssa parisuhdetta. Myöhemmin pariskunta meni naimisiin ja mikä tämän tarinan kannalta olennaisinta, teki lapsen ja teki toisen lapsen.
Mies käytti naisen vanhempia taloudellisesti hyväksi ja rahasti näitä lasten varjolla. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mihin rahat hävisivät. Mihinkään niitä ei käytetty, eikä miehellä ollut koskaan rahaa. Pariskunta eli ja rahoitti arkensa täysin naisen rahoilla, mies ei antanut penniäkään rahaa yhteisiin menoihin.
Molempien terveydentila oli heikko ja mies oli välillä sairaalahoidossa. Syy ei ollut ollut insuliinimyrkytys, vaan potentiaalisesti tappava sairaus. Lastensuojelu puuttui tilanteeseen. Tuli jonkinlaista kontrollia. Pariskunnalle alkoi tulemaan lisää ongelmia, kun miehen äiti alkoi tekemään pariskunnasta perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja ongelmat alkoivat kasaantumaan, kun mies alkoi kohtelemaan vauvoja väkivaltaisesti.
Miehellä oli ollut vaimonsa mukaan vaikeuksia saada erektiota seksin aikana, mutta häntä kiinnosti lasten pahoinpitely. Lastensuojelu puuttui tilanteeseen yhä voimakkaammin. Tässä vaiheessa mies päätti jättää vaimonsa ja muuttaa vanhempiensa luokse asumaan.
Eron jälkeen vaimo kävi miehen sähköpostissa, jonne hän pääsi automaattikirjautumisen ansiosta ja hän sai huomata, että mies oli tehnyt profiilin internetin treffi palveluun ja kirjoitellut sähköpostia tuntemattoman naisen kanssa.
Lastensuojelu esitti, että lapsia ei voitu antaa kummankaan, ei miehen, eikä naisen luo ilman, että nainen, tai mies asuisi toisten läheisten aikuisten ihmisten, kuten vanhempiensa kanssa. Näin lapset päätyivät miehen ja tämän vanhempien hoitoon.
Miehelle annettiin lasten huoltajuus ja sen jälkeen entinen vaimo ei ole saanut päättää lastensa huoltajuusasioista. Mies ei ole pitänyt naiseen mitään yhteyttä, eivätkä mies, tai miehen vanhemmat neuvottele huoltajuusasiassa. Nainen on saanut tavata lapsiaan vain kahdesti kuukaudessa tunnin ajan valvotuissa olosuhteissa. Sossut eivät ole suostuneet toimimaan ollenkaan yhteistyössä naisen kanssa, eikä naisella ole ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen.
Miehen äiti oli ilmeisesti pelännyt minun tulevan naisen tueksi, koska tämä äiti oli väittänyt palaverissa sossuille, että minulla on aivovamma, mikä aiheuttaa patologista valehtelua ja, että minua ei voi sitten ollenkaan uskoa. Mies ilmoitti minulle tekstiviestillä, että jos kaikki ei mene lasten kanssa niin, kuin hänen äitinsä tahtoo, niin hän tappaa lapsensa, entisen vaimonsa, vaimon vanhemmat, minut ja minun lähisukulaiseni. Otin sitten itse yhteyttä sossuihin ja pidin niille saarnan tästä tilanteesta ja kerroin niille saamastani tekstiviestistä, mutta ne siellä selittivät asioista siinä rajoissa, kuin vaitiolovelvollisuus antoi saumaa ja ehkä vähän vaitiolovelvollisuutta rikkoenkin, että asiat on nyt tällä tavalla, eikä niille voi mitään ja puolustelivat vaan, että on kunnon poika tämä tarinamme sankari kuitenkin on.
Sittemmin tämä mies on sitten tutustunut uusiin naisiin esiintyen "luotettavana ja selkärankaisena yksinhuoltajaisänä" ja niiden koko suku on kertonut naisille kauhutarinaa miehen kamalasta exästä.

Kyseisen sankarin sisko oli ainakin sitä mieltä, että sankarimme entinen vaimo on persoonallisuushäiriöinen ja, että sankarimme on tämän vaimon uhri. Ja eräs sankarimme ja minun yhteinen kaveri totesi tapauksesta suurinpiirtein niin, että näillä asioilla ei ole mitään väliä, koska mikä tärkeintä, tämä sankari käy kuitenkin töissä.
Sankarin töissäkäyntikin on kuitenkin hieman hämärällä pohjalla, koska hän on tiettävästi varastanut työpaikaltaan tavaraa ainakin parin tonnin edestä. Esimies, Jumala ja poliisi ovat aina olleet tämän miehen suuria vihollisia.

Nämä tämän miehen lähellä olevat ihmiset ovat pääasiassa myös ummistaneet silmänsä sen suhteen, millainen tämä mies on todellisuudessa. Ihmiset uskovat hänen valheitaan, mutta eivät halua nähdä sitä, että hän valehtelee. Ne negatiiviset seikat, mitkä hänestä on yleisessä tiedossa, ihmiset pyrkivät selittämään jotenkin normaaleiksi. Porukka vaan ei halua uskoa, millainen tämä mies on todellisuudessa.
Naiset ovat saaneet mieskäsityksensä pääasiassa elokuvista ja elokuvissa siitä valehtelevasta miehestä kuoriutuu tarinan sankari ja täydellinen perheenisä. Elokuvissa hyvissä miehissä on aina myös jotain vikaa.
Tämä vaimo taisi jopa kuvitella, että miehen käyttäytyminen johtui jollain tavalla hänestä(siis vaimosta).

YLLÄPIDOLLE TIEDOKSI! Tämän foorumin sääntöjen mukaan toisilta foorumeilta ei saa kopioida viestejä tälle foorumille. Olen kirjoittanut tästä samasta aiheesta aiemmin toiselle foorumille. Tämä viesti ei ole kopio toisen henkilön kirjoittamasta viestistä, vaan siis oma kirjoitukseni, jonka olen lähes samanlaisena lähettänyt aiemmin myös toiselle foorumille.

Re: Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 07 Touko 2017, 09:25
Kirjoittaja Surusydän16
Hyytävää luettavaa... Olen aika sanaton.
Mutta melko tuttu tarina, minkä monikin voi sanoa. Järkyttävää ettei sossu ota uhkausta tosissaan, säilytä viestit. Sinuna menisin melkein poliisin puheille näiden viestien kanssa. En keksi mitä muuta voisit tehdä. Jos väkivaltaisuutta ilmenee, niin viestit nähdessään poliisi voisi toimia tehokkaammin. Toinen on, että teet ninettömiä lastensuojeluilmoituksia mitä äidinkin pitäisi ehdottomasti alkaa tekemään. Sossun on pakko aina reagoida niihin, vaikka niistä tuskin on hyötyä koska kyllä nää hullut osaa teeskennellä, mutta vain tiettytn pisteeseen. Kun tarpeeksi painostaa niin saattaa alkaa sossuille näkymään mikä se ihminen on todellisuudessa.
Tsemppiä sulle, kauheeta seurata vierestä tommosta :(

Re: Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 07 Touko 2017, 23:05
Kirjoittaja Saviola
Surusydän16 kirjoitti:Järkyttävää ettei sossu ota uhkausta tosissaan, säilytä viestit. Sinuna menisin melkein poliisin puheille näiden viestien kanssa. En keksi mitä muuta voisit tehdä. Jos väkivaltaisuutta ilmenee, niin viestit nähdessään poliisi voisi toimia tehokkaammin. Toinen on, että teet ninettömiä lastensuojeluilmoituksia mitä äidinkin pitäisi ehdottomasti alkaa tekemään. Sossun on pakko aina reagoida niihin, vaikka niistä tuskin on hyötyä koska kyllä nää hullut osaa teeskennellä, mutta vain tiettytn pisteeseen. Kun tarpeeksi painostaa niin saattaa alkaa sossuille näkymään mikä se ihminen on todellisuudessa.
Tsemppiä sulle, kauheeta seurata vierestä tommosta :(
Kiitoksia mielenkiinnosta tapausta kohtaan. Kun mies vielä asui vaimonsa ja lastensa kanssa yhdessä, niin se touhu oli loppuajasta sellaista, että jokaisen riidan sattuessa tämä mies oli lähtenyt ulos kämpästä. Yleensä hän oli juonut kännit ja joutunut joskus jopa putkaan illan päätteeksi, mutta joskus hän oli lähtenyt vanhempiensa luokse. Silloin, kun hän meni vanhempiensa luokse, oli tyypillistä, että hän oli siellä muutaman päivän ennen, kuin palasi kotiin.
Näillä vanhempien luo lähtemisillä hän kiristi vaimoaan sillain, että jos vaimon kanssa tulee riitaa jostain asiasta, niin hän lähtee vanhempiensa luokse ja uhkaa jättää vaimonsa. Samalla hän pelasi myös äitinsä suuntaan. Hän pyrki ikään, kuin saamaan sekä vaimonsa, että äitinsä osoittamaan riippuvuutta häntä kohtaan ja tavallaan kilpailemaan hänen seurastaan.
Kun mies lopulta lähti vaimon luota, niin se tapahtui juuri siten, että heillä tuli vaimon kanssa riita pihan siivoamisesta ja mies lähti siltä istumalta vanhempiensa luokse, eikä enää palannut muuten, kuin hakemaan tavaroitaan.

Avioliiton aikana miehen äiti oli levittänyt sellaista juttua, että miehen vaimo oli täysin epävakaa ja tuulten vietävissä ja, että oli suuri riski, että vaimo jättäisi perheensä ja lähtisi johonkin tyyliin toisen miehen matkaan. Samoin tämä äiti oli levittänyt sellaista juttua, että vaimo tuhlaili miehensä rahoja hulvattomasti shoppailuun. Todellisuudessa siis kuitenkin tämä äiti oli itse yrittänyt saada poikaansa jättämään vaimonsa, tehnyt vaimosta perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja todellisuudessa mies oli elänyt vaimonsa rahoilla.

Kun eron jälkeen juttelin miehen kanssa, niin hän kertoi eron syyksi, että parisuhteessa oleminen oli kuulemma aivan helvetin rankkaa ja minä en kuulemma voinut ymmärtää hänen ongelmiaan, koska en ollut koskaan ollut parisuhteessa.

Alkuvaiheessa, kun mies oli lähtenyt, niin homma lasten kanssa pelasi mielestäni ihan järkevästi. Lapset olivat pääasiassa äidillä ja isällä lapset olivat kahtena viikonloppuna kuukaudessa.
Alkuvaiheen jälkeen asiat alkoivat menemään aika pahasti pieleen. On tuntunut siltä, että homma ei ole oikein ollut sossuilla hanskassa. Lisäksi vaimon lähisuvussa tapahtui traaginen tapaus, minkä vuoksi vaimon ja vaimon lähisukulaisten toimintakyky huoltajuusasioissa heikkeni. Meillä oli myös pientä epäilyä, että sankarin äidillä olisi ollut kulissien takana jonkinlainen luottamuksellinen suhde näihin sossuihin.
Sieltä heidän porukoistaan alkoi jo aika alussa tulemaan sellaista viestiä, että haluavat joko yhteishuoltajuuden niin, että tällä äijällä on päähuoltajuus, tai sitten haluavat yksinhuoltajuuden.
Tästä miehen äidistä tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta sossut katsoivat sen valehteluksi ja painoivat villaisella. Tämä äiti oli myös antanut sossuille sellaista kuvaa, että lastensuojeluilmoituksen tekijä oli ollut häntä pitkään vainonnut narsisti.
Tämän lastensuojeluilmoituksen tekemisen jälkeen sekä tämä mies, että hänen siskonsa aloittivat eri tahojen painostamisen ja häiriköinnin ja mies aloitti nämä aloitusviestissä mainitsemani uhkailut.

Puhuin asioista tämän vaimon kanssa ja kerroin, että mun puhelimessa on uhkailuviestejä, joita voin tarpeen vaatiessa tulla näyttämään sossuille. Vaimo oli kuitenkin sitä mieltä, että on parempi, ettei näytetä niitä sossuille ja hän sanoi, että asiat sujuu ihan hyvin ja, ettei halua, että miehestä, tai tästä hänen äidistään tehdään lastensuojeluilmoituksia. Vaimo siis puolusti siinä vaiheessa tätä miestä ja lasten oikeutta nähdä myös tätä miestä ja uskoi, että asiat sujuvat ihan hyvin. Pian tämän jälkeen asiat menivät kuitenkin perseelleen ja lasten huoltajuus meni lasten isälle.
Vaimo kertoi tämän jälkeen, että hän hommasi jonkun asianajajan hoitamaan tätä tapausta ja kerroin vaimolle, että voin tosiaan sitten auttaa, jos ja, kun apua tarvitaan... aikaa kuitenkin kului ja kului, eikä mitään edistystä asiassa tapahtunut. Otin sitten sossuihin yhteyttä uhkailujen takia ja, koska miehen äiti oli kertoillut minusta perättömiä juttuja sossuille. Sossujen mukaan tällaiset perättömien juttujen kertoilut ja uhkailut olivat ihan normaalia meininkiä näissä lastensuojeluasioissa ja he neuvoivat minua, että en tekisi lastensuojeluilmoitusta ja sanoivat, että uhkailuilla ei ollut enää merkitystä, koska ne olivat tapahtuneet kuukausia aiemmin. Jätin asian sitten sikseen.

Tilanne, että äiti ei ole saanut lapsia, on jatkunut jo pitkälti yli vuoden.

Re: Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 08 Touko 2017, 00:05
Kirjoittaja Saviola
Tällainen patologinen valehtelu liittyy kahteen eri persoonallisuushäiriöön, eli antisosiaalisen persoonallisuushäiriön sosiopaattiseen muotoon ja huomionhakuisen persoonallisuushäiriön histrioottiseen muotoon.
Sosiopaatille ominaista käyttäytymistä on ryyppääminen tms. päihteiden runsas käyttö sekä rikollinen käyttäytyminen. Histrioottinen persoonallisuushäiriö taasen tarkoittaa yleensä erittäin seksuaalista, femme fatale- tyyppistä naishenkilöä.

Gary Ridgway on esimerkki sosiopaattisesta persoonallisuudesta. Ridgway on Green River killer- nimellä tunnettu yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, joka tappoi yli 90 naista Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa vuosina 1982-2001. Ridgway on patologinen valehtelija, joka kertoili eri ihmisille eri satuja ja, jonka jutuista ei voinut tietää, mikä osa oli totta ja mikä osa oli valetta. Hän oli kolmesti naimisissa ja hänellä oli lapsia kahden naisen kanssa. Hän toimi automaalarina lähellä ensimmäisten uhrien ruumiiden dumppauspaikkaa.

Erittäin hyvä dokumentti Ridgwaysta ja sosiopaattisesta persoonallisuudesta: http://www.dailymotion.com/video/x2l2ke ... ler-a-e_tv (linkki vie dailymotion.com sivustolle videoon, jonka nimi sivustolla on The Green River Killer - Serial Killer - A&E ja videon kesto on 42min 24sek)

Sarjamurhaajien psyykeessä keskeisessä asemassa on identifikaatio aggressoriin, eli samaistuminen hyökkääjään. Ketjun aloitusviestin henkilö tuli joskus lapsena jätetyksi yksin puistoon, kun toiset lapset juoksivat häntä karkuun. Tämän tapahtuman hän on peilannut takaisin aikuisena kutsumalla kavereitaan yökylään ja jättämällä nämä yöksi kadulle, eli hän on samaistunut hyökkääjään ja pyrkinyt aikuisena esiintymään sinä "hyökkääjänä", joka toimi häntä kohtaan ikävästi, kun hän oli lapsi.
Samoin vaimon jättämisessä oli kyse tästä samasta identifikaatio aggressoriin- defenssistä.
Samoin hän kosti tälle vaimolleen ja lapsilleen sen, että hän uskoi, että hänen ammattikouluaikainen tyttöystävänsä synnytti hänelle lapsen, eikä antanut hänen olla mukana lapsen elämässä, eli hän jälleen samaistui "hyökkääjään", eli tähän ammattikouluaikaiseen tyttöystäväänsä ja pyrki toimimaan vaimoa kohtaan siten, kuin tämä tyttöystävä oli häntä kohtaan toiminut.
Sarjamurhaaja Ridgway joutui petetyksi ja jätetyksi ensimmäisen vaimonsa toimesta ja jätetyksi toisen vaimonsa toimesta ja aloitti sen jälkeen naisten tappamisen.

Patologinen valehtelu taas on osa omnipotenttia kontrollia, eli kaikkivoipaista kontrollia. Sekä omnipotentti kontrolli, että identifikaatio aggressoriin pohjaavat splittingiin, minkä ideana on, että henkilön persoonallisuudessa on alle yhden vuoden ikään tapahtuneesta fiksaatiosta johtuva jakautuminen vauvaminään ja äitiminään. Tällainen henkilö ei ole persoonatasolla eriytynyt äidistään ja kokee, että kaikki ihmiset sisältyvät hänen persoonaansa ja hän jakaa kaikki ihmiset joko äitinsä rooliin siten, kuin hän koki äitinsä vauvana traumaattisessa vuorovaikutuksessa, tai vauvan rooliin siten, kuin hän koki itsensä vauvana traumaattisessa vuorovaikutuksessa.
Identifikaatio aggressoriin asetelmassa hän kokee, että joku henkilö oli ottanut tämän äitihahmon roolin suhteessa häneen ja pakottanut hänet vauvahahmon rooliin ja hän sitten kostaa sen jollekin toiselle osapuolelle, asettamalla tämän toisen osapuolen siihen vauvan rooliin, mihin koki tulleensa asetetuksi ja asettuu itse siihen äidin rooliin, mihin hän koki aiemmassa vuorovaikutustilanteessa toisen asettuneen. Näin hän kehittää eräänlaisen paska laskee alaspäin- järjestelmän.
Omnipotentissa kontrollissa henkilö pyrkii kontrolloimaan toisia ihmisiä kusettamalla, jotta hän tuntisi itsensä kaikkivoipaiseksi siten, kuin hän koki äitinsä vauvana ollessaan.
Samoin omnipotentti, patologinen valehtelu tapahtuu identifikaatio aggressoriin defenssin kautta, eli valehtelija kokee, että henkilö, esim. aloitusviestin tarinan vaimo pyrkii esiintymään tänä vauva-aikaisen vuorovaikutussuhteen äitihahmona, kertoessaan omasta eroon päättyneestä parisuhteestaan ja asettamaan tämän valehtelijan tähän vauvan rooliin ja tällöin valehtelija samaistuu hyökkääjänä kokemaansa vaimoon ja alkaa kertomaan vaimolle perätöntä tarinaa kuusi vuotta kestäneestä avioliitosta, pyrkien osoittamaan olevansa todellisuudessa äitiminä, eikä vauvaminä.
Tällainen sosiopaattinen henkilö pyrkii aina äitiminän rooliin identifikaatio agressoriin defenssin ja omnipotentti kontrolli defenssin avulla, sillä muussa tapauksessa hän kokisi joutuvansa vauvan rooliin ja vauvan roolissa ollessaan hän joutuisi tunnetasolla kohtaamaan kestämättömät vauva-aikaiset traumaattiset tunteensa.

Vauva-aikaisen äitihahmon roolin ottaminen on aina seksuaalista ja henkilöllä on seksuaalinen vietti tämän roolin ottamiseen ja siinä olemiseen. Hänen libidonsa ilmenee tämän äidin roolin kautta. Sarjamurhaajan kohdalla tilanne on se, että hän saavuttaa tappaessaan tämän kaikkivoipaisen äidin roolin ja tuottaa tappaessaan itselleen seksuaalista tyydytystä. Sarjamurhaajan tekemissä henkirikoksissa on kyse kontrolloinnista, kaikkivoipaisen äidin roolin tavoittelusta. Tällainen henkilö tuottaa itselleen orgasmin tappaessaan ihmisiä ja hän jatkaa kontrolloinnin ja seksuaalisuuden yhdistämistä henkirikoksen jälkeen, harrastamalla seksiä ruumiiden kanssa.

Re: Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 08 Touko 2017, 09:22
Kirjoittaja Venica
Laitoin saviola sulle yksityisviestin

Re: Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 09 Touko 2017, 00:55
Kirjoittaja Saviola
Venica kirjoitti:Laitoin saviola sulle yksityisviestin
Huomasin ja luinkin sen aikalailla heti, kun olin sen saanut ja myös sitä silmällä pitäen näitä viestejä tähän ketjuun kirjoitin. Vastailen sulle yksityisviestillä, kun ehdin.

Re: Vauvanhakkaajavoittaja

Lähetetty: 11 Touko 2017, 16:18
Kirjoittaja Saviola
Mulle tuli mieleeni muutamia highlightseja, mitä tässä eron jälkeen on näiden sosiopaatien suusta tullut ja ajattelin niitä tähän listata.

1. Vaimo ehdotti miehen lähdettyä, että he menisivät yhdessä psykologin juttusille. Mies vastasi tähän, että ei usko, että psykologikaan voi auttaa vaimoa muuttamaan käyttäytymistään, eikä siksi näe tarpeelliseksi mennä psykologin juttusille.

2. Miehen äiti alkoi heti eron jälkeen markkinoimaan sossuille sellaista asetelmaa, että vastuu parisuhteen epäonnistumisesta ja holtittomasta etenemisestä oli yksinomaan vaimon, koska mies ei ollut aikaisemmin ollut parisuhteessa ja oli täysin kokematon, kun taas vaimo oli ollut edellisen miesystävänsä kanssa neljä vuotta saman katon alla.
Miehen äiti sai tämän jutun jotenkin myytyä sossuille ja sossut ovat tämän kautta nähneet miehen uhrina ja sankarina.

3. Kun mies lähti vaimonsa luota, hän oli ollut kahdeksan kuukautta sairaslomalla ja hänellä oli vielä kaksi kuukautta sairaslomaa jäljellä. Kaksi viikkoa ennen miehen lähtöä, oli lääkäri sanonut miehelle vaimon ollessa mukana lääkärissä, että mies ei tule vielä kahden kuukauden kuluttua olemaan työkunnossa ja, että sairasloman lähestyessä loppuaan miehellä olisi jälleen lääkärikäynti, jolloin hän saisi todennäköisesti puolisen vuotta lisää sairaslomaa.
Kuitenkin, kun mies oli lähtenyt vaimonsa ja lastensa luota, niin heti alusta asti miehen äiti painotti sossujen palavereissa, kuinka mies käy töissä ja on täysin kunnossa ja kyvykäs hoitamaan lapset. Tämä oli ollut heidän kantansa kaiken aikaa heti alusta asti. Mitään lääkärintodistuksia, tai todistuksia töissäkäynnistä ei miehen puolesta sossuille kuitenkaan ainakaan palavereihin toimitettu. Itse kuulin puoli vuotta eron jälkeen miehen sukulaiselta, että mies oli ollut jossain erikoisvuorossa töissä(ilmeisesti äitinsä vaatimuksesta) pari kuukautta siten, ettei hänen tarvinnut tehdä normaalia kolmivuorotyötä, mutta hän oli parin kuukauden jälkeen taas jäänyt kuulemma sairauslomalle.

4. Toista lasta tutkittiin isältä mahdollisesti saadun perinnöllisen sairauden mahdollisuuden vuoksi, mutta lasten huoltajuuden mentyä isälle, ei vaimo ole saanut nähdä lasten potilastietoja, tai mitään lääkäripapereita, eikä kuulla lasten terveysasioista yhtään mitään pyynnöistään huolimatta.

5. Vaimo havainnut lapsissa uusia mustelmia muutamalla tapaamisella ja ilmoittanut asiasta sossuille. Sossut ei ole kommentoineet asiaan yhtään mitään, eikä vaimon kommenteilla ole ollut merkitystä.

6. Miehen äiti väittänyt sossujen palavereissa kaikki vaimon negatiiviset miestä, tai miehen äitiä koskevat puheet jätetyksitulemisesta katkeroituneen naisen kieroiluksi ja valehteluksi. Sossut ilmeisesti pitkälti ostaneet nämä puheet.

Vauvanhakkaajavoittaja Full HD

Lähetetty: 30 Heinä 2017, 10:12
Kirjoittaja Saviola
VAUVANHAKKAAJAVOITTAJA - TÄYDENNETTY VERSIO
Tähän kirjoitukseen olen koonnut kaiken tapaukseen liittyvän kirjoittamani materiaalin aikajanalla oikeaan järjestykseen.
.
Tämä on kertomus suomalaisen lastensuojelun ongelmakohdista, ns. pimeistä kulmista. Kertomus siitä, kun pahuus voittaa lastensuojelun käsittelemässä huoltajuustapauksessa.
.
Tämä tarina kertoo tuttavastani, miehestä, jonka olen tuntenut alle kouluikäisestä asti. En tässä tarinassa diagnosoi häntä, enkä esitä mitään syväluotaavaa psykoanalyysia hänestä, pyrin vain kuvailemaan merkitykselliset asiat päällisin puolin.
.
Kahdeksan vuotiaana poikana tämä tuttavani alkoi valehtelemaan ns. patologisesti. Hän kertoili päättömiä, selvästi valheellisia ja mielikuvituksellisia tarinoita eri ihmisille. Nämä tarinat olivat täysin pojan omaa fantasiaa ja liittyivät yleensä hänen omiin tekemisiinsä, sekä kertomuksiin toisista ihmisistä. Hän ei tuntunut erottavan valhetta todesta ja uskoi omiin valheisiinsa. Kun valheesta oli kulunut jonkin aikaa ja hän oli jäänyt kiinni valheesta, hän kielsi sanoneensa mitään sellaista, mitä oli sanonut ja väitti toisen muistavan väärin. Valehtelu oli niin räikeää, että se koettiin ongelmaksi koulussa ja erinäisistä syistä johtuen poika sijoitettiin toisen luokan jälkeen erityiskouluun, ns. tarkkikselle.
Valehtelu vain jatkui, mutta hän oppi iän myötä valehtelemaan paremmin. Hän oppi kertomaan kullekin ihmiselle sellaisia valheita, joita heidän olisi helpompi uskoa ja hän valehteli eri ihmisille eri asioita. Hän oppi myös valehtelemaan siten, että valheita ei heti kerrottaessa tunnistettu valheiksi, vaan että ne paljastuivat vasta sitten, kun ihmiset puhuivat keskenään, jos ylipäätään puhuivat.
Poika ei suinkaan ollut perheen ainoa valepukki, sillä hänen äitinsä oli aina ollut samanlainen valehtelija, kuin hänkin oli. Äiti ehkä tunnisti pojan itsensäkaltaisuuden ja ainutlaatuisuuden, koska hän kohteli poikaa paremmin, kuin kahta vanhempaa lastaan, joita kohtaan hän oli ollut erityisen ankara.
Pojalla oli ollut pienestä pitäen erikoinen tapa, että kun ruokapöydässä oli jotain ruokalajiketta, mistä hän erityisesti piti, hän ahnehti ja söi kaiken tästä ruuasta parissa minuutissa. Hän hotki ruuan valtavan nopeasti, eikä kukaan muu ehtinyt syömään tätä ruokaa ollenkaan. Tämä tapa jatkui hänellä aina aikuisuuteen asti ja hänen äitinsä vain kannusti häntä tässä asiassa ja esitti asian niin, että on hienoa, kun pojalle ruoka maittaa.
.
Pojan vanhemmat olivat nuorempina vahvasti kommunistisia ja he sovelsivat tätä ajattelua puolittain myös muuten käytäntöön. Ajattelu oli sitä, että kaikki mikä on toisten, on myös meidän, mutta mikä on meidän, ei ole muiden.
Kun naapurin poika voitti arvassa, niin puolet voitoista kuului tälle tarinan sankarille, mutta kun sankari voitti arvassa, niin puolet voitoista ei kuulunutkaan naapurin pojalle.
.
Yläasteikäisenä pojalle kehittyi uusia ongelmakäyttäytymisen muotoja. Iltaisin hän meni kiikari mukanaan luokkalaistensa tyttöjen kotien läheisyyteen, ja joko kiipesi puuhun, tai meni puskaan piiloon vähän matkan päässä tytön kodista, varmistaen suoran näkyvyyden tytön huoneen ikkunaan ja katseli piilopaikastaan kiikarilla tytön huoneen ikkunasta sisään, jotta näkisi, kun tyttö riisuutuu. Tämä ongelmakäyttäytymisen muoto jatkui noin pari vuotta, jonka jälkeen hän vaikutti kasvaneen siitä yli.
Näihin aikoihin hän alkoi syyllistymään myös toisten omaisuuden tärvelemiseen ja tuhoamiseen.
Ammattikouluaikana hän alkoi juomaan säännöllisesti alkoholia ja kuvioihin tulivat myös pahoinpitelyt. Vaikka hän syyllistyi rikoksiksi luokiteltaviin tekoihin, hän säästyi tuomioilta, lensi tutkan alla. Eräällä kerralla hän pahoinpiteli kadulla vastaantulleen miehen siten, että potkaisi tätä päähän niin, että mies kaatui asfalttiin, lyöden päänsä ja menettäen tajuntansa. Joku oli nähnyt tämän tilanteen ja soittanut paikalle poliisin, joka tulikin paikalle ennen, kuin pahoinpitelijä ehti poistumaan paikalta. Hän kertoi poliisille kadulla makaavan miehen olleen niin humalassa, että mies oli sammunut ja kertoi yrittäneensä auttaa miestä. Poliisit uskoivat koko tarinan ja kadulla makaava mies nostettiin mustan maijan takaosaan ja ajettiin pois. Poliisi ei kysynyt pahoinpitelijän henkilöllisyyttä ja näin tapaus jäi ns. pimeäksi.
Samoihin aikoihin hän muuttui myös hyväksikäyttäväksi. Jos menimme hampurilaiselle, tai pelaamaan vaikkapa biljardia, tämä herra ilmoitti kassalla, kun oltiin maksamassa, ettei hänellä ollut rahaa ja kysyi, että voisinko maksaa, niin hän maksaa seuraavalla kerralla. Alkuvaiheessa, kun tällaisia "unohduksia" alkoi sattumaan, hän oli sanansa mittainen ja maksoi takaisin, joten luotin häneen. Jossain vaiheessa hän kuitenkin lakkasi maksamasta takaisin ja piikki kasvoi kasvamistaan. Parissa kuukaudessa hän oli jäänyt minulle jo pari sataa velkaa ja, kun aloin puuttumaan tilanteeseen ja reagoimaan kassatilanteissa, hän totesikin kassalla kovaan ääneen minuun viitaten, "NYTHÄN ON SINUN VUOROSI MAKSAA, VAI OLETKO JÄLLEEN PEEAAA!?", tuijottaen samalla kassaa sellaisella spanielin katseella, jolloin kassa kääntyi hyvin vihaisesti vaatimaan minulta maksua ja minähän tietty murruin täysin ja maksoin. Lopulta tajusin, että hän ei maksa velkaansa ja, että hän tulee hyväksikäyttämään minua jatkossakin, jos lähden hänen kanssaan johonkin, joten päätin lopettaa hänen kanssaan liikkumisen toistaiseksi.
Ammattikouluaikana tämä tarinan sankari alkoi myös seurustelemaan ensimmäisen kerran elämässään tytön kanssa. Hän ihastui samassa koulussa käyneeseen, muutaman kilometrin päässä kotoaan asuneeseen erittäin kauniiseen tyttöön.
Tarinamme sankari ei ole komea poika. Hän on useiden ihmisten sanoin "erikoisella tavalla ruma", mutta yli 190cm pitkä mies. Hän onnistui kuitenkin vain pari kuukautta sen jälkeen, kun oli iskenyt silmänsä tyttöön, iskemään tämän ja hän ja tyttö alkoivat seurustelemaan keskenään.
Varsinainen seurustelusuhde ei kuitenkaan kestänyt, kuin kaksi kuukautta ennen, kuin tyttö lopetti suhteen, mutta kaksikko hengaili senkin jälkeen yhdessä ilman sitoumuksia ja vähemmän vakavassa mielessä.
Tämä sankarimme kuitenkin valehteli itsestään käytännössä kaiken tälle tytölle. Hän oli antanut jopa väärän sukunimen niin, ettei tyttö tiennyt tämän sankarin oikeaa henkilöllisyyttä vielä kuukausia tutustumisen jälkeenkään.
Tytön ja sankarimme tiet erosivat lopullisesti, kun he valmistuivat ammattikoulusta. Tytöstä tiedämme tänä päivänä, että hän tuli äidiksi puoli vuotta välien katkeamisen jälkeen ja, että hän kasvatti lapsen yksinhuoltajana ja, ettei isää ollut kuvioissa missään vaiheessa.
.
Armeijasta päästyään sankarillamme alkoi olemaan enemmän kavereita. Hänellä ei ollut koskaan ollut paljon kavereita, pari-kolme kaveria minun lisäkseni yhtäaikaisesti. Armeijan jälkeen hän kuitenkin alkoi pyörimään ison porukan kanssa baareissa ja alkoi ylenkatsomaan minua. En kelvannut enää hänen seurakseen.
Hän muuttui epäluotettavaksi minua kohtaan ja tyypillisiä olivat viime hetken perumiset, kun olimme lähdössä johonkin. Tyypillisiä olivat myös tilanteet, että hän perui etukäteen sopimamme baarireissun juuri ennen lähtöä, mutta alkoikin yöllä soittelemaan ja tekstiviestittelemään minulle baarista, johon hän oli mennyt eri ihmisten kanssa ja vittuilemaan minulle, kun olin tullut jätetyksi kotiin: "miten sulla menee, mä olen täällä baarissa ja mulla on naisia".
Noihin aikoihin tapahtui myös erikoinen skenaario. Muutama kuukausi armeijan jälkeen mies alkoi kehuskelemaan saaneensa erinomaisen työpaikan. Hän alkoi kovaan ääneen halveeraamaan työttömiä ja hän antoi epäsuoraan viestimällä minun käsittää, että lokeroi minut työttömäksi, koska opiskelin, enkä ollut töissä.
Pari vuotta myöhemmin kuulin, että mies oli näihin aikoihin itse ollut työttömänä ja, että hän oli kyllä hakenut siihen työpaikkaan, mistä hän oli kertonut, mutta että hän ei ollut päässyt sinne töihin.
Silloin, kun mies oli työsuhteessa, hän esitteli ylpeänä kavereilleen työpaikalta varastamiaan tavaroita. Ja kun mies sai hyvän työn firmasta, jossa hänen veljensä oli töissä, mies näytti jatkuvasti kantavan tavaraa työpaikaltaan kotiinsa, piittaamatta veljensä maineesta tuon taivaallista. Hän esitteli kerrostalon varastotilassa makaavaa useamman sadan euron arvoista tunkkia ja muuta arvokasta tavaraa.
.
Tässä porukassa, jonka kanssa hän liikkui baareissa, hän oli johtohahmo ja koossa pitävä voima, jonka ympärillä tämä porukka pyöri. Hän ei ollut kuitenkaan seurustellut tämän ensimmäisen tyttöystävänsä jälkeen, eikä ollut oikein muutenkaan ollut tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Hän oli hieman sulkeutunut henkilö, ei mikään avoin, sosiaalinen, tai iloinen ihminen. Hän oli kuitenkin erittäin rohkea ja verbaalisesti taitava täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, eikä ujostellut, tai jäätyillyt tuntemattomien naisten kanssa. Hän oli välillä myös varsin aloitteellinen, jopa aggressiivinen. Häneltä puuttui kuitenkin hienovaraisuutta ja hän alkoi herkästi puristelemaan tuntemattomien naisten tissejä ja perseitä, mikä aiheutti välillä konfliktitilanteita.
Kun naista ei ollut löytynyt, hän alkoi esittämään kavereilleen, että seurusteli. Baarireissut, joilla itse olin mukana, näyttivät aina kulminoituvan puhelimessa käytävään perheriitaan, kun sankarimme "tyttöystävä" oli tullut mustasukkaiseksi sankarimme baarireissun vuoksi. Sankarimme vetäytyi yleensä syrjemmälle riitelemään puhelimessa "tyttöystävänsä" kanssa ja kaverit kohisivat ympärillä... parisuhdeneuvoja kyseltiin... Ongelma näissä puhelinriidoissa oli vain se, että puhelimen toisessa päässä ei ollut ketään, ei ollut olemassa mitään "tyttöystävää", jonka kanssa hän olisi riidellyt, eikä puhelua ollut auki. Minä pari kertaa otin häneltä puhelimen kädestä, koska ymmärsin tarkkaan, mistä oli kyse, tsekkasin puhelimen ja sanoin, että eihän siellä mitään puhelua ollut auki. Hän sitten selitti, että puhelu lopetettiin juuri, kun otin puhelimen itselleni.
.
Sankarimme armeijan jälkeiset vuodet olivat tällaista pelleilyä ja jatkuvaa satuilua tyttöystävistä, joita ei oikeasti ollut olemassa, kunnes... Lopulta sankarimme sitten löysi itselleen naisen, hän tapasi tämän naisen baarissa. Nainen oli täysin alkoholisoitunut tapaus ja joi kännit viitenä päivänä viikossa. Sankarimme oli kuitenkin täysin rakastunut. Hän kertoi minulle kaksi viikkoa ensikohtaamisen jälkeen, että hän on täysin rakastunut ja, että hän aikoo naisen kanssa naimisiin. Yhteisiä tavaroita osteskeltiin jo kolme viikkoa ensi tapaamisen jälkeen ja tässä vaiheessa kaksikko vietti lähes kaiken aikansa yhdessä. Yhteisen aikansa he käyttivät lähinnä ryyppäämiseen.
Sankarimme alkoholinkäyttö oli kasvanut kaiken aikaa ja tämän alkoholisoituneen naisen kanssa juominen lähti täysin käsistä ja hän alkoi olemaan paljon poissa töistä juomisen takia. Miksi nainen sitten viihtyi näinkin uuden tuttavuuden kanssa näin mielellään, niin johtui siitä, että sankarimme kustansi naisen juomiset.
.
Kun tutustuin itse tähän naiseen, niin minulle ja naiselle valkeni varsin pian, että sankarimme oli valehdellut tälle naiselle itsestään lähes kaiken ja kertoillut tälle pitkät pätkät täysin mielikuvituksellista elämäntarinaa. Samoin selvisi, että hän oli puhunut minusta tälle naiselle pitkät pätkät täysin perättömiä juttuja ja myöhemmin selvisi, että hän oli haukkunut minua tälle naiselle niin paljon, että nainen arveli sankarilla olevan pahoja kaunoja minua kohtaan.
Selvisi myös, että mies oli valehdellut minulle yhtä sun toista asioistaan. Olin itse ollut tuolloin vakavasti sairaana. Minulla oli ollut sydämessä tulehdus puoli vuotta ja olin tuossa vaiheessa toipumassa tästä taudista. Olin ollut kova urheilemaan ja tykkäsin erityisesti salibandyn pelaamisesta. Mies kertoi minulle, että hän oli keräämässä porukkaa salibandyturnaukseen ja, että hänellä oli jo lähes koko porukka kasassa ja hän pyyteli minua mukaan. Itse en tietenkään olisi pystynyt pelaamaan, koska terveydentilani oli, mitä oli. Lopulta lupauduin, että voin tulla mukaan valmennushommiin ja huoltajan rooliin.
Kun turnaukseen oli aikaa vain viikko, mies lakkasi vastaamasta minulle puhelimeen. Sitten tämä miehen naisystävä otti minuun yhteyttä ja kertoi, että miehellä ei ollut aikomustakaan mennä kyseiseen turnaukseen, eikä mitään porukkaa ollut kasassa ja, että mies oli naureskellut hänelle, kuinka olen niin tyhmä, että uskon hänen valheensa. Puhuimme asiasta kolmistaan ja mies pyysi minulta anteeksi käyttäytymistään.
.
Nainen lopetti suhteen miehen kanssa, koska hän oli löytänyt itselleen uuden, varakkaamman kustantajan juomiselleen. Eron jälkeen miehen katkeruus minua kohtaan leimahti liekkeihin. Hän valehteli kaikille, että olin ollut naisen kanssa suhteessa ja, että olimme heidän eronsa jälkeen tämän naisen kanssa yhdessä.
Sovimme tämän sankarin kanssa yhteisestä baarireissusta viikko tämän eron jälkeen. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt hänen levittämistään valheista mitään. Baarissa minua kuitenkin odotti ansa, kun paikalle oltiin hankittu seitsemän hengen lynkkausporukka, pistämään minua turpaan. Porukassa oli mukana eräs 203cm pitkä maajoukkuetason potkunyrkkeilijä. Tämä sankarimme itki ja näytteli todella pahasti loukkaantunutta ja oli todella kiukkuisen oloinen minua kohtaan... naiset lohduttivat häntä ja pyyhkivät hänen kyyneleitään... hänen itkunsa sai väkijoukon raivon valtaan ja käymään kimppuuni.
Kun poistuin paikalta naama auki, sankarimme lähti vielä perääni ja piti sellaista pienen lapsen itkukiukkua toiselta puolelta katua. Pian taas raivostunut väkijoukko juoksi paikalle ja kyselemään, että mitä olin tälle sankarillemme tehnyt ja huutelemaan vihaisia herjoja minun suuntaani.
.
Tämän jälkeen mies alkoi saamaan naista. Tiedän, että hänellä oli pari-kolme naista seuraavan vuoden aikana, mutta emme olleet tänä aikana tekemisissä.
Kuulin, että väliemme katkeamisen jälkeen mies oli jatkanut ryyppäämistä samaan tahtiin, kuin mitä hän oli ryypännyt ollessaan alkoholistinaisen kanssa suhteessa. Koko viiden viikon kesälomansa mies oli ryypännyt alkoholia ja töissäkin oli alkanut olemaan ongelmia juomisen takia.
Miehelle oli näihin aikoihin kehittynyt myös uusi omituinen käyttäytymismuoto. Hän oli tullut epäluotettavaksi kavereitaan kohtaan. Hänellä oli kämppä keskusta-alueen ja siellä sijaitsevan yökerhon liepeillä ja hän ehdotteli kavereilleen baarireissua ja luokseen yöksi tulemista. Kuitenkin, kun kaverit suostuivat, lähti mies vaivihkaa yökerhosta kotiin jo puolen yön jälkeen ja lakkasi vastaamasta puhelimeen, jättäen kaverinsa yöksi kadulle.
Kun joku sattui joskus näkemään miehen olevan lähdössä ja kysyi häneltä, mihin tämä on menossa, mies ei joko vastannut mitään ja ignoorasi henkilön kylmästi täysin, tai sitten hän joutui paniikin omaisen raivon valtaan ja kävi tämän hänet nähneen henkilön kimppuun.
.
Sitten hän tutustui erääseen kauniiseen tummatukkaiseen naiseen, vähän sellaiseen, kuin mitä se ensimmäinen nainen oli ollut. Tämä oli hieman ujo nainen, jolla oli takanaan kipeä ero entisestä poikaystävästään. Tämä suhde näytti kestävän ja pariskunta muutti nopeasti yhteen.
Pian yhteenmuuton jälkeen mies menetti luottotietonsa. Syy luottotietojen menettämiseen oli, että mies ei kokenut, että hänen tarvitsisi maksaa laskujaan ja hän koki laskut ahdisteluksi ja ärsyttäviksi. Lisäksi miehen alkoholisti ex-naisystävä oli varastanut miehen henkilöllisyyden ja tehnyt miehen henkilötiedoilla profiilin ulkomaiseen maksulliseen treffipalveluun. Kun treffipalvelusta tuli miehelle laskuja, mies ei reagoinut laskuihin ennen, kuin hän menetti luottotietonsa.
.
Tälle miehen uudelle naisystävälle oli sitten selvinnyt puolen vuoden yhdessäolon jälkeen, että mies oli valehdellut hänelle itsestään aivan kaiken. Mies oli kertonut hänelle alusta loppuun asti täysin mielikuvituksellista henkilöhistoriaa ja tarinaa kuusi vuotta kestäneestä avioliitosta, joka oli päättynyt siihen, että hän oli löytänyt vaimonsa heidän sängystään toisen miehen kanssa. Hän oli keksinyt tämän tarinan sen jälkeen, kun nainen oli surrut miehelle omaa katkeraa eroaan. Hän oli itkenyt naiselle silmät vetisenä ja nainen oli lohduttanut.
.
Tässä vaiheessa oli kuitenkin tapahtunut käänne, millä oli merkittävät seuraukset jatkoa ajatellen. Mies oli nimittäin alkanut pyörtyilemään. Hän kävi useasti lääkärissä, mutta asiaa ei tutkittu sen paremmin, eikä selitystä löytynyt. Miehen äiti, joka työskentelee sairaanhoitoalalla ja, joka on erään tunnetun potilaisiin insuliinia piikittäneen ja kiinnijääneen sarjamurhaajahoitajan entinen kaveri, alkoi epäilemään, että pojan pyörtyilyt johtuivat siitä, että nainen ehkä piikitti tähän insuliinia.
Tämän tapauksen seurauksena mies katkaisi välinsä vanhempiinsa ja naisystävä vaikuttui tästä liikkeestä niin, että jatkoi miehen kanssa parisuhdetta. Myöhemmin pariskunta meni naimisiin ja mikä tämän tarinan kannalta olennaisinta, teki lapsen ja teki toisen lapsen.
.
Mies käytti tuoreen vaimonsa vanhempia taloudellisesti hyväkseen ja rahasti näitä lasten varjolla. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mihin rahat hävisivät. Mihinkään niitä ei käytetty, eikä miehellä ollut koskaan rahaa. Pariskunta eli ja rahoitti arkensa täysin naisen rahoilla, mies ei antanut penniäkään rahaa yhteisiin menoihin.
Molempien terveydentila oli heikko ja mies oli välillä sairaalahoidossa. Syy ei ollut ollut insuliinimyrkytys, vaan potentiaalisesti tappava sairaus. Lastensuojelu puuttui tilanteeseen. Tuli jonkinlaista kontrollia.
Pariskunnalle alkoi tulemaan lisää ongelmia, kun miehen äiti alkoi tekemään pariskunnasta perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja ongelmat alkoivat kasaantumaan, kun mies alkoi kohtelemaan vauvoja väkivaltaisesti.
Miehellä oli ollut vaimonsa mukaan vaikeuksia saada erektiota seksin aikana, mutta häntä kiinnosti lasten pahoinpitely. Lastensuojelu puuttui tilanteeseen yhä voimakkaammin. Tässä vaiheessa mies päätti jättää vaimonsa ja muuttaa vanhempiensa luokse asumaan.
.
Miehellä oli ollut suhteen alkupuolelta asti tapana lähteä ulos asunnosta, kun hänelle ja naiselle tuli riitaa. Mies oli lähtenyt yleensä ryyppyreissulle ja palannut yöllä takaisin, mutta toisinaan hän oli mennyt vanhempiensa luokse pariksi yöksi.
Yhden kerran, kun mies oli mennyt vanhempiensa luokse, eivät vanhemmat olleet enää päästäneet miestä lähtemään ja olivat takavarikoineet miehen puhelimen. Mies oli kuitenkin salaa saanut soitettua vaimolleen ja kavereilleen ja saanut kyydin takaisin vaimonsa luokse.
Näillä vanhempien luo lähtemisillä mies kiristi vaimoaan siten, että jos vaimon kanssa tuli riitaa jostain asiasta, niin hän lähti vanhempiensa luokse ja uhkasi jättää vaimonsa. Samalla hän pelasi myös äitinsä suuntaan. Hän pyrki ikään, kuin saamaan sekä vaimonsa, että äitinsä osoittamaan riippuvuutta häntä kohtaan ja tavallaan kilpailemaan hänen seurastaan.
.
Kun ero lopulta tapahtui, niin se tapahtui juuri siten, että heillä tuli vaimon kanssa riita pihan siivoamisesta ja mies lähti siltä istumalta vanhempiensa luokse, eikä enää palannut muuten, kuin hakemaan tavaroitaan.
Kun mies oli päässyt vanhempiensa luokse, olivat vanhemmat estäneet häntä puhumasta puhelimessa kenenkään kanssa. Vaimo sai miehen äidin kirjoittamat avioeropaperit postissa kaksi vuorokautta sen jälkeen, kun mies oli lähtenyt pois vaimonsa ja lastensa luota.
.
Eron jälkeen vaimo kävi miehen sähköpostissa, jonne hän pääsi automaattikirjautumisen ansiosta ja hän sai huomata, että mies oli tehnyt profiilin internetin treffipalveluun ja kirjoitellut sähköpostia tuntemattoman naisen kanssa. Profiili kertoi miehen olevan "sinkku".
.
Kun eron jälkeen juttelin miehen kanssa, hän kertoi eron syyksi, että parisuhteessa oleminen oli kuulemma aivan helvetin rankkaa ja, että minä en kuulemma voinut ymmärtää hänen ongelmiaan, koska en ollut koskaan ollut parisuhteessa.
Miehen lähdettyä vaimonsa luota hän ei siis enää pitänyt yhteyttä naiseen, kuin lyhyesti ja satunnaisesti. Tämä johtui varmasti osin siitä, että miehen vanhemmat eivät antaneet hänen olla yhteydessä vaimoon, mutta selvästi kyse oli myös miehen omasta ilkeydestä.
Ja, kun vaimo yritti selvitellä asioita miehen kanssa, miehen vastaukset olivat vähintäänkin törkeitä ja häijyjä.
Vaimo ehdotti miehen lähdettyä, että he menisivät yhdessä psykologin juttusille. Mies vastasi tähän, että ei usko, että psykologikaan voi auttaa vaimoa muuttamaan käyttäytymistään, eikä siksi näe tarpeelliseksi mennä psykologin juttusille.
.
Avioliiton aikana miehen äiti oli levittänyt sellaista juttua, että miehen vaimo oli täysin epävakaa ja tuulten vietävissä ja, että oli suuri riski, että vaimo jättäisi perheensä ja lähtisi johonkin tyyliin toisen miehen matkaan. Samoin tämä äiti oli levittänyt sellaista juttua, että vaimo tuhlaili miehensä rahoja hulvattomasti shoppailuun. Todellisuudessa siis kuitenkin tämä äiti oli itse yrittänyt saada poikaansa jättämään vaimonsa, tehnyt vaimosta perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja todellisuudessa mies oli elänyt vaimonsa rahoilla.
Heti eron jälkeen tämä miehen äiti alkoi markkinoimaan lastensuojelun työntekijöille sellaista asetelmaa, että vastuu parisuhteen epäonnistumisesta ja holtittomasta etenemisestä oli yksinomaan vaimon, koska mies ei ollut aikaisemmin ollut parisuhteessa ja oli täysin kokematon, kun taas vaimo oli ollut edellisen miesystävänsä kanssa neljä vuotta saman katon alla.
Miehen äiti sai tämän jutun jotenkin myytyä sossuille ja sossut ovat tämän kautta nähneet miehen uhrina ja jopa sankarina.
Miehen sisko oli sitä mieltä, että vaimo on persoonallisuushäiriöinen(narsisti tms.) ja, että mies on tämän vaimon uhri.
.
Alkuvaiheessa lasten huoltajuus järjestettiin yhteishuoltajuudeksi, jossa lasten äidillä on päähuoltajuus ja mies sai lapset kahtena viikonloppuna kuukaudessa.
Miehen lähisukulaiset ottivat kuitenkin avoimeksi tavoitteekseen viedä lapset kokonaan pois tältä äidiltä, tai oikeammin äidin pois lapsilta.
Miehen ja tämän lähisukulaisten toiminnasta suivaantuneena eräs henkilö teki miehen äidistä lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluilmoitus kuitenkin painettiin villaisella, koska miehen äiti sai tilanteen puhuttua sossuille niin, että lastensuojeluilmoituksen tekijä olisi ollut häntä pitkään häirinnyt narsisti.
Ilmoitus johti miehen ja miehen siskon harjoittamaan useisiin ihmisiin kohdistuneeseen pitkään jatkuneeseen häiriköintiin ja uhkailuun. Mies lähetteli tekstiviestejä, joissa hän esitti epäsuoria uhkauksia, joissa hän uhkasi tappaa sekä lapsensa, entisen vaimonsa, vaimon vanhemmat, että minut ja lähisukulaiseni, mikäli kaikki ei menisi lastensuojelussa niin, kuin hänen äitinsä tahtoi.
Ilmoitin näistä saamistani tekstiviesteistä miehen entiselle vaimolle, lasten äidille, mutta hän ei ilmeisesti halunnut, että tietoa uhkauksista oltaisi välitetty lastensuojelun työntekijöille ainakaan hänen kauttaan. Nainen ilmeisesti pelkäsi miehelle tulevia seurauksia.
Lastensuojelun palavereissa miehen äiti oli yrittänyt mustamaalata minua lastensuojelun työntekijöille, väittäen, ettei puheisiini voi sitten ollenkaan uskoa ja, että minulla on jotain vikaa päässä. Tämä äiti oli ilmeisesti pelännyt minun olevan yhteyksissä lastensuojeluun lasten äidin puolta pitäen, vaikka todellisuudessa en ollut lastensuojeluun vielä ollut yhteyksissä ollenkaan.
.
Sitten lastensuojelu esitti, että lapsia ei voitu antaa kummankaan, ei miehen, eikä naisen luo ilman, että nainen, tai mies asuisi toisten läheisten aikuisten ihmisten, kuten vanhempiensa kanssa. Näin lapset päätyivät miehen ja tämän vanhempien hoitoon.
Miehelle annettiin lasten huoltajuus ja sen jälkeen entinen vaimo ei ole saanut päättää lastensa huoltajuusasioista. Mies ei ole pitänyt naiseen mitään yhteyttä, eivätkä mies, tai miehen vanhemmat neuvottele huoltajuusasiassa. Nainen on saanut tavata lapsiaan vain kahdesti kuukaudessa tunnin ajan valvotuissa olosuhteissa.
Sossut eivät ole suostuneet toimimaan ollenkaan yhteistyössä naisen kanssa, eikä naisella ole ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen.
.
Otin itse lopulta yhteyttä sossuihin ja pidin niille saarnan tästä tilanteesta ja kerroin niille saamistani tekstiviesteistä, mutta ne siellä selittivät asioista siinä rajoissa, kuin vaitiolovelvollisuus antoi saumaa ja ehkä vähän vaitiolovelvollisuutta rikkoenkin, että asiat on nyt tällä tavalla, eikä niille voi mitään ja puolustelivat vaan, että kunnon poika tämä tarinamme sankari kuitenkin on.
Näiden lastensuojelun työntekijöiden mukaan miehen äidin minusta palavereissa kertomat perättömät väitteet eivät olleet merkityksellisiä huoltajuusasian kanssa, eivätkä he siksi pitäneet näitä väitteitä ongelmallisina. Heidän mukaansa tällaiset väitteet olivat tavallisia huoltajuusasioissa. Omasta mielestäni taas sillä on merkitystä, jos lapset asuvat perättömiä väitteitä toisista ihmisistä esittävän henkilön kanssa.
Miehen tekstiviesteissään esittämien uhkausten osalta sossujen reaktio oli erikoinen. Tämä johtava lastensuojelun työntekijä teki heti alkuun sellaisen johtopäätöksen, että uhkaukset oli esittänyt miehen entinen vaimo ja, että vaimo oli uhannut lapsia ja miestä. Kun sitten selitin asian tälle henkilölle rautalangasta vääntäen, hän rauhoittui ja toppuutteli, että ei miehen esittämällä uhkauksella ollut enää merkitystä, koska uhkaus oli tapahtunut jo joitain kuukausia sitten. Hän neuvoi minua olemaan tekemättä asiasta lastensuojeluilmoitusta.
.
Mies ja tämän vanhemmat eivät ole olleet täysin rehellisiä lastensuojelun työntekijöille antamiensa tietojen suhteen... Kun mies lähti vaimonsa luota, hän oli ollut kahdeksan kuukautta sairaslomalla ja hänellä oli vielä kaksi kuukautta sairaslomaa jäljellä. Kaksi viikkoa ennen miehen lähtöä, oli lääkäri sanonut miehelle vaimon ollessa mukana lääkärissä, että mies ei tule vielä kahden kuukauden kuluttua olemaan työkunnossa ja, että sairasloman lähestyessä loppuaan miehellä olisi jälleen lääkärikäynti, jolloin hän saisi todennäköisesti useita kuukausia lisää sairaslomaa.
Kuitenkin, kun mies oli lähtenyt vaimonsa ja lastensa luota, niin heti alusta asti miehen äiti painotti lastensuojelun palavereissa, kuinka mies käy töissä ja on täysin kunnossa ja kyvykäs hoitamaan lapset. Tämä oli ollut heidän kantansa kaiken aikaa heti alusta asti. Mitään lääkärintodistuksia, tai todistuksia töissäkäynnistä ei miehen puolesta sossuille kuitenkaan ainakaan palavereihin toimitettu.
Itse kuulin puoli vuotta eron jälkeen miehen sukulaiselta, että mies oli ollut jossain erikoisvuorossa töissä(ilmeisesti äitinsä vaatimuksesta) pari kuukautta siten, ettei hänen tarvinnut tehdä normaalia kolmivuorotyötä, mutta hän oli parin kuukauden jälkeen taas kuulemma jäänyt sairauslomalle.
.
Toista lasta tutkittiin isältä mahdollisesti saadun perinnöllisen sairauden mahdollisuuden vuoksi, mutta lasten huoltajuuden mentyä isälle, ei vaimo ole saanut nähdä lasten potilastietoja, tai mitään lääkäripapereita, eikä kuulla lasten terveysasioista yhtään mitään pyynnöistään huolimatta.
Vaimo myös havaitsi lapsissa uusia mustelmia muutamalla tapaamisella ja ilmoitti asiasta sossuille. Sossut eivät kommentoineet asiaan yhtään mitään, eikä vaimon kommenteilla ole ollut merkitystä.
.
Mies ei yleensä itse ole ilmaantunut valvottuihin tapaamisiin, eikä ole ollut missään yhteyksissä vaimoonsa, vaan miehen vanhemmat tuovat lapset näihin tapaamisiin. Naiselle ei ole myöskään annettu mitään tietoja mieheen, tai lapsiin liittyen.
Kun mies on ollut yhteyksissä entisen vaimonsa kanssa, on hän väittänyt vaimon kärsivän ylivilkkaus ja keskittymishäiriö ADHD:sta ja esittänyt parisuhteen ongelmien johtuneen tästä vaimon ADHD:sta.
.
Tämä mies on sittemmin tutustunut uusiin naisiin esiintyen "luotettavana ja selkärankaisena yksinhuoltajaisänä" ja hänen sukulaisensa ovat kertoneet näille naisille kauhutarinaa miehen kamalasta exästä, tästä lasten äidistä.
.
Eräs sankarimme ja minun yhteinen kaveri totesi tapauksesta suurinpiirtein niin, että näillä asioilla ei ole mitään väliä, koska mikä tärkeintä, tämä sankari käy kuitenkin töissä.
Sankarin töissäkäyntikin on kuitenkin hieman hämärällä pohjalla, koska hän on tiettävästi varastanut työpaikaltaan tavaraa ainakin parin tonnin edestä. Esimies, Jumala ja poliisi ovat aina olleet tämän miehen suuria vihollisia.
.
Nämä tämän miehen lähellä olevat ihmiset ovat pääasiassa ummistaneet silmänsä sen suhteen, millainen tämä mies on todellisuudessa. Ihmiset uskovat hänen valheitaan, mutta eivät halua nähdä sitä, että hän valehtelee. Ne negatiiviset seikat, mitkä hänestä on yleisessä tiedossa, ihmiset pyrkivät selittämään jotenkin normaaleiksi. Porukka ei vaan halua uskoa, millainen tämä mies on todellisuudessa.
Naiset ovat saaneet mieskäsityksensä pääasiassa elokuvista ja elokuvissa siitä valehtelevasta miehestä kuoriutuu tarinan sankari ja täydellinen perheenisä. Elokuvissa hyvissä miehissä on aina myös jotain vikaa.
Tämä vaimo taisi jopa kuvitella, että miehen käyttäytyminen johtui jollain tavalla hänestä(siis vaimosta).