Onko äitini narsisti vai onko se vain hänen luonne?
Lähetetty: 17 Kesä 2017, 19:41
Moikka kaikki!
Oon parikymppinen nainen, ja mä epäilen äitini olevan narsisti tai jotain sinne päin. Toisaalta äitini todella temperamenttinen luonne voi periytyä myös pohjanmaalasesta suvustakin. Joten mitä mieltä te olette?
Olemme uskovainen perhe. Meitä on äiti, isä ja kolme lasta. Mulla on ollut lapsuudessa paljon allergioita ja äiti on hoitanut mua niin ihanasti koko sen ajan. Kuintenkin äitini oli todella monta vuotta kotona saikulla fyysisen kivun vuoksi, ja mä lähennyin silloin äitini kanssa. Mulla on ollut kavereita, kotiintuloajat, ruokaa on ollut kotona aina. Myös harrastuksia muistan.
Mutta sitten kun olin noin 15-16 vuotias niin äiti sekosi. Mulla alkoikin olla oma tahto päättää asioista, jätin uskovaiset kaverit, tein asioita omasta halusta, enkä enää aina totellutkaan äitiä.. Seuraavaksi muistan äidin huudon: " Sä olet vain itsekeskeinen paska. Oot lapsellinen ja omahyvänen". Kaikki nämä sanat vain siksi etten tehnyt kuin äiti halusi. Kotona alkoi olla nihkeä ilmapiiri. Kasaan tallaamista, alistamista, vähättelyä, ja kaikkea muuta henkistä väkivaltaa. Sisarukseni olivat muuttaneet jo pois kotoa, joten minä olin ainoa nuori talossa. Mä aloin saamaan joko alkoholin tai sitten stressin vaikutuksesta pahoja harhoja ja lopulta masennuin. Kun kerroin siitä vanhemmille, niin äitin ekat sanat "Mitä sä oikein höpötät? Pue ja lähe kouluun siitä!". Lopulta äitin tuli vain hyväksyä se että sairastuin.
Kuintenkin minun lääkärikäynneillä äiti oli ja on edelleen eniten äänessä. Hän saattaa vain ruveta puhumaan omia asioitaan tai tavallaan kehuskelemaan mun vaikeuksilla. Tätä tapahtuu kaikkialla. Kuin se olisi äitini mielestä ylpeyden aihe että hänen lapsensa oli sairas. Jos mä alan kertomaan äitille mun pahasta olosta niin vastaus on "jaa, no mutta mulla olikin viimeyönä selkä niiiiiiiin kipeä plaaplaaaplaa"...
Oon asunut omillani 18 vuotiaasta lähtien. Mun pää ei vain kestänyt enää. Mutta äiti alkoi tulla omilla avaimillaan mun asuntoon. Okei, tiedän että huoli oli kova, mutta olishan se nyt voinut ilmoittaa etukäteen tulostaan. Hän kävi siivoilemassa aina mun luona, kun mulla oli vaikeaa. Mutta minkä vuoksi? Ei mun kodin tarvisi olla yhtä siisti kuin heidän? Hän siis siivoaa pari kertaaa päivässä koko hiedän asunnon.
Äiti ei kadu sanomisiaan, ei näytä häpeilevän mitään. Tuntuu että hän ohittaa aina koko jonon.. On lähestulkoon aina äänessä, ja jos joku kertoo hänelle salaisuuden niin siitä tulee tietämään todella moni muukin. Hän kyselee mielipiteitä, että onko hyvät vaatteet. Mutta kun hän tietää että ne on mielestäni hyvät. Äiti ostelee ihan hirveesti mulle ja mun toiselle sisarukselle kaikkea aina kaupasta. . Ennen kuin vieraita tulee kylään, äiti moittii että miksi heidän pitää tulla kylään. Mutta kun vieraat astuvat ovesta sisään niin nukketeatteri alkakoon. Kaikki vaikuttaa päällisin puolin niin ihanalta. Mutta totuus on kaukana.
Nyt tilanne on kuintenkin rauhoittunut mun osalta. Eli äiti on nyt niin ärsyyntynyt kolmannen sisarukseni puolisosta. "Hän pilaa lapseni elämän!", äiti huusi kerran. Ja siitä lähtien kaikki tämä paska on kaatunut sisarukseni puolison harteille. Äiti keittää kahvit, mutta ei kyseiselle henkilölle. Piikittelyä, huutamista, selän takana puhumista, tallaamista, haukkumista.
Mä en enää ees tiiä että mitä mun pitäs kirjottaa. En haluaisi äidilläni olevan mitään narsistisuutta, mutta hän on ainakin osittain aiheuttanut mulle masennuksen, todella huonon itsetunnon, itsemurhayrityksiä, sekä syömishäiriön.
Pahoittelut sekavasta viestistä! Mutta kiitos jos luit kokonaan tämän. Mutta nyt kysymyksiä:
Mitä mun kannattaisi tehdä? Onko tää kaikki normaalia vai mitä tämä on?
Oon parikymppinen nainen, ja mä epäilen äitini olevan narsisti tai jotain sinne päin. Toisaalta äitini todella temperamenttinen luonne voi periytyä myös pohjanmaalasesta suvustakin. Joten mitä mieltä te olette?
Olemme uskovainen perhe. Meitä on äiti, isä ja kolme lasta. Mulla on ollut lapsuudessa paljon allergioita ja äiti on hoitanut mua niin ihanasti koko sen ajan. Kuintenkin äitini oli todella monta vuotta kotona saikulla fyysisen kivun vuoksi, ja mä lähennyin silloin äitini kanssa. Mulla on ollut kavereita, kotiintuloajat, ruokaa on ollut kotona aina. Myös harrastuksia muistan.
Mutta sitten kun olin noin 15-16 vuotias niin äiti sekosi. Mulla alkoikin olla oma tahto päättää asioista, jätin uskovaiset kaverit, tein asioita omasta halusta, enkä enää aina totellutkaan äitiä.. Seuraavaksi muistan äidin huudon: " Sä olet vain itsekeskeinen paska. Oot lapsellinen ja omahyvänen". Kaikki nämä sanat vain siksi etten tehnyt kuin äiti halusi. Kotona alkoi olla nihkeä ilmapiiri. Kasaan tallaamista, alistamista, vähättelyä, ja kaikkea muuta henkistä väkivaltaa. Sisarukseni olivat muuttaneet jo pois kotoa, joten minä olin ainoa nuori talossa. Mä aloin saamaan joko alkoholin tai sitten stressin vaikutuksesta pahoja harhoja ja lopulta masennuin. Kun kerroin siitä vanhemmille, niin äitin ekat sanat "Mitä sä oikein höpötät? Pue ja lähe kouluun siitä!". Lopulta äitin tuli vain hyväksyä se että sairastuin.
Kuintenkin minun lääkärikäynneillä äiti oli ja on edelleen eniten äänessä. Hän saattaa vain ruveta puhumaan omia asioitaan tai tavallaan kehuskelemaan mun vaikeuksilla. Tätä tapahtuu kaikkialla. Kuin se olisi äitini mielestä ylpeyden aihe että hänen lapsensa oli sairas. Jos mä alan kertomaan äitille mun pahasta olosta niin vastaus on "jaa, no mutta mulla olikin viimeyönä selkä niiiiiiiin kipeä plaaplaaaplaa"...
Oon asunut omillani 18 vuotiaasta lähtien. Mun pää ei vain kestänyt enää. Mutta äiti alkoi tulla omilla avaimillaan mun asuntoon. Okei, tiedän että huoli oli kova, mutta olishan se nyt voinut ilmoittaa etukäteen tulostaan. Hän kävi siivoilemassa aina mun luona, kun mulla oli vaikeaa. Mutta minkä vuoksi? Ei mun kodin tarvisi olla yhtä siisti kuin heidän? Hän siis siivoaa pari kertaaa päivässä koko hiedän asunnon.
Äiti ei kadu sanomisiaan, ei näytä häpeilevän mitään. Tuntuu että hän ohittaa aina koko jonon.. On lähestulkoon aina äänessä, ja jos joku kertoo hänelle salaisuuden niin siitä tulee tietämään todella moni muukin. Hän kyselee mielipiteitä, että onko hyvät vaatteet. Mutta kun hän tietää että ne on mielestäni hyvät. Äiti ostelee ihan hirveesti mulle ja mun toiselle sisarukselle kaikkea aina kaupasta. . Ennen kuin vieraita tulee kylään, äiti moittii että miksi heidän pitää tulla kylään. Mutta kun vieraat astuvat ovesta sisään niin nukketeatteri alkakoon. Kaikki vaikuttaa päällisin puolin niin ihanalta. Mutta totuus on kaukana.
Nyt tilanne on kuintenkin rauhoittunut mun osalta. Eli äiti on nyt niin ärsyyntynyt kolmannen sisarukseni puolisosta. "Hän pilaa lapseni elämän!", äiti huusi kerran. Ja siitä lähtien kaikki tämä paska on kaatunut sisarukseni puolison harteille. Äiti keittää kahvit, mutta ei kyseiselle henkilölle. Piikittelyä, huutamista, selän takana puhumista, tallaamista, haukkumista.
Mä en enää ees tiiä että mitä mun pitäs kirjottaa. En haluaisi äidilläni olevan mitään narsistisuutta, mutta hän on ainakin osittain aiheuttanut mulle masennuksen, todella huonon itsetunnon, itsemurhayrityksiä, sekä syömishäiriön.
Pahoittelut sekavasta viestistä! Mutta kiitos jos luit kokonaan tämän. Mutta nyt kysymyksiä:
Mitä mun kannattaisi tehdä? Onko tää kaikki normaalia vai mitä tämä on?