Sivu 1/1

Narsistin jättäjästä saatetaankin tehdä eron "syyllinen", koska narsisti uhriutuu?

Lähetetty: 04 Elo 2017, 22:28
Kirjoittaja Free
Olen hakenut eroa ja olemme harkinta-ajalla siis... Omat läheiseni onneksi uskovat kertomukseni pitkästä avioliittoh******stä narsistimiehen kanssa ja vaikka muuten omaavat jyrkän kannan avioeroihin, niin silti tukevat minua ja uskovat sen olevan välttämätön ratkaisu. Mutta kun asiasta olen kertonut mieheni lähiomaisille, niin alkujärkytyksen jälkeen he kyllä uskovat minua ja jopa kertovat huomanneensa miehessäni outoja piirteitä, mutta silti heillä on ajatus, että minun pitäisi vain kestää ja kärsiä, eikä kannattaisi liioitella asioita!! Mieheni hakee heiltä sääliä ja saakin sitä. Hän on myös muille kertonut, miten olen hänen vaatimassa häntä muuttumaan (=lopettamaan ilkeilyn), vaikka hän on raatanut pitkiä työpäiviä ja olen hänen elämänsä rakkaus jne... Lopulta he ovat keskustelleet, miten minä vain vatvon asioita nyt kun lopulta olen asioista uskaltanut kertoa avoimesti. No, he eivät onneksi ole vaikuttamassa päätökseeni, mutta mieleen tulee vain ajatus, että näinkö tässä nyt kävi, että kun lopulta saan suuni auki asioista, niin osa läheisistä ei uskokaan tilanteen todellista vakavuutta...satuttaahan se jossain määrin. Muutenkin tuntuu olevan vallalla käsitys, että eron syyllinen on aina liitosta lähtijä, vaikka ei tiedetä, onko taustalla esim. uskottomuutta, väkivaltaa, alkoholismia vai mitä. Itse ajattelin aina, että liittoni kestää kuolemaan saakka ja nyt täytyy todeta, että lähden liitosta, jotta selviydyn hengissä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Re: Narsistin jättäjästä saatetaankin tehdä eron "syyllinen", koska narsisti uhriutuu?

Lähetetty: 05 Elo 2017, 00:47
Kirjoittaja Saviola
Noh, on aika harvinaista, että persoonallisuushäiriöisen "uhri" alkaa tätä asiaa kenellekään puhumaan. Ongelma on yksinkertaisesti siinä, että 90% ihmisistä pitää tätä persoonallisuushäiriöistä maailman siisteimpänä ja normaaleimpana tyyppinä. Tällä "uhrilla" on helvetinmoinen kynnys alkaa puhumaan asiasta yhtään mitään yhtään kennellekään.
Toinen juttu tähän aiheeseen on sitten se, että persoonallisuushäiriöinen on todellisuudessa useammin jättäjä, kuin jätetty. Persoonallisuushäiriöinen on usein se, että joka vaihtaa kumppania, kuin sukkia ja treidaa partneria ylöspäin, saadakseen kauniimman jne. kumppanin.

Yleensähän se homma menee kaikessa niin, että 90% ihmisistä pitää sitä persoonallisuushäiriöistä aina uhrina ja nuolee sen varpaita ja pyllyä. Kumma juttu kyllä. Me, jotka näemme, miten asiat on, olemme aina alakynnessä.

Kun tämä sarjamurhaaja Gary Ridgway aikoinaan jäi kiinni, niin hänen läheiset eivät halunneet uskoa miehestä mitään pahaa edes silloin, kun selvisi, että kaverin DNA:ta oli löytynyt näistä kuolleista naisista. Ridgway oli pitänyt kulissia pystyssä ja näyttänyt täysin tavalliselta jampalta samalla, kun hän kulissien takana oli tappanut yli 90 naista.