KESKUSTELUFOORUMI

Terse taas.

Täs ollu hyvän aikaa ongelmia rajojen asettamisessa perheelle Vähävarasena tosiaan kattonu paremmaks asua vanhempien omistamas vuokrakämpäs kunnes varaa ns. "kunnon vuokrakämppään". Toista vuotta jo ollu täs ja koettanu opiskella ammattiin. Mut vanhemmat edelleen ylittää mun asettamia rajoja vaikka kuinka pyydän "älkää tuoko ruokia valmiiks jääkaappiin, mun itsenäistymisen kannalta parempi että hoidan ite." ja näin oon tehnyki. Silti näitä välillä ilmaantuu jääkaappiin ja sit menee roskiin ku ei tuu käytettyä, mistä seuraa huuto että musta on vaan vaivaa heille. Kämppä on "kuin sikolätti" vaan siks että tiskiä sattuu jonaki päivänä olemaan enempi, vessan nurkassa pölyä tai koska vanhan tietokoneen purkuhommat tossa olkkarin pöydällä vielä kesken, mut koskaan en oo jättäny mitään ruokia mätänemään, paikkoja rempalleen tai hajottanu mitään.
Visiiteistä vanhemmat ei ilmottele etukäteen vaikka oon parista paikasta lukenu että vuokranantajan tulis ilmottaa (ja sopia vuokralaisen kanssa) etukäteen jos hän käy tarkistamassa kämpän kuntoa tai tekemäs huoltohommia. Sanonu monesti "soittakaa etukäteen, jos ei samana ni edellisenä päivänä". Jokin aikaa takaperin iskä taas rymyää omilla avaimilla ovesta sisään, en oo koulussa mut viitti avatakaan ovikellon soidessa koska oletan että siel on vaan ovelta ovelle kaupustelija. Ja sit vaan menee tekemään pihahommia koska "ei tiennyt että oon kotona" ja syyllistää vielä että lintsaan koulusta vaikkei oo lähiopetusta. En onneks ota enää niin paljoo itteeni kuten nuorempana, mut loukkas silti. Joskus aiemmin se on tullu omine lupine sisään vaan saadakseen mun opiskelija-alennuksella tilatun lehden täältä itelleen, mut sen sentään on lopettanu toistaseks.
Oon myös tästä perustellu että saan asettaa rajoja - tunnetasolla tää on masentavaa miten näissä asioissa kävellään yli. Jos nappaan isää käsivarresta pysäyttääkseni sen touhuumisen ja puhuakseni asiasta hän ärähtää "älä käy kiinni, sä tiiät että siinä käy huonosti." Siks että otan napakan otteen ja haluun että se kuuntelee mitä sanon. Välil ihmettelen koska isä on vanhemmistani se vähemmän impulsiivinen mut nyt suurentelee asioita tolleen. Tuntuu ettei hän(kään) haluu antaa mulle mahollisuutta itsenäiseen elämään. Äitihän polki enempi sillon kun asuin vielä vanhemmilla, joskus edelleen etänä... eri asioista kumpiki vanhempi. Tuntuu ettei nää kunnioita mun perusoikeuksia ellen vedä seuraavaks lakiasioita mukaan, mutta kannattaako?

Täs taas kysyy iteltään mitä mun tartteis tehä toisin ja yleisesti miettii oppiiko ihminen koskaan pitää puolensa jos se tottuu siihen että kaikki saa kävellä sen yli eikä hän voi ite tehdä asialle mitään? Kuinka paljon vaaditaan ennen kuin mulla olis lain puolesta oikeus hakea asiaan apuja?

Ei sulla ole muuta vaihtoehtoa, kun muuttaa pois. Tulee huomattavasti halvemmaksi, kun alkaa lakimiehen kautta vääntämään asiaa niiden kanssa. Se ei tule loppumaan ikävä kyllä
Tai sitten vaihdat lukot/ hommaat turvalukon oveen.

Se olis kyl selkein vaihtoehto, vaan ei oo tässä elämäntilanteessa varaa maksaa puolet kalliimpaa vuokraa. Sehän tässä se arjen helpotus mutta samalla myös kontrollikoukku millä ne pitää musta kiinni.
Oot oikeessa siinä Surusydän ettei tää tuu loppumaan niin kauan kun on vaan joku väli mihin voivat työntyä, aina lötyy joku tekosyy jatkaa mun elämään puuttumista, mut täs alkaa keinot saada etäisyyttä olla tiukalla. Näähän uhkailee mua yhtälailla lakiasioilla heti jos vuokralaisena ostaisin turvalukon koska "ei oo sun omistukses tää kämppä, et saa siis viritellä omias!" - toisaalta myös nää ite tuntuvat välillä kasvattavan väliä jos on joku lakipykälä jota osottaa puolustukseks.

Ei toi oo ihmisen elämää, että pitää koko ajan olla lakipykäliä lukemassa ja vääntää rahoja rautalangasta. Saisitko asumistukea ja/sossusta rahaa jotta selviät isommasta vuokrasta.

Asunmistuki nousee vuokran noustessa ainaki viimeksi kysyttäessä, mut tää pitää vielä erikseen laskea sitte jos sopiva paikka sattuu kohalle. Tässä koetan vielä ottaa omaan hyvinvointiin vaikuttavia ympäristötekijöitä huomioon, koulumatkan pituus ja saako lemmikkiä ottaa mukaan. Siihen asti ainaki koetan pitää omat kulut mahollisimman alhasina mikä rajottaa omaa harrastamista ja vapaa-ajan viettoa aika pitkälti. Se ei välttis oo ihmisen elämää mut narskuille lähteen ihmisyys ei merkkaa kuin materiatasolla.

".... oppiiko ihminen koskaan pitää puolensa jos se tottuu siihen että kaikki saa kävellä sen yli eikä hän voi ite tehdä asialle mitään? "

Oppii. Askel kerrallaan.

Toi täsmälleen sama kysymys pyöri pitkään päässä alkuaikoina kun tajusin kasvaneeni ja eläneeni keskellä henkistä väkivaltaa koko ikäni. Mutta kyllä sitä alkoi oppimaan, pikku hiljaa. Se tiedostaminen mistä ilmiöstä on kyse ja irrottautuminen siitä kuviosta oli ja on tietenkin traumaattinen kokemus kun kyseessä ne lähimmät ihmiset, ydinperhe jossa kasvanut. Mutta kun tajusi ettei ole minun syyni että minua on kohdeltu kaltoin, väkivalloin, käytetty hyväksy, mitätöity, rikottu, heitetty syrjään jne niin siitä se lähti. Minuus hippunen kerrallaan alkaa näkyä, irrottautua, erottautua.

Rajojen tunnistamisen ja ilmaisemisen vaikeus, kyllä ne henkisen väkivallan jäljet siinä näkyy. Mutta usko pois, ihminen oppii koko elämänsä <3

Olen ajatellut että tämä on minun elämäni oppiläksy, rakas haaste, tärkein tavoitteeni, tunnistaa ja ilmaista omia rajojani. Tunteita ja tarpeitani joille ei ollut tilaa lapsena enkä aina aikuisenakaan niitä siis osannut kuulla ja ilmaista, rakentavalla tavalla, kääntämättä itselleni selkää kuten lapsena oli opetettu tekemään.

Olen nuorena aikuisena ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, vanhempien omistamassa asunnossa. Tulisi pitkä tarina mutta kestin sitä puolitoista vuotta kunnes muutin pois: tuttavan kautta kuulin opiskelijasolukämpästä jonne pääsin määräaikaisesti asumaan. Kun vuokrasuhde siihen kämppään päättyi, sain aina jotenkin jostain uuden kämpän kunnes vihdoin vuosien päästä sain pysyvän vuokrasuhteen. Sitä vapauden tunnetta ei voi sanoin kuvata kun lähdin "toistamiseen" kotoa eli asunnosta jonka vanhemmat omisti. Ottaa aikansa ja vaatii kärsivällisyyttä etsiä ja etsiä mutta jostain se sitten tulee kun ratkaisuun ja päätökseen itse valmis. Taloudellinen riippumattomuus on oman kokemukseni mukaan yksi tärkeimpiä asioita kun narsistin hovista kasvaa erilleen. Siitä se lähtee.