KESKUSTELUFOORUMI

Moi kaikille

Minulla on takana kolmivuotinen taival psykopaattinarsistin kohteena. Tarina ei valitettavasti ole vieläkään kokonaan ohi, mutta yhteydenpito on vähäistä ja tapaamiset pyrin välttämään kokonaan.

Olen siis jo päässyt pitkälle lähtöruudusta, mutta huomaan olevani hirvittävän yksinäinen. Hän vaati itselleen kaiken huomion, joten ystävyyssuhteeni ja itsetuntoni on retuperällä. Olen uupunut ja rupsahtanut, eikä mistään ennen niin mielekkäästä harrastuksestakaan tahdo saada otetta. Kaipaan turvallista keskusteluseuraa, mutta samalla haluaisin kuitenkin olla yksin, ettei kukaan tuomitse.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja kuinka täytätte ajatuksenne, etteivät ne saata sinua sen ihmisen syliin, joka ajaisi teidät yhä syvemmälle? Miten pidätte itsenne vahvana, kunnes pystytte jälleen nauttimaan ihmisten seurasta kuten ennen? Miten olette ryhtyneet rakentamaan itsetuntoanne uudelleen?

Parhainta viikonloppua

Millä tavalla olet tämän henkilön kohteena? Mitä tällainen kohteena oleminen tarkoittaa?

Mulla ei ainakaan ole mitään ongelmia minkään "syliin joutumisen" suhteen. Mulla on aina ollut paljon muutakin ajateltavaa, kuin nää narsistit henk. koht. Yksi harrastukseni on juuri sarjamurhaajat ja persoonallisuushäiriöiden psykologia. Tällainen harrastus tietysti tarkoittaa narskujen ympärillä pyörimistä objektiivisessa mielessä, mutta varmasti estää niiden syliin joutumisen.
Mä olen aika jäykkä, tällainen neuroottinen sen suhteen, että miten arvioin ihmisiä moraalisella asteikolla. Jos ihminen on pohjimmiltaan hyvä, hän ansaitsee hyvää ja, jos ihminen on pohjimmiltaan paha, hän ei ainakaan ansaitse hyvää. En muodosta mitään kontrolloimatonta riippuvuussuhdetta kehenkään persoonallisuushäiriöiseen. Koko aikuisikäni ajan jokaisen tunnistamani persoonallisuushäiriöisen seura on tuntunut epämiellyttävältä.
Pillun saaminen on ehkä sellainen ongelma ollut jossain vaiheessa, että tällaista häiriintynyttä naista on saattanut käydä panemassa, vaikka tietää, ettei tyyppi ole minkäänlaista seuraa. Tästäkin ongelmasta pääsin yli muutamassa vuodessa ja olen sen jälkeen välttänyt kaikkien persoonallisuushäiriöisten naisten seuraa kaikissa olosuhteissa ja koittanut keskittyä terveisiin ja hyviin vuorovaikutussuhteisiin mukavien ja hyvien naisten kanssa.

Mukava kuulla että sinulla on tilanne hallinnassa. Itse en persoonallisuushäiriöitä millään muotoa harrasta, mutta kokemastani olen kyllä yrittänyt oppia.

Lyhyen parisuhteen jälkeen alkoi manipulointi ja pompottelu, minkä jälkeen uskalsin hiljalleen ryhtyä asettamaan rajoja. Tilanne kuitenkin jatkuu jossain määrin yhä, koska hän on oppinut heikkouteni ja osaa käyttää niitä hyväkseen, eikä yhteyden täydellinen katkaiseminen ei ole tässä vaiheessa turvallista.

Ehkä tuo asetelma on naisille hankalempi suoran fyysisen uhan takia... Mä pelaan näissä vastaavissa tapauksissa sellaista eräänlaista shakkia sen narsistin kanssa ja annan sen kävellä omaan hautaansa. Virheitähän ne tekee aina kaiken aikaa ja, jos virheistä sakottaa, niin kyllä se jossain vaiheessa tajuaa luovuttaa.

Kuulostaa kyllä tutulta tuo sinun halusi välttää mahdollista samaa pahaa ja siten kokea yksinäisyyttä, haluttomuutta ja nytjähtäneisyyttä. Itse huomasin, etten todellakaan edes ole halunnut minkäänlaista miesseuraa, jossa olisi vähääkään vakavampaa sisältöä ja siten aloin huomata, etten enää edes usko mihinkään sellaiseen, kuin rakkaus tai uskollinen parisuhde. Aiemmin olin uskonut, mutta sen kyllä murensi paha ihminen, jonka jälkeen epäilen aivan jokaista, ja koko parisuhderomantiikka vaikuttaa tekaistulta, jopa yököttävältä. En kuitenkaan suostu ajattelemaan, että olen kovin yksinäinen (vaikka ehkä oikeasti olen), koska pakenen töihin, josta saan paljon ja jossa voin oppia koko ajan uutta, jopa paetakseni edelleen oman henkilökohtaisen elämäni solmuja. Ystäviä minulla on, mutta eipä taida heistäkään kuin ehkä yksi tietää, miksi minä niin paljon teen töitä. Se on sen narskun syytä, ja tulos on ekapistinen, mutta yhdellä tasolla toimiva ihminen, joka yleisen mittapuun mukaan on ehkä hyvinkin yksinäinen ja jotenkin outo.

Minäkään en tällä hetkellä pysty kuvittelemaan itseäni uuteen suhteeseen, luottamaan, mutta ehkä aika tekee taikojaan. Viihdyn normaalisti myös yksin, mutta juuri nyt siitä puuttuu levollisuus ja keho tuntuu olevan jatkuvassa valmiustilassa.
Ehkä kohdallani on kyse osittain pommitusten jälkeisen rauhan tuomasta pelonsekaisesta tyhjyyden tunteesta. Kaikkeen tottuu ja pahastakin tulee tietyllä tavalla osa elämää. Muutoksen ymmärtäminen ottaa aikansa, että käsittää voivansa hengittää taas.

Kannattaa alkaa vaan pikkuhiljaa tehdä asioita, joista on ennen nauttinut. Aloittaminen on vaikeinta, kun sen yli pääsee huomaakin sen tekemisen olevan luonnollista. Sanoin ystävien suhteen, jos ovat oikeita ystäviä, niin kyllä ystävyys jatkuu, vaikka yhteyttä ei olisi juuri pidetty. Tsemppiä ja rohkeutta!

Kiitos!
Kyllä minä uskon että kaikki järjestyy. Kun saisi vain kerättyä hiukan jaksamista ja ripauksen itsetuntoa, että rohkenisi tavata ihmisiä.
Tänään kävin poimimassa mustikoita. Litran vain, mutta jo se on enemmän kuin viime vuonna.

Itselläni auttoi yhtenä asiana luonto tämän kaiken sekamelskan sietämiseen ja omien ajatusten kasassapitämiseen. Olen niin nauttinut hikilenkeistä metsässä (kansallispuistot, pururadat jne) ja nyt tuntuu, että luonnon rauha ja hiljaisuus antavat valtavasti voimia. Ensin yksin metsään meno vähän hirvitti ja välillä kysyin mukaani kaveria tai pyysin lainakoiran, mutta nyt lopulta menen jo itseksenikin. Se on minulle niin parasta terapiaa....toki käyn psykoterapiassakin. Psykoterapiassa olen käynyt nyt kolme kertaa ja ennen jokaista kertaa mietin, että onkohan tästä mitään apua. Nyt kun hän on ollut lomalla, niin huomaan oman rikkinäisyyteni ja tarpeeni puhua omista tuntemuksista ja kokemuksista. Lähetteen sain sillä, että marssin työterveyslääkärin puheille ja sanoin heti, että haluan psykoterapialähetteen ja sain sen ilman ihmettelyjä muutaman selvittelykysymyksen jälkeen. Uskon täysin Rauha sinua siitä, että koet yksinäisyyttä, koska kyllähän narsisti puolisona on melkoinen energiasyöppö. Saat olla lähes koko ajan varuillasi, etkä tiedä hänen seuraavaa päähänpistoaan. Asiat ja menot tehdään suhteessa yleensä silloin kun hän haluaa ja tehdään sitä, mitä hän haluaa. Muuten, jos kieltäytyy, niin seurauksena on valtava riita. Oma kohta ex-narsistipuolisoni kävi aamulla "hyvissä aikeissa" hakemassa poikaamme ongelle ja tuo kyläily päätyi siihen, että hän nosti sängyn pystyyn yrittäen paiskaista sen päälleni. Lopulta hän raivosi pää punaisena, miten tämä oli minun syytäni ja kun poikakin sen näki ja että milläs teen tekemättömäksi äskeisen hänen tekonsa. Toisaalta yksi voimaannuttava asia itselleni on, että omistan edes yhden luotettavan ihmisen, jolle olen kertonut, mitä olen käynyt/käyn läpi. Niistä asioista ei tarvitse joka kerta edes keskustella hänen kanssaan, mutta on itselle lohdullista se, että voit olla hänen kanssaan juuri sitä, miltä tuntuu. Toivon, että lähelläsi on joku ystävä tai löydät jonkun, jolle voit avautua kaikesta ja jonka seura on itsellesi vaivatonta, helppoa ja voimaannuttavaa. Itse ainakin kaipaan kaikissa ihmissuhteissani tällä hetkellä vaivatonta ja normaalia yhdessäolemista, sillä sitä draamaa olemme varmaan itse kukin joutuneet näkemään.

Kiitos tuesta .

Itsellenikin luonto on turvapaikka ja etenkin näin syksyn lähestyessä viihdyn siellä pitkiä aikoja kun maailma on väriä ja tuoksua täynnä.

Narsisti tosiaan täyttää olemassaolollaan kaiken tilan ja poistuessaan jättää jälkeensä niin valtavan aukon, että sen edessä on tyhjä, alaston ja yksinäinen. Varmasti pelko hiljalleen hälvenee kun on uskaltanut ottaa ensimmäisen haparoivan askeleen kohti itsenäisyyttä ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan.

Hurja on tarinasi, hyvä että uskaltauduit turvaan!