KESKUSTELUFOORUMI

Löytyisiköhän täältä vertaistukea? En tiedä olenko itse hullu ja myötätunnoton vai onko mieheni narsisti.

Tarina on se tuttu: ensin mies oli niin hurmaava ja otti minut kaikessa huomioon, hemmotteli. Kunnes tiesi minun olevan koukussa. Menimme kihloihin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Ensimmäiset 1,5 vuotta elimme eri kaupungeissa minun opiskeluideni takia, mustasukkaisuutta ja elämäni rajoittamista oli huomattavissa jo silloin, mutta ei vaan hälytyskellot soineet. Hän kielsi pitämästä yhteyttä erääseen miespuoliseen ystävääni, koska oli muka nähnyt unta siitä, miten olin pettänyt häntä juuri sen miehen kanssa. Myös välini erääseen ystävättäreeni olivat mennä poikki, koska aiemmin olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä, mutta en sitten enää uskaltanutkaan, koska mieheni olisi syytellyt minua jälkeenpäin. Kahden vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin ja odotin ensimmäistä lastamme. Nyt meillä on yhteisiä vuosia 9 ja lapsia kolme. Vuosien mittaan mustasukkaisuus, syyttely ja tekemisten kyttääminen sekä itsetuntoni lyttääminen on pahentunut. Olen kuullut syytöksiä pettämisestä koska olen ollut lasten kanssa leikkipuistossa, koska seinäkellon tikitys kuulostaa erilaiselta puhelimessa kuin muulloin eli minulla on joku vieras mies kylässä, koska käyn harrastuksissa, koska käyn töissä, koska sormukseni ovat muka eri järjestyksessä sormessa kuin ennen… aivan järjettömiä syytöksiä siis. Ulkonäöstäni olen kuullut kaikenlaista. Minulle tärketä asiat tuntuvat olevan hänestä naurettavia. Olen kuulemma myös muuttunut kylmäksi ja etäiseksi, enkä halua enää seksiä. Miehelleni on aina maistunut alkoholi hyvin, mutta sen käyttö on lisääntynyt merkittävästi. Hän juo joka viikonloppu pullollisen viskiä. Vaikka ruokaan olisi miten vähän rahaa, niin isin tupakoihin ja viinaan täytyy löytyä rahat. Hän ei itse näe mitään ongelmaa niin kauan kuin pystyy käymään normaalisti töissä. Ihmettelee, mistä valitan, kun hän istuu rauhassa nojatuolissaan ja juo. Niinpä niin. Meillä tosiaan on ne lapset eikä minulla jää aikaa istuskella nojatuolissa silloin kun siltä tuntuu. Puhumattakaan siitä, millaisen mallin antaa lapsilleen. Muutaman alkoholiannoksen jälkeen jaksaa lässyttää heille ja leikkiä hyvää isää, mutta sitten alkaa rähjääminen. Hän on myös ollut joitakin kertoja ympäripäissään silloin, kun on ollut yksin vastuussa lapsista ja kun olen tullut kotiin, hyvä kun on pysynyt pystyssä ja kehdannut vielä väittää, ettei ole humalassa. Vuosi sitten hän retuutti ja töni minua sekä tarttui takaapäin kaulastani kiinni niin, että minulta pettivät jalat alta. Huusin apua, jotta naapurit kuulisivat ja soittaisivat poliisin. Eivät kuulleet. Tai uskaltaneet puuttua. Piilottelin viikkokausia käsivarsiani, jotka olivat aivan mustelmilla. Tähän kun on palattu jälkikäteen, hän saa sen käännettyä niin, että minä olen häntä nyrkillä mätkinyt tuolla kerralla ja muulloinkin. Myönnän, että avokämmenellä ole häntä poskelle läpsäissyt, kun on pitänyt itseään puolustaa. Väärin tehty sekin, tiedän, mutta hän osaa murtaa itsehillintäni aivan täysin. Näiden lisäksi sotkee lapsetkin harhaisiin epäilyksiinsä, kun kyselee heiltä onko äidillä joku toinen mies ja nyt ihan lähiaikoina oli sanonut heille minun ollessa kerrankin ystävieni kanssa illalla, että äiti on etsimässä uutta miestä ja me joudutaan muuttamaan kuusen alle, koska isi ei saa uutta asuntoa. Luottotiedot eivät ole kunnossa eikä ole minkäänlaista omaisuutta. Kaikki on minun nimissäni.

Palasin työelämään 4 kuukautta sitten oltuani pitkään lasten kanssa kotona. Työnhakuprosessikin oli melkoinen, koska mieheni ei halunnut minun menevän töihin eikä siis näin ollen tukenut työnhaussa. Siinä sitten kotitöiden ja lastenhoidon lomassa kirjoittelin epätoivoisesti työhakemuksia. Sainkin sitten aivan mahtavan työpaikan mukavassa porukassa, joka on nyt auttanut minua saamaan itseluottamustani takaisin ja toisaalta avannut silmäni sille, miten ihmiset oikeasti kohtelevat toisiaan. Muutama viikko sitten sain todella tarpeekseni kohtelusta kotona ja ilmoitin taas jonkun riidan päätteeksi haluavani erota. Ensin mies suuttui, koska häntä on taas käytetty hyväksi ja hän ei saa asuntoa ja palkka menee ulosottoon, kun ei ole huollettavia ja ties mitä, lähti ovet paukkuen kännissä jälleen. Tuli kuitenkin (ikävä kyllä) takaisin. Ja seuraavana päivänä alkoi itsesäälinen itku, miten hän rakastaa perhettään ja tekee ihan mitä vain, jotta voisi saada uuden mahdollisuuden. Liian kilttinä sitten menin myöntymään sen verran, että lupasin varata ajan pariterapiaan. Mies velloi itsesäälissä muutaman päivän, mutta kun huomasi ettei tehoa minuun tuon enempää, vaihtoi taktiikkaa ja alkoi esittää täydellistä perheenisää. Viime viikolla olimme perheneuvolassa keskustelemassa tilanteesta, ja minulle jäi sellainen olo, että esitti sielläkin. Homma meinasi mennä kurjuuden kilpavarusteluksi, kun häntä ei ole pyydetty osallistumaan esim. lasten kanssa ulkoiluun, minä en ole puhunut hänelle, hänellä on raskasta töissä, pikkuveljensä hakkasi hänet kun tapasivat viimeksi (kännissä, yllätys yllätys) ja nyt on nekin välit poikki, hänellä ei ole ystäviä (miksiköhän, kun jokaiselle kännissä selittää, miten hän on työpaikkansa paras työntekijä ja paras muutenkin kaikessa), hän on lopettanut ryyppäämisen ja oikein todella nosti esille, miten on yhden viikonlopun ollut juomatta… minä olin jo sinne mennessä aivan rikki ja kun tajusin, mitä showta mies pitää yllä, menin aivan lukkoon enkä saanut läheskään kaikkea kerrottua, mitä olin ajatellut kertovani.

Nyt en enää tiedä, voiko tuollainen ihminen oikeasti muuttua silmänräpäyksessä vai olenko minä se hullu, empatiakyvytön ja katkera osapuoli, joka ei vaan halua ymmärtää poloista miesparkaa, jonka elämä on nyt pari viikkoa ollut niin hirmuisen vaikeaa. Pitääkö antaa menneet anteeksi vai saisiko kerrankin tehdä niin kuin itsestä tuntuu ja sanoa miehelle, että etsii nyt vaan jollain konstilla itselleen uuden kodin. (kun se vaan olisikin niin helppoa) Mulla on hyvin vahvasti sellainen tunne, että vaikka nyt näytteleekin ihannemiestä, niin jossain vaiheessa palaa taas entiseen ja sitten kun räjähtää, niin se onkin sitten pahemman luokan räjähdys. Ja sitten se, miksi en ole jo aikapäiviä sitten uskaltanut puhua erosta, vaikka selkeitä syitä olisikin ollut. Niinpä. Mies on tietysti uhkaillut, että minä en lapsia saa, että antaa ennemmin sijoitukseen kuin minulle. Ja tähän asti olen vielä uskonut tai halunnut uskoa parempaan, nyt en enää jaksa. Sen verran tajuan, että tarvitsen itse keskusteluapua saadakseni taas itseni ihmiseksi ja omaksi itsekseni. Tällä viikolla menen perheneuvolan psykologin luo yksin ja yritän päästä myös työpsykologin juttusille. Mies oli kovasti sitä mieltä, että hänkin voisi mennä terapiaan selvittelemään ajatuksiaan, mutta kotona jo päästiin siihen, että kun ajat ovat aina työaikaan, niin ei hän voi töistä pois olla. Siinä ensimmäinen särö tuohon lupaukseen tehdä mitä vaan suhteen pelastamiseksi. Ja tiedän, että jos minä en hänelle jotain aikaa järjestä, niin puheeksi jää.

Jos joku osaisi antaa hyviä neuvoja, miten toimia tällaisessa tilanteessa, niin olisin kiitollinen. Oma ajatus oli, että hoidan nyt omaa mieltäni kuntoon psykologin kanssa ja odotan, että mies repsahtaa vanhaan käytösmalliinsa. En vain enää jaksaisi odotella, haluaisin kunnollisen elämän, josta todella nautin. Ennen kaikkea haluaisin kodin, jossa ei tarvitsisi pelätä ja varoa joka ikistä sanaa ja tekoa. Mutta kuinka ihmeessä tuollainen ihminen jätetään?

Narsisti ei muutu ja terapia ei häneen pure. Voit auttaa vain itseäsi ja lapsia. Et tule saamaan häntä ulos kiltisti ja olemalla reilu. Älä puhu suunnitelmistasi hänelle missään nimessä. Ikävä kyllä ainut vaihtoehto on vaihtaa lukot kun on töissä. Jos annat tietyn aikarajan mihin mennessä pitää muuttaa ja kun ei sitä niin vaihdat lukot mitään sanomatta. Älä allekirjoita MITÄÄN papereita!
Voimia ❤

Jäi sana välistä, kun ei sitä tee eli ei etsi asuntoa eikä muuta, vaihdat lukot. Hänen luottotietonsa ei ole sinun murheesi.

Pitkä on tarinasi,luin sen nopeasti läpi ja kovin tutulta kuulostaa.Kyllä se vain niin on totuus että ei tuollainen ihminen muutu.
Kun tulee tiukka paikka eteen,luvataan kaikkea hyvää ja hetkeksi jopa pientä muutosta voi tapahtua mutta sitten jatkossa tulee se paha
moninkertaisena takaisin.Niin kuin miehesi sanoi:lähtisin terapiaan mutta kun ajat ovat päiväsaikaan,hehän ovat selityksen mestareita.
En tiedä ikääsi ja lastesi ikää.Itse tein ratkaisun kun nuorin lapseni oli 10v,osa jo melkein aikuisia,laskin että pärjään.
Meillä omaisuus yhteisissä nimissä.Kun ensimmäisen kerran tuli itsemurha mieleen,otin vain ja soitin kunnan sosiaalitoimistoon ja kysyin mistä haetaan avioero.Oli tuttua henkilökuntaa ja sain apua.Rupesin pikkuhiljaa järjeteleen,hain asunnon jne,sillä tavalla helppoa kun mies oli töiden vuoksi paljon pois.Kyllä muutama isku tuli fyysisesti ja henkisesti ja lasten kautta voi myös kiusata,elatusapujen ja muiden asioiden kanssa,laiminlyö vaikka lasten hoidon kun heidän vuoro olla isällään,se satuttaa.
Vaatii tiettyä kylmää harkintaa toimia,toivon että saisit keskusteluapua ja tukea.Se on ihanan vapauttava tunne elää sitten rauhassa lasten kanssa.
Tosin vuosien sinkkuuden jälkeen törmäsin "ihanaan mieheen",pitkään meni kohtalaisen hyvin,kunhan toimin hänen mielensä mukaan,sitten rupesin miettimään että miksi usein ahdistaa.
Emme ole koskaan asuneet yhdessä.Kun jotain epäkohtaa otti puheeksi,mahdoton haukkuryöppy ja minä luulosairas.
No nyt on vahvempi,oma arvo täytyy ymmärtää,parisuhde on joustoa puolin ja toisia mutta yli ei saa antaa kävellä kovin monta kertaa.
Tzemppiä ja voimia sinulle,kirjoittele miten menee.

Kuulostaa siltä, että olet melkoisen paskassa suhteessa ja ihmettelen vain, että miksi olet antanut suhteen mennä noin pitkälle, jos se ei toimi. Nythän ero on tietysti hankalempi, kuin olette naimisissa ja lapsia on kolme.
Ihan oppikirjatapaukselta narsistisen persoonallisuushäiriön suhteen mies ei kuulosta, mutta kertomuksestasi selviää, että miehellä on taipumusta väkivaltaisuuteen ja, että hän on lievästi alkoholisoitunut. Lisäksi selviää myös, että miehen rahankäyttö on onnettomalla tasolla, mikä on tyypillistä B-ryhmän persoonallisuushäiriöissä.
Eihän tuollaisen kanssa mikään mukava ole olla.

Täällä nyt vastaajien neuvot vähän vaihtelevat, mutta minä sinun asemassasi varmaan menisin terapiaan ja hommaisin sen äijän myös terapiaan. Olisi jännä nähdä, mitä siellä terapiassa tämän äijän kanssa käy. Heh heh. Sä voit sanoa sille suoraan, että jos haluaa pelastaa suhteen, niin on kuukauden sisällä terapiassa. Anna sille kuukausi aikaa miettiä asiaa.

Vaikuttaisi siltä, että mies on ihan tosissaan jo pitkään pelännyt menettävänsä sinut. Narsistit, sosiopaatit ja psykopaatit eivät tällaista pelkää, mutta he voivat syyttää puolisoaan pettämisestä, kun itse ovat pettäneet.
Mielestäni teidän olisi pitänyt ottaa asia avoimesti puheeksi ilman syyttelyä ja sinun olisi pitänyt vaatia miestä kertomaan, miksi hän pelkää menettävänsä sinut ja, että miksi hän ei luota sinuun.

Mies on sosiaalisesti heikko, eikä kykene ylläpitämään ihmissuhteita. Tämä on epätyypillistä narsistisessa, sosiopaattisessa ja psykopaattisessa persoonallisuushäiriössä, sillä näiden persoonallisuushäiriöiden kuva muodostuu ystäväpiirin ja tuttavapiirin manipuloinnista ja hyväksikäyttämisestä.
Miehellä ei ole tällä hetkellä narsistista lähdettä. Yleensä narsistin puoliso palvoo ja/tai pelkää narsistia ja yleensä näitä palvojia ja käskyläisiä hengailee narsistin ympärillä. Narsisti olisi miehesi nykytilanteessa todellisella tappotuulella, tai ajautumassa itsemurhaan.

En löydä miehestä tekstisi perusteella minkään tietyn persoonallisuushäiriön selvään diagnosoimiseen vaadittavia piirteitä, mutta se voi myös johtua siitä, että et osaa niitä tunnistaa ja kuvata.

Lopuksi vielä: väkivalta on aina hyvä syy eroon. Mielestäni voit jatkaa erosuunnitelmia siitä huolimatta, että käyt terapiassa ja pakotat miehen terapiaan.

Lukot voi vaihtaa, mutta puolisolla on oikeus virkavallan tuella tulla omaan kotiin. Siitä saa sakkoja, mutta ei sellaista merkintää rikosrekisteriin, että se haittaisi esim. työnhaussa. Seuraava liike tuossa on lähteä turvakotiin. Se voi saada kotiin tunkeutuneen puolison pelästymään mahdollista huoltajuuden menetystä tämän draaman jälkeen.
Mikäli kämppä on sinun, joko omistus tai olet päävuokralainen, voit heittää avon pellolle. Aviopuoliso hankalampi, vaikka nykyisin avopuolisoidenkin oikeudet jo alkavat voimistua suhteessa kotiin. Mikäli molempien nimet ovat papereissa, varaudu siihen ettei lukkojen vaihto tule pitämään häntä oven ulkopuolella.

Paras vaihtoehto on myydä yhteinen koti - jolloin helppo jakaa varat ja lähteä livohkaan, tai vaan hankkia oma kämppä ja häipyä. Tuolloin asuntoon jäävä puoliso jää vastaamaan juoksevista menoista: vuokra tai vastike, sähköt, vesi. Mikäli teillä on yhteistä lainaa, lainanhoitokulut joudutte hoitamaan puoliksi ja pahimmassa tapauksessa jopa toinen yksin, mikäli lainasopimuksessa olette yhteisvastuullisia. Siinä on hankalan puolison ranttaliksipanon edessä aika kusessa, jos välittää omista luottotiedoistaan ja toinen ei. Jos asuntoon jäävä ei hoida juoksevia menoja se saadaan sieltä kyllä ulos olipa vuokralla tai omistusasunnossa.

Muistaaksen asunto oli aloittajan nimissä. Silloin voi nostaa tavarat ulos ja vaihtaa lukot. Miehellä ei ollut luottotiedot kunnossa.